Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereella korona-analysointi pelittää!

Sunnuntai 3.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Maailma on nykyisin paljolti koronaa ja niin myös meillä, jossa Rouva ja nuorimmaisemme tunsivat toissapäivänä eli viime perjantaina kuumetta sekä yskää.

 

Tampereella hommat pelaavat ja nettitutkailun tuloksena löydettiin, että korona-tutkimuksia tehdään Pirkka-hallin paikoitusalueella.

 

Soitto ilmoitettuun puhelinnumeroon iltapäivän alkaessa ja sieltä tutkimusaika vajaan puolen tunnin jälkeen eli melkoista kiirettä oli pidettävä, vaikka kokeenottopaikalle oli matkaa vain vajaat kolmisen kilometriä!

 

Pirkka-hallin paikoitusalueella oli ollut useita ajokaistoja korona-tutkimuksiin ja ohjaajat ohjaamassa oikeille kaistoille.

 

Näytteet oli otettu siten, että asiakas istui autossa ja avatun sivuikkunan kautta näytteenottaja oli ottanut korona-näytteen eli autosta ei tarvinnut poistua!

 

Analysointitulokset tulivat asiakkaiden kännykköihin tekstiviestinä eilen klo 11.42 eli alle vuorokausi näytteenotosta ja perhekuntamme molempien viesti oli vapauttava eli:

 

”Tuloksesi 1.1.2021 – CV19NhO NEG”.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella korona-analysointi pelittää!, Korona, Korona-tutkimus, Pirkka-halli, "Tuloksesi 1.1.2021 CV19NhO NEG".

"Vain yksi on joukosta poissa"..., "...sillä Tamperetta siellä ei näy!"

Keskiviikko 25.9.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma ”Alihankinta 2019” Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa alkoi eilen ja jatkuu tänään sekä myös huomenna eli torstaina 26.9.2019.
 
 
Messuilla tulee käymään yli 20.000 messuvierasta ja he sekä näytteilleasettajat edustavat kattavasti niitä yrityksiä ja tahoja, jotka tuottavat Suomelle hyvinvointia.
 
 
Vierailin messuilla eilen.
 
 
En ole asiantuntija näytteilleasettajien tuotteita, palveluksia tai osaamista arvioimaan, mutta kiinnitin huomiota eri kuntien, kaupunkien ja maakuntien esilläoloon näillä suomalaisten kannalta ehkä tärkeimmillä messuilla.
 
 
Tässä melkoinen kuvakavalkadi niiden kuntien, kaupunkien ja maakuntien osastoilta, jotka kantavat huolta suomalaisten hyvinvoinnista, kun suhtautuvat myönteisesti kotimaisten yritysten pärjäämiseen:
 
 
 

IMG_4586.JPG
 
 
 
IMG_4587.JPG
 
 
 
IMG_4588.JPG
 
 
 
IMG_4589.JPG
 
 
 
IMG_4590.JPG
 
 
 
IMG_4591.JPG
 
 
 
IMG_4592.JPG
 
 
 
IMG_4593.JPG
 
 
 
IMG_4594.JPG
 
 
 
IMG_4600.JPG
 
 
 
IMG_4604.JPG
 
 
 
IMG_4605.JPG
 
 
 
IMG_4610.JPG
 
 
 
IMG_4613.JPG
 
 
 
IMG_4614.JPG
 
 
 
IMG_4615.JPG
 
 
 
IMG_4616.JPG
 
 
 
IMG_4619.JPG
 
 
 
IMG_4620.JPG
 
 
 
IMG_4621.JPG
 

 

 

 

Vastuullisia kuntia, kaupunkeja ja maakuntia kaikki!

 

 

 

Yksi joukosta kuitenkin puuttuu ja se on Tampere eli otsikon tekstiä voidaan perustellusti jatkaa…

 

 

…”sillä Tamperetta siellä ei näy!”

 

No, Tampereellahan ei ole mitään hätää, sillä nyt on menossa vasta jo kymmenes tappiollinen vuosi peräkkäin ja tappioennuste on tänä vuonna 40 miljoonaa euroa!

Vai olisko sittenkin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Vain yksi oli joukosta poissa"..., "sillä Tamperetta siellä ei näy!", Alihankinta 2019, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Pirkka-halli,

Vain Tampere puuttui!

Torstai 29.9.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa alkoivat toissapäivänä Alihankinta 2016 – messut, jotka kolmipäiväisenä tapahtumana jatkuvat vielä tänään.

 

 

 messu1.jpg

 

 

Messukeskuksen näyttelytilat on loppuunmyyty viimeistä sijaa myöten, sillä halliin on kertynyt se kärkijoukko, joka pitää Suomen talouden käynnissä.

