Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa

Torstai 29.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Kortesjärvellä sijaitsevassa Suomen Jääkärimuseossa on perusnäyttelyn lisäksi jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone. Suomen Jääkärimuseon anti on muutenkin monipuolinen, sillä samoissa tiloissa sijaitsee olympiavoittaja Toivo Loukolaa esittelevä erillisnäyttely sekä Luontomuseo. Myös pelimanninurkkaus on sijoitettu Jääkärimuseoon.

 

Jääkärikenraali Valve oli viimeinen elossaollut jääkäri. Valve kuoli Helsingissä maaliskuun 11. päivänä 1995 - hän oli kuollessaan 99-vuotias ja olisi saavuttanut 100-vuoden iän saman vuoden joulukuussa.

 

Eräs syy Valveen muistohuoneen sijaitsemiseen Kortesjärvellä on se, että hän käytti Saksaan mennessään etappitalona Kortesjärvellä sijainnutta Suomelan kievaria.

 

Valve palasi Suomeen jääkärien pääjoukon mukana 25.2.1918 ja osallistui Vaasassa järjestettyyn jääkäriparaatiin seuraavana päivänä.

 

Valve osallistui Vapaussotaan ja hän taisteli valkoisten joukoissa mm. Tampereen valtauksessa sekä Viipurin taisteluissa.

 

Vapaussodan jälkeen Valve toimi Lappeenrannassa Raskaan tykistörykmentin komentajana.

 

Viiden vuoden jälkeen hänet siirrettiin rannikkotykistön komentajaksi. Valveen tehtävät laajenivat ensin rannikkopuolustukseen ja pian myös merivoimien komentajuuteen. Merivoimien komentajan tehtävää Valve hoiti myös Talvisodan ajan.

 

Valve toimi puolustusministerinä puolen vuoden jakson 1944 - 1945.

 

Jääkärikenraali Valveen viimeisimmät ylennykset ajoittuivat hyvin poikkeuksellisesti. Everstiksi hän yleni v. 1925, kenraalimajuriksi v. 1933, kenraaliluutnantiksi v. 1941 ja Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto ylensi hänet jääkärikenraaliksi v. 1992.

 

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuoneessa Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on osa Valveen mitalikokoelmasta, kirjoja, tauluja sekä muita esineitä kenraalin kodista sekä muuta häneen liittyvää mielenkiintoista aineistoa.

 

Mainittakoon, että Väinö Valveen kunniamerkit ovat esillä Suomen Tykistömuseossa Hämeenlinnassa ja hänen muistokseen on myös nimetty Helsingissä Siilitien metroaseman lähellä sijaitseva puisto - puiston nimi on "Väinö Valveen puisto - Väinö Valves park".

 

Yksistään Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on hyvä syy poiketa tässä mielenkiintoisessa erikoismuseossa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jääkärikenraali, Väinö Valve, Suomen Jääkärimuseo, Kortesjärvi, Toivo Loukola, Luontomuseo, Suomelan kievari, Vapaussota, Tampereen valtaus, merivoimien komentaja Suomen Tykistömuseo, Väinö Valveen puisto, puolustusministeri,