Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kahdesta on vara valita!

Sunnuntai 20.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Eduskuntavaalien äänestyspäivä on sunnuntaina huhtikuun 2. päivä ensi keväänä.

 

Ehdokasasettelu on monen puolueen osalta jo valmis ja Keskustan Pirkanmaan piirin osalta saimme eilen järjestetyssä piirikokouksessa päivitetyn tilanteen Keskustan osalta.

 

Piirikokous järjestettiin Orivedellä ja olin mukana hieman yli täyden työpäivän verran eli aamuyhdeksästä iltapäivä puoli kuuteen saakka – olin virallinen kokousedustaja puheenjohtamani Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.

 

Piirikokous tavallaan aloitettiin aamukymmeltä Oriveden torilla järjestetyllä toritapahtumalla, jossa ministerivieraanamme oli maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.

 

*****************

 

IMG_6544.JPG

 

Omalta osaltani tilanne on hyvin hallinnassa, sillä niiden kansanedustajaehdokkainen määrä on jo supistunut kahteen, joista aikanaan tulen valitsemaan sen, joka saa ääneni!

 

Ehdokasehdokkaani ovat kansanedustaja Arto Pirttilahti ja Euroopan keskuspankissa työskentelevä lakimies Petra Schultze Steinen, jotka yhdessä ministeri Kurvisen kanssa sain kamerani linssin eteen eilen Oriveden torilla!

 

Toivon, että Arto ja Petra saavat huhtikuussa kansanedustajamandaatin Pirkanmaalta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kahdesta on vara valita!, Eduskuntavaalit 2.4.2023, Keskustan kansanedustajaehdokkaat Pirkanmaalta vuonna 2023, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Euroopan keskuspankin lakimies Petra Schultze Steinen, Petra Schultze Steinen,

Eduskunnan ns. joulurahat tuovat hyvinvointia Pirkanmaalle!

Lauantai 12.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Keskustan osallistuminen hallitukseen on ”isossa kuvassa” ensiarvoisen tärkeää, mutta tärkeää se on mm. juuri nyt, kun hallitus jakaa ns. joulurahoja eri maakuntiin.

 

Maakuntiin jaettavat joulurahat on suuruudeltaan 40 miljoonaa euroa, mutta kun ne kohdistuvat kansalaisten jokapäiväistä elämää palveleviin tarkoituksiin, ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

 

 artsi.jpg

Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti listasi eilen ne liikennekohteet, jotka Pirkanmaalla saavat hallituksen myöntämiä joulurahoja ensi vuoden budjetista.

 

 

 

 

  • Maantie 14371, Äijännevantien kunnostus, Virrat: 400 000 euroa

 

  • Maantie 13087, Vesajärventien päällystäminen, Hämeenkyrö: 450 000 euroa

 

  • Maantie 14353, Uittosalmentie kunnostaminen, Mänttä-Vilppula: 280 000 euroa

 

 

  • Maantie 14290, Koskitie, kevyen liikenteen väylän rakentaminen välillä Romula - liikenneasema,
    Juupajoki: 200 000 euroa

 

  • Valtatie 12, valaistuksen parantaminen välillä Nokia - Sastamala: 300 000 euroa

 

 

Valtiovarainvaliokunta on budjettimietintöönsä lisäksi kirjannut ilman määrärahaosoitusta kaksi kohdetta Pirkanmaalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuspäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon pitkään toteuttamista odottaneet kevyen liikenteen väylät Parkanossa (maantie 13332). Valiokunta pitää välttämättömänä, että vuoden 2021 aikana huolehditaan Vesilahdella sijaitsevan maantie 301 Keihonen – Suomela -välisen tielinjauksen parantamisesta.

 

 

Vaikuttava lista ja listan pääarkkitehtinä on ollut kansanedustaja, agrologi Arto Pirttilahti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Äijännevantien kunnostus, Vesajärventien päällystäminen, Uittosalmentien kunnostaminen, maantie 14290 Koskitie, Valtatie 12 Nokia - Sastamala, maantie 301 Keihonen - Suomela, Vesilahti,

Näyttelijä Tuukka Huttunen on enemmän kuin vara-Sauli!

Torstai 6.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Ismo Kallio toimi aikoinaan vara-Manuna, sillä niin ilmielävästi hän osasi matkia presidentti Mauno Koivistoa.

 

 

Samanlaiseen taituruuteen yltää parhaillaan Tampereen Komediateatterissa meneillään olevassa ”Linnan juhlat” –esityksessä näyttelijä Tuukka Huttunen, joka esittää presidentti Sauli Niinistöä.

 

 

Sain 1.12.2018 osallistua Tampereen Komediateatterissa ”Linnan juhlat” –esitykseen katsojana, kun…

 

 

 

IMG_6411.JPG

 

 

…puheenjohtajamme Katariina Pylsyn johdolla sain samalla osallistua Pirkanmaan Agrologit ry:n pikkujoulutapahtumaan ja sitä seuranneeseen pikkujouluruokailuun.

 

 

 

IMG_6401.JPG

 

 

On varmaa, että ainakin yksi yhdistyksemme jäsenistä eli agrologi, kansanedustaja Arto Pirttilahti esiintyy kutsuvieraana tänään järjestettävissä oikeissa Linnan juhlissa.
 

 

Seuratkaahan illan vastaanottoa Linnasta!

 

 

Pirttilahti kuvassani oikealla ja vasemmalla yhdistyksemme sihteeri Eero Pylsy, joka useissa eri yhteyksissä on esittänyt kirjailija Frans Emil Sillanpään joulupakinan.

 

 

Muistan nöösipoikana kuunnelleeni Sillanpään joulupakinoita radiosta ja voin vakuuttaa, että agrologi Eero Pylsy pystyy esiintymään esityksissään täsmälleen samanlaisella äänellä ja äänipoljennolla kuin Frans Emil.

 

 

On meissä agrologeissa taitajia moneen asiaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näyttelijä Tuukka Huttunen on kuin vara-Sauli!, Tuukka Huttunen, Tuukka Huttunen on vara-Sauli, Ismo Kallio vara-Manu, Komediateatteri, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Linnan juhlat Komediateatterissa, Linnan juhlat 6.12.2018,

Valiokuntatyö on kansanedustajan tärkeää työtä

Lauantai 28.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain viime torstaina osallistua Keskustan Pirkanmaan piirin järjestämälle opintomatkalle Keskustan puoluetoimistolle ja eduskuntaan, jonne meidät oli kutsunut kansanedustaja Arto Pirttilahti.

 

 

 

 

pirtti1

 

 

Arto Pirttilahti on ensimmäisen kauden kansanedustaja Mänttä-Vilppulasta ja hän lähtee vahvoista asemista uudistamaan valtakirjaansa hhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

 

Pirttilahti on koulutukseltaan agrologi, joten olen ylpeä koulukuntamme menestyksestä valtiomiessarjassa!

 

 

 

 

pirtti2

 

 

Arto Pirttilahden paikka eduskuntasalissa on päättymässä olevalla vaalikaudella ollut takarivissä – kuvassa Pirttilahti ”omalla” paikallaan, mutta menestys kevään eduskuntavaaleissa vie varmaan Artsia lähemmäs puhemiestä!

Paikat isossa salissa ovat tavallisesti samat koko vaalikauden, mutta poikkeuksiakin on ja eräs niistä päättyvällä vaalikaudella oli se, että kun Juha Sipilä aluksi istui Pirttilahden vieressä, niin Keskustan puheenjohtajaksi tultuaan hän siirtyi lähemmäs puhemiestä!

 

 

 

 

pirtti3

 

 

Istuntosaliin ei ulkopuolisilla ole asiaa, mutta tässä kuitenkin poseeraten olen ikään kuin avaamassa istuntosalin ovea!

