Muistelus ajalta, jota en muista!

Keskiviikko 24.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Synnyin- ja kotiseurakuntani Viljakkala oli lapsuudenaikanani väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin lähetysseurakunta.

 

 

Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin sain penskana osallistua erilaisiin lähetystapahtumiin – oli lähetysseuroja, lähetyshuutokauppoja ja mittaviakin lähetystapahtumia.

 

 

Eräs tätini teki puolet elämäntehtävästään karjanhoitajana melkein naapurissa Rantalassa ja siellä järjestettiin joskus 1950-luvun lopulla lähetysseurat, jotka ovat jääneet mieleeni.

 

 

Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetin Selma Markkasen lisäksi seuroissa esiintyi sittemmin Ambo-Kavangon kirkon piispaksi kohonnut Leonard Auala – Auala oli ensimmäinen tummaihoinen henkilö, jonka näin!

 

 

 

*******************

 

 

Piti kuitenkin muistella aikaa, jota en muista!

 

 

Synnyin vuonna 1947 ja asiakirjojen mukaan minut kastoi Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra Olavi Vuorela.

 

 

Viljakkalan seurakunnan lähetysmyönteisyys liekö ollut ainakin osasyynä siihen, että Olavi Vuorelasta tuli lähetysjohtaja vuonna 1955.

 

 

Wikipedia toteaa kirkkoneuvos Olavi Vuorelasta mm. näin:

 

 

******************

 

Kirkkoneuvos, lähetysjohtaja Olavi Tuomas Vuorela

s. 21.12.1911
k. 12.6.2009                 

Olavi Vuorela syntyi pappilan poikana Kälviällä joulukuussa 1911. Tultuaan ylioppilaaksi Tampereen lyseosta hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja vihittiin papiksi 1934.  Hän toimi Pyhäjärven (Ul.) kirkkoherran apulaisena, sotilaspastorina Sortavalassa, Suomen kristillisen ylioppilasliiton yleissihteerinä ja Tampereen kaupunkilähetyksen johtajana. Lähetysaktiivisuudestaan tunnetun Viljakkalan seurakunnan kirkkoherran virasta hänet kutsuttiin 1952 Suomen lähetysseuran sihteeriksi ja sittemmin apulaisjohtajaksi. Viljakkalan lähetysaktiivisesta seurakunnasta syttyi lähetyskipinä Olaviin. Erityisesti lähetystyöntekijä Selma Markkanen teki vaikutuksen. Vuonna 1955 Olavista tuli lähetysjohtaja.

 

 

Kastepappiani muistellen

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Markan ostovoima haihtuu tänään unholaan

Keskiviikko 29.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskuntana Suomi käytti vuoteen 1840 saakka rinnakkain entisen emämaansa Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa rahayksikkönään.

 

Tämän jälkeen Suomen rahayksikkönä oli parinkymmen vuoden ajan ainoastaan rupla.

 

Suomi sai v. 1860 oman rahayksikön eli markan. Muina nimivaihtoehtoina oli mm. sataikko, omena ja suomo.

 

Suomi liittyi vuoden 1999 alusta Euroopan yhteisvaluuttaan euroon ja silloin päättyi markan itsenäinen asema valuuttana.

 

Euron alkuaikana todettiin muistikuvani mukaan jotenkin näin: ”Suomen virallinen valuutta on euro, mutta sen ilmenemismuotona on markka”.

 

Markkamääräiset setelin ja kolikot olivat maksuvälineinä 28.2.2002 saakka, joista viimeiset kaksi kuukautta rinnan eurojen kanssa.

 

Markan osalta säädettiin, että Suomen Pankki vaihtaa markkaseteleitä ja viimeisen käytössä olleen sarjan markkakolikoita euroiksi kymmenen vuotta markan poisjäännin jälkeen.

 

Todellisuudessa tälle vuodelle ajoittunut karkausvuosi pidentää tuota aikaa yhdellä päivällä eli vielä tänään pankit vaihtavat markkoja niiden nimellisarvolla euroiksi.

 

 

Vaimoni löysi jostain kätköistään peräti tuhannen ja sadan markan arvoiset markkasetelit ja antoi minulle tehtäväksi käydä vaihtamassa ne euroiksi.

 

En jättänyt minulle uskottua tehtävää suinkaan viime tinkaan, sillä poikkesin Tampereen Seudun Osuuspankin palvelutiskillä jo toissapäivänä!

 

Osuuspankki hyvitti markoista täsmälleen virallisen vaihtokurssin (5,94573) mukaan, mutta veloitti valuutanvaihdosta kuitenkin 3,50 euroa. Eipä sillä kolmella ja puolella eurolla olisi kannattanut käydä Suomen Pankissa Helsingissä!

 

 

Tänä päivänä on mielenkiintoista palauttaa mieliin Eduskunnassa kymmenen vuotta sitten käyty keskustelu, jossa keskustalaiset kansanedustajat Lauri Oinonen ja Seppo Lahtela kysyivät kirjallisessa kysymyksessään markan osalta mm. seuraavaa:

 

”Suomalaisia surettaa nähdä oman rahan joutuminen silppureihin tai sulattamoihin. Onkin herännyt kysymys, olisiko ollut parempi säilyttää tarkoin vartioiduissa paikoissa omat rahamme, jos tulee aika, että joutuisimme niihin palaamaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miksi euroon siirtymisestä ei järjestetty kansanäänestystä,

miten hyvitetään mm. yksityisyrittäjille euroon siirtymisestä aiheutuneita lisäkustannuksia ja

voidaanko markkamääräisten kolikoiden ja seteleiden hävittämisestä luopua?

Helsingissä 2 päivänä tammikuuta 2002

Lauri Oinonen /kesk
Seppo Lahtela /kesk”

 

Silloinen valtiovarainministeri ja huomenna Tasavallan Presidentiksi siirtyvä Sauli Niinistö vastasi Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan sanatarkasti mm. näin:

 

”Euron käyttöönotto Euroopan unionin yhteisenä rahayksikkönä on peruuttamaton tapahtuma, eikä asiaa koskevaan EY:n perustamissopimukseen sisälly menettelytapaa, jolla rahaliitto purettaisiin tai siitä erottaisiin. Markkamääräisten seteleiden ja kolikoiden hävittämisestä ei ole syytä luopua, koska niille ei ole nähtävissä käyttöä tulevaisuudessa.

Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2002

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö”

 

 

Päteekö tässä vastauksen kaikkien vivahteiden osalta vanha suomalainen sananlasku:

 

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.

 

Vai onko sittenkään niin?

 

-Esko Erkkilä-