Puskamarjojen poiminta alkoi valkoherukoiden poimimisella!Maanantai 24.7.2023 - -Esko Erkkilä- Perhekunnassamme herukoiden poimiminen kuuluu vastuulleni ja eilen sen aloitin, kun poimin vajaan muovisangollisen valkoherukoita.Valkoherukoita meillä on vain kaksi puskaa ja niiden sato tuntuu tänäkin vuonna olevan aivan riittävä.Tässä on vajaat puolen sangollisen verran eilen poimimiani valkoherukoita eli valkoisia viinimarjoja.Valkoherukka on alun perin geneettinen muunnos punaherukasta, mutta siitä puuttuu punaherukan punaisen värin aiheuttava geeni.En ole suuri valkoherukan ystävä, mutta pakkohan sitä on syödä, sillä se on osana joka-aamuisessa marja-annoksessani!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puskamarjojen poiminta alkoi valkoherukoiden poimimisella!, valkoherukka, punaherukka, herukat, |
Onnex valko-, viher- ja mustaherukkapensaita ei tarvitse verkottaa!Perjantai 21.7.2023 - -Esko Erkkilä- Näyttää vahvasti siltä, että joka-aamuiseen marja-annokseeni kuuluu ensi talvenakin punaherukoita, sillä niin lupaavat ovat sen satonäkymät.Verkotin eilen punaherukkapensaat, sillä kokemuksesta tiedän punaherukoiden kelpaavan rastaille ja kaikenmoisille paskonärhille.*******************Punaherukat eivät ihan vielä ole poimintakunnossa, mutta eipä poiminta-aikaan montaakaan päivää kulu.Täytyy tosiaan olla tyytyväinen, että valkoherukoita, viherherukoita ja mustaherukoita ei tarvitse verkottaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Punaherukkapensaat pitää verkottaa, Valkoherukka- ja viherherukkapensaita ei tarvitse verkottaa, Mustaherukkapensaita ei tarvitse verkottaa, |
Aina se ilahduttaa, kun herukkapensaiden ympäriltä nurmikko on ajettu!Tiistai 6.6.2023 - -Esko Erkkilä- Ilahduin eilen, kun totesin, että herukkapensaiden ympäriltä oli nurmikko ajettu – esikoisemme oli saanut ulkosalla talviteloillaan olleen Toron käyntiin ja oli ajanut mökkimme keskeiset nurmikot ”putsikuntoon”!Ilahduin myös siitä, että suurin osa musta-, puna-, viher- ja valkoherukkapensaista olivat jo ohittaneet kukintavaiheen ja valmiita marjoja oli kasvamassa.Näyttää, että ensi talvenakin aamuiseen marja-annokseeni kuuluu omalla tontilla kasvaneita herukoita!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nurmikoiden leikkaaminen, mustaherukka, punaherukkja, viherherukka, valkoherukka, |
Herukoiden sadonkorjuu alkoi myös tänä vuonna valkoherukan poimimisella!Tiistai 2.8.2022 - -Esko Erkkilä- Meillä on kasvamassa valko-, puna- viher- sekä mustaherukkaa ja sadonkorjuun aloitimme tänäkin vuonna valkoherukan poimimisella.Valkoherukka on punaherukan geneettinen muunnos, sillä siitä puuttuu punaherukan punaisen värin aiheuttama geeni.Käytämme valkoherukkaa aamupalalla marjaseoksen osana ja siihen se sopiikin vallan hyvin.****************Toisena herukkana sain eilen poimittua punaherukan ja siitä kokonaissatomme oli meille aivan riittävä eli hieman yli kymmenen kiloa.Tänä vuonna punaherukat kasvoivat hyvin ja olivat laadukkaita.***********************Viher- sekä mustaherukat eivät ole vielä kypsyneet ja ne saavatkin odottaa poimintaa vielä viikon verran.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukat, herukkasadonkorjuu, herukoiden poiminta, valkoherukka, punaherukka, viherherukka, mustaherukka, marjaseos aamupalalla, |
Verkotinko turhaan?Sunnuntai 24.7.2022 - -Esko Erkkilä- Mustaherukka, viherherukka sekä valkoherukka ovat herukkaharrastajan kannalta ”helppoja” kasvatettavia, sillä niiden riesana eivät ole rastaat.Punaherukka puolestaan on sellainen, että se kiinnostaa räkättirastaita ja mustarastaita.Olen kantapään kautta oppinut, että punaherukkapensaat on verkotettava, jos aikoo niistä satoa saada.Oma hommansa verkottamisesta on, mutta tavallisina vuosina se on välttämätöntä.***Tänä vuonna räkättirastaat hävisivät ”kuin tuhka tuuleen” ja syynä oli ilmeisesti se, että metsissä on nyt runsaasti mustikoita eli räkättirastasarmeijat ovat siirtyneet metsiin.Mielessä kävi, että jättäisin punaherukkapensaat verkottamatta, mutta näin en kuitenkaan tehnyt, vaan halusin pelata varman päälle, jotta myös ensi talvena joka-aamuisessa marja-annoksessani olisi myös punaherukoita!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukkapensaiden verkottaminen, mustaherukka, viherherukka, valkoherukka, punaherukka, joka-aamuinen marja-annos, räkättirastaat, mustarastaat, |
