Tehumardin taistelu vuonna 1944 oli saksalaisten taktiikkavoittoKeskiviikko 26.7.2017 - -Esko Erkkilä- Toinen maailmansota oli 8.10.1944 edennyt Viron Saarenmaalla siihen vaiheeseen, että vetäytyvät saksalaisjoukot ja hyökkäävä puna-armeija kohtasivat verisessä taistelussa Kuressaaresta kohti Sörvänniemeä jatkuvalla niemellä Tehumardin kohdalla.
Sörvanniemi sijaitsee Viron lounaiskulmassa ja kyseinen niemi näkyy tällä kartalla lounaaseen suuntautuvana niemenä.
Tehumardi sijoittuu karttasanasta ”Salme” hieman pohjoiseen.
*******************
Olen saanut muutaman kerran käydä Tehumardin taistelupaikalla ja minulle on aiemmilta käynneiltäni jäänyt vaikutelma, että saksalaiset hävisivät Tehumardin taistelun ”kuusi –nolla”!
Toki saksalaiset joutuivat perääntymään Tehumardista, mutta kun sodankäyntiin kuuluu myös termi ”hallittu perääntyminen”, voidaan Tehumardin taistelun todeta päättyneen saksalaisten taktiseen voittoon.
Kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki analysoi meille kyröläismatkaajille Tehumardin taistelun kulkua sen tapahtumapaikalla 7.7.2017.
Kenraalilla oli kädessään tilanteeseen hyvin sopiva ”karttakeppi”!
Saksalaisten komentajana Tehumardin taistelussa oli Klaus Ritter ja neuvostoliittolaisten komentajina olivat Vladimir Miller sekä Grigori Karaulnõi.
Puna-armeijalla oli miesylivoima, sillä neuvostosotilaita osallistui taisteluun 670 sotilasta, kun saksalaisten miesvahvuus oli 360 sotilasta.
Molemmat osapuolet menettivät taistelussa kaatuneina 200 sotilasta.
Vuonna 1967 taistelupaikalle pystytettiin muistomerkki taistelussa kaatuneiden neuvostosotilaiden kunniaksi.
"Nougokude sojameestele – Saaremaa kaitsjaile ja vabastajaile" eli…
”Työntekijöiden ja talonpoikien puna-armeija – Saarenmaan kaitsijoille ja vapauttajille”
…on muistomerkin paljastusajankohtaan sopivasti kirjoitettu muistomerkkiin!
No, jokainen ajattelee tavallaan ja aikakauteen sopivasti!
Tehumardin muistomerkkiin kuuluvat nämä muistokivet taistelussa kaatuneille puna-armeijan sotilaille.
Oli jo ainakin neljäs kerta – kaksi ensimmäistä Saarenmaalle suuntautuneiden kylpylämatkojen yhteydessä sekä kolmas toissavuonna tuttavapariskunnan kanssa, kun sain vierailla Tehumardin taistelupaikalla ja vasta nyt suomalaisen kenraalin selostus taistelun kulusta auttoi minua muodostamaan kokonaiskuva Tehumardin taistelusta 8.10.1944!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tehumardi, Tehumardin taistelu, Tehumardin taistelu 8.10.1944, Klaus Ritter, Vladimir Miller, Grigori Karaulnõi, Saarenmaa2017, Nougokude sojameestele - Saaremaa kaitsjaile ja vabastajaile, |
Tehumardin taistelu 8. lokakuuta 1944 oli toisen maailmansodan verisin taistelu SaarenmaallaMaanantai 28.9.2015 - -Esko Erkkilä- Tehumardin taistelussa olivat vastakkain perääntyvät saksalaiset ja Viron miehitystä loppuunsaattavat neuvostoliittolaiset.
Tutustuimme Tehumardin taistelun muistomerkkiin sen taksimatkamme päätteeksi, jonka teimme Kuressaaresta Sörvenniemeen ja takaisin.
Vaikka Tehumardin taistelusta tulee pian kuluneeksi 71 vuotta, niin yksiselitteistä selvitystä taistelusta ja sen kulusta ei vieläkään ole saatavissa.
On selvää, että Viron neuvostomiehityksen aikana Tehumardin taistelua pyrittiin selittämään Puna-armeijan hyväksi, mutta niin ei välttämättä ole, vaikka Neuvostoliiton hyökkäystä Sörvenniemen kärkeen taistelu ei juurikaan hidastanut.
