Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kyyn saa yhä edelleen tappaa!

Lauantai 28.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Kyynsuojelijat mielellään muistuttavat kesäkuun alussa 2023 voimaantulleesta uudesta luonnonsuojelulaista, jossa kyy rauhoitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa.

 

Onneksi laissa on kuitenkin pykälä, joka sallii kyyn kiinniottamisen ja siirtämisen pihapiirissä tai muutoin ihmiselle tai kotieläimelle vaaraa aiheuttavan kyyn tappamisen niille sijoilleen.

 

 

*********************

 

Lain 70 pykälä menee tarkalleen ottaen näin:

 

”…pihapiirissä olevan tai muutoin ihmiselle tai kotieläimelle vaaraa aiheuttavan kyyn saa tarvittaessa ottaa kiinni ja siirtää, ja jos se ei ole mahdollista, tappaa.”

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyyn saa yhä edelleen tappaa!. kyy,

Joskus Komin kansakoulun tontilla esiintynyttä lupiinikasvustoa ihailtiin!

Perjantai 27.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Tämän juttuni kuvituksena pitäisi olla lupiinikasvustoa, mutta inhoan niin suuresti tuota vieraslajia, että en halua sitä kuvata!

 

Muistan ajan, jolloin lupiini teki tuloaan kylällämme, sillä ensimmäiset lupiinit näin Hämeenkyrön Komissa sen kansakoulun tontilla, joka sittemmin paloi ja mukana kuoli opettaja Tyyne Virta.

 

Tyyne Virta on haudattuna Viljakkalan hautausmaalla.

 

***************

Komin kansakoulun pihamaalla kasvaneita lupiineja kyläläiset ihailivat ja silloin ei ollut aavistustakaan siitä inhosta, jota lupiinit ihmisissä nykyisin aiheuttavat.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joskus Komin kansakoulun tontilla esiintynyttä lupiinikasvustoa ihailtiin!, Komin kansakoulu, opettaja Tyyne Virta,

Juhannuskoivut tarvitsevat vettä!

Torstai 26.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Ulko-oven pielessä olevat juhannuskoivut ovat oleellinen osa Juhannusta.

 

Juhannuskoivujen ongelmana on niiden nopea lakastuminen, sillä yleensä ne laitetaan paikoilleen rautakangella tehtyyn reikään.

 

Tänä vuonna teimme poikkeuksen, sillä laitoimme juhannuskoivut vettä täynnä olevaan ämpäriin ja olemme tyytyväisiä.

*********************

 Juhannusaatosta on kulunut jo viisi päivää, mutta…

 

IMG_2491.JPG

 

…juhannuskoivumme ovat täydessä lehdessä ja kuihtumisesta ei ole merkkiäkään!

 

Vaikka juhannuskoivumme sijaitsevat varjon puolella…

 

IMG_2490.JPG

 

IMG_24892.JPG

 

…ne ovat imeneet vettä lähes ämpärillisen!

 

*******************

 

 

Kauan se kesti tämän keinon keksiminen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juhannuskoivut tarvitsevat vettä!, Juhannuskoivut,

Valkosipulit ovat tykänneet viileästä ja kosteasta alkukesästä

Keskiviikko 25.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Syksyllä istutetut valkosipulit ovat kesän ensimmäisiä kasveja, joiden sato-odotuksia pystyy nyt ennakoimaan.

 

Meillä on valkosipulia kasvamassa kahdessa eri paikassa ja molemmissa sato-odotukset ovat kohdallaan.

 

************

 

IMG_2480.JPG

 

Perinteisessä kasvupaikassa kasvusto on sikinsokin ja syynä se, että jätin perkaamisen liian myöhään – oma vika siis!

 

 

IMG_24812.JPG

 

Uudessa kasvupaikassa olevan kasvuston perkasin rikkaruohoista ajallaan ja sen vuoksi kasvusto onkin hyvässä kuosissa.

 

 

Mitäkö pitäisi oppia?

