Vieläkö ehtii?Sunnuntai 24.3.2024 - -Esko Erkkilä- Perunat ovat nykyään niin halpoja, että olemme päättäneet ensi kesänä laittaa kasvuun vain ns. pussiperunoita.Tiedän, että olemme matkassa ”myöhäjunalla”, mutta eilen kävin Tammelantorilta noutamassa……Kalle Arheniukselta 50 kappaletta Siikliä pussiperunoiden siemenperunoiksi.Viidestäkymmenestä Siiklistä kertyi painoa neljä kiloa ja……se maksoi kympin!*******************Kallelta ostetut Siiklit ovat nyt itämässä pannuhuoneessa ja ne laitetaan kasvamaan lämpimään multaan johonkin muovilaatikkoon, jotta ne voidaan istuttaa lopulliselle kasvupaikalleen heti Vapun jälkeen.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vieläkö ehtii?, Pussiperunat, Tammelantori, Kalle Arhenius, Siikli, |
Aikataulussa ollaan!Keskiviikko 19.4.2023 - -Esko Erkkilä- Varhaisperunan kasvatuksessa ikiaikainen sääntö on se, että Vappuna vakoon ja Juhannuksena lautaselle!Tammikuun viimeisenä päivänä kätkin Rosamundat sekä Siiklit multaan itämään ja eilen totesin, että hyvin ovat itäneet.Eilen siirsin hyvin itäneet perunat lasiverannalle ja tavoitteena on istuttaa ne lopulliselle kasvupaikalleen Vappuna.Vappuna istutetuilla varhaisperunoilla on mahdollisuus ehtiä Juhannuksena lautaselle!Jos omat perunani eivät ehdi Juhannukseksi lautaselle, niin sekään ei ole katastrofi – aika näyttää!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varhaisperunat, Uudet perunat, Rosamunda, Siikli, Vappuna vakoon ja Juhannuksena lautaselle, Vappu, Juhannus, Varhaisperunanviljely, |
Saadaanko uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena?Sunnuntai 9.4.2023 - -Esko Erkkilä- Omasta maasta saadut uudet perunat ovat suurta herkkua ja sellaisen aikataulun mukaan hyvässä kasvussa olevat perunat pitäisi istuttaa Vappuna.Tänä vuonna tuo aikataulu saattaa olla liian tiukka ja syynä on oma vitkasteluni, sillä sain ns. pussiperunat kasvamaan vasta kiirastorstaina.Termi ”pussiperunat” on hieman harhaanjohtava, sillä nykyään emme esikasvata varhaisperunoita missään sokeri- tai vehnäjauhopusseissa, vaan……ritirinnan erilaisissa muovilaatikoissa.Tavoite on, että kiirastorstaina istutetut perunat ovat Vappuna kasvaneet sellaisiksi, että ne voidaan silloin istuttaa lopulliselle kasvupaikalleen.No, kokemuksesta tiedän, että mikään katastrofi ei ole sekään jos oman maan uusia perunoita saadaan vasta heinäkuun ensimmäisellä viikolla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saadaanko uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena?, Uudet perunat, oman maan uudet perunat, pussiperunat, varhaisperunat, Siikli, Perunanistutus Vappuna, Uudet perunat Juhannuksena, |
Pernannostoa pernakouralla!Perjantai 11.9.2020 - -Esko Erkkilä- Tämä juttuni käsittelee ajankohtaista trekoolihommaa, mutta se käsittelee myös viljakkalalaista sanastoa, joka liittyy perunannostoon!Aloitin eilen perunannoston talven tarpeisiin ja tein sen perinteisellä menetelmällä eli……pernakouralla.Monilla alueilla pernakouraa kutsutaan perunakuokaksi, mutta Viljakkalassa ei niin tehdä!Viljakkalassa kuokka on työväline, jolla kuokitaan uutta peltoa ja sitä minäkin aikoinaan tein puolen hehtaarin verran.***************Tässä eilinen saaliini peräkärryssä, jossa ne saavat kuomun alla kuivahtaa parisen päivää ja sitten talvisäilytykseen kellariin.Eihän saaliini paljoa ollut, mutta hyvä alku kuitenkin.Eilinen pernasaaliini koostui kolmesta lajikkeesta eli vasemmalta lukien