Viimeistään nyt on herukkapensaiden syysleikkaamisen aika!Maanantai 24.8.2020 - -Esko Erkkilä- On selvää, että herukkapensaat on joka vuosi leikattava ja minä kun olen vankkumaton syysleikkaamisen kannattaja, niin sain tuon tärkeän homman tehtyä eilen.Meillä on herukoita – valkoherukkaa, punaherukkaa, viherherukkaa ja mustaherukkaa – muutamalla alueella mökkimaailmassa, mutta tältä ne näyttävät vanhimmalla alueella leikkaamisen jälkeen.Leikkaamisen jälkeen tanner oli kuin sotatannerta, mutta tässä leikatut oksat ovat jo peräkärrykyydillä matkalla kohti polttopaikkaa.Leikatut oksat pitääkin hävittää polttamalla, sillä vain siten niissä piileskelevät taudit ja tuholaiset pystytään tuhoamaan - olen vuosikaudet taistellut mustaherukan äkämäpunkkia vastaan ja yhä se vaan jaksaa vaivata!Herukkapensaiden leikkaaminen viivästyi minulta ainakin viikon verran, sillä osa pensaista ehti jo etualalla olevan tapaan kellastua; takana oleva pensas on vielä vihreä ja siis sellainen, jollainen leikatun herukkapensaan pitääkin olla.Syysleikkaamisen jälkeen jokaiselle herukkapensaalle pitää annostella kourallinen fosforia (P) ja kaliumia (K) sisältävää syyslannosta herukkapensaiden ”talviturkiksi” – pitää muistaa, että typpeä (N) sisältäviä lannoitteita ei pidä syksyllä kasveille antaa.Näillä toimenpiteillä olen luottavainen ensi kesän herukkasatoihin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukoiden syysleikkaus, valkoherukka, punaherukka, viherherukka, mustaherukka, äkämäpunkki, |
Nyt pitäisi ehtiä poimimaan metsässä ja trekooleilla!Lauantai 8.8.2020 - -Esko Erkkilä- Harvoin on luonnonantimista sellaista ruuhkaa ja tarjontaa, kuin on näinä päivinä.Metsät ja trekoolimaat – jopa pihat – ovat täynnä todellista lähiruokaa.Olin alkuviikosta neljä päivää ulkomaanmatkalla ja voi sitä luonnonantimien ruuhkaa, joka nyt painaa päälle!***********Lakoista eli hilloista eli suomuuraimista näin ”etelän miehenä” en päässyt osalliseksi, mutta olipa hienoa seurata tuttujen hillasaaliita facebookista. Aivan käsittämättömän suuria saaliita!*******************Vadelmaa olemme saaneet suuria määriä ja todellista lähivadelmaa, sillä matkaa poimintapaikoille on ollut vain hieman runsas sata metriä.Vadelmasadon poiminta jatkuu, mutta nyt ne ovat niin rubiininpunaisia, että varisemisherkkyys on suuri.Herukanpoiminnan aloitin punaherukoista ja niidenkin kohdalla satotaso on hyvä.Alkukesän kuivuuskautena satonäkymät olivat heikot, mutta sateet tekivät herukoille hyvää ja pakastettavaa löytyy puskista.Punaherukoiden jälkeen herukoista on vuorossa valkoherukka, viherherukka ja viimeisenä mustaherukka.Mökkitonttimme erikoisuus on parikin kantarellipaikkaa, jotka sijaitsevat runsaan kymmenen metrin etäisyydellä verannaltamme.Kantarellit ovat vielä pieniä, mutta eilen aloitin alueiden kastelun, joten eiköhän niillekin kokoa kerry!Onneksi mansikat on saatu pakkaseen, joten niiden osalta ei enää ole suurta murhetta; ai niin onpas, sillä versojen leikkaaminen on sopivana päivänä työlistalla!On tämä sadonkorjuuaika hienoa aikaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vadelma, vadelmanpoiminta, punaherukka, herukat, valkoherukka, viherherukka, mustaherukka, kantarelli, lähiruoka, |
Räkättirastaat ja "paskonärhit" vainoavat punaherukoita, mutta eivät valkoherukoita, viherherukoita ja eivät myöskään mustaherukoita!Keskiviikko 15.7.2020 - -Esko Erkkilä- Nyt on aika suojata marjapensaat räkättirastailta ja kaikilta ”paskonärhiltä”, mutta on hyvä tiedostaa, että suojaus verkottamisella on tarpeelliselta vain punaherukoiden osalta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukkapensaiden verkottaminen, Paavo Väyrynen herukkaviljelijänä, punaherukka, valkoherukka, viherherukka, mustaherukka, |
Kylmä kevät ja pölyttäjien puute vaarantavat herukkasadonSunnuntai 4.6.2017 - -Esko Erkkilä- Jouduin äkämäpunkkisaastunnan vuoksi hävittämään synnyinkotini nurkalta kolmisenkymmentä mustaherukkapensasta, joten meillä on tällä hetkellä vain n. 70 herukkapensasta.
Meillä on muutama puna- sekä valkoherukkapensasta ja loput ovat musta- sekä viherherukoita.
Tein eilen pienen kierroksen ”herukkakartanolla” ja tältä siellä näytti:
Punaherukat kukkivat hyvin ja…
…sama tilanne on myös valkoherukoilla.
Kun tiedämme, että valkoherukka on punaherukan muunnos, on niiden samanlainen kukkimistilanne ymmärrettävä.
Viherherukka on puolestaan mustaherukan muunnos, joten niiden keskenään samanlainen kukkimistilanne on myös ymmärrettävä.
Mustaherukka…
…ja viherherukka kukkivat varsin heikosti, joten niiden osalta sato-odotukset ovat kehnot.
*************
Viime yön piti sääennusteiden mukaan olla pakkasyö, joten pian nähdään, että veikö halla loputkin vaatimattomista sato-odotuksista.
Herukat ovat pääosin itsepölyttyviä ja on selvää, että ne vaativat ristipölytyksen, jotta marjoisivat hyvin.
Hyönteiset ovat tuulta tärkeämmät herukoiden pölyttämisessä ja nyt kylmän kevään olosuhteissa, kun hyönteisiä ei ole, on myös tämä suuri riski hyvälle herukkasadolle.
Kimalaiset ovat tärkeitä herukan pölyttäjinä, mutta ainakin minä olen tänä keväänä nähnyt vasta muutaman kylmänkankean kimalaisen, joten niistäkään ei ainakaan vielä ole ollut apua.
Toivottavasti herukankukat selvisivät viime yöstä ja jos nyt alkavat lämpimämmät säät, jotta hyönteiset pääsevät lentoon, niin ehkäpä jotain on vielä tehtävissä herukkasadon suhteen.
Toivotaan parasta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyönteispölyttäjät, tuulipölytys, itsepölytys, kimalainen, punaherukka, valkoherukka, mustaherukka, viherherukka, |
Viherpeukalon vinkkelistä syksyn satonäkymät ovat hyvätTorstai 28.7.2011 - -Esko Erkkilä- Viherpeukalo on korjannut talteen vasta mansikkasadon, mutta joitain näkymiä muidenkin puutarhakasvien syksyn sadosta voi jo nyt kaavailla.
Mansikan sadonkorjuuaika jäi lyhyeksi, mutta siitä huolimatta sadosta muodostui kohtuullinen. Myös laatutaso oli korkealuokkainen. Normaalisti meillä mansikka-aika kestää viisi viikkoa, mutta nyt se oli ohi hieman yli kolmessa viikossa.
Muistelen, että mansikkasadon määrä Suomessa on tasoa 14 miljoonaa kiloa. En ole vielä nähnyt valtakunnallista satoennustetta, mutta omakohtaisen kokemuksen perusteella ennustan kokonaissadon jäävän hieman alle 14 milj. kilon.
Varhaisperunaa saimme omasta pellosta heti juhannukselta. Nyt varhaisperunat ovat kasvaneet jo melkein ylisuuriksi.
Kustaan-päivä on vanhan kansan perunanistutuspäivä. Kalenterissa se ajoittuu kesäkuun 6. päiväksi. Istutimme silloin muutamia lajikkeita ja kaikki näyttävät ainakin varsistosta päätellen kasvavan hyvin. Ainakin vielä perunarutto on pysynyt loitolla, mutta toki rutontorjunta on koko ajan heinäkuun alusta alkaen ”ollut päällä”.
Tässä hienossa kukassa oleva Blue Congo-lajike. Blue Congo on perunalajike, jossa yhdistyvät jännittävä ulkonäkö ja erinomaiset maku-, käyttö- ja varastointiominaisuudet sekä terveysvaikutukset. Violetti malto muuttuu keitettäessä tumman siniseksi. Mikrossa, höyryssä ja uunissa kypsytettynä väri säilyy kirkkaampana. Itsenäisyyspäivänä taitava emäntä loihtii perunasalaattitarjottimelle Suomen lipun Blue Congosta ja tavallisesta perunasta!
Heittopyöräkoneella perunoita nostettaessa on oltava tarkkana, jotta löytää kaikki Blue Congot!
Pensasmustikasta olemme saamassa kaikkien aikojen parhaan sadon. Osansa on sillä, että verkotimme pensasmustikkamaan ajoissa, joten linnut eivät nyt pääse ”osingoille”. Pensasmustikat on poimittava samastakin pensaasta monta kertaa, sillä vain osa kypsyy kerrallaan.
Mustaherukat ovat lähipäivinä kypsymässä ja ne ovatkin parhaimmillaan vasta elokuun puolella.
Viherherukka on puutarhamarjoista hienoin. Se alkaa nyt olla poimintavalmis. Viherherukan poiminta pitää ajoittaa mahdollisimman myöhään, mutta toisaalta on varottava marjojen putoamista itsekseen. Taiteilemista riittää.
Valkoherukka on ainakin meillä ”välttämätön paha” ja se on poimittava sen vuoksi, että sitä on joskus tullut istutetuksi muutama pensas. En suosittele valkoherukkapensaiden istuttamista!
Viherpeukalo elää vuoden kiinnostavinta aikaa, sillä kesän viljelytoimenpiteiden tulokset alkavat varmistua.
Älä lannistu epäonnistumisista, vaan nauti onnistumisista!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viherpeukalo, Blue Congo, pensasmustikka, viherherukka, valkoherukka, mustaherukka, |
Lämpötilalukemat alenivat runsaan vuorokauden aikana kaksikymmentä astetta!Keskiviikko 15.6.2011 - -Esko Erkkilä- Kesäkuun alkupuoliskolla vallinnut poikkeuksellinen hellekausi vaihtui nopeasti kaksikymmentä astetta viileämmäksi. Säätilamuutokset ovat muuttuneet aikaisempaa nopeampirytmisemmiksi, vai tuntuvatko ne vain siltä? Kesäkuun 12. päivänä lämpötilat huitelivat yli kolmenkymmenen asteen, mutta jo seuraavana päivänä mittarilukemat töin tuskin ylsivät yli kymmenen asteen – lämpötilamuutos vuorokauden aikana oli siis kaksikymmentä astetta! Lämpötilamuutoksen keskeinen syy olivat sateet. Sade oli Viherpeukalon kannalta toivottu. Tarkkailin sadetta ja totesin, että se oli runsasta, mutta ei vielä aiheuttanut kasveille suurempia ongelmia. Onneksi ukkoskuuroja ei sattunut kohdalle, sillä ne olisivat rajuudellaan saaneet aikaan pahaa jälkeä. Mökillämme on kastelulaitteet ja ”vesikaupat” ovat järven rannalla hyvät. Pitkä hellekausi merkitsee kuitenkin sitä, että mitkään sadetukset eivät ole riittäviä. Tässä muutama valokuva kesäkuun 13. päivältä, kun kunnon sateet ovat kastelleet luonnon kolmituntisten sateiden tuloksena:
Valkosipulimaata on keinokasteltu säännöllisesti, mutta luonnonsade on kuitenkin sitä oikeaa kastelua. Satonäkymät ovat mukavat!
Valkoherukka-, viherherukka- ja mustaherukkapensaat notkuvat sateen jäljiltä. Punaherukkapensaat ovat niin tukevia, että ne säilyttivät ryhtinsä myös sateiden jälkeen.
Sanotaan, että peruna tarvitsee vettä ainoastaan keitettäessä. Kyllä peruna kaipaa vettä myös kasvaessaan. Oikealla pussiperunaa, josta on toiveita saada maistiaiset juhannuksena. Vasemmalla kaksi penkkiä samana päivänä istutettua perunaa, joka on idätetty tavalliseen tapaan – ero on huomattava!
Järvellä oli sateen jälkeen ja kymmenen asteen lämpötilassa erikoinen ilmiö – veteen kertynyt lämpö pakeni sananmukaisesti taivaan tuuliin siten, että vastarannalle ei kunnolla vedestä nousevan usvan vuoksi nähnyt. Saa nähdä, että milloin veteen uskaltaa taas mennä vesijuoksemaan?
Onneksi herukkamaan nurmikko tuli parturoitua lyhyeksi ennen sateita – nyt ei heti haittaa, vaikka herukkapensaat notkuvatkin, sillä nurmikkoa ei tarvitse juuri nyt lyhentää.
On hienoa seurata luonnonilmiöitä läheltä. Kaikki luonnonilmiöt eivät ole positiivisia Viherpeukalon ja lomailijan näkökulmasta, mutta kaikki ne on hyväksyttävä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkoherukka, viherherukka, mustaherukka, punaherukka, valkosipuli, |