Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Valiokuntatyö on kansanedustajan tärkeää työtä

Lauantai 28.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain viime torstaina osallistua Keskustan Pirkanmaan piirin järjestämälle opintomatkalle Keskustan puoluetoimistolle ja eduskuntaan, jonne meidät oli kutsunut kansanedustaja Arto Pirttilahti.

 

 

 

 

pirtti1

 

 

Arto Pirttilahti on ensimmäisen kauden kansanedustaja Mänttä-Vilppulasta ja hän lähtee vahvoista asemista uudistamaan valtakirjaansa hhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

 

Pirttilahti on koulutukseltaan agrologi, joten olen ylpeä koulukuntamme menestyksestä valtiomiessarjassa!

 

 

 

 

pirtti2

 

 

Arto Pirttilahden paikka eduskuntasalissa on päättymässä olevalla vaalikaudella ollut takarivissä – kuvassa Pirttilahti ”omalla” paikallaan, mutta menestys kevään eduskuntavaaleissa vie varmaan Artsia lähemmäs puhemiestä!

Paikat isossa salissa ovat tavallisesti samat koko vaalikauden, mutta poikkeuksiakin on ja eräs niistä päättyvällä vaalikaudella oli se, että kun Juha Sipilä aluksi istui Pirttilahden vieressä, niin Keskustan puheenjohtajaksi tultuaan hän siirtyi lähemmäs puhemiestä!

 

 

 

 

pirtti3

 

 

Istuntosaliin ei ulkopuolisilla ole asiaa, mutta tässä kuitenkin poseeraten olen ikään kuin avaamassa istuntosalin ovea!

 

 

 

************************

 

 

 

 

Eduskunnassa lainsäädäntötyö perustuu valiokuntatyöskentelyyn ja suuressa salissa nähtävä julkinen käsittely perustuu niihin päätöksiin ja esityksiin, jotka eri valiokunnat ovat saaneet työstettyä.

 

 

Pysyviä valiokuntia on kaikkiaan 16.

 

  • suuri valiokunta
  • perustuslakivaliokunta
  • ulkoasiainvaliokunta
  • valtiovarainvaliokunta
  • tarkastusvaliokunta
  • hallintovaliokunta
  • lakivaliokunta
  • liikenne- ja viestintävaliokunta
  • maa- ja metsätalousvaliokunta
  • puolustusvaliokunta
  • sivistysvaliokunta
  • sosiaali- ja terveysvaliokunta
  • talousvaliokunta
  • tulevaisuusvaliokunta
  • työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
  • ympäristövaliokunta

 

 

 

Valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä, paitsi suuressa valiokunnassa, jossa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, ja valtiovarainvaliokunnassa, jossa on 21 jäsentä ja 19 varajäsentä, ja tarkastusvaliokunnassa, jossa on 11 jäsentä ja 6 varajäsentä.

 

 

 

 

**************

 

 

 

 

 

pirtti4

 

 

Arto Pirttilahti on jäsenenä talousvaliokunnassa ja hänen johdollaan saimmekin tutustua talousvaliokunnan työhuoneeseen.

 

 

Istuin esittelyn ja koulutustilaisuuden ajan perussuomalaisten edustajana talousvaliokuntaan kuuluvan Martti Mölsän paikalla kuvassa etuoikealla, paikalla jonka edessä valokuvaamiseni aikana näkyy kännykkäni.

 

 

 

 

 

pirtti5

 

 

Edellisessä kuvassa näkyy talousvaliokunnan jäsenten edessä korkeat asiakirjapinkat ja niin ne näkyvät myös tässä kuvassa, jossa vierailumme isäntä kansanedustaja Arto Pirttilahti on melkein jäämässä asiakirjapinkkojen taakse.

 

 

 

******************

 

 

 

Talousvaliokunnan merkitys on tiedostettu jo varhain, sillä se on perustettu jo säätyvaltiopäivillä vuonna 1863.

 

 

Valiokuntatyöskentelyn merkityksestä on osoituksena, että esim. talousvaliokunta kokoontuu neljä kertaa viikossa.

 

 

Talousvaliokunnan tehtävänä on käsitellä pankkivaltuutettujen vuosittain antamat kertomukset sekä valmistella Suomen Pankkiaja Suomen itsenäisyyden juhlarahastoa (Sitraa) koskevat säädösasiat sekä muut maan pankki- ja rahalaitosta koskevat asiat. Talousvaliokunta käsittelee lisäksi asiat, jotka koskevat kauppaa ja teollisuutta, energiataloutta, kaupallisia yhteisöjä, elinkeinotoimintaa ja sen tukemista, kilpailua, kuluttajansuojaa, yksityistä vakuutustoimintaa, rahoitus- ja arvopaperimarkkina-lainsäädäntöä sekä valtion yhtiöitä, jotka eivät kuulu muun valiokunnan toimialaan.

 

 

Liike-elämässä 40 ja puoli vuotta toimineena osaan arvostaa sitä työtä, jota talousvaliokunnassa tehdään.

 

 

On selvää, että talousvaliokunnan merkitys tulee seuraavalla vaalikaudella olemaan entistäkin tärkeämpi, kun nykyhallituksen taloustoimia on pakko alkaa korjaamaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

PS. Ilmoitan, että en kirjoita tälle saitille sanaakaan 29. - 31.2.2015. Tarkoitukseni on palata tänne vasta 1.3.2015!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, talousvaliokunnan jäsen Arto Pirttilahti, talousvaliokunta, eduskunnan talousvaliokunta, Pirkanmaan vaalipiiri - Arto Pirttilahti, Mänttä-Vilppula, 29. - 31.02.2015,