Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vesihiihtoa ja pontikkaa

Perjantai 15.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Katselin tuossa erään fb-kaverini kuvaa, jossa hän oli vesihiihtämässä ja sen myötä tuli mieleeni oma vesihiihtokokemukseni.

 

 

Tämä tapahtui vuonna 1970 Kauhajoen Nummijärvellä, jossa sain vesihiihtää ensimmäisen työnantajani mökkimaailmassa.

 

 

Kauppias – ensimmäinen työnantajani – ei tarkistanut uintitaitoani ennen vesihiihtoa, mutta kylläkin vesihiihdon jälkeen.

 

 

Siihen aikaan uintitaitoni oli olematon ja lähes samaa se on edelleenkin.

 

 

Kauppiaalla oli kunnon vene ja lähtöni laiturista hänen vetämänään onnistui oikein hyvin.  Myös paluu rannalle onnistui kuin vanhalta konkarilta.

 

 

On selvää, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa vesihiihtokokemus.

 

 

Rantauduin oikein mallikkaasti ja nyt loihe kauppias kysymään, että osaanko uida!

 

 

Vastasin totuudenmukaisesti, että en osaa, mutta totesin, että eihän uintitaitoa vesihiihtämisessä tarvitakaan!

 

 

Miten pontikka liittyy tähän vesihiihtojuttuun?

 

 

No, se liittyy siten, että onnistuneen vesihiihdon jälkeen kauppias nosti mökkinsä yhden lattialankun ylös ja otti sieltä esille pullon, joka oli täynnä pontikkaa.

 

 

Silloin maistoin elämäni ensimmäisen kerran tätä korpikuusen kyyneltä!.

 

 

En tiedä, että oliko pontikka karvialaista vaiko kauhajokista, mutta sitä ei ollut kirkastettu kuin kerran!  Se oli aitoa pontikkaa, joka maistuu suussa vielä seuraavanakin päivänä ja pierettää monta päivää maistamisen jälkeen.

 

 

Pelkkiä mukavia muistoja Kauhajoen Nummijärven vesihiihdosta ja siitä pontikanmaistelusta, jota sain vuonna 1970 kokea!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesihiihto, pontikka, vesihiihtoa Kauhajoen Nummijärvellä, pontikkaa Kauhajoen Nummijärvellä, Kauhajoen Nummijärvi,

Sant`Antimon luostarissa kuulimme, kun munkit lauloivat gregoriaanista nona-rukouslaulua

Maanantai 29.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Toscanan matkamme eräs kohde oli Sant´Antimon munkkiluostari Montalcinossa.

 

 

 

sant1

 

Luostari on erittäin kauniilla paikalla, sillä sen ympärillä on viinitarhoja sekä oliivi- ja sypressilehtoja.

 

Muutama kuva luostarista ja sen lähiympäristöstä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

 

 

 

 

sant2

 

 

 

 

sant3

 

 

 

 

sant4

 

 

 

 

sant5

 

 

 

 

sant6

 

 

 

 

sant7

 

 

 

 

sant8

 

 

 

 

sant9

 

 

 

 

sant10

 

 

 

 

*************

 

Luostarissa asuu kuusi munkkia ja saimme olla läsnä viiden munkin lauluhetkessä, kun he lauloivat gregoriaanisia nona-rukouslauluja.

 

 

On selvää, että lauluhetken aikana ei ollut soveliasta kuvata.

 

 

 

 

 

sant11

 

 

Lauluhetken jälkeen munkit poistuivat luostarin puutarhan kautta tässä rakennuksessa sijaitseviin asuntoihinsa.

***************

 

 

 

Sant´Antimon luostariin liittyvä ensimmäinen aikakirjamerkintä on vuodelta 813.

 

 

 

 

sant12

 

 

Luostari on ollut vilkkaan pyhiinvaellusreitin varrella ja yksittäisiä pyhiinvaellusreitin kulkijoita oli liikkeellä myös nyt.

 

 

************** 

 

sant13

 

 

Luostarin naapurissa sijaitsee agriturismoa eli maatilamatkailua harjoittava tila, josta olisi ollut ostettavissa mm. Brunello-viiniä, oliiviöljyä sekä grappaa eli paikallista pontikkaa.

 

 

 

 

sant14

 

 

Agriturismo-tilan viinirypäleet olivat komeita ja alkoivat olla korjuukypsiä.

 

 

 

Mieliinpainuva käynti Sant´Antimon luostarissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toscana, toscana2014, Sant´Antimo, Sant´Antimon luostari, Montalcino, Agriturismo, Agriturismo La Palazzetta, Brunello, olio, grappa, pontikka,

Valasteen putous - Viron korkein vesiputous

Torstai 16.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Ontikassa, itä-Vironmaalla, sijaitsee Viron korkein vesiputous.

 

Valasteen vesiputous laskee vetensä melkein suoraan Suomenlahteen.

 

Vesiputouksella on pudotuskorkeutta 28,5 metriä, mutta siitä virtaava vesimäärä on perin vaatimaton - voi todeta, että keskikesän kuivana aikana putous muistuttaa pikkupojan pippelistään aikaansaamaa "vesiryöppyä".

 

Elokuun 1. päivänä 2010, kun vierailimme Valasteen vesiputouksella, virtaus oli olematon ja vesisuihku "putosi kantapäille". Siitä huolimatta käynti kannatti, sillä näkymät korkealta törmältä Suomenlahdelle olivat mahtavat.

 

Valasteen vesiputous on syntynyt ihmisen aikaansaamana, sillä kysymyksessä on 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennetun kuivauskanavan suu.

 

Putousta ja sen aiheuttamia maastomuutoksia voi katsella näköalapaikalta, josta avautuu hieno näkymä Suomenlahdelle.

 

Valasteen vesiputous lienee kaikkien itä-Viroon matkoja tekevien matkatoimistojen retkikohteena.

 

Valasteen vesiputouksella kannattaa käydä, mutta suuria vesiryöppyjä tai kosken kohinaa ei kannata odottaa, sillä niitä putouksella ei näe.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valasteen putous, Valasteen vesiputous, itä-Vironmaa, Ontikka,