Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nyt muutkin heräsivät!

Sunnuntai 27.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen näillä palstoilla jo pidemmän aikaa peräänkuuluttanut, että Tampereen kaupungin yrityshankintapolitiikka ”on syvältä”.

 

Samaa on toitottanut myös Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, mutta kuuroille korville.

 

Toivottavasti asiaan nyt vihdoin kiinnitetään huomiota, kun Aamulehti otti asian näyttävästi etusivun uutisekseen.

 

 

nordgeard

 

 

Perjantain eli 25.10.2013 Aamulehti repäisi etusivullaan uutisen, jonka otsikko oli paljon puhuvasti

 

”Tampere menetti hänet”!

 

 

Jutussa kerrotaan, että Tampereella sijainnut yritys – Nord Grean -  joutui muuttamaan toimitilansa Tampereelta Pirkkalaan, kun Tampereen kaupungin virkahenkilöt eivät ottaneet pyynnöistä huolimatta yhteyttä laajennushaluiseen yhtiöön!

 

************ 

 

Aamulehden uutisointi nosti vihdoinkin tikun nokkaan sen välinpitämättömän meiningin, jota Tampereen kaupunki on jo vuosikaudet harjoittanut Tampereelle pyrkiviä yrityksiä kohtaan.

 

En ole halunnut uskoa puheita, että jotkut Tampereen kaupungin virkamiehet rehentelevät Valkoisen talon lounaalla, miten he taas ovat heittäneet ulos pari yritystä, jotka ovat erehtyneet kyselemään kaupungilta yritystonttia asettuakseen Tampereelle.

 

Nyt asiaan on pakko uskoa, kun perehtyy Aamulehden esille ottamaan asiaan.

 

 

Asiaan paneutui fb-sivuillaan myös kokoomuslainen Matti J. Mäkelä ja ansiokkaasti paneutuikin – kiitokset Matille!

 

Mäkelä on kaivellut netin syövereistä loputtomia jaarituksia niistä käsittämättömän hampaattomista kokouksista, joissa Tampereen tehotonta ja olematonta yrityspolitiikkaa on käsitelty.

 

Mieleen tulee erään entisen työkaverini toteamus, että suuri organisaatio elää hyvinkin kaksi vuotta sillä, kun virkailijat, toimihenkilöt ja työntekijät lähettelevät toisilleen mitäänsanomattomia viestejä. Juuri näin Tampereen kaupunkikehitys ja muu ylin virkahenkilöjohto on menetellyt!

 

Vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat olleet lampaita – anteeksi todelliset määkivät lampaat – kun holtittoman menon on sallittu jatkuvan.

 

Olen joissain neuvonpidoissa katsellut, kun ns. vastuussa olevat korkeat virkahenkilöt ovat ylimielisinä farkuissaan sekä purukumia jauhaen saapuneet joihinkin tilaisuuksiin hetkeksi paikalle ja lausuneet korkeuksistaan muutaman sanan ennen kuin ovat taas poistuneet rahvaan joukosta omiin johtoryhmiinsä.

 

Jotkut yrityshankinnasta organisaatiokaavioiden mukaan vastaavat virkahenkilöt eivät yleensä ole edes näyttäytyneet kaupunkilaisille, vaan heidän aikansa lienee kulunut ennemminkin tamperelaisten potkupallo- ja jääkiekkoseurojen sotkujen aiheuttamisessa.

 

Tampere tarvitsee elinkeinoasiamiehen, ei mitään elinkeinojohtajaa, sillä johtaja kätkeytyisi ”tammioven” taakse yritysehdokkaiden tavoittamattomiin.

Luottamushenkilöt: Nyt ryhtiä päätöksentekoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen elinkeinojohtaja,

Yksi oli joukosta poissa

Sunnuntai 6.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Teollisuuden ykkösmessukohde Alihankinta 2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oli menestys, sillä täyteen myydyissä messuhalleissa vieraili lähes 17.000 teollisuuden keskeistä päättäjää ja asiantuntijaa.

 

Vain yksi oli joukosta poissa, sillä Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan!

 

Tampereen kaupungilla ei vieläkään mene riittävän huonosti, kun yritysten hankintaan voi edelleenkin suhtautua ylimielisesti.

 

Oli ilo seurata, kun esimerkiksi Ylöjärven kaupunki oli vahvasti messuilla Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta.

 

Tampereen poissaolon syyksi ei kelpaa se, että Tredea Oy oli osastollaan paikalla. Tredean sijoituspaikkakin oli varattu äärettömän heikosti, sillä eiväthän yritysten sijoituspaikkaa etsiskelevät ala keskustelemaan asiasta täynnä hälyä olevassa aulatilassa.

 

Tredean rooliin ei myöskään kuulu toimia yhden kunnan puolestapuhujana, vaan se on selkeästi jokaisen kunnan oma asia.

 

Tampereen keskeiset virkahenkilöt ja monet päättäjätkin yrittävät ajaa Tampereen seudulle suurta kuntaliitosta ja perustelevat aikomuksiaan mm. sillä, että silloin eri kunnissa olevat hyvät käytännöt voidaan ottaa koko alueella käytäntöön!

 

Varjeltakoon meitä siitä tilanteesta, että Tampereen käytännöt yrityshankinnassa sekä kaavoituksessa laajenisivat Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Lempäälään, Nokialle, Kangasalle ja muihin Tampereen seudun kuntiin!

 

Harras toive on, että ensi syksynä Tampereella järjestettävien seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella olisi ammattitaitoinen kovan luokan bisnestaitaja yritysasiamiehenä.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

Alihankintamessut olivat suurmenestys, mutta yksi näytteilleasettaja puuttui - Tampereen kaupunki

Perjantai 27.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Taivalsin eilen kolmisen kilometriä kotoa Pirkka-hallille eli hienommin sanottuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen sekä tutustuin Alihankinta 2013 –tapahtumaan.

 

 

ah1

 

Messutapahtuma oli menestys, sillä niihin tutustui 16.669 päättäjää ja asiantuntijaa.

 

Kaikki näyttelyhallit ja laajat paikoitusalueet olivat täynnä.

 

 

Katselin messuantia sillä silmällä, että mitkä kunnat, kaupungit ja Suomen eri alueet sekä maakunnat panostavat yrityshankintaan ja ovat läsnä.

 

Tiedän Tampereen kaupungin ylimielisen suhtautumisen yrityshankintaan ja minulle ei ollutkaan suuri yllätys, että Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan.

 

Tiedän, että Tampereen päättäjät perustelevat poissaoloaan Tredea Oy osallistumisella, mutta se on heikko selitys. 

Keskustelin hetken Tredean edustajien kanssa ja kiitin heitä aktiivisuudesta, mutta totesin, että eipä heidän eväänsä riitä yritysten hankkimiseksi Tampereelle. Tarjosivat jotain englanninkielistä broshyyriä, jolla ei ole mitään tekemistä yrityshankinnan kanssa!

Kaiken lisäksi Tredea oli hankkinut näyttelyosastonsa paikaksi meluisan eteishallin, jossa oli mahdoton keskittyä asiakkaiden kanssa keskusteluun.


 

Luokatonta menettelyä Tampereen kaupungilta!

 

 

************

 

ah3

 

 

Tunsin jopa pienoista ylpeyttä, että mökkikuntani Ylöjärven kaupunki oli messuilla vahvasti mukana Ylöjärven Yrityspalvelut Oy:n kautta.

Ylöjärvi on samalla tavalla Tredea Oy:n omistajataho kuin Tamperekin, mutta siitä huolimatta Ylöjärvi oli vahvasti mukana messuilla omalla yrityshankintaorganisaatiollaan.

 

Se niistä hyvistä Tampereen menettelytavoista, joita Tampereen johtavat virkahenkilöt ja myös päättäjät käyttävät, kun perustelevat kehyskuntien liittymistä Tampereeseen!