 

 

Kaikki lähialueen parkkipaikat pullistelevat messukävijöitä ja vierailijoita kuljetetaan ”Pirkka-halliin” monilta lähiseutujen kauppakeskusten paikoituspaikoilta järjestäjien toimesta ilmaiseksi.

 

 

Tampereen kaupungin asennetta yritysten sijoittumiselle Tampereelle ei ole yllätys, että Tampereen kaupunki ei korviaan lotkauta - kaupunki ei ole aktiivisesti hankkimassa yrityksiä kaupunkiin.

Ratikalle kyllä hamutaan käyttäjiä, mutta "maksajista ei ole niin väliä juu!"

 

 

Tredean pieni osasto hälyisässä eteisaulassa ei ole sitä, jota yrityselämä Tampereelta kaipaisi.

 

 

Piipahdin messuvieraana paikalla ja tässä muutamia kuvia niistä osastoista, joilla eri puolille Suomea houkuteltiin yrityksiä:

 

 

 

messu2.jpg

 

 

 

messu3.jpg

 

 

 

messu4.jpg

 

 

 

messu5.jpg

 

 

 

messu6.jpg

 

 

 

messu7.jpg

 

 

 

messu8.jpg

 

 

 

messu9.jpg

 

 

 

messu10.jpg

 

 

 

messu11.jpg

 

 

 

messu12.jpg

 

 

 

messu13.jpg

 

 

 

messu14.jpg

 

 

 

 

Ilmainen neuvoni Tampereen kaupungille seuraavia Alihankinta-messuja ajatellen:

 

 

Järjestäkää seuraavilla Alihankinta-messuilla jokaisena päivänä iso seminaari yrittäjille ja kertokaa Tampereesta yritysten sijoituspaikkana.

 

 

Toivon, että pääkonsuli Kalervo Kummola ottaa ehdotuksestani kopin?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta 2016, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea,

Tampereen Lakalaivaan/Härmälään pitää pääradalle saada asema, joka palvelisi Pirkka-hallissa järjestettäviä messuja ja muita yleisötapahtumia

Sunnuntai 23.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereelle on suunniteltu ja osin päätettykin useita jättihankkeita, joita voidaan perustellusti kritisoida.

 

Rantaväylän tunneli ja Sulkavuoreen sijoitettava jätevesien keskuspuhdistamo ovat päätetyistä investoinneista sellaisia, joille ei järkiperusteisia perusteita löydy.

 

Pelkään, että toukokuussa Tampereen kaupunginvaltuusto tekee oikein emämunauksen, jos se silloin päättää kaupunkiraitiotien rakentamisesta Tampereelle.

 

Kuulin tällä viikolla, että ratikkapäätös ilmeisesti kuitenkin siirretään seuraavaan kaupunginvaltuuston kokoukseen – toivottavasti ratikkapäätöstä ei tehdä silloinkaan.

 

Kannatan Tampereen suurista päätöksistä Keskusareenan rakentamista, sillä se merkitsisi Tampereen nousemista todellisten kulttuuri- ja tapahtumakaupunkien joukkoon.

 

Keskusareena on pääosin yksityisin varoin nouseva hanke, joka olisi vahva vastaisku Helsingin sekä myös Turun heiveröisille hankkeille omia suurtapahtumat Helsinkiin ja Turkuun.

 

Keskusareena-hanke on kuitenkin ”pitkissä kantumissa” ja ehdotankin, että Lakalaivaan/Härmälään rakennettaisiin pääradalle asema, josta olisi vaivaton kävely-yhteys Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen eli tuttavallisemmin Pirkka-halliin!

 

Härmälän asema toimisi samoin kuin Pasila ennen Helsinkiä eli pysäkkinä Pirkka-halliin meneviä messuasiakkaita varten.

 

Pasila on Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema Helsingin päärautatieaseman jälkeen ja uskon, että Härmälän asemalla olisi mahdollisuuksia kohota Suomen rautatieasemien joukossa merkittävään asemaan, jos se perustettaisiin!

 

Annan ideani vapaasti käytettäväksi!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasila, Pasilan asema, Pasilan rautatieasema, Helsingin rautatieasema, Messukeskus, Helsingin Messukeskus, Härmälän asema, Lakalaivan asema, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, TESC,

Yksi oli joukosta poissa

Sunnuntai 6.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Teollisuuden ykkösmessukohde Alihankinta 2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oli menestys, sillä täyteen myydyissä messuhalleissa vieraili lähes 17.000 teollisuuden keskeistä päättäjää ja asiantuntijaa.