Siikli on perinteinen herkkuperuna ja sen tuntee ”silmänkuopista”, joita on jokaisessa perunassa. Pyrin aina keväisin hankkimaan uutta Siikli-siemenperunaa, jotta lajikepuhtaus säilyy taattuna.Rosamunda on parhaimmillaan uuniperunana ison kokonsa ansiosta. Rosamunda on omaa omaan siemenperunatuotantoa ja se ei ole vuosien aikana taantunut vaan jatkaa elinvoimaisena vuodesta toiseen.Blue Congo on sininen peruna ja sitä meillä on omasta siemenestä viljelty jo monia vuosiaBlue Congon sato näyttää tänäkin vuonna muodostuvan hyväksi; sitä liikenisi kyllä muillekin!Jatkan pernannostoa tänään!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pernannosto, pernakoura, Siikli, Rosamunda, Blue Congo, |
Onneksi rajat ovat elintarvikevienninkin osalta avoinna Ruotsiin!Sunnuntai 19.7.2020 - -Esko Erkkilä- Mökkimaailmassamme olemme onnistuneet kasvattamaan laadukasta uutta perunaa, jonka lajikkeena pääosin on Siikli.Siikli on helppo tunnistaa, sillä sen pinnalla olevat ”silmät” ovat hyvä tuntomerkki.Käytämme perunamme ja myös varhaisperunamme itse, mutta eräälle mökkimme naapuriperheelle toimitamme sitä herkkuperunaksi.On jo vuosia, kun varhaisperunamme päätyi Ruotsin vientiin ja sen vuoksi olikin mukavaa, kun taas eilen runsas viisi kiloa Siikli-varhaisperunaamme päätyi Ruotsiin matkaavan naapuriperheemme mukaan.Voitte uskoa, että Rouva on tyytyväinen, kun hän on taas kerran pystynyt tuottamaan vientiin kelpaavaa varhaisperunaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onneksi rajat ovat elintarvikevienninkin osalta avoinna Ruotsiin!, ruokaperunaa Ruotsiin, varhaisperunaa Ruotsiin, Siikli, ruokaperunalajike Siikli, Siikliä Ruotsiin, |
Nyt on siemenperunoiden nostamisen aika!Torstai 30.4.2020 - -Esko Erkkilä- Perunat ovat kaupoissa halpoja, mutta ne ovat kuitenkin vain hätävara meille, joilla on mahdollisuus itse viljellä omilla maillamme perunaa.Varhaisperunaksi viljeltävät siemenperunat ovat jo ainakin meillä kasvamassa turpeessa ja heti Vapun jälkeen ne istutamme kasvupaikoilleen – tavoitteena on, että juhannusperunat saataisiin omalta pellolta!Syksyllä korjattavat ruokaperunat ovat korkeintaan vasta idätysvaiheessa ja osa siemenperunoista on vielä ”talviteloillaan” kellarissa.**************
Ruokavirasto, joka aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta yhdistettiin uudeksi virastoksi linjaa yksiselitteisesti, että sekä perunan kotitarveviljelijät että alan ammattilaiset käyttävät perunamaallaan vain sertifioitua eli tarkastettua siemenperunaa.Noudatan Ruokaviraston ohjetta vain siltä osin, että……ostin viisi kiloa sertifioitua Annabelle-siemenperunaa.*************Siikli on eräs valtalajikkeistamme ja tukeudumme sen osalta pääosin omaan siemeneen, mutta……toki hankin sitä kymmenen kiloa myös perunan ”hovihankkijaltani” Arheniukselta! Arhenius istuttaa joka vuosi Siiklinsä sertifioidulle siemenellä, joten hänellä lajikekanta on aina ”tuoretta”!Siikli on helppo tunnistaa ”silmistä”, jotka ovat luonteenomaisia vain Siiklille.Erikoisuutena meillä on viljelty jo kymmenkunta vuotta sinistä perunaa eli lajikenimeltään ”Blue Congo”. Se on erikoislajike, jolla saadaan tavallisiin perusruokiin uutta, iloista väriä. Mallon väri on raakana violetti, mutta keitettynä sen väri muuttuu kohti sinistä. Mikrossa, höyryssä tai uunissa kypsennettäessä väri pysyy voimakkaampana.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on siemenperunoiden nostamisen aika!, Annabelle-simnpruna, Siikli-perunalajike, Blue Congo-peruna, siemenperuna, |
Perunasta on tulossa määrältään sekä laadultaan ennätysmäinen sato!Keskiviikko 4.9.2019 - -Esko Erkkilä- Vuodet eivät ole veljeksiä ja tänä syksynä Viherpeukalo voi todeta, että onneksi, sillä ainakin perunasta näyttää kähkeytyvän aivan erinomainen sato määrältään ja myös laadultaan.