Jotkut lähteet kertovat, että Tehumardin taistelun avulla saksalaisjoukot saivat paremmat asemat vaikka joutuivatkin perääntymään Sörvenniemen kärkeä kohti.
Tehumardin taistelupaikalla on opastustaulu, jossa viroksi, venäjäksi, saksaksi ja englanniksi selostetaan Tehumardin taistelua.
Vuonna 1967 Tehumardin taistelupaikalle pystytettiin taistelussa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistoksi dolomiittikivestä valmistettu muistomerkki, jossa katkenneen miekanmuotoisella patsaalla kunnioitetaan kaatuneita Puna-armeijan sotilaita. Miekan "kädensijan" suojuksessa kuvataan sotilaiden kasvoja.
Muistomerkissä otetaan Tehumardin taistelua laajempi näkökulma, sillä muistomerkissä todetaan sen käsittävän taisteluja 1941 – 1945.
Muistomerkin ovat veistäneet Riho Gold, Allan Cross ja M. Varik.
Tehumardin taistelussa – joka oli yötaistelu – kaatui 200 Puna-armeijan sotilasta ja saman verran saksalaissotilaita. Taistelukuvauksissa todetaan, että vain sotilaiden päähimet erottivat omat joukot vihollisista.
Neuvostosotilaille on muistomerkin viereen rakennettu muistokivirivistöt taistelussa kaatuneille puna-armeijalaisille.
Tehumardin taistelumaasto on tyypillistä saarenmaalaista katajia kasvavaa merenrantaa.
*************
Tapasimme samaisella taksimatkallamme niemen toisella laidalla, mutta jokseenkin tarkkaan Tehumardin kohdalla hyökkäysvaunuesteitä, jotka varmaan myös liittyvät niihin viivytystaisteluihin, joita saksalaisjoukot kävivät Sörvenniemellä neuvostojoukkoja vastaan lokakuussa 1944.
************
Olen aiemmillakin Kuressaaren käynneilläni käynyt ainakin kerran Tehumardin muistomerkillä, joten muistomerkki koetaan Kuressaaressa tärkeäksi kohteeksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tehumardin taistelu, Saarenmaan panssarieste, Tehumardi, Saarenmaa, Kuressaari, Sörvenniemi, saarenmaa2015, |
Vuoden 1944 taistelut Suomenlahden etelä- ja pohjoispuolellaSunnuntai 20.9.2015 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa on liian vähän käsitelty Suomen itsenäisyyden säilyttämisen kannalta niitä taisteluja, joita saksalaiset ja virolaiset kävivät menestyksekkäästi Neuvostoliiton puna-armeijaa vastaa Viron maaperällä vuonna 1944.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on kartta, jonka avulla on hyvä palauttaa mieliin ne taistelut, joita saksalaiset ja virolaiset kävivät Neuvostoliittoa vastaan Viron maaperällä.
Viron maaperällä saksalaisten ja virolaisten taistelut vuonna 1944 pitää nähdä osana sitä taistelua, jolla varmistettiin Suomen itsenäisyys.
Yritän seuraavassa tehdä amatöörisotahistorioitsijan yhteenvedon niistä Neuvostoliittoa vastaan käydyistä taisteluista, joita käytiin Suomenlahden molemmin puolin vuonna 1944:
Aikajanatapahtumista voidaan todeta, että mies- ja kalustoylivoiman omaavalta Neuvostoliitolta kului aikaa yli kymmenen kuukautta, jotta se pystyi miehittämään Viron.
Oleellista on havaita, että saksalaisten ja virolaisten taistelu Viron maaperällä Neuvostoliittoa vastaan merkitsi, että Puna-armeija ei pystynyt Tallinnasta Suomeen tapahtuvalla maihinnousulla saattamaan Karjalan Kannaksella taistelleita suomalaisia jättiläismottiin.
Tästä syystä meidän suomalaisten on syytä antaa suuri tunnustus niille saksalaisille ja virolaisille, jotka taistelivat Sinimäillä neuvostojoukkoja vastaan ja estivät yhteisen vihollisen nopean etenemisen Tallinnaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Jatkosota, Narvan valloittaminen, Karjalan Kannas, Neuvostoliiton suurhyökkäys, Sinimäkien taistelut, Tallinnan joutuminen Puna-armeijalle, Viron miehitys, Kuivastu, Kuressaari, Tehumardin taistelu, Tannenbergin Linjan taistelu, saarenmaas2015, |