 

Oppi on se, että rikkaruohojen perkaamisesta pitää keväällä ajallaan huolehtia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipulit ovat tykänneet viileästä ja kosteasta alkukesästä, Valkosipulit,

Ensimmäiset kerrat

Tiistai 24.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Mökkiprojektimme on Juhannuspyhinä edennyt siihen vaiheeseen, että ensimmäiset löylyt on otettu ja ensimmäiset kerrat on käytetty sisävessaa!

 

*****************

 

IMG_24772.JPG

 

Saunanlauteille mahtuu väljästi istuen kolme henkilöä ja näkymät ikkunasta ovat lauteillaistujille täynnä vihreää.

 

Kiukaan lämmittäminen onnistui vähillä puilla, mutta selvää on, että saunomisessa ei saa vitkastella.

 

*******************

 

IMG_2478.JPG

 

Sisävessa mökillä on jotain sellaista uutta, jota meillä ei ole aikaisemmin ollut!

***************

 

En olisi uskonut, että näin nopeasti minustakin tuli sisävessan vakiintunut käyttäjä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ensimmäiset kerrat, ensimmäinen saunominen, ensimmäinen käynti sisävessassa,

Moni syy on alentanut pääskysten pesintää!

Maanantai 23.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Pääskysten saapuminen, taidokkaat lentokuviot sekä niille ominainen lauluviserrys tulivat minulle karjatilalla kasvaneena lapsuudessa tutuiksi.

 

Olinkin ilahtunut, kun kesäkuun alkupäivinä muutama pääskynen kävi tutkailemassa, josko mökkimme eri paikoista olisi pesimäpaikaksi.

 

Liverrys ja taidokkaat lentokuviot toivat mieleen lapsuuden yhteiselon pääskysten kanssa.

 

Tunnustelijoina toimineet pääskyset poikkesivat jopa varastoissa käymään, kun avoimet ovet houkuttelivat siihen!

 

IMG_2429.JPG

 

Televisioantennilla vierähtänyt lepohetki tallentui kameralla tarkkailukäynnistä.

 

Karjatilojen väheneminen ja rakennusten räystäiden alalaudoitus ovat olleet merkittäviä syitä sille, että pääskyset ovat harvinaistuneet.

 

****************

 

Pääskysten tilanteesta kertoo se, että kaikki Suomessa pesivät pääskyslajit luokitellaan nykyisin uhanalaisiksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Moni syy on alentanut pääskysten pesintää!, Pääskyset ovat uhanalaisia, räystäspääsky, törmäpääsky, haarapääsky.

On hyvä, että Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat Suomessa

Sunnuntai 22.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Suomessa on meneillään Atlantic Trident 25 - ilmavoimien yhteinen kolmenvälinen harjoitus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat ja kehittävät yhdessä liikkuvaa taistelutapaa, ristiintukeutumiskykyä ja viidennen sukupolven hävittäjäkaluston yhteistoimintaa.

 

Harjoitus järjestetään yleensä kahden vuoden välein ja se järjestetään nyt ensimmäisen kerran näiden kolmen maan ulkopuolella.

 

***************

 

Harjoitus alkoi kesäkuun 16. päivä ja se kestää 27.6.2025 saakka.

 

Harjoituksen lentotoiminta näkyy meille hyvin, sillä Tampere-Pirkkalan lentoaseman itäinen lähestymislinja kulkee täsmälleen omakotitalomme ylitse ja…

 

IMG_24672.JPG

 

…harjoitukseen osallistuvat hävittäjät ovat laskeutumassa mahtavaa jylinää aikaansaaden omakotitalomme kohdalla.

 

***************************

 

 

Ilmavoimissa viimeiset kertausharjoitukseni palvelleena ja siellä myös viimeisimmän ylennyksen saaneena osaan arvostaa Atlantic Trident 25 –ilmasotaharjoituksen järjestämistä Suomessa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hyvä että Yhdysvaltain ja Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat Suomessa, Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Ranskan ilmavoimat harjoittelevat Suomessa, Atlantic Trident 25,

Juhannuksen viettäminen alkoi juhannuskoivujen noutamisella!