 

Vain yksi oli joukosta poissa, sillä Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan!

 

Tampereen kaupungilla ei vieläkään mene riittävän huonosti, kun yritysten hankintaan voi edelleenkin suhtautua ylimielisesti.

 

Oli ilo seurata, kun esimerkiksi Ylöjärven kaupunki oli vahvasti messuilla Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta.

 

Tampereen poissaolon syyksi ei kelpaa se, että Tredea Oy oli osastollaan paikalla. Tredean sijoituspaikkakin oli varattu äärettömän heikosti, sillä eiväthän yritysten sijoituspaikkaa etsiskelevät ala keskustelemaan asiasta täynnä hälyä olevassa aulatilassa.

 

Tredean rooliin ei myöskään kuulu toimia yhden kunnan puolestapuhujana, vaan se on selkeästi jokaisen kunnan oma asia.

 

Tampereen keskeiset virkahenkilöt ja monet päättäjätkin yrittävät ajaa Tampereen seudulle suurta kuntaliitosta ja perustelevat aikomuksiaan mm. sillä, että silloin eri kunnissa olevat hyvät käytännöt voidaan ottaa koko alueella käytäntöön!

 

Varjeltakoon meitä siitä tilanteesta, että Tampereen käytännöt yrityshankinnassa sekä kaavoituksessa laajenisivat Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Lempäälään, Nokialle, Kangasalle ja muihin Tampereen seudun kuntiin!

 

Harras toive on, että ensi syksynä Tampereella järjestettävien seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella olisi ammattitaitoinen kovan luokan bisnestaitaja yritysasiamiehenä.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

Alihankintamessut olivat suurmenestys, mutta yksi näytteilleasettaja puuttui - Tampereen kaupunki

Perjantai 27.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Taivalsin eilen kolmisen kilometriä kotoa Pirkka-hallille eli hienommin sanottuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen sekä tutustuin Alihankinta 2013 –tapahtumaan.

 

 

ah1

 

Messutapahtuma oli menestys, sillä niihin tutustui 16.669 päättäjää ja asiantuntijaa.

 

Kaikki näyttelyhallit ja laajat paikoitusalueet olivat täynnä.

 

 

Katselin messuantia sillä silmällä, että mitkä kunnat, kaupungit ja Suomen eri alueet sekä maakunnat panostavat yrityshankintaan ja ovat läsnä.

 

Tiedän Tampereen kaupungin ylimielisen suhtautumisen yrityshankintaan ja minulle ei ollutkaan suuri yllätys, että Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan.

 

Tiedän, että Tampereen päättäjät perustelevat poissaoloaan Tredea Oy osallistumisella, mutta se on heikko selitys. 

Keskustelin hetken Tredean edustajien kanssa ja kiitin heitä aktiivisuudesta, mutta totesin, että eipä heidän eväänsä riitä yritysten hankkimiseksi Tampereelle. Tarjosivat jotain englanninkielistä broshyyriä, jolla ei ole mitään tekemistä yrityshankinnan kanssa!

Kaiken lisäksi Tredea oli hankkinut näyttelyosastonsa paikaksi meluisan eteishallin, jossa oli mahdoton keskittyä asiakkaiden kanssa keskusteluun.


 

Luokatonta menettelyä Tampereen kaupungilta!

 

 

************

 

ah3

 

 

Tunsin jopa pienoista ylpeyttä, että mökkikuntani Ylöjärven kaupunki oli messuilla vahvasti mukana Ylöjärven Yrityspalvelut Oy:n kautta.

Ylöjärvi on samalla tavalla Tredea Oy:n omistajataho kuin Tamperekin, mutta siitä huolimatta Ylöjärvi oli vahvasti mukana messuilla omalla yrityshankintaorganisaatiollaan.

 

Se niistä hyvistä Tampereen menettelytavoista, joita Tampereen johtavat virkahenkilöt ja myös päättäjät käyttävät, kun perustelevat kehyskuntien liittymistä Tampereeseen!

 

Katin kontit!

 

 

Tässä kuvia muutamista kuntien, kaupunkien ja seutukuntien osastoista, jotka olivat innokkaasti mukana Alihankinta 2013 –tapahtumassa ja pyrkivät löytämään yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta asettua juuri heidän edustamalleen alueelle:

 

 

ah4

 

 


ah5

 

 


ah6

 

 


ah7

 

 


ah8

 

 


ah10

 

 


ah11

 


 

ah9

 

 


ah12

 


 

ah13

 

 


ah14

 

 


ah15

 


 Toivon, että nähty kuvakavalkaadi herättää Tampereen päättäjät!



