Kuressaaren tori - kannattaa käydä!Tiistai 27.10.2015 - -Esko Erkkilä- Torit ovat aina paikkoja, joissa matkoilla kannattaa poiketa.
Kuressaaren tori sijaitsee keskellä kaupunkia ja meillä oli sen suhteen onni elokuun lopun kylpylämatkallamme, että tori sijaitsi melkein SPA-kylpylämme naapurissa.
Georg Ots-, Meri- ja Ryytli –SPA-kylpylöistä kävelymatkaa torille kertyy vajaa kilometri.
Tässä pienoinen kuvakertomus Kuressaaren torimaailmasta:
Tämän myyntipöydän äärellä leijaili hieno katajantuoksu!
Hauki 4 €/kg!
Venäjällä ja Virossakin useimmilla toreilla vaatemyyjät ovat valkovenäläisiä tai entisten neuvostotasavaltojen alueelta, mutta Kuressaaren torilla vaatetavara on alkuperältään virolaista - siitä pisteet kuressaarelaisille!
Minun tuntevat tietävät, että ulkomailla minut tapaa toreilta sen myyjän myyntipöydän luota, joka myy valkosipuleita - näin myös Kuressaaressa! Halusin ostaa tältä mummulta kymmenellä eurolla valkosipuleita, mutta en osannut viestiä siten, että mummu olisi ymmärtänyt. Onneksi viereinen myyjä tuli apuun ja sain komeita valkosipuleita kympillä - mummukin oli tyytyväinen!
On komeita - osa näistä päätyi talvivalkosipuleina Viljakkalan Majajärven mökkitontille kasvamaan ja tuottamaan uusia valkosipuleita vuoden 2016 syksyllä!
Toriostokseni jäivät valkosipuliostoksiin, mutta ehkä jo huomenissa kerron toritapahtumasta, josta suomalaiset viljelijät voisivat ottaa oppia!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaaren tori, valkosipuli, talvivalkosipulin siemen, talvivalkosipuli, saarenmaa2015, |
Saarenmaan hyväntahtoinen jättiläinen Suur-Tölli ja vaimonsa PiretMaanantai 19.10.2015 - -Esko Erkkilä- Saarenmaalainen tarina kertoo, että muinoin saarella eleli suurikokoinen ja voimakas jättiläinen nimeltään Tölli.
Tölli asui yhdessä vaimonsa Piretin kanssa.
Tölli oli suuresta koostaan huolimatta ystävällinen ja hän puolusti saarenmaalaisia sekä auttoi hätään joutuneita kalastajia.
Tölli ja Piret elävät edelleen saarenmaalaisten mielissä sankarihahmoina.
Tölli ja Pieret ovat saaneet vuonna 2002 patsaan Kuressaareen.
Patsaan on veistänyt tunnettu virolainen kuvanveistäjä Tauno Kangro.
Kangron hyvin tunnettu toinen veistos eli ”Tarvas” seisoo ylväänä Viron toisella laidalla eli Rakveren muinaislinnan vierellä. Huomaan nyt, että siitä on jo kauan, kun olimme perhekuntana viikon kylpylälomalla SPA-hotelli Meressä - silloin tätä patsasta ei vielä ollut!
Tölliä ja Piret´ä esittävä veistos sijaitsee SPA-hotelli Meren edessä – veistos näkyy tässä kaukaa otetussa kuvassa heikosti, mutta se näkyy tarkasti katsoen kuvan vasemmassa alalaidassa.
Patsaan selityksessä todetaan, että Suur-Tölli ja Piret ovat tässä saaneet suuren kalansaaliin – no, sehän ilmenee ilman selityksiäkin! Yksi kala on pudonnut pariskunnan kantamasta veneestäkin!
Veistoksen selityksessä todetaan myös se, että se on paljastettu 24.4.2002 ja sen materiaalina on pronssi sekä dolomiittikivi – dolomiittikiveä esiintyy Saarenmaalla yleisesti.
Tässä veistos on toisesta suunnasta kuvattuna.
Tölliä ja hänen vaimoaan esittävä veistos sijaitsee lähellä Georg Ots-, Mere- sekä Ryytli- SPA-kylpylöitä ja Kuressaaren keskustasta sen luokse on kävelymatkaa kilometrin verran!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suur-Tölli, Piret, Suur-Töllin vaimo Piret, Saarenmaa, Kuressaari, SPA-hotelli Meri, Tauno Kangro, Tarvas-patsas, Rakvere, saarenmaa2015, |
Veski on Kuressaaren tunnetuin nähtävyysTiistai 29.9.2015 - -Esko Erkkilä- Kuressaaren keskustan tuntumassa sijaitseva ”Veski” eli tuulimylly on kaupungin tunnetuin nähtävyys.
Kyseessä on kivirunkoinen tuulimylly, jossa nykyään toimii ravintola ”Veski trahter”.
Veski trahter´n pihalla sijaitsevat ulkoilmapöydät ovat vanhoja myllynkiviä ja…
…ravintolan muukin rekvisiitta viittaa viljan jauhatukseen ja myllyssä käyntiin.
*************
On luonnollista, että viikon kestäneen kylpylälomamme aikana kävimme yhtenä iltana ruokailemassa Veskissä!
Mylly on seitsemäntoista metriä korkea ja ylimmässä asennossa tuulimyllyn siivet yltävät kahteenkymmeneenneljään metriin saakka.
Mylly on tyypiltään ns. Mamselli-mylly ja pohjakerroksessa istuskeleekin aito mamselli sekä…
…hänen ukkonsa oluttuoppiin nojaten.
Myllyn ensimmäinen kerros on viljakerros, sillä siellä mylläri vastaanotti asiakkaiden myllytettäväksi tuomat viljat – ensimmäisestä kerroksesta asiakkaat saivat sitten myllytyksen jälkeen viljansa jauhoina takaisin.
Toinen kerros on jauhovarasto ja nykyään siellä tarjoillaan juotavaa – asiakkaat istuvat kotoisasti jauhosäkkien päällä.
Kolmas kerros on jauhokerros ja siellä on nykyään täysin pölytöntä – viihtyisä ravintolaympäristö.
Neljäs kerros on nimeltään ”myllynkivikerros” ja se ilmenee mm. siitä, että neljännessä kerroksessa olevat ravintolapöydät ovat vanhoja myllynkiviä.
Nousimme myös viidenteen kerrokseen – viljatuuttikerrokseen – jossa mylläri kaatoi viljat myllyntuuttiin, jotta jauhaminen pääsi alkamaan.
Viljasäkit nostettiin viljatuuttikerrokseen nostolaitteella, joten säkkejä ei tarvinnut kantaa ylös.
Tästä kerroksesta pääsi ulos ylätasanteelle ja siellähän meillä oli myös seuralainen.
Viljatuuttikerroksesta oli näkymä kuudenteen kerrokseen eli pölykerrokseen, jossa tuulimyllyn ne koneet sijaitsevat, jotka muuttavat tuulimyllyn siipien liikkeen myllynkivien pyörittämiseksi.
Myllyrakennukseen tutustumisen jälkeen siirryimme pihalle ruokailukatokseen ja tavoilleni uskollisena sekä lammasruokien suurena ystävänä tilasin herkullisen annoksen lammasmakkaraa!
*****************
Kuressaaren Veski on julistettu valtion tärkeäksi arkkitehtuuriseksi muistomerkiksi.
Muistakaa, että Saarenmaalla ja Kuressaaressa pitää käydä tutustumassa Veskiin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veski trahter, Saarenmaan Veski, Kuressaaren Veski, Veski, tuulimylly, tuulimylly on veski, Mamselli-mylly, saarenmaa2015. |
Tehumardin taistelu 8. lokakuuta 1944 oli toisen maailmansodan verisin taistelu SaarenmaallaMaanantai 28.9.2015 - -Esko Erkkilä- Tehumardin taistelussa olivat vastakkain perääntyvät saksalaiset ja Viron miehitystä loppuunsaattavat neuvostoliittolaiset.
Tutustuimme Tehumardin taistelun muistomerkkiin sen taksimatkamme päätteeksi, jonka teimme Kuressaaresta Sörvenniemeen ja takaisin.
Vaikka Tehumardin taistelusta tulee pian kuluneeksi 71 vuotta, niin yksiselitteistä selvitystä taistelusta ja sen kulusta ei vieläkään ole saatavissa.
On selvää, että Viron neuvostomiehityksen aikana Tehumardin taistelua pyrittiin selittämään Puna-armeijan hyväksi, mutta niin ei välttämättä ole, vaikka Neuvostoliiton hyökkäystä Sörvenniemen kärkeen taistelu ei juurikaan hidastanut.
Jotkut lähteet kertovat, että Tehumardin taistelun avulla saksalaisjoukot saivat paremmat asemat vaikka joutuivatkin perääntymään Sörvenniemen kärkeä kohti.
Tehumardin taistelupaikalla on opastustaulu, jossa viroksi, venäjäksi, saksaksi ja englanniksi selostetaan Tehumardin taistelua.
Vuonna 1967 Tehumardin taistelupaikalle pystytettiin taistelussa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistoksi dolomiittikivestä valmistettu muistomerkki, jossa katkenneen miekanmuotoisella patsaalla kunnioitetaan kaatuneita Puna-armeijan sotilaita. Miekan "kädensijan" suojuksessa kuvataan sotilaiden kasvoja.
Muistomerkissä otetaan Tehumardin taistelua laajempi näkökulma, sillä muistomerkissä todetaan sen käsittävän taisteluja 1941 – 1945.
Muistomerkin ovat veistäneet Riho Gold, Allan Cross ja M. Varik.
Tehumardin taistelussa – joka oli yötaistelu – kaatui 200 Puna-armeijan sotilasta ja saman verran saksalaissotilaita. Taistelukuvauksissa todetaan, että vain sotilaiden päähimet erottivat omat joukot vihollisista.
Neuvostosotilaille on muistomerkin viereen rakennettu muistokivirivistöt taistelussa kaatuneille puna-armeijalaisille.
Tehumardin taistelumaasto on tyypillistä saarenmaalaista katajia kasvavaa merenrantaa.
*************
Tapasimme samaisella taksimatkallamme niemen toisella laidalla, mutta jokseenkin tarkkaan Tehumardin kohdalla hyökkäysvaunuesteitä, jotka varmaan myös liittyvät niihin viivytystaisteluihin, joita saksalaisjoukot kävivät Sörvenniemellä neuvostojoukkoja vastaan lokakuussa 1944.
************
Olen aiemmillakin Kuressaaren käynneilläni käynyt ainakin kerran Tehumardin muistomerkillä, joten muistomerkki koetaan Kuressaaressa tärkeäksi kohteeksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tehumardin taistelu, Saarenmaan panssarieste, Tehumardi, Saarenmaa, Kuressaari, Sörvenniemi, saarenmaa2015, |
Sörvenniemen Sotilasmuseossa olisi museoaineistoa suurempiinkin tiloihinSunnuntai 27.9.2015 - -Esko Erkkilä- Lupailin eilen, että tänään kerron kuvien avulla siitä sotilasmateriaalista, jota Sörvenniemessä sijaitsevan Militaarimuuseum´n omistaja on niemen taistelukentiltä kerännyt.
Sörvenniemi oli se taistelukenttä, jonka valtaamisella Puna-armeija viimeisteli Viron miehityksen vuonna 1944.
Seuraavassa on kuvia museon eri huoneista.
Kuvat ovat kuvaamisjärjestyksessä eli kuvia ei ole lajiteltu esim. teemakohtaisesti.
*********************
Sörvenniemessä on ollut myös lentotoimintaa, sillä näitä Karjalassa sijainneiden tilapäiskenttien läheisyydessä vielä tänäkin päivänä yleisiä kiitoratalevyjä oli museon pihamaalla. Karjalan lentokenttien kiitoratalevyjä on nykyisin paikoitellen runsaastikin karjalaistalojen pihamaiden aitoina. ******************Ymmärrettävistä syistä Neuvosto-Viron lippu ei ole korkeassa kurssissa nykypäivän Virossa! *****************Museota ylläpitää ja esittelee iäkäs mies.
Veteraani olisi halunnut esitellä meille myös kasarmin sivurakennuksessa olevaa esineistöä, mutta kiireemme vuoksi emme ehtineet sitä tehdä.
Varatkaa riittävästi aikaa, kun menette tutustumaan Saarenmaalla Sörvenniemen Militaarimuseoon!
Tulee muuten etsimättä mieleen, että miten museon runsaslukuisen esineistön käy, kun tuo veteraani siirtyy manan majoille. Pelkään, että asiaa ei ole kukaan ajatellut!**************
Kiitimme museon isäntää, suljimme portin ja lähdimme paluumatkalle kohti Kuressaarta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: militaarmuuseum, Saarenmaan Militaarmuuseum. Sörvenniemen Militaarmuuseum, Saarenmaan sotilasmuseo, Sörvenniemen Loodusmuuseum, military museum, Saarenmaan Sotilasmuseo, saarenmaa2015, |
Sörvenniemen Militaarmuuseum - ehdoton käyntikohde!Lauantai 26.9.2015 - -Esko Erkkilä- Kursessaaresta Sörvenniemeen suuntautuneen taksimatkamme kohokohta oli nopea tutustuminen Sörvenniemen sotilasmuseoon eli…
…Militaarmuuseum´iin.
Saimme sen käsityksen, että museota hoitaa ja ylläpitää yksityinen iäkäs mieshenkilö…
…entisessä Puna-armeijan kasarmissa. Kuten ensimmäisestä kuvasta ilmenee, alueella eli ylläpitäjällä on myös "Loodusmuuseum", mutta siihen emme ehtineet tutustumaan.
Pääsymaksu museoon oli kohtuullinen eli 4,00 euroa ja eläkeläisiltä 2,00 euroa.
Puna-armeija ei lähdön hetkellä ehtinyt purkaa vartiotornia, joten se on edelleen paikoillaan.
Museon paikoitusalueen vierellä on esillä saksalaisia ja neuvostoliittolaisia merimiinoja, sillä Sörvenniemihän ulottuu pitkälle merelle.
Panssarivaunujen telaketjujen vetopyöriä oli esillä jo museon piha-alueella.
Olettaisi, että tämä soveltui toisessa maailmansodassa miinakenttien…
…raivaamiseen. Varmaan sitä on käytetty myös linnoitustöissä.
Neuvostoliiton rajapaalu on jäänyt museon kokoelmiin.
Saarenmaalla, Kuressaaressa ja Sörvenniemessä Neuvostoliitolla oli ohjustukikohtia, joten ohjuksen kärkiä ja jopa ohjuksia museossa on esillä useita.
Taksinkuljettajamme kertoi, että varusmiesaikanaan hän palveli Puna-armeijassa Saarenmaalla ohjustukikohdassa.
****************
Yritän, että josko jo huomenna pääsisimme kasarmin huoneisiin ja tutustumaan sinne kerättyihin esineisiin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: militaarmuuseum, Saarenmaan Militaarmuuseum. Sörvenniemen Militaarmuuseum, Saarenmaan sotilasmuseo, Sörvenniemen Loodusmuuseum, military museum, natural history museum, saarenmaa2015, |
Saarenmaalla käydessä kannattaa tutustua Sörvenniemeen - virolaisittain Sörve poolsaarPerjantai 25.9.2015 - -Esko Erkkilä- Vietimme elokuun lopulla tuttavapariskunnan kanssa kokonaisen kylpyläviikon Saarenmaan Kuressaaressa.
Kuressaaren matkailutoimisto on neuvotellut valmiiksi useita taksimatkoja eri puolille Saarenmaata – matkoille on neuvoteltu matkailutoimiston puolesta kiinteät hinnat, joten niille on kukkaronkin puolesta turvallista lähteä.
Teimme eräänä päivänä neljän hengen voimin matkan Kuressaaresta Sörvenniemeen ja takaisin. Matkaa kertyi 110 kilometriä, sen ennakoitu kestoaika oli 2 tuntia 30 minuuttia ja valmiiksi neuvoteltu hinta 56,40 euroa. Maksoimme 15 euroa per henkilö eli yhteensä 60,00 euroa – siitä huolimatta matka oli edullinen.
Seuraavassa pieni kuvakertomus taksimatkastamme:
*************
Sörvenniemi sijaitsee Saarenmaan lounaiskulmassa ja niemen pituus on hieman yli 30 kilometriä. Kapeimmillaan niemen leveys on kaksi kilometriä.
Sörvenniemen sijainti ilmenee näistä kartoista eli se on tuo kello seitsemän suuntaan osoittava niemimaa.
Viron neuvostomiehityksen aikaisia suuria suunnitelmia oli rakentaa Saarenmaalle rautatieverkosto.
Sanotaan, että kyseessä oli ”komentojärjestelmän” virhe ja rataverkosto olisi käsketty rakentamaan tyystin muualle laajan Neuvostoliiton alueella.
Toisaalta on tieto, että vuonna 1951 Saarenmaalle alettiin rakentamaan sotilastarkoituksiin rautatieverkostoa, mutta kun ohjuskalusto syrjäytti Puna-armeijassa tykkikaluston, niin ratojen rakennustyöt lopetettiin vuonna 1956.
Se, että rataverkoston ratapenkat saatiin valmiiksi, oli Saarenmaan liikenneolosuhteiden kannalta hyvä asia, sillä saaren monet tiet on sitten aikanaan rakennettu ratapenkkojen päälle.
Tässä on taksin etupenkiltä otettu kuva ratapenkan päälle rakennetusta tiestä…
…ja samoin tässä!
Sörvenniemessä sijaitsee Sörven majakka, jonka korkeus on merenpinnasta 53 metriä.
Majakkaan ei pääse sisälle, mutta sen edessä voi kuvauttaa itsensä.
Majakan vieressä sijaitsee Sörve Kylästyskeskus eli Sörve Visitor Centre eli Sörven vierailukeskus. Kiireen vuoksi emme ehtineet poiketa Sörven vierailukeskuksessa, mutta kannattaa antaa taksikuskille hieman ylimääräistä, jotta ehtii poikkeamaan näyttelyssä – hieman harmittaa, että en tehnyt edes pikavierailua!
Sörven vierailukeskuksen – www.sorvekeskus.ee – portaat ovat Saarenmaan dolomiittia.
Sörven vierailukeskuksen pihamaalta on Latvian rannikolle matkaa kolmisenkymmentä kilometriä ja saimme omakohtaisesti kokea Latvia läheisyyden, sillä matkapuhelimemme kiinnittyivät Sörvessä Latvian matkapuhelinverkkoon.
Tältä paikalta ulapan toisella puolella on Kuurinmaa ja tätä vesialuetta kutsutaan Irbensalmeksi.
Sörven niemimaan kärki on majakalta parisensataa metriä lounaaseen ja tuo niemenkärki on se paikka, josta Puna-armeija ajoi viimeisetkin saksalaissotilaat mereen vuonna 1944.
Sörven niemimaalla on vielä tänäänkin paljon sotaromua, mutta siitä asiasta enemmän lähipäivinä – ehkä jo huomenissa!
On luonnollista, että Sörven majakan maisemissa on myös matkamuistomyyjiä.
Myyjä oli lupsakka, tuotteet hyödyllisiä sekä mielenkiintoisia, mutta taisimme kaikki säästyä ostamiselta!
Seuraava ”siviilikohteemme” oli Ohessaaren kalkkikivijyrkänne, jonne taksinkuljettajamme meidät kuljetti.
Ohessaaren kalkkikivijyrkänteeltä on löydetty melkein kaikkien fossiilien jäännöksiä yli 400 miljoonan vuoden takaiselta Siluri-aikakaudelta.
Paikan nimi on viroksi: "Saarte Silurimaa Geopark".
Me katselimme Ohessaaren kalkkikivijyrkänteeltä merenrannan kivillä lepääviä lintuja.
Sörvenniemi on muuttolinnuille se paikka, joka osuu monien lajien muuttoreitille. Sieltä on lyhyin matka Latvian mantereelle ja sitä kautta keskiseen Eurooppaan.
Matkalla saimme ihailla tuulimyllyjä…
…ja kauniita riukuaitoja.
Matkamme jatkui vielä pariinkin sotilaskohteeseen, mutta niistä erikseen myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarte Silurimaa, Kuressaaren matkailutoimisto, Sörvenniemi, Sörve Kylästyskeskus, Sörve Visitor Centre, Sörven vierailukeskus, Saarenmaan rautatie, Ohessaare Pank, Ohessaaren kalkkikivijyrkänne, muuttolinnut Saarenmaa, Sörven majakka, saarenmaa2015, |
Henkilöitä Viron itsenäistymisprosessissaKeskiviikko 23.9.2015 - -Esko Erkkilä- Viro saavutti ensimmäisen itsenäisyytensä Tarton rauhassa 2. helmikuuta 1920.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on useitakin muotokuvaveistoksia Viktor Kingissepp´stä.
Viktor Kingissepp syntyi 1888 ja kuoli 1922 Tallinassa. Hän oli virolainen bolsevikki, Viron kommunistisen puolueen perustaja ja sen johtaja.
Viktor Kingissepp kohtasi Neuvosto-Venäjän oloissa tavanomaisen kohtalon, sillä hänet teloitettiin 5.5.1922.
Viron toisessa maailmasodassa miehittänyt Neuvostoliitto kuitenkin arvosti Kingissepp´ä ja Saarenmaan ainoa kaupunki Kuressaari sai kantaa nimeä ”Kingissepa” vuodesta 1952 –> vuoteen 1988. Sen jälkeen Kuressaari on taas saanut olla Kuressaari!
Virossa ilmeisesti arvostetaan Nikita Sergejevitš Hruštšov´a, sillä hänen kuvansa on Saarenmaan Museossa tärkeällä paikalla.
Hruštšov oli Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja 1958 – 1964.
On luonnollista, että Lydia Koidulalla (1843 – 1886) ei ollut välitöntä roolia Viron kummassakaan itsenäistymisessä, mutta kansakunnan idoli kun oli, oli hänen roolinsa molemmissa itsenäistymisissä merkittävä.
Lennart Meri – jonka vaalijuliste presidentinvaaleissa on tässä – omaa keskeisen roolin Viron toisen itsenäistymisen toteuttamisessa.
Sain kerran nähdä Lennart Meren, kun hän oli valtiovierailulla Suomessa.
Saarenmaan Museossa on nähtävissä asiakirja, jonka ovat allekirjoittaneet Lennart Meri ja Boris Jeltsin sen takeeksi, että Viro on itsenäinen tasavalta.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on kuva myhäilevästä Mihail Sergejevitš Gorbatšov´sta, jonka valtakausi Neuvostoliiton johdossa lopulta varmisti Viron itsenäisyyden.
-Esko Erkkilä-
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaan Museo, Kuressaari, Kuressaaren Piispanlinna, Viktor Kingissepp, Nikita Sergejevits Hrustsov, Nikita Hrustsov, Lydia Koidula, Lennart Meri, Boris Jeltsin, Mihail Sergejevits Gorbatsov, Mihail Gorbatsov, saarenmaa2015, |
Viro katsoi olevansa pakotettu solmimaan Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28.9.1939Tiistai 22.9.2015 - -Esko Erkkilä- Taannoinen käyntimme Saarenmaan Museossa elokuussa oli pontimena, kun amatöörisotahistorioitsijana olen pyrkinyt selvittämään itselleni niitä vaiheita, joiden seurauksena naapurimaamme Viro joutui Neuvostoliiton miehittämäksi aina 20.8.1991 saakka, jolloin se julistautui uudelleen itsenäiseksi tasavallaksi.
Neuvostomiehitys keskeytyi kolmeksi vuodeksi, kun Saksa valtasi Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen hallinto.
Neuvostokurimus pääsi uudestaan valtaan Virossa sen jälkeen, kun Puna-armeija ajoi saksalaiset pois Virosta lokakuussa 1944.
Lokakuusta 1944 aina elokuuhun 1991 saakka Viro oli siis neuvostomiehitetty eli pitkät 47 vuotta!
On selvää, että myös saksalaismiehitys oli Virossa rankkaa aikaa; sitä se oli erityisesti maan juutalaisväestölle, joka koki saksalaismiehityksen aikana kovia aikoja.
Kerrotaan, että Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan vuoden 1941 aikana.
Seuraavassa muutamia kuvia Saarenmaan Museosta; kuvissa kerrotaan neuvostomiehityksen ajasta:
Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin oli se ”kokoperkele”, joka oli Viron…
…nöyryytyksen arkkitehti.
Virolaisia pakeni neuvostomiehityksen aikana vaatimattomilla veneille Ruotsiin.
Neuvosto-Viron lippu oli irvokas koostumus meren aalloista sekä Neuvostoliiton lipun sirpistä ja vasarasta!
Kuressaari oli Viron neuvostomiehityksen aikana sotilasaluetta ja sen rajoja vartioitiin kovin keinoin.
Kalastus…
…ja kalasäilykkeiden valmistaminen olivat elinkeinoja, jotka Saarenmaalla olivat sallittuja myös neuvostomiehityksen aikana.
Kingissepan kalakombinaat`n eli Kuressaaren kalastuskolhoosin lippu on esillä Saarenmaan Museossa.
”Universaal” –traktori Valjalan Kungla-kolhoosista on esillä näyttelyssä.
Kolhoosin navetassa työskennelleen virolaisen naistyöntekijän ilmeetön ja kyllästynyt ilme on saatu hyvin ikuistettua näyttelyssä esiintyvän vahanuken kasvoille.
Näyttely on arvokas kokemus ja muistuttaa meille suomalaisille sen taistelun tärkeydestä, jolla esi-isämme varmistivat Suomelle itsenäisyyden – meidän ei tarvinnut kokea sitä neljääkymmentäseitsemää vuotta, jotka virolaisten oli käytävä, jotta saivat itsenäisyytensä takaisin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Saarenmaan Museo, Kuressaari, Viron neuvostomiehitys, Viron saksalaismiehitys, Viron juutalaisten kohtalo, saarenmaa2015, |
Konstantin Päts toivottaa vierailijat tervetulleeksi Saarenmaan Museoon sille osastolle, jolla kerrotaan Viron itsenäisyyden menettämisestäMaanantai 21.9.2015 - -Esko Erkkilä-
Viron ensimmäistä presidenttiä Konstantin Päts´ä esittävä vahanukke toivottaa Kuressaaren Piispanlinnassa sijaitsevassa Saarenmaan Museossa kävijät tervetulleiksi osastolle, jolla kerrotaan Viron itsenäisyyden menettämisestä Molotov-Rippentrop –sopimuksen seurauksena.
Päts´n roolista todellisena itsenäisyysmiehenä on liikkeellä väitteitä myös toisenlaisena valtiomiehenä, kun viitataan hänen ja Viron Puolustusvoiman komentajan Johan Laidonerin toimiin Viron itsenäisyyden menettämisessä.
Päts n kovat koettelemukset myöhemmin Neuvostoliitossa antavat kuitenkin tukea sille, että Konstantin Päts pyrki toimimaan Viron ja virolaisten parhaaksi.
Museossa on aitiopaikalla Molotov-Ribbentrop –sopimus, jolla Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat mm. Baltin maat sekä Suomen kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin.
Sopimus solmittiin 23.8.1939.
Sopimuksen allekirjoitti Neuvostoliiton puolelta pääministeri ja ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri) Vlatseslav Molotov, mutta ”taustapiruna” oli tietenkin diktaattori Josef Stalin.
Saksan puolelta sopimuksen allekirjoitti natsi-Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop, jolla taas puolestaan oli taustapiruna Adolf Hitler.
*****************
Saarenmaan Museossa tuodaan esille kaksi synkkää päivämäärää; 14.6.1941 ja 30.6.1941.
ja
***************
Kuressaaren Piispanlinnassa sijaitsevassa Saarenmaan Museossa on esillä kaksi lippua, jotka ovat merkinneet surua, pelkoa, vainoja sekä kuolemaa miljoonille ihmisille Euroopassa ja koko maailmassa;
Saksan hakaristilippu
ja
Neuvostoliiton lippu, jossa on kuvattuna sirppi ja vasara.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaan Museo, Kursesaari, Piispanlinna, Konstantin Päts, Johan Laidoner, Vlatseslav Molotov, Josef Stalin, Joachim von Ribbentrop, Molotov-Ribbentrop -sopimus, Adolf Hitler, natsi-Saksa, Neuvostoliitto, saarenmaa2015, |
Kuressaaren Piispanlinnassa sijaitsevaan Saarenmaan Museoon kannattaa jokaisen Kuressaaressa käyvän tutustuaLauantai 19.9.2015 - -Esko Erkkilä- Kuressaaren Piispanlinna on kohde, johon jokaisen Kuressaaressa käyvän soisi tutustuvan.
Hoidimme ”velvollisuutemme” 25.8.2015, kun vietimme Kuressaaressa kylpyläviikkoa!
Piispanlinnaan pääsee kahdenkin eri sillan kautta – tässä seurueemme matkalla Piispanlinnaan.
Linnaa ympäröivät muurit ovat vankkaa tekoa.
Linnanpihalla on esiintymislava sekä katsomo, jotka ovat kesäisin Kuressaaren Musiikkijuhlien tärkeä tapahtumapaikka.
Linnanpihalla kasvaa ikivanha pyökki.
Piispanlinnassa sijaitsevan Saarenmaan Museon aukioloajat ovat riittävät, jotta myös kiireinen kylpylävieras ehtii tutustumaan museoon.
Saimme oppaaksemme Anneli Kadarik´n, jolla on omakohtaisia kokemuksia mm. Viron neuvostomiehityksen ajalta.
Oppaamme kertoi, että Piispanlinnan julmanäköisen portin raamit on niin rakennettu, että portti ei voi tipahtaa kenenkään päälle.
Piispan asuintilojen seinillä on hienoja puunveistotaideteoksia – vaakunamuistotauluja. Niiden valmistus liittyi aatelisten vanhaan, Saksassa jo 1300-luvun alussa alkunsa saaneeseen tapaan jättää kirkkoon kuolleen vaakuna, jota oli kannettu mukana hautajaiskulkueessa.
Kappelin – jota nykyisin käytetään erinomaisen akustiikan omaavana konserttisalina – helmenä on tammipuinen alttarikohokuva “Marian kruunaaminen “, jonka valmisti todennäköisesti Lyypekissä syntynyt ja opiskellut puuveistäjä ja maalari Jürgen Dreyer.
Teos on ollut Haapsalun tuomiokirkossa, josta se runsaat sata vuotta sitten tuotiin Kuressaaren Piispanlinnan kappeliin.
Myös tämä alttaritaulu on ollut eräässä virolaiskirkossa osana komeaa alttaritaulukokonaisuutta, mutta nyt se on saanut arvoisensa paikan Kuressaaren Piispanlinnassa.
*****************
Kuressaaren Piispanlinnassa sijaitsevassa Saarenmaan Museossa on laaja näyttely Viron lähihistoriasta, mutta siitä osastosta erikseen myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuressaari, Kuressaare, Saarenmaa, Saarenmaan Museo, Saaremaa, Saaremaa Muuseum, www.saaremaamuuseum.ee, Kuressaaren Piispanlinna, saarenmaa2015, |
Piispanlinna on Kuressaaren merkittävin nähtävyys ja mielenkiintoinen käyntikohdeSunnuntai 13.9.2015 - -Esko Erkkilä- Saarenmaan Kuressaaressa sijaitsevan Piispanlinnan vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvulla.
Piispanlinna on Saarenmaan merkittävimpiä nähtävyyksiä ja se on Baltian parhaiten säilyneitä keskiaikaisia linnoituksia.
Olen tutustunut Piispanlinnaan joskus yli parisenkymmentä vuotta sitten, mutta nyt sain tutustua siihen uudestaan elokuun viimeisellä viikolla, kun vietimme kylpyläviikon Kuressaaressa.
Tarkoitukseni on lähipäivinä kertoa, että mitä näimme Piispanlinnan muurien sisäpuolella, mutta tässä muutamia kuvia linnasta sen ulkopuolelta.
Piispanlinnan pystyy kiertämään kävelyteitä ja katuja pitkin ja suosittelenkin, että Kuressaaressa käydessänne kierrätte linnan - kävelymatkaa kertyy kilometrin verran!
************************
Piispanlinnan sisäänkäynnin yläpuolella on julmannäköinen porttirakennelma – ehkä lähipäivinä kerron kuvien kera, että millaiselta portin takana näyttää!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaare, Piispanlinna, piiskopilinnus, Kuressaare piiskopilinnus, saarenmaa2015, |
Kylpylän kylmävesiallas oli paras paikka!Torstai 10.9.2015 - -Esko Erkkilä- Vietin taannoisen Kuressaaren kylpylälomaviikkomme aikana melkoisen ajan hotellimme kylmävesialtaassa.
Olen aiemmin ollut aikamoinen ”vilukissa”, mutta vuoden 2013 maaliskuusta alkaen olen käynyt vähintään kerran kuukaudessa uimassa talvisaikaan avannossa ja kesäaikana montakin kertaa kuukaudessa järvessä. Kesäaikaan uintikertoja järvessä kertyy päivän aikana parhaimmillaan jopa puolentusinaa.
Uusherännyt uintiharrastukseni on auttanut pääsemään pois vilukissan roolista.
Pidin avantouinnissa taukoa 45 vuotta, sillä harrastin avantouintia ennen vuotta 2013 edellisen kerran vuonna 1968!
Kannustan kaikkia harrastamaan kesällä ”avovesiuintia” ja talvella avantouintia, sillä en ole sairastanut flunssaa lainkaan sen jälkeen, kun maaliskuussa 2013 aloitin säännöllisen avanto- ja avovesiuintikauteni.
En harrasta avovesiuintia ja en myöskään avantouintia saunomisen yhteydessä, vaan menen järveen ja avantoon ilman saunomista. Toki järveen menen joskus myös saunasta.
Meillä on talvella avantouintipaikalle matkaa kilometrin verran ja tapaan laittaa uimahousut päälleni, saappaat jalkaan sekä pyyheliinan takapuoleni alle ja ajan autolla avantouintipaikalle. On luonnollista, että otan mukaani joko Rouvan tai jonkun muun perhekuntani jäsenen, sillä ”avunhuutaja” pitää aina olla varmistamassa avantouintia.
Kylmävesiallas oli paras paikkani, kun vietimme elokuun viimeisen viikon Gran Rose SPA-hotellissa kylpylälomalla Saarenmaan Kuressaaressa.
Kylmävesialtaassa vesi oli + 12 asteista eli oikein sopivaa kehon viilennykseen ja karaistumiseen. Kylpylässä taisi olla ainakin seitsemän erilaista saunaa ja kerran yhden kylpyläreissun aikana kävin jokaisessa saunassa ja jokaisen saunakäynnin jälkeen pulahdin kylmävesialtaaseen - virkisti!
Kylmävesialtaan vieressä oli kipattava kylmävesikiulu, jonka kumoaminen itsensä päälle oli suuri nautinto ja valmisteli mukavasti kylmävesialtaaseen menoa.
Kannustan lukijoitani viimeistään nyt aloittamaan avovesiuinnin ja jatkamaan uintia avantouintina järvien jäädyttyä.
Uskallan vakuuttaa, että kannattaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kylpylälomaviikko Saarenmaalla, kylpylälomaviikko Kuressaaressa, Saarenmaa, Kuressaari, Gran Rose SPA Kuressaari, avantoauinti, saarenmaa2015, |
Kuressaaren kylpylät viestivät lippusalkorivistöillään halutuimmista asiakkaistaan?Maanantai 7.9.2015 - -Esko Erkkilä- Vietimme elokuun viimeisen viikon Saarenmaan kylpylälomastamme Kuressaaressa keskikaupungilla sijaitsevassa Grand Rose SPA –hotellissa.
Hotellimme oli ulkoasultaan vaatimattoman näköinen, mutta kaikkiin sen tarjoamiin palveluksiin oli helppo olla tyytyväinen.
Erinomainen asia on Gran Rosen keskeinen sijainti Kuressaaren keskustassa, sillä kaupungilla oleviin palveluihin ja kohteisiin oli lyhyt kävelymatka.
Voin suositella hotellia kylpyläviikon viettämiseen!
Grand Rose SPA –hotellilla ei ollut lippusalkorivistöä, jolla se olisi voinut viestiä eri maista saapuvien vieraiden arvostamisestaan.
********************
Kuressaaren sataman lähellä sijaitsee kolme suurta kylpylää, joista kahdessa olen jo vuosia sitten saanut viettää perhekuntani kanssa kylpyläviikon.
On mielenkiintoista, että kaikki nuo kolme kylpylää viestivät lippusalkorivistöllään niistä kansallisuuksista, jotka muodostavat valtaosan kunkin kylpylän asiakkaista.
Lähimpänä satamaa sijaitsee Georg Ots SPA Hotel.
Georg Ots SPA Hotel kertoo lippurivistöllään, että siellä arvostetaan Viron, EU:n, Suomen, Ukrainan sekä Liettuan kansalaisia.
Georg Ots SPA Hotel on sataman lähellä sijaitsevista kylpylöistä se, jossa minä ja perhekuntani emme ole lomailleet.
Geosr Ots´n vierellä sijaitsee SPA Hotel Meri.
Sanotaan, että SPA Hotel Meri on saanut nimensä Viron pidetyn presidentti Lennart Meren mukaan.
SPA Hotel Meri viestii lippusalkorivistöllään, että hotelliin ovat erityisen tervetulleita Viron, EU:n, Saksan, Suomen, Liettuan sekä Latvian kansalaiset.
Olen viettänyt perhekuntani kanssa taannoin yhden kylpylälomaviikon SPA Hotel Meressä!
Kolmantena sataman lähellä sijaitsevista SPA-kylpylöistä on Spa Hotell Rüütli.
Spa Hotell Rüütlin edustalla liehuvat Viron, EU:n, Suomen ja Ruotsin liput.
Rüütlin osalta sanotaan puolestaan, että se on nimetty presidentti Arnold Rüütel`n kunniaksi.
Myös Spa Hotell Rüütlissä olen perhekuntani kanssa vuosia sitten viettänyt kylpyläviikon!
******************
Kuressaaren kylpylöiden lippisalkorivistöissä hieman kummastuttaa, että rivistöissä ei näy Venäjän lippua.
No, sillekin on varmaan oma selityksensä!
Venäläiset eivät varmaankaan käy suurin joukoin Saarenmaalla ja oletan, että ei heitä sinne liiemmälti kaivatakaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaare, Grand Rose SPA Kuressaare, Georg Ots SPA Hotel, SPA Hotel Meri, Lennart Meri, Spa Hotell Rüütli, Spa Hotell Rüütli. Spa Hotell Rüütli, Spa Hotell Rüütli, Arnold Rüütel, saarenmaa2015, |
Kuressaari - kaupunki, jolla on ollut useita nimiä kuluneen sadan vuoden aikanaLauantai 5.9.2015 - -Esko Erkkilä- Vietin Rouvan ja tuttavapariskunnan kanssa elokuun viimeisen viikon Saarenmaalla Kuressaaressa kylpylälomalla.
Kuressaari on kaupunki, joka on viimeisen sadan vuoden aikana joutunut maailman myrskyissä muuttamaan nimensä monta kertaa.
Nykyisen Kuressaaren nimi oli vuoteen 1918 saakka Arensburg, jolloin Viron itsenäistyessä sen nimeksi tuli Kuressaare eli suomeksi Kuressaari.
Kuressaari sai olla Kuressaarena vuoteen 1952 saakka, jolloin Neuvostoliiton miehityksen vuoksi Kuressaaren nimeksi muutettiin Kingissepa.
Nimi Kingissepa perustui sille, että se oli Neuvostoliiton kunnianosoitus Saarenmaalla syntyneelle virolaiselle bolsevikille ja Viron kommunistisen puolueen perustajalle Viktor Kingissepp – nimiselle henkilölle.
Synkkää aikaa riitti aina vuoteen 1998 saakka, jolloin Viron toisen itsenäisyyden alkaessa Kuressaren nimeksi palautui Kuresaare eli suomeksi Kuressaari.
Nyt kun Viro on EU:n sekä Naton jäsen, on oletettavissa, että Saarenmaan ainoa kaupunki Kuressaari saa pitää nimensä kauas hamaan tulevaisuuteen saakka!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuressaari, Kuressaare, Arensburg, Kingissepa, Viktor Kingissepp, Kingissepp, Viron itsenäistyminen, Arensburg - Kuressaare - Kingissepa - Kuressaare, saarenmaa2015, |
Kuressaaren Matkailuneuvontapisteen tarjoamat taksipalvelut kannattaa hyödyntääPerjantai 4.9.2015 - -Esko Erkkilä- Olen kuluneiden viidentoista…kahdenkymmenen vuoden aikana käynyt Rouvan kanssa lähes kaikissa Viron kylpylöissä viikon kylpylälomalla.
Yleensä kylpyläviikon aikana matkanjärjestäjä tarjoaa useita mahdollisuuksia lisämaksullisiin retkiin.
Viime aikoina asiakkaiden kiinnostus lisämaksullisiin retkiin on hiipunut ja niitä ei yleensä järjestetä vajavaisen kysynnän vuoksi. On valitettavaa, että suomalaiset matkanjärjestäjät kuitenkin mainostavat lisämaksullisia retkiä, vaikka todennäköisesti tietävätkin, että riittävää kiinnostusta retkiin ei ole ja sen vuoksi retket eivät toteudu.
Kohdistan tässä moittivan katseeni Ikaalisten Matkatoimistoon, joka esitteissään mainostaa lisämaksullisia retkiä vaikka varmasti tietää, että ne eivät pääsääntöisesti toteudu.
Kuressaaren Matkailutoimisto on tarttunut ns. härkää sarvista ja on sopinut ”Arensburg Takso” –yrityksen kanssa edullisista kiinteähintaisista taksimatkoista eri puolille Saarenmaata.
Tarjolla on 37 erilaista taksimatkaa eri kohteisiin Saarenmaalla ja taksimatkojen hinnat ovat suomalaisen mittapuun mukaan edullisia.
Hyödynsimme Rouvan ja tuttavapariskunnan kanssa taksimatkan Kuressaaresta Sörvanniemeen ja takaisin.
Matkaa kertyi 110 kilometriä ja aikaa kului 2 tuntia 30 minuuttia – matka oli kiinteähintainen 56,40 euroa, mutta maksoimme 15,00 €/henkilö eli taksiyrittäjä sai kyydistämme 60,00 euroa.
Taksiyrittäjällä oli kohtuullinen suomenkielentaito, joten saimme häneltä matkan edetessä mielenkiintoista lisätietoa Saarenmaasta.
Täytyy mainita, että samainen yritys – Arensburg Takso – tarjoaa Kuressaaresta taksimatkoja Narvaan hinnalla 430 euroa, Tallinnaan 220 euroa ja mm. Tarttoon 330 euroa eli varsin edullisesti.
On selvää, että harva suomalainen lähtee Kuressaareen, jotta voi sieltä matkata taksilla Narvaan tai vaikkapa Tarttoon, mutta hintaesimerkit osoittavat taksimatkojen edullisuuden Virossa.
Pitää tiedostaa, että kolme henkilöä taksin takapenkillä merkitsee hieman ahtautta, mutta edulliset hinnat kompensoivat ahtauden!
Käyttäkää Kuressaaressa Arensburg Takson palveluita, kun haluatte tutustua edullisesti Saarenmaahan! Arensburg Takson palvelut saatte Kuressaaren Matkailuneuvonnasta, jossa Teitä palvellaan suomenkielellä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaaren Matkailuneuvonta, Arensburg Takso, Ikaalisten Matkatoimisto, saarenmaa2015, |
Kuressaaren joukkoliikennebussissa maksu on 55 senttiä/matkaTorstai 3.9.2015 - -Esko Erkkilä- Kuressaari on Saarenmaan ainoa kaupunki ja siellä on n. 13.000 asukasta. Pienestä koostaan huolimatta kaupungissa on toimiva joukkoliikenne.
Taannoisen kylpylälomaviikkomme aikana pääsin tutustumaan Kursesaaren joukkoliikenteeseen kattavasti.
Kuressaaressa joukkoliikennettä hoitaa Atko Group AS, jolla on julkista joukkoliikennettä monissa virolaisissa kaupungeissa.
Atko työllistää yli 600 työntekijää ja sillä on yli 350 matkustajalinjaa eri puolilla Viroa.
Viime vuonna Atkon linjakapasiteetti oli yli 16.000.000 linjakilometriä.
Ensimmäinen kosketuksemme Kuressaaren julkiseen liikenteeseen oli, kun neljän hengen seurueemme palasi läheisestä ostoskeskuksesta keskikaupungille.
Suorastaan nauratti, kun neljän hengen matka maksoi yhteensä vain 2,20 euroa!
Lähdin seuraavana päivänä yksikseni seikkailemaan julkisella liikenteellä eri puolille Kuressaarta.
Atkon autojen tuulilasissa on kerrottuna eri linjojen pysäkit ja Kuressaaressa julkisella liikenteellä on turistin helppo liikkua, sillä kaikki linjat palaavat samaan paikkaan puoli tuntia tai tunnin kestävän lenkkinsä jälkeen.
Maksu koko lenkistä on 0,55 euroa/henkilö.
Tein koelenkit eri kahdella linjalla ja sijoitin kokemukseeni 1,10 euroa.
Linjat kulkevat kaupungin sivukaduilla eli Kuressaaressa joukkoliikenne palvelee oikeaoppisesti syrjäkulmia!
On ilmeistä, että erillisellä matkalipulla maksettaessa matkan hinta on edullisempi kuin kertamaksu.
Huomasin, että vakiomatkustajilla oli matkakortti, jonka kuljettaja leimasi maksupäätteen lukulaitteessa.
Kuljettajan huolehtiminen leimaamisesta on teknisesti mahdollista, sillä matkustajia oli linjaa kohti vain kymmenkunta. Matkustajat olivat pääosin eläkeläisiä tai nuoria.
Toinen ”koelinjoistani” poikkesi Kuressaaren ulkopuolella…
…ja palasi sitten taas Kuressaareen.
Harmittaa, että en jäänyt bussista pois Auriga-kauppakeskuksen takana sijaitsevalla hautausmaan pysäkillä. Minulla olisi ollut tunti aikaa tutustua Kuressaaren hautausmaahan ja palata sitten keskelle kaupunkia seuraavalla vuorolla.
Atkolla on hyvät nettisivut www.atko.ee ja niihin kannattaa tutustua.
Kun käytte Kuressaaressa, suosittelen, että tutustuttu kaupunkiin mm. siten, että hyppäätte julkisen liikenteen bussiin ja ajatte sillä muutaman puolen tunnin lenkin eri puolilla kaupunkia!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaaren joukkoliikenne, joukkoliikenne, atko, www.atko.ee, saarenmaa2015, |
Afrikkalainen sikarutto uhkaa SuomeaKeskiviikko 2.9.2015 - -Esko Erkkilä- Suomalainen sikatalous on pahassa kriisissä ja kriisi syvenee, jos afrikkalainen sikarutto leviää Suomeen.
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy nyt meitä lähimpänä Venäjällä Pietarin alueella, mutta suurin vaara taudin leviämiseen Suomeen vaanii Virossa.
Virossa villisikakanta on kasvanut hallitsemattomaksi ja kun villisika toimii luonnossa afrikkalaisen sikaruton kantajana, on syytä suureen huoleen.
Villisiat ovat olleet Viron vitsaus jo jonkin aikaa, mutta nyt tilanne on pahenemassa.
Teimme viimeviikkoisella Saarenmaan kylpylälomallamme taksimatkan Kuressaaren ulkopuolelle ja taksinkuljettajamme näytti Kuressaaren kaupunginrajan läheisyydessä paikan, jossa villisiat temmeltävät yöaikaan.
Taksinkuljettaja kertoi, että yöllä saattaa tiellä tavata jopa 40 villisian suuruisia laumoja!
Viron saarilla – siis myös Saarenmaalla – ei vielä ole tavattu villisikoja, jotka kantaisivat afrikkalaista sikaruttoa ja sama tilanne on yhä edelleen laajemmaltikin Länsi-Virossa.
Virossa esiintyvä afrikkalainen sikarutto on Suomen kannalta ongelma sen vuoksi, että suomalaiset käyvät Virossa metsästämässä villisikoja, joten tartuntaketju on valmis suomalaisiin sikaloihin.
Päivitetyn tiedon mukaan Virossa on nyt jouduttu lopettamaan jo 18.000 tuotantosikaa, sillä tauti on levinnyt Viron porsastuotanto- ja lihasikaloihin.
Jos afrikkalainen sikarutto leviää Suomeen, joudutaan sellaisiin eristystoimiin, että ne koskettavat kaikkia suomalaisia. Afrikkalaisen sikaruton saastuttaman tilan ympärille joudutaan asettamaan laaja suojavyöhyke, jolla kaikkien liikkumista joudutaan viranomaistoimin rajoittamaan.
On itsestään selvää, että suomalaisten ei nyt kannata tehdä sikalavierailuja virolaisiin sikaloihin.
Suomessa toimivat virolaiset maatalouslomittajat ja muut kotieläintilojen virolaiset työntekijät kantavat nyt suuren vastuun, jotta noudattavat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran määräyksiä karanteeniajoista ja kaikista muista menettelyistä, jotta pystyisimme pitämään Suomen vapaana afrikkalaisesta sikarutosta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Afrikkalainen sikarutto, Afrikkalainen sikarutto uhkaa Suomea, villisika, afrikkalaisen sikaruton kantaja - villisika, villisian metsästäminen Virossa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, saarenmaa2015, |
Viikko Saarenmaalla vierähti viikossa!Tiistai 1.9.2015 - -Esko Erkkilä- Terveisiä Saarenmaalta, jossa vietin vaimoni ja tuttavapariskunnan kanssa elokuun viimeisen viikon kylpylälomalla.
Saarenmaa on Viron suurin saari ja sinne on Tallinnasta matkaa n. 200 kilometriä.
Tallinnasta on mantereella ajomatkaa n. 120 kilometriä Virtsun satamaan ja Virtsusta on n. puolen tunnin lauttamatka Muhun saarelle Kuivastun satamaan.
Tässä kuvassa lauttamme saapuu Kuivastun satamaan Muhun saarelle.
********************
Muhulaiset eivät halua olla saarenmaalaisia, vaan he ovat muhulaisia.
Toivottavasti en syyllisty vihapuheeseen, kun toistan oppaamme meille kertoman muhulaisista:
”Jos muhulaista sanotaan saarenmaalaiseksi, on se sama jos saarenmaalaista kutsuttaisiin turkkilaiseksi.”
Saarenmaan suosiosta saimme kokemuksen heti Muhun saarelle tultuamme, sillä autojono lautalle oli pitkä - onneksi olimme vasta menossa Saarenmaalle, joten emme joutuneet tuohon jonoon.
Muhun saarelta on Saarenmaalle rakennettu pengertie, joten toista lauttamatkaa ei matkalla Saarenmaalle tarvita. On helppo uskoa, että nämä seudut ovat tärkeitä levähdyspaikkoja muuttolinnuille keväisin ja syksyisin.
***************
Saarenmaa on tunnettu katajistaan, kylpylöistään, Kaalin kraaterista, Piispanlinnasta, sotahistoriastaan sekä monista muista seikoista. Tämä oli jo neljäs matkani Saarenmaalle - kerran työmatkalla jo kauan sitten ja nyt kolmas kylpyläviikkoni. Emme käyneet Kaalin kraaterilla, mutta paljon silti näimme!
Viikon lomamatkan aikana aineistoa useaankin blogikirjoitukseen kertyi rutkasti ja ehkäpä niitä tässä pikkuhiljaa ilmestyy tälle saitille.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Muhu, Tallinna, Virtsu, Kuivastu, saarenmaa2015, |