Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vilppulan taistelut loivat pohjan sille, että valkoiset voittivat Vapaussodan!

Maanantai 9.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomessa käytiin keväällä 1918 yli neljä kuukautta kestänyt Vapaussota, jonka seurauksena menetettiin lähes 40.000 ihmishenkeä.

 

Vilppulaan muodostui heti tammi-helmikuun vaihteessa selkeä rintama valkoisten ja punaisten välille.

 

Vilppulan omistuksesta käytiin tiukkoja taisteluja ja niiden lopputuloksena valkoiset onnistuivat torjumaan punaisten hyökkäykset ja siten estämään punaisten pääsemisen pohjoisen suuntaan.

 

Vilppulan taistelujen muistoksi valkoiset rintamamiehet käynnistivät vuonna 1932 varainhankinnan tulevaa muistomerkkiä varten.

 

 

IMG_5509.JPG

 

Hanke eteni suotuisasti ja heinäkuun 10. päivä vuonna 1938 voitiin viettää muistopatsaan paljastustilaisuutta.

 

Muistopatsaan lopullisena rahoittajana oli vuorineuvos Gösta Serlachius ja sen on veistänyt kuvanveistäjä Arvi Tynys.

 

Tynyksen tuotantoa on mm. Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla oleva Sankarihautojen muistomerkki yhdessä Viljo Revell´n kanssa.

 

Vilppulassa valkoisten muistomerkin paljastustilaisuudessa itseoikeutettuna puhujana oli vuorineuvos Gösta Serlachius ja paikalla oli myös Valkoisen Armeijan Ylipäällikkö, kenraali Carl Gustav Emil Mannerheim.

 

 

IMG_5495.JPG

 

Myös punaisilla on Vilppulankosken rannalla oma muistomerkkinsä sillä paikalla, josta he yrittivät vuonna 1918 hyökätä kohti Vilppulaa.

 

******************

 

Osallistuin Vilppulassa 12.11.2019 Eläkeliiton Pirkanmaan piirin syyskokoukseen ja kokousmatkan yhteydessä poikkesin noilla molemmilla muistomerkeillä:

 

 

IMG_5492.JPG

 

 

 

IMG_5497.JPG

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussodan taistelut Vilppulassa, Vilppula, Mänttä-Vilppula, Valkoiset Vapaussodassa, Punaiset Vapaussodassa, Vilppulankoski, Gösta Serlachius, Carl Gustav Emil Mannerheim, Valkoisten Ylipäällikkö, Mannerheim,