 

Katin kontit!

 

 

Tässä kuvia muutamista kuntien, kaupunkien ja seutukuntien osastoista, jotka olivat innokkaasti mukana Alihankinta 2013 –tapahtumassa ja pyrkivät löytämään yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta asettua juuri heidän edustamalleen alueelle:

 

 

ah4

 

 


ah5

 

 


ah6

 

 


ah7

 

 


ah8

 

 


ah10

 

 


ah11

 


 

ah9

 

 


ah12

 


 

ah13

 

 


ah14

 

 


ah15

 


 Toivon, että nähty kuvakavalkaadi herättää Tampereen päättäjät!



*********

 

Saa nähdä, että olenko pahasti pielessä, kun ennustan, että seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella vihdoin on elinkeinoasiamies.

 

Aikaa on vähän, sillä seuraavat Alihankinta-messut ovat jo 16. – 18.9.2014!


Toivon todella, että järki voittaa Tampereellakin ja kaupunkiin valitaan työnsä osaava elinkeinoasiamies!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

Elinkeinoasiamiehen puuttuminen ja olematon varanto yritystonteista ovat Tampereen häpeäpilkku

Sunnuntai 24.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Yritystonttien aktiivinen muodostaminen ja niiden tarjonta ovat kuntien elinvoimaisuuden takaamisessa ensiarvoisen tärkeää.

 

Tampereella ei ole yritysten hankintaan erikoistunutta elinkeinoasiamiestä ja hänen puutteensa merkitsee, että Tampereella ei käytännössä ole luovutuskelpoisia yritystontteja.

 

Tampere on ulkoistanut yrityshankintansa Tredea Oy:lle, joka on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö. Yhtiön pitäisi toimenkuvansa mukaan ylläpitää ja vahvistaa kaupunkiseudun vetovoimaisuutta ja varmistaa menestyvän yritystoiminnan edellytyksiä.

 

Kävin tutkimassa tilanteen vapaiden yritystonttien tarjonnasta Tredean nettisivuilta ja totesin, että Tampereen osalta tilanne on surkea.

 

Tredean nettisivuilla on kohta: ”Tontti- ja toimitilapörssi”.

 

Tredean hakupalvelun avulla yrittäjät löytävät Tampereen seudulta ajantasaiset tiedot kaikista luovutuskelpoisista tonteista ja toimitiloista.

 

Hakupalvelun tulokset ovat masentavaa luettavaa tamperelaisten veronmaksajien kannalta, sillä kaupungin alueella on ainoastaan yksi luovutuskelpoinen yritystontti! Toistan; vain yksi luovutuskelpoinen tontti!

 

Tampereen naapurikunnat tarjoavat ”heti luovutukseen” seuraavat määrät yritystontteja:

 

  • Ylöjärvi                  18 tonttia
  • Lempäälä                7 tonttia
  • Orivesi                     5 tonttia
  • Kangasala               4 tonttia
  • Pirkkala                   4 tonttia
  • Nokia                       2 tonttia
  • Vesilahti                 2 tonttia

 

Lista on todellinen häpeäpilkku Tampereen kaupungin toiminnalle ja osoittaa, että kaupunki ei halua yrityksiä kaupunkiin.

 

**********

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä teki viime vuoden syksyllä valtuustoaloitteen elinkeinoasiamiehen viran perustamisesta Tampereelle.

 

Aloite oli perusteltu ja on enemmän kuin toivottavaa, että aloitteessa esitetty virka perustettaisiin mahdollisimman pian.

 

Keskustan valtuustoryhmä esitti yhdessä Tampereen Sitoutumattomat ry:n valtuustoryhmän kanssa valtuustoaloitteensa jatkumoa, kun ne 18.3.2013 pidetyssä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa esittivät kaupunginvaltuustolle säännöllisesti esitettävää raportointia luovutuskelpoisten yritystonttien määrästä, kaupungille jätettyjen tonttianomusten, varausesitysten ja tonttitiedustelujen määrästä sekä viime aikoina luovutettujen tonttien määrästä ja käyttötarkoituksesta.

 

Aloite kuului näin:

 

**********

 

Valtuustoaloite

Viime aikoina on korostuneesti noussut esille yhteistyön puute elinkeinoelämän kanssa. Usein asia kohdistuu toimitilakysymyksiin ja erityisesti yritystonttien saatavuuden puutteeseen.

Apulaispormestarin maininta toimikautensa alussa siitä, että naapurikuntiin ei mene yhtään yritystä tontin puutteen takia, ei ota onnistuakseen. Näitä viestejä valuu poliittisten päättäjien tietoisuuteen monilta suunnilta.

Sen sijaan poliittiset päättäjät eivät saa organisaatiolta todellisia konkreettisia tietoja kyseisistä asioista ja tapauksista. Mm. pormestariohjelma korostaa yritystoiminnan edellytysten parantamista nykyisestä. Jotta tosiasiat tulisivat tietoon sinne, mihin vastuukin kuuluu eli valtuuston poliittisille päättäjille, Keskustan ja Sitoutumattomien valtuustoryhmät tekevät seuraavan valtuustoaloitteen:

 

Pyydämme kaupunginvaltuustolle selvityksen kaupungin nopeasti luovutuskelpoisten yritystonttien määrästä, kaupungille jätettyjen tonttianomusten, varausesitysten ja tonttitiedustelujen määrästä sekä viime aikoina luovutettujen tonttien määrästä ja käyttötarkoituksesta.

 

Samalla esitämme, että asian tärkeyden takia valtuustolle raportoidaan säännöllisesti kahdesti vuodessa edellä mainitut asiat.

 

Koska asia ei vaadi pitkällistä valmistelua, pyydämme kohteliaimmin vastaukset aloitteeseen ennen vuoden 2013 kesälomakauden alkua. Näin katsomme asiat saatavan poliittisen aktivoinnin ja ohjauksen linjattavaksi.

 

 

Tampereella 18. maaliskuuta 2013

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä 

Timo Hanhilahti                                                                 

Matti Järvinen

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

Tampereen Sitoutumattomat ry:n valtuustoryhmä

Lasse Oksanen

 

 

************

 

 

Toivon, että Keskustan ja Sitoutumattomien esittämä valtuustoaloite johtaa nopeasti toimenpiteisiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen talousahdinko, Tampereen talousongelmat, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen tonttipäällikkö, Tredea Oy, Tampereen yritystontit, Keskustan valtuustoaloite,

Kalajoen sataman menestyminen on malliesimerkki "maakuntasataman" hienosta etenemisestä

Keskiviikko 9.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen suurella mielihyvällä seurannut Kalajoen sataman tavaraliikenteen kehittymistä viime vuosina.

 

Minulla on sataman pärjäämisen seurantaan hyvä syy, sillä sain aikoinaan tehdä kiinteää ja tuloksekasta yhteistyötä Kalajoen sataman kanssa.

 

Kalajoen sataman kehitysluvut osoittavat, että ”maakuntasataman” merkitys on arvaamattoman suuri laajalle alueelle sen lähiympäristössä.

 

Suurten satamien rinnalla pienehkön sataman kehittäminen vaatii sen sijaintipaikkakunnan kunnallisilta päättäjiltä oikeaa asennetta oman satamansa kehittämiseen ja sitä, että sataman käytännön asioiden hoitoon on osattu valita oikeat henkilöt.

 

Kalajoella nämä molemmat seikat ovat kunnossa – Kalajoen kaupungin päättäjät omaavat näkemyksen, jolla satamaa kehitetään pohjoisen Keski-Pohjanmaan ja eteläisen Pohjois-Pohjanmaan etuja palvelevaksi portiksi alueen talouselämälle. Kun päättäjät ovat sen lisäksi osanneet valita pystyvät henkilöt vastaamaan käytännön toiminnasta, ovat edellytykset tuloksekkaalle toiminnalle olemassa.

 

Jaksan korostaa kuntapäättäjien eli luottamushenkilöiden ja kunnan virkamiesten roolia sataman kehittämisessä.

 

Kun sataman potentiaalinen asiakas näkee, että kuntapäättäjät ja virkamiehet aidosti panostavat yhteistoiminnan kehittämiseen, voi asiakas tehdä päätöksensä luottavaisin mielin.

 

Suuret kuntayksiköt leijuvat omissa korkeuksissaan ja uskovat, että asiakkaat kumartavat heitä. Näin ei ole tapahtunut esimerkkitapauksessasi Kalajoelle.

 

Monien mielestä kansanedustaja ja entinen ministeri Tapani Tölli on maamme paras kunta-asioiden asiantuntija.

 

Muistan, kun Tölli jossakin tilaisuudessa mainitsi, että jos Kalajoki ei olisi itsenäinen kunta, niin Kalajoen Hiekkasärkät eivät olisi se matkailukeskittymä kuin se nyt on.

 

Jotta kunta tai kaupunki pystyisi kehittymään – tai paremminkin sanoen, jotta sitä pystyttäisiin kehittämään – sen pitää olla sopivan kokoinen. Suurkunnissa asiat jäävät liian monesti oman onnensa nojaan.

 

Yritysten hankinta on mm. Tampereella jäänyt vaille huomiota.

 

Tampereella ei ole edes yritysasiamiestä eli henkilöä, jonka puoleen Tampereelle tuloaan suunnitteleva yritys voisi kääntyä. Kaupungin organisaatiossa on kyllä jos jonkinlaista johtajaa ja heillä ikiomia johtoryhmiä, mutta raaka työnteko eli yritysten hankkiminen kaupunkiin on unohtunut.

 

Peräänkuulutan suurkunnilta samanlaista intoa kehittää kunnan elinkeinoelämää kuin Kalajoella on tapahtunut.

 

Olkoon sanani ja kokemukseni myös opiksi niille ”kuntauudistajille” jotka nyt yrittävät epätoivon vimmalla kasvattaa Suomeen mammuttikuntia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalajoki, Kalajoen Satama, Kalajoen Hiekkasärkät, Tapani Tölli, Tampereen elinkeinoasiamies, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa,

Alihankinta 2012 - vain yksi puuttui

Maanantai 24.9.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettiin 18.- 20.9.2012 kansainväliset Alihankinta-messut.

 

Messualueen paikoituspaikat eivät koskaan ole olleet yhtä täynnä kuin nyt.

 

Messuilla oli lukemattomia näytteilleasettajia ja merkille pantavaa oli, että monet Suomen talousalueet olivat koonneet osastoilleen alueen yrityksiä. Kunnat tekivät siis itseään ja alueellaan sijaitsevia yrityksiä tunnetuiksi yhteisvoimin.

 

Tampereen elinkeinoasiamies loisti poissaolollaan. Syy on yksinkertainen, sillä Tampereella ei ole elinkeinoasiamiestä!

 

Tredea Oy:n osastolla yritettiin epätoivoisesti luetella Tampereen elinkeinotoiminnasta vastaavia henkilöitä, mutta perin huonolla menestyksellä. Heitä ei kerta kaikkiaan ole!

 

Tampereen ykkösluokan iso hanke on, että Tampereelle perustettaisiin elinkeinoasiamiehen toimi.


Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on puuttunut asiaan järeällä keinolla, sillä Keskustan valtuustoryhmä jätti asiaa vauhdittavan valtuustoaloitteen 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa.


Aloite kuuluu näin:


******


Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.                                                                          

 

Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi.

Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään.

Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja.

Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten.

Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä

*******

Toivon, että valtuustoryhmämme esitys saa vastakaikua ja Tampereelle saadaan elinkeinoasiamies!

-Esko Erkilä-


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta-messut, Alihankinta 2012, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea, Tredea Oy, Tampereen elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies Tampereelle, Keskustan valtuustoryhmä Tampereella, Tampereen Keskusta,