*********

 

Saa nähdä, että olenko pahasti pielessä, kun ennustan, että seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella vihdoin on elinkeinoasiamies.

 

Aikaa on vähän, sillä seuraavat Alihankinta-messut ovat jo 16. – 18.9.2014!


Toivon todella, että järki voittaa Tampereellakin ja kaupunkiin valitaan työnsä osaava elinkeinoasiamies!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

Alihankinta 2012 - vain yksi puuttui

Maanantai 24.9.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettiin 18.- 20.9.2012 kansainväliset Alihankinta-messut.

 

Messualueen paikoituspaikat eivät koskaan ole olleet yhtä täynnä kuin nyt.

 

Messuilla oli lukemattomia näytteilleasettajia ja merkille pantavaa oli, että monet Suomen talousalueet olivat koonneet osastoilleen alueen yrityksiä. Kunnat tekivät siis itseään ja alueellaan sijaitsevia yrityksiä tunnetuiksi yhteisvoimin.

 

Tampereen elinkeinoasiamies loisti poissaolollaan. Syy on yksinkertainen, sillä Tampereella ei ole elinkeinoasiamiestä!

 

Tredea Oy:n osastolla yritettiin epätoivoisesti luetella Tampereen elinkeinotoiminnasta vastaavia henkilöitä, mutta perin huonolla menestyksellä. Heitä ei kerta kaikkiaan ole!

 

Tampereen ykkösluokan iso hanke on, että Tampereelle perustettaisiin elinkeinoasiamiehen toimi.


Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on puuttunut asiaan järeällä keinolla, sillä Keskustan valtuustoryhmä jätti asiaa vauhdittavan valtuustoaloitteen 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa.


Aloite kuuluu näin:


******


Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.                                                                          

 

Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi.

Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään.

Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja.

Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten.

Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä

*******

Toivon, että valtuustoryhmämme esitys saa vastakaikua ja Tampereelle saadaan elinkeinoasiamies!

-Esko Erkilä-


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta-messut, Alihankinta 2012, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea, Tredea Oy, Tampereen elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies Tampereelle, Keskustan valtuustoryhmä Tampereella, Tampereen Keskusta,

Onko Tampere sittenkään oikea paikka logistiikkamessuille?

Sunnuntai 16.10.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa toteutettiin 12.–14.10.2011 materiaalinkäsittelyn ja logistiikan ammattimessut. Kolmipäiväinen messutapahtuma oli suunnattu ammattilaisille ja yrityksille, jotka käyttävät materiaalinkäsittely- ja varastointialan laitteita sekä niihin liittyviä palveluja ja ratkaisuja, varastokalusteita sekä varastointi- ja logistiikkapalveluja.


Pidän itseäni edelleenkin logistiikan asiantuntijana ja osallistuin messuille kriittisenä messuvieraana. Kävelymatka messumatkana osaltaan puolusti osallistumistani messuille. Tein messumatkani messujen ensimmäisenä päivänä.


On todettava, että petyin messujen antiin. Lukuisten opiskelijoiden osallistuminen pelasti ainakin ensimmäisen messupäivän osalta messuvieraiden määrän edes siedettävälle tasolle. Varsinaisia logistiikan asiantuntijoita ei ainakaan ensimmäisenä messupäivänä näkynyt Pirkka-hallissa.


Tiedän kokemuksesta, että ammattimessuille osallistuminen on vilkkainta yleensä perjantaina eli messujen viimeisenä päivänä, sillä se mahdollistaa pienen luistamisen ennaikaisesti viikonloppuvapaalle – sihteerille voi ilmoittaa, että palaa tuloksentekopaikalleen (tai nykyisin kai kustannuspaikalleen) vasta maanantaina!


Logistiikka on nykyisin entistä enemmän tiedonkeräämistä ja kerätyn tiedon perusteella tehtäviä päätöksiä. Tämä näkyi myös Pirkka-hallin logistiikkamessuilla, sillä erilaiset logistiikan hallintaan keskittyneiden tietotekniikkayritysten osastot olivat vallanneet merkittävän osan näyttelytilasta.

 

pict10042.jpg


Logistiikkamessuilla oli toki esillä varastoille sopivia trukkeja…

 

pict1007.jpg


…ja myös järeämpiä lastinkäsittelylaitteita.

 

pict1009.jpg


Turun Satamalle on annettava kiitos, että se oli mittavalla osastollaan mukana Tampereen Pirkka-hallissa. Oli mukava nähdä, että satamajohtaja Christian Ramberg oli itse saapunut Tampereelle! Jouduin työni vuoksi kulkemaan parisenkymmentä vuotta Tampereelta Turun seudulle ja osaan kokemuksen perusteella aavistella, että Varsinais-Suomesta ei ole helppo matkata Tampereelle!

 

pict1010.jpg


Helsingin satama oli mukana mittavalla osastollaan, mutta parituntisen messukäyntini aikana en nähnyt asiakkaita vierailevan Helsingin Sataman osastolla. Vanha totuus, että Helsinki sijaitsee syrjässä tuli taas kerran todistetuksi!

 

pict1008.jpg


Kaakonkulmalla päättäjät tekivät ennakkoluulottoman päätöksen, kun yhdistivät Haminan ja Kotkan satamat. Sen tiimoilta olisi paikka vaikka erilliselle blogikirjoitukselle! Sen voi jo nyt todeta, että kirjoitus tulee olemaan luonteeltaan positiivinen!

 

Yhteenvetona Pirkka-hallin logistiikkamessuista se, että ”suutari pysyköön lestissään” eli Tampere ei ole oikea paikka logistiikkamessuille. Toteamus tekee hieman kipeää meille tamperelaisille, mutta totuus pitää pystyä kohtaamaan, vaikka se ei olisi miellyttävä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Pirkka-halli, logistiikkamessut 2011, port of Turku, port of Helsinki, port of HaminaKotka,

Suuri näyttelyvieraiden määrä Kone-Forumissa todisti, että suomalainen ruuantuottaja luottaa vaikeuksista huolimatta kotimaisen maatalouden tulevaisuuteen

Lauantai 15.10.2011 - -Esko Erkkilä-

Agrimarket, Agritek, K-Maatalous, Konekesko sekä Yrittäjien Maatalous järjestivät Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa kolmipäiväisen konenäyttelyn 6…8.10.2011.


Näyttelylle oli varattuna A-, B- sekä C-hallit ja niiden lisäksi ulkotilaa.


Kolmen päivän aikana näyttelyyn tutustui 26.700 näyttelyvierasta.


Näyttelyvieraiden lukumäärä kertoo mielestäni sen, että maataloustuottajat jaksavat kaikesta huolimatta uskoa suomalaisen maatalouden, kotieläintalouden sekä metsätalouden tulevaisuuteen.


Näyttelyn nimi oli ja ollut jo useita vuosia Kone-Forum. Nimi antaa oikeuden näytteilleasettajille keskittyä koneteemaan. Pidän koneteeman näin voimakasta esiintuomista valitettavana ja haluaisin tuoda nykyistä enemmän esille ”säkkitavaralinjaa”. Syynä tähän on paljolti se, että olen aina ollut agribisneksessä ”säkkitavaramies”.


Konemyyjät ja heidän aikaansaannoksensa ovat saaneet agribisneksessä kohtuuttoman suuren huomion. Konepuolen suurta huomiota perustellaan sillä, että konemyynnistä saatava kate on maatalousliikkeille parempi kuin lannoitteista, rehuista tai siemenistä saatava myyntikate. Myös se, että tilalle myyty tietynmerkkinen kone on pysyvä mainos, on usein käytetty peruste konekaupan suosimiselle.


Konemyyjiä on aina palkittu ruhtinaallisesti aikaansaannoksistaan. Muistan hyvin, kun entinen SOK:n säkkilinjan osastopäällikkö manasi, että osuuskaupan myyntimies pääsee ulkomaanmatkalle, jos saa myytyä yhden moottorisahan ketjun!


Säkkitavaroiden pieni osuus näyttelyissä on toisaalta hyväksyttävää ja oikein, sillä rehujen sekä lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden myynti tapahtuu nykyisin valtaosin suoraan tuottajalta ja/tai maahantuojalta viljelijälle. Myös viljakauppa painottuu nykyisin suoratoimintaan viljelijän ja viljateollisuuden tai viljan vientiyrityksen kesken. Maatalouskauppa on siis jäänyt ns. ”lehdelle soittamaan”.


Suoramyynti on hyvä, sillä se purkaa päällekkäisyyksiä maatalouskaupasta. Maatalouskaupalla ei riitä ammattitaitoa vastata viljelijöiden ongelmiin rehu-, lannoite-, tai kasvinsuojeluaineiden kaupassa eikä viljakaupassa.


Toisaalta odotan aikaa, jolloin myös konevalmistajat ja maatalouskoneiden maahantuojat pystyvät aloittamaan suoramyynnin viljelijöille. Se olisi myös kuluttajien etu, sillä tarpeettomia välistävetäjiä maataloustuotantomme ei kestä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkka-halli, Agrimarket, Agritek, K-Maatalous, Konekesko, Yrittäjien Maatalous, Yrma, maataloustarvikkeiden suoramyynti,