 

 

 

************************

 

 

 

 

Eduskunnassa lainsäädäntötyö perustuu valiokuntatyöskentelyyn ja suuressa salissa nähtävä julkinen käsittely perustuu niihin päätöksiin ja esityksiin, jotka eri valiokunnat ovat saaneet työstettyä.

 

 

Pysyviä valiokuntia on kaikkiaan 16.

 

  • suuri valiokunta
  • perustuslakivaliokunta
  • ulkoasiainvaliokunta
  • valtiovarainvaliokunta
  • tarkastusvaliokunta
  • hallintovaliokunta
  • lakivaliokunta
  • liikenne- ja viestintävaliokunta
  • maa- ja metsätalousvaliokunta
  • puolustusvaliokunta
  • sivistysvaliokunta
  • sosiaali- ja terveysvaliokunta
  • talousvaliokunta
  • tulevaisuusvaliokunta
  • työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
  • ympäristövaliokunta

 

 

 

Valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä, paitsi suuressa valiokunnassa, jossa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, ja valtiovarainvaliokunnassa, jossa on 21 jäsentä ja 19 varajäsentä, ja tarkastusvaliokunnassa, jossa on 11 jäsentä ja 6 varajäsentä.

 

 

 

 

**************

 

 

 

 

 

pirtti4

 

 

Arto Pirttilahti on jäsenenä talousvaliokunnassa ja hänen johdollaan saimmekin tutustua talousvaliokunnan työhuoneeseen.

 

 

Istuin esittelyn ja koulutustilaisuuden ajan perussuomalaisten edustajana talousvaliokuntaan kuuluvan Martti Mölsän paikalla kuvassa etuoikealla, paikalla jonka edessä valokuvaamiseni aikana näkyy kännykkäni.

 

 

 

 

 

pirtti5

 

 

Edellisessä kuvassa näkyy talousvaliokunnan jäsenten edessä korkeat asiakirjapinkat ja niin ne näkyvät myös tässä kuvassa, jossa vierailumme isäntä kansanedustaja Arto Pirttilahti on melkein jäämässä asiakirjapinkkojen taakse.

 

 

 

******************

 

 

 

Talousvaliokunnan merkitys on tiedostettu jo varhain, sillä se on perustettu jo säätyvaltiopäivillä vuonna 1863.

 

 

Valiokuntatyöskentelyn merkityksestä on osoituksena, että esim. talousvaliokunta kokoontuu neljä kertaa viikossa.

 

 

Talousvaliokunnan tehtävänä on käsitellä pankkivaltuutettujen vuosittain antamat kertomukset sekä valmistella Suomen Pankkiaja Suomen itsenäisyyden juhlarahastoa (Sitraa) koskevat säädösasiat sekä muut maan pankki- ja rahalaitosta koskevat asiat. Talousvaliokunta käsittelee lisäksi asiat, jotka koskevat kauppaa ja teollisuutta, energiataloutta, kaupallisia yhteisöjä, elinkeinotoimintaa ja sen tukemista, kilpailua, kuluttajansuojaa, yksityistä vakuutustoimintaa, rahoitus- ja arvopaperimarkkina-lainsäädäntöä sekä valtion yhtiöitä, jotka eivät kuulu muun valiokunnan toimialaan.

 

 

Liike-elämässä 40 ja puoli vuotta toimineena osaan arvostaa sitä työtä, jota talousvaliokunnassa tehdään.

 

 

On selvää, että talousvaliokunnan merkitys tulee seuraavalla vaalikaudella olemaan entistäkin tärkeämpi, kun nykyhallituksen taloustoimia on pakko alkaa korjaamaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

PS. Ilmoitan, että en kirjoita tälle saitille sanaakaan 29. - 31.2.2015. Tarkoitukseni on palata tänne vasta 1.3.2015!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, talousvaliokunnan jäsen Arto Pirttilahti, talousvaliokunta, eduskunnan talousvaliokunta, Pirkanmaan vaalipiiri - Arto Pirttilahti, Mänttä-Vilppula, 29. - 31.02.2015,