Lauantai 21.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Juhannusaaton perinteisiin kuuluu jo lapsuudenkodistani alkaen juhannuskoivujen noutaminen ulko-oven pieleen ja samalla tavoin alkoi myös eilinen juhannusaaton viettoni.

 

Noudin juhannuskoivut mökkimme…

 

IMG_2468.JPG

 

…pääsisäänkäynnille sekä…

 

IMG_2469.JPG

 

…terassin sisäänkäynnin molemmin puolin.

 

***********

 

Juhannuskoivujen noutamiseen yhtäläisyydet lapsuusajan ja nykyjuhannuksen välillä sitten jäivätkin, sillä en eilen lähtenyt hakemaan suolta isoa juhannusmätästä rappujen eteen, joka oli lapsuusaikana tapana!

 

**************

 

Mukavaa Juhannusta kaikille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juhannuksen viettäminen alkoi juhannuskoivujen noutamisella!, Juhannuskoivut, Juhannusmätäs,

Ylöjärven Tokmanni-EUROSPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoiminta-ajatusta!

Torstai 19.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Hollantilaistaustainen Spar-kauppabrändi palasi Suomeen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen 12.6.2025, kun Halpahalli Tokmanni avasi Ylöjärvellä…

 

IMG_2421.JPG

 

…Tokmanni-EUROSPAR-myymälän.

 

Olin avajaispäivänä paikalla ja tein pienet ostoksetkin.

 

****************

 

Tokmanni-SPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoimintaideaa, sillä tavanomaisten ilmaisten ämpärijakeluiden lisäksi avajaispäivänä ostaneille annettiin viiden euron suuruinen alennuskuponki, jonka pystyi hyödyntämään vasta seuraavalla viikolla!

 

***********

 

Hyödynsin kuponkini eilen ja Rouvan määräyksestä ostin tomaatteja sekä uusia perunoita - tomaatit olivat kotimaisia, mutta uudet perunat ulkomaisia.

 

Tomaatit maksoivat 0,99 €/kg ja uudet perunat 1,49 €/kg eli olivat hinnaltaan edullisia!

 

**************

 

Toivotan SPAR-kauppaketjun tervetulleeksi Suomeen ja arvostan sen kampanjatoimintoja Ylöjärven toimipisteen avajaisten tiimoilta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Tokmanni-EUROSPAR´n avajaistoiminnoissa oli liiketoiminta-ajatusta!, SPAR, Tokmanni-EUROSPAR, SPAR-myymälä Ylöjärvellä.

Kokeilin perunanistutusta Kustaanpäivän jälkeen!

Keskiviikko 18.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Kustaanpäivä eli kesäkuun 6. päivä on perinteinen perunanistutuspäivä, mutta tavallisesti perunat on ainakin meillä istutettu jo ennen Kustaanpäivää.

 

Nyt kuitenkin olen tekemässä koetta myöhäisistutuksesta ja paljolti syynä ovat puutarhakauppojen halvat siemenperunatarjoukset.

 

*************

 

Ostin kolme viiden kilon pussia…

 

IMG_2461.JPG

 

…yli-itänyttä Siikliä ja laitoin ne…

 

IMG_2462.JPG

 

…hyvinmuokattuun perunavakoon kasvamaan.

 

*************

 

Haravalla viimeistellen…

 

IMG_2463.JPG

 

…sain aikaiseksi oikein näyttävät perunapenkit.

 

***************

 

 

Istutushommassa apunani oli…

 

IMG_2464.JPG

 

…kahden hengen sahra, jota nyt jouduin käyttämään hevosena ja ohjastajana, yksin kun olin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokeilin perunanistutusta Kustaanpäivän jälkeen!, Kustaanpäivä, Kustaanpäivä on perunanistutuspäivä, Siikli,

Viileän alkukesän ansiosta alppiruusuryhmämme saattaa kukkia vielä Juhannuksenakin!

Tiistai 17.6.2025 - -Esko Erkkilä-

IMG_24532.JPG

Kauan sitten mökkimme männikköön istuttamamme alppiruusuryhmä on vasta nyt puhjennut uskomattoman komeaan kukintaan.

IMG_2452.JPG

 

Valitsimme aikoinaan lajikkeiksi Helsingin Yliopiston, Mikkelin, Haagan sekä P. M. A. Tigerstedt´n, sillä ne menestyvät jopa meidän hallaisella tontilla.

IMG_2454.JPG

 

Meillä on Tampereella omakotitalomme sisäänkäynnin vieressä muutama korkeintaan metrin korkuinen alppiruusu, mutta näillä Viljakkalan Majajärvellä olevilla rodoilla korkeutta on nelisen metriä.

IMG_2455.JPG

 

Alppiruusut eli rhododendronit eli rodot ovat komeita yksittäisinäkin kasveina, mutta todellisia katseenvangitsijoita ne ovat tämmöisissä yhdentoista kasvin ryhmissä.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viileän alkukesän ansiosta alppiruusuryhmämme saattaa kukkia vielä Juhannuksenakin!, alppiruusut, Helsingin Yliopisto. Mikkeli, Haaga, P. M. A. Tigerstedt,

Koristeomenapuu on kukkiessaan uskomattoman kaunis!

Maanantai 16.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Istutimme heti omakotitalomme valmistumisen jälkeen tontillemme kaksi luumupuuta, yhden kirsikkapuun ja yhden koristeomenapuun.

 

Luumupuut ja kirsikkapuu ovat eri syistä hävinneet, mutta koristeomenapuu senkun kaunistuu – kaunistuu ainakin näin alkukesän aikana, kun…

 

IMG_2359.JPG

 

…on sen kukinta-aika!

 

***********

 

Koristeomenapuu on kukkiessaan uskomattoman kaunis, mutta kun kukinta kestää vain hyvin lyhyen ajan, on kuvamuisto ainoa tapa nauttia koristeomenapuun kukinnasta pidempään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koristeomenapuu on kukkiessaan uskomattoman kaunis!, koristeomenapuu,

Avoimet Kylät -tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla 14.6.2025

Sunnuntai 15.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Suomen suurinta kylätapahtumaa Avoimet Kylät –tapahtumaa vietettiin eilen lähes 600 eri paikassa ja eräs noista paikoista oli…

 

IMG_2451.JPG

 

…Viljakkalan Seurojentalo, jossa vierailin puolenpäivän tietämillä.

 

****************

 

Paikka on minulle tuttu, sillä kävin siellä vanhempieni kanssa jo pikkupenskana. Käyntini oli käynti Viljakkalan Säästöpankissa, sillä tuo rahalaitos toimi…

 

IMG_24452.JPG

 

…pankinjohtaja Hugo Salvaksen johdolla silloin Viljakkalan Seurojentalolla.

 

1960-luvulla seurojentalo tuli perusteellisesti minulle tutuksi, sillä tuolloin paikassa toimi Viljakkalan kansalaiskoulu!

 

Mieluusti eilen osallistuin tutustumiskierrokselle Viljakkalan Seurojentalolla…

 

IMG_24482.JPG

 

…puheenjohtaja Outi Lähteenmäen johdolla!

 

****************

 

Suuret kiitokset niille talkoolaisille, jotka aikoinaan kunnostivat Viljakkalan Seurojentalon nykyiseen kuntoonsa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoimet Kylät -tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla 14.6.2025, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan kansalaiskoulu, Avoimet Kylät.

Taas menimme pätkän eteenpäin!

Lauantai 14.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Tunnustan kuuluvani niihin, jotka haluavat kunnon tietokoneruudulta tai ainakin läppäriltä seurata nettimaailman kautta uutisia, keskusteluja, väittelyitä ja yleensäkin kaikkinaista maailmanmenoa. Kännykän pieni ruutu ei minulle kelpaa.

 

Kotona tuo kaikki on kunnossa, mutta mökillä en ole vielä asiaa tohtinut kokeilla ennen eilistä, jolloin vein läppärin mökille ja aloin kokeilemaan.

 

Pojat ovat kaiken hoitaneet kuntoon, mutta enhän minä saanut mitään näkymään!

 

****************

 

Muutama soitto Juhalle ja Tepolle ratkaisi asiat ja nyt…

 

IMG_2442.JPG

 

…mm. tämän blogikirjoituksen aikaansaaminen minulle nimetyssä mökin makuuhuoneessa onnistuu!

**************

 

Nyt voisin muuttaa mökille vaikkapa vakituisesti!!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taas menimme pätkän eteenpäin!, nettivalmius, nettivalmius mökillä,

Pensasmustikka on pitänyt sateisesta säästä!

Perjantai 13.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Parhaillaan on pensasmustikan kukinta-aika ja…

 

IMG_2426.JPG

 

…se näkyy myös meidän pensasmustikkalohkoilla.

 

Matalajuurisena kasvina pensasmustikka on hyötynyt viime aikojen sateisista säistä.

 

***************

 

Mökkimaailmassa meillä pensasmustikkaa on kahdessa eri paikassa ja paljon on hommaa edessä, jos aiomme saada kunnolliset satomäärät.

 

Pensasmustikkakasvustot ovat jänisten suurta herkkua ja nyt meillä vain toisen lohkon ympärillä on verkkoaita – verkkoaidan tekoa on siis tiedossa.

 

Kypsyvä pensasmustikka kelpaa linnuille, joten verkottamisesta on silloin huolehdittava.

 

**********************

 

Pensasmustikan kukkiminen on hyvä asia, mutta paljon on kukkimisen jälkeen tehtävä hommia, jotta marjoja tulisi myös poimittaviksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pensasmustikka on pitänyt sateisesta säästä!, pensasmustikka,

Ei ne ulkoiset puitteet!

Torstai 12.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Rouva tietää, että mielikukkani on karjalanneito ja sitä lähdimmekin yhdessä noutamaan merkkipäiväni kunniaksi.

 

Löysimme kaupungin taimimyymälöistä laadultaan heikkoja ja kalliita yksilöitä, joten suuntasimme…

 

IMG_23722.JPG

 

…Ylisen Kauppapuutarhalle Ylöjärvelle.

 

****************

 

Ylisen Kappapuutarha ei komeile hienoilla ja uusilla rakennuksillaan, mutta kauniita ja sopivan hintaisia kukkia sieltä saa.

 

 

IMG_23702.JPG

 

IMG_23672.JPG

 

IMG_2365.JPG

 

*******************

 

Meitä sattui palvelemaan…

 

IMG_2369.JPG

 

…itse kauppias ja tottuneesti hän asetteli tukikepit sille karjalanneidolle, jonka Rouva minulle valitsi.

 

**********

 

Ei varmaan ollut viimeinen kerta, kun kävimme ostoksilla Ylisen Kauppapuutarhalla!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei ne ulkoiset puitteet!, Ylisen Kauppapuutarha, karjalanneito,

"Ei nimi miestä pahenna!"

Keskiviikko 11.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Istutimme eilen…

 

IMG_2416.JPG

 

…akanhuulta – latinankieliseltä nimeltään Aluga reptans – vastavalmistuneen mökkimme eräälle nurkalle.

 

Kyseessä on 10 – 35 cm korkea maanmyötäinen rönsykasvi, jolla rönsyjen pituus voi olla jopa 50 cm.

 

Akanhuuli on meille tuttu kasvi, sillä sitä on kasvanut mökkimme nurmikolla sekä joutoalueilla jo pitkään ja joutoalueelta nytkin löysimme istutusaineistomme.

 

**************

 

Yllätykseni oli suuri, kun illalla aloin tutkiskella akanhuulen nimihistoriaa – kas näin:

 

  • Elias Tillandzin luettelossa vuodelta 1683 akanhuulet esiintyvät nimellä ”ämmän suurus”

 

  • Elias Lönnrot muutti kasvin nimen nykyiseen viralliseen muotoon eli ”akankaali” tai ”rönsyakankaali”

 

  • puutarhakaupan piirissä kasvista on markkinointisyistä alettu käyttämään minulle tuttua ”akanhuuli”-nimeä

 

******************

 

Ei nimi miestä pahenna ja samoin se on myös kasvien osalta, mutta rönsyakankaali on minulle yhä edelleen akanhuuli!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei nimi miestä pahenna!, rönsyakankaali, rentoakankaali, Ämmän suurus, Akankaali, Akanhuuli, Elias Tillandz, Elias Lönnrot, Aluga reptans,

Valkosipuli tykkää vedestä ja ei kaipaa hellettä!

Tiistai 10.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Rakennustyömaamme on saatu hyvää vaiheeseen ja nyt voin panostaa trekooliaskareisiin.

 

Trekoolinhoitomme ei toki ole entisten vuosien mukaista, mutta jotain kuitenkin.

 

**************

 

Meillä on kahdessakin eri paikassa kasvamassa valkosipulia ja eilen aloitin toisella paikalla valkosipulimaan perkaamisen puhtaaksi rikkakasveista.

 

 

IMG_2405.JPG

 

Tämä valkosipulimaa on ollut valkosipulilla jo ainakin parisenkymmentä vuotta ja mitään monokulttuuriongelmaa ei nytkään ole ilmenemässä eli valkosipulia voi vuodesta toiseen viljellä samalla paikalla!

 

Valkosipulin perkaaminen rikkakasveista on helppoa, sillä…

 

IMG_2406.JPG

 

IMG_2408.JPG

 

…kookas valkosipuli erottuu muusta kasvustosta helposti.

 

****************

 

Komposti tykkää tästä työstä, sillä uutta kompostimateriaalia löytyy!!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipuli tykkää vedestä ja ei kaipaa hellettä!, Valkosipuli,

Helluntai oli tuloksekas työpäivä!

Maanantai 9.6.2025 - -Esko Erkkilä-

Me perhekuntamme miesväki vietimme eilistä Helluntaita työn merkeissä ja saimmekin paljon aikaiseksi!

 

Työpäivämme nuotit oli viritetty vastavalmistuneen porakaivon antaman veden saaminen ”kraanavalmiiksi”!

 

 

IMG_23942.JPG

 

IMG_2396.JPG

 

IMG_23972.JPG

 

 

************

Viisvuotiaan Tommin mielestä parasta oli se,…

 

IMG_2403.JPG

 

…kun hän pääsi kaivurihommiin setänsä kaveriksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helluntai 2025, Porakaivovesi kraanavalmiiksi, Kraanavalmista porakaivovettä,

Kiitokset!

Sunnuntai 8.6.2025 - -Esko Erkkilä-

IMG_2385.JPG

 

Parhaimmat kiitokset Teille kaikille jotka teitte eilisestä päivästä oikein hienon liputus- ja onnittelupäivän!

 

Olin eilen "matkoilla" - toki vain avustamassa Juhaa porakaivon teossa ja lapiomiehenä, kun Rouva laittoi tomaatintaimia kasvamaan isoihin saaveihin.

 

Harmittelen, että minulla ei ollut eilen mitään tarjottavaa, mutta jatkossakin aion "tarjoilla" Teille trekoolikuulumisia Viljakkalan Majajärveltä ja ehkä joskus Tampereen Palokallioltakin!

************

 

Kiitoksia vielä kerran synttärionnitteluista!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiitokset synttärionnitteluista!, synttärionnittelut, synttäripäivän liputus, Viljakkalan Majajärvi, Tampereen Palokallio,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »