Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viron vapaussodan muistomerkin toteuttaminen vei 90 vuotta

Lauantai 6.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Viron vapaussota Neuvosto-Venäjää vastaan käytiin vuosina 1918 – 1920 ja siihen osallistui virolaisten vahvistuksena myös suomalaisia.

 

Hanke vapaussodan muistomerkistä virisi Virossa jo vuonna 1919, mutta se toteutui vasta vuonna 2009, kun Tallinnan Vapaudenaukiolle paljastettiin Viron vapaussodan muistomerkki - Vapaudenpatsas.

 

Kävin Vapaudenpatsaalla elokuun 31. päivänä.

 

 

 

 

vapa1

 

 

Vapaussodan muistomerkki Vapaudenpatsas hallitsee Tallinnan Vapaudenaukiota.

 

 

 

 

vapa2

 

 

Muistomerkki paljastettiin kesäkuun 23. päivänä 2009 eli tasan 90 vuoden kuluttua siitä, kun hankkeen alkuajatus lausuttiin.

 

Laki muistomerkin pystyttämisestä saatiin aikaan kuitenkin vasta vuonna 1936.

 

Hanke kuitenkin viivästyi toisen maailmasodan sekä sitä seuranneen Viron neuvostomiehityksen vuoksi.

 

Neuvostomiehityksen jälkeen ajatus muistopylväästä sai uudestaan vauhtia ja niinpä järjestettyyn suunnittelukilpaan osallistui yli 40 ehdotusta.

 

Suunnittelukilpailun voitti ryhmä, jonka muodostivat Rainer Sternfeld, Andri Laidre, Kadri Kiho ja Anto Savi.

 

Työryhmän ehdotuksen nimi oli Libertas.

 

Vapaudenpatsaaksi nimetyn muistomerkin huipulla on Viron Vapaudenristi.

 

 

 

 

vapa3

 

 

Vapaussodan muistomerkin eräs osa on sanat Gustav Suits´n 24.2.1919 julkaisemasta ”Nosta Lippu!” – laulusta.

 

 

 

 

vapa4

 

 

Viron vapaussodan muistomerkkiä – Vapaudenpatsasta – vartioi kuusi Viron lippua, jotka ylväästi hulmuten tervehtivät satunnaista kulkijaa elokuun viimeisenä päivänä 2014!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viron vapaussota, Tarton rauha, Vapaudenaukio, Vapaudenpatsas Tallinnassa, Vapaudenpatsas, Viron Vapaudenristi, Libertas, Eesti Vabadussöda,