Perustan tietämykseni siihen kokemukseen ja tietoon, jonka sain eilen Viljakkalan Majajärven mökkitontillamme, kun iltamyöhään saakka yhdessä Rouvan kanssa kuhkimme perunamaallamme.
Viljakkalan Seurojentalolla järjestetään ensi lauantaina eli 7.9.2019 ”Läheltä Sinulle” -tapahtuma, jossa Rouvalla on perinteiseen tapaan taas oma myyntipöytänsä mökkimaailmassamme kasvaneille juureksille, marjoille sekä muille trekoolituotteille.
Perunat ovat Rouvan eräs myyntiartikkeleista ja niitä kaivoimme eilen keväällä istuttamistamme perunapenkeistä.
Olemme kasvattaneet perunaa omaan tarpeeseemme varmaan jo yli parisenkymmentä vuotta ja nyt näyttää syntyvän ”maailmasivun” kaikkien aikojen paras satovuosi määrältään ja myös laadultaan.
Siikli – tuo valkea perunalajike – on todellinen herkkuperuna ja se on säilyttänyt johtavan asemansa perunalajikkeiden kovassa kilpailussa; näin myös meillä!
Punavärinen Rosamunda on viime kesänä viihtynyt perunamaallamme poikkeuksellisen hyvin, sillä suurimmat Rosamundat ovat jo nyt pikkuporsaan kokoisia.
Rosamunda on uuniperunoiden ykköslajike ja sen lisäksi se on mainio muusiperuna!
Blue Congo on erikoisperunoiden aatelia ja se on ollut meillä viljelyssä jo toistakymmentä vuotta.
Blue Congo on maultaan täysin samaa luokkaa kuin muutkin perunalajikkeet, mutta sinisen värinsä ansiosta se sopii vallan mainiosti Itsenäisyyspäivänä perunasalaatin ainekseksi, sillä sen avulla perunasalaattivuokaan saa helposti muodostettua Suomen lippu-kuvion!
Lajikepuhtaiden perunoiden lisäksi saimme perunamaaltamme yhden laatikollisen verran omaan käyttöön soveltuvaa perunaa.
Isot perunat ovat isoja perunoita, mutta noita pikkuperunoita ja niiden laittamista suorastaan odotan. Pikkuperunoiden peseminen, niiden kylvettäminen kotimaisessa rypsiöljyssä ja parin tunnin verran leivinuunin lämmössä, niin onhan siinä todellinen perunanautinto!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perunasta on tulossa määrältään sekä laadultaan ennätysmäinen sato!, Vuodet eivät ole veljeksiä, Siikli, Rosamunda, herkkuperuna, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle-tapahtuma, kotimainen peruna, perunanautinto, |
"Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii"...Keskiviikko 3.10.2018 - -Esko Erkkilä- …on vanha viljakkalalainen toteamus, kun perunat on syksyllä saatu kellariin tai maakuoppaan.
Sain perunat kellariin hyvissä ajoin syyskuun puolella ja olen tyytyväinen aikaansaannokseeni.
Meillä perunaa on viljelyksessä sen verran, että pysymme omissa perunoissa uuteen satoon saakka.
Perunalajikkeita meillä on liiankin kanssa, sillä lajikevalikoimaamme kuuluvat;
Rosamunda punaisena lajikkeena ja Blue Congo sinisenä lajikkeena ovat pellolla mainioita lajikkeita pitämään erossa valkoiset lajikkeet toisistaan.
Blue Congo-lajiketta käytetään antamassa ruokapöytään väriä aivan liian vähän.
Se on mainio vaikkapa siinä, kun Itsenäisyyspäivänä halutaan tehdä perunasalaattikulhoon kuvio Suomenlipusta!
Jonain vuonna Blue Gongoa on meillä käytetty paljonkin tavallisen perunan tapaan - suosittelen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii, perunat kuoppaan ja ämmät pirttiin, Blue Congo, Rosamunda, Carrera, Timo-perunalajike, Siikli, van Gogh-perunalajike, |
Perunasato onnistui hienosti!Torstai 28.9.2017 - -Esko Erkkilä- Peruna on niin edullista, että taloudellisesti ajatellen sitä ei kannattaisi itse viljellä.
Koska multaa on kuitenkin sen verran kynsien alla, on perunanviljely meillä jokakesäinen tapa.
Sain perunat nostettua eilen ja olen satoon enemmän kuin tyytyväinen.
Meillä on aivan liikaa perunalajikkeita, sillä niitä on peräti seitsemän:
Lajikkeista ainoastaan Afra oli istutettu ostosiemenellä, sillä kaikkien muiden lajikkeiden siemen oli itseviljeltyä.
Perunasta sanotaan, että se tarvitsee vettä ainoastaan keitettäessä, mutta nyt joutuu asettamaan tuon kansanviisauden kyseenalaiseksi. Sadetta tuli koko kesän ajan, mutta siitä huolimatta perunat kasvoivat hyvin.
Eräs toinenkin ihmeellisyys viime kesänä perunanviljelyssä oli ja se oli se, että perunaruttoa ei esiintynyt juuri lainkaan.
Perunaruton ehkäisyssä vuoroviljely on tärkeää, mutta kun meillä perunan vuoroviljely on sitä, että tänä vuonna perunapenkit ovat toisinpäin kuin viime kesänä!
Tavallisesti ruttoruiskutukset pitää aloittaa heti juhannukselta, mutta nyt niitä ei olisi tarvittu lainkaan – kerran suoritin ruttoruiskutuksen, mutta sekin taisi olla tarpeeton.
Muutamia kuvia:
Uutuuslajike Afra näyttää lupaavalta lajikkeelta ja koko tässä näkyvä sato saattaa mennä ensi kesän siemeneksi.
Van Gogh
Muovisankoon ei montaakaan Van Gogh´a mahdu.
Rosamunda on mainio uuniperuna ja sen punertava väri tekee siitä herkullisen näköisen.
Rosamunda
Van Gogh
Isot perunat ovat joskus sisältä onttoja ja mustuneita, mutta ainakaan tämän otoksen perusteella nyt ei ole niin!
”Pernakkuoppaa ja ämmäppirttii” on vanha viljakkalalainen sanonta – perunat on nyt kellarissa, mutta paljon on syystöitä tekemättä, joten kukaan ei vielä jouda pirttiin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siikli, Timo, Carrera, Blue Congo, Van Gogh, Rosamunda, Afra |
Nyt viherpeukalon peukalo alkaa vipattajamaan!Sunnuntai 29.1.2017 - -Esko Erkkilä- Eilen oli ensimmäinen päivä tänä vuonna, jolloin viherpeukalon peukalo alkoi vipattajamaan.
Ensimmäisenä ajatuksena eilen oli pussiperunoiden saattaminen idätykseen.
Kutsumme pussiperunoiksi niitä siemenperunoita, joiden idättäminen alkoi eilen ja jotka on tarkoitus saada avomaalle kasvamaan Vappuna.
Pussiperunoiden satokausi alkaa juhannuksena.
On selvää, että kaupoista saa varhaisperunaa jo paljon aikaisemminkin, mutta minä arvostan oikeana varhaisperunana vain sitä perunaa, jonka voin käydä noutamassa omalta pellolta suoraan kattilaan.
Noudin eilen mökkikellarista kaksi muovisangollista varhaisperunan siementä, joista tarkoituksemme on juhannuksena saada ensimmäiset oman pellon varhaisperunat pöytään.
Meillä on jo syksyllä Rouva valinnut siemenperunoiksi perinteistä Siikliä ja toisena varhaisperunalajikkeena Carrera-lajiketta.
Siikli on tunnettu varhaisperuna, mutta toki sitä varhaisempi on Timo-lajike. Timo on todellinen varhaisperunalajike, mutta sen laatutaso jää kauaksi mm. Siiklistä. Timo on välttämätön paha varhaisperunamarkkinoilla!
Toisena varhaisperunalajikkeena meillä on Carrera-lajike.
Carrerasta lajikeinformaatio kertoo näin:
"Maukas ruokaperunauutuus, joka on osoittautunut pohjoisissa kasvuolosuhteissamme poikkeuksellisen nopeakasvuiseksi lajikkeeksi. Kasvurytminsä ja nopean kuorenmuodostuksensa ansiosta Carrera on erittäin kilpailukykyinen varhaisperuna.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siikli, Carrera, varhaisperuna, varhaisperunalajikkeet, Timo-varhaisperuna, pussiperuna, |
Pussiperunat on istutettuTiistai 10.5.2016 - -Esko Erkkilä- Kutsumme perhekunnassamme vanhasta muistista pussiperunoiksi niitä perunansiemeniä, jotka esikasvatamme taimiksi ennen niiden istuttamista varsinaiselle kasvupaikalle.
Termi ”pussiperuna” perustuu sille, että alkuvuosina todella keräsimme talven aikana erilaisia paperipusseja ja istutimme niihin siemenperunat itämään esikasvatukseen.
Nykyään olemme rationalisoineet toimintaamme ja istutamme siemenperunat stryrox-laatikoihin vieri viereen ja odotamme niiden taimettumista.
Tässä esikasvatetut siemenperunamme tänä keväänä ovat odottamassa istuttamista varsinaiselle kasvupaikalleen.
Varhaisperunalajikkeina meillä ovat tutut Timo ja Siikli sekä uutena tulokkaana Carrera.
Vaot vedämme ”Rouva-vetoisella” sahralla ja tässä malliksi muutama valmis perunapenkki sekä perunavako, jossa on siemenperunoita.
Muistan maatalouskemiasta, että perunamaata ei saa kalkita, mutta on luonnollista, että perunamaalle pitää antaa lannoitetta, jotta olisi toivoa sadosta!
Valmiit varhaisperunamaan penkit näyttävät tältä - osa siemenperunoista on taimettunut, mutta osa ei vielä!
Meillä on tapana peittää varhaisperunamaa kolminkertaisella kevytpeitteellä, jotta perunantaimet pääsevät hyvään kasvuvauhtiin ja niin teimme myös tänä keväänä.
Kevytpeitteet saavat olla paikoillaan parisen viikkoa - riippuu ilmoista!
Odotamme, että saamme juhannuksena omalta maalta uusia perunoita!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pussiperunat, esikasvatetut varhaisperunat, varhaisperunat, Timo-peruna, Siikli-peruna, Carrera, Carrera-peruna, perunansiemen, varhaisperunan istuttaminen, |
On aika istuttaa "pussiperunat"!Tiistai 14.4.2015 - -Esko Erkkilä- On auttamattomasti ”myöhäjunassa” jos vasta nyt alkaa toimimaan, jotta saisi juhannusperunat omasta maasta.
Meillä tähtäys on juhannusperunoissa ja sen vuoksi olemme laittaneet varhaisperunat idätykseen jo maaliskuun puolella ja saimme hyvin itäneet varhaisperunoiden siemenperunat esikasvatukseen toissapäivänä.
Meillä varhaisperunalajikkeita ovat mustissa laatikoissa näkyvät Siikli (vasemmalla) ja Timo (oikealla) – muovivadissa on Rosamundaa.
Kasvualustana käytämme kasvuturpeen ja tavallisen karkeahkon soran sekoitusta.
Puolet 85 litran kasvuturvesäkin sisällöstä ja muovisangollinen soraa muodostavat ihanteellisen mixin kasvualustaksi.
Siemenperunat ladotaan styroxlaatikoihin ja sitten vaan kerros kasvuturpeen sekä soran sekoitusta päälle!
Kokemus on osoittanut, että lasiveranta on oikea paikka perunoiden esikasvatukselle. Tämä kuva on kuvattu lasiverannan ulkopuolelta!
Kunnollinen kastelu sekä harso laatikoiden päälle ja sitten vaan kasvux!
Perunat ehtivät kasvattamaan vähintään kymmensenttiset taimet Vapunpäivään mennessä ja silloin ne istutetaan lopulliselle kasvupaikalleen avomaalle.
Istuttaminen ja siihen liittyvät viljelytoimenpiteet ovatkin sitten toisen jutun aihe!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaisperunat, pussiperunat, perunoiden esikasvatus, Siikli, Timo, Rosamunda, |
On sadonkorjuun aika!Sunnuntai 21.9.2014 - -Esko Erkkilä- Puutarhassa syyskuu on parhainta sadonkorjuun aikaa.
Seuraavassa pieni kuvakimara niistä parhaista hetkistä, joita mökkitonttimme palstalla on syyskuun aikana saatu sadonkorjuun merkeissä viettää.
Meillä on mökillä pieni lava avomaankurkulle ja saimme siitä melko mukavan sadon jo elokuun aikana.
Syyskuun alkupuolella saimme lavasta avomaankurkkuja kolme muovisangollista ja lisää on tulossa vielä syyskuun viimeisinä päivinä.
Tomaatit kasvavat meillä käytöstä poistetuissa sementtisissä rumpuputkissa, jotka on nostettu pystyyn sekä täytetty mullalla.
Mullassa ja avomaalla kasvaneiden tomaattien maku on ylivertainen , kun niiden makua vertaa esim. sellaisiin ns. luomutomaatteihin, jotka ovat kasvaneet kasvihuoneessa.
Pavut ovat kasvi, joka joko antaa hyvän sadon tai sitten satoa ei tule lainkaan.
Tänä vuonna on sellaisen vuoden vuoro, jolloin satoa on tullut.
Tänä vuonna papumaan ”jälkisato” oli runsas, sillä sen kiehauttamiskuntoon saattamisessa oli jopa aikataulullisia ongelmia.
Keltaiset pavut ovat meille vanha tuttu, mutta nyt meillä oli pieni määrä violettia papua. Violetti papu on kaunis katsella, mutta valitettavasti keittämisessä violetti väri häviää ja se ei välity ruokapöytään saakka.
Kuvan oikeassa alalaidassa näkyvä ruusupapu oli miellyttävä ensituttavuus ja nyt on huolehdittava, että sitä tulee kylvöön myös ensi vuonna.
Perunasato saatiin tänä vuonna poikkeuksellisen laadukkaana kellariin.
Mukulamäärä oli kohtuullinen, mutta mukuloiden koko suorastaan valtaisa. Kuorinta- ja halkaisu- sekä makukokeiden perusteella laatu oli hyvä.
Tässä on kuvattuna ne kaikki viisi perunalajiketta, jotka meillä olivat viime kesänä viljelyksessä.
Vasemmalta ylhäällä Siikli, Timo sekä Blue Congo ja alhaalla vasemmalta Van Gogh sekä Rosamunda.
Porkkanasato ei ollut ihmeellinen, mutta kun rivimetrejä oli kohtuullisesti, niin kokonaissadoksi muodostui 107 kiloa.
Rakensimme viime keväänä puutarhamaamme ympärille jänisaidan ja ainakin punajuuren kannalta ratkaisu oli oikea, sillä nyt ristihuulet eivät päässeet verottamaan punajuurikasvujamme.
Punajuurta tuli 77 kiloa ja eiköhän se kolmen hengen taloudessa riitä talvikaudeksi!
On selvää, että puutarhakasvien viljeleminen ei lyö taloudellisesti leiville, mutta kun kynsien alla on koko elinajan ollut multaa, niin harrastuksena luonnon kanssa toimiminen on suorastaan välttämätöntä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puutarhakasvien sato 2014, avomaankurkku, avomaantomaatti, keltainen papu, violettipapu, ruusupapu, Siikli, Timo-varhaisperuna, Blue Congo, Van Gogh, Rosamunda, porkkanan sadonkorjuu, punajuuren sadonkorjuu, |