Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkalan vaakuna on kuntaliitoksen jälkeen entistä arvokkaampi ja muistorikkaampi

Maanantai 17.9.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_4046.JPG

 

 

Gustav von Numers on suunnitellut Viljakkalan vaakunan ja vaikka Viljakkala liittyikin 1.1.2007 Ylöjärven kaupunkiin, on Viljakkalan vaakuna edelleen arvokas ja arvostettu Viljakkalassa.

 

 

Viljakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi vaakunan tammikuun 21. päivänä 1950 ja sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöönoton huhtikuussa samana vuonna.

 

 

Arvostan, että meillä on tuo vaakuna kunniapaikalla, sillä isäni Oiva Erkkilä oli pitkäaikainen Viljakkalan kunnan luottamusmies ja hän sai tuon vaakunan joskus kunnianosoituksena luottamushenkilöurastaan.

 

 

Isäni oli kaksissa kunnallisvaaleissa Viljakkalan ääniharava, sillä hän keräsi molemmilla kerroilla eniten ääniä Viljakkalassa.

 

 

Kunnanvaltuutetun uransa jälkeen hän oli ainakin ”roikotuslautakunnan” jäsen eli oli päättämässä kuntalaisille määrättyjen verojen oikaisusta.

****************

 

 

Viljakkalan vaakunan aiheena olevaa vanhaa juomasarvea säilytetään kirkossa ja nyt huomaankin, että pitääpä joskus pyytää päästä katsomaan sitä.

 

 

Vaakunassa oleva kulta-kuparimerkki viittaa Haverin kaivokseen, jonka materiaalista on mm. valmistettu vuoden 1952 Helsingin Olympialaisten kultamitalit.

 

 

*************************

 

 

Viljakkalan vaakunan virallinen vaakunaselitys kuuluu näin:

 

 

”Kultakentässä palkeittain asetettu puna-sinikatkoinen, loivasti kaksikaarteinen sarvi, jonka keski- ja päätehelat sekä vitjat ovat hopeaa; sarven alapuolella punainen kupari-kultamerkki.”

 

 

************************

 

 

Viljakkalan vaakunoita on nykyään ainakin entisen kunnantalon seinässä, Viljakkalan omatoimikirjaston portaikossa, Viljakkalan Seurojentalolla sekä Toivolan tanssilavalla.

 

 

Vaikka Viljakkalan vaakuna nykyään onkin vain ns. kotiseutuvaakuna, on se minulle ja myös muille viljakkalalaisille suorastaan rakas vaakuna!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Gustav von Numers, Helsingin Olympialaiset, Helsingin Olympialaiset 1952, Helsingin Olympialaisten kultamitalit, Haverin kaivos, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan kunnantalo, Toivolan lava, Viljakkalan omatoimikirjasto

Viljakkala-neuvoston kiitokset Viljakkalan kirjastopalvelujen kehittämisestä sai laajaa huomiota

Lauantai 7.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Sanotaan, että vain huonot uutiset ovat uutisia, mutta Viljakkala-neuvoston menettely Viljakkalan kirjastopalvelujen kehittämisestä osoitti, että myös myönteinen uutinen voi olla UUTINEN.

 

 

Olen ”kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa”, sillä minut on Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenyyden lisäksi valittu myös Ylöjärven kaupungissa toimivan Viljakkala-neuvoston jäseneksi.

 

 

Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin ja sen tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.

 

Toimin kulumassa olevan valtuustokauden aluksi kaksi vuotta Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana ja tämän vuoden alusta sen jäsenenä. Käsitän, että toimin Viljakkala-neuvostossa niiden edustajana, jotka omistavat vapaa-ajanasunnon Viljakkalassa.

 

 

Viljakkala-neuvostoon on valittu elämänmenoon positiivisesti suhtautuvia henkilöitä ja sen vuoksi meille oli helppoa alkaa junailemaan kiitosadressia Viljakkalan omatoimikirjaston kehittämisestä.

 

 

 

 

viljakkalaneuvosto1

 

 

Kiitosadressi oli halukkaiden allekirjoitettavana Viljakkalan kirjastossa ja Viljakkalan-neuvoston varapuheenjohtaja Tiina Isosaari (oikealla), puheenjohtaja Riina-Kaisa Heiska sekä allekirjoittanut luovutivat adressin Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivulle sekä kirjastotoimenjohtaja Marko Ojalalle 2.2.2015.

 

 

 

 

viljakkalaneuvosto2

 

 

Tempauksemme sai paljon positiivista julkisuutta radiossa sekä Pirkanmaan lehdissä.

 

 

On selvää, että Ylöjärven päättäjät arvostivat huomionosoitustamme.

 

 

Liitän tähän jutun, joka julkaistiin Ylöjärven kaupungin nettisivuilla heti adressin luovuttamisen jälkeen:

 

 

 

*******************

 

 

 

Viljakkala-neuvosto kiittää kaupunkia Viljakkalan kirjaston kehittämisestä

2.2.2015 17:30

Viljakkala-neuvosto kiittää Ylöjärven kaupungin kirjastopalveluja Viljakkalan omatoimikirjaston perustamisesta. Neuvosto luovutti asiaa koskevan kiitosadressin kaupungille ennen kevätkauden ensimmäistä kaupunginvaltuuston kokousta 2. helmikuuta.

Viljakkalan kirjastossa joulu-tammikuussa olleeseen adressiin kirjoitti nimensä liki 70 kirjaston käyttäjää.

Viljakkalaan perustettiin Pirkanmaan toinen omatoimiaukioloa toteuttava lähikirjasto 15.9.2014. Omatoimikirjasto laajentaa perinteisen kirjaston käyttömahdollisuuksia ja suo kirjastopalvelujen saatavuuden myös niille, jotka eivät pääse kirjastoon sen tavanomaisina aukioloaikoina, Viljakkala-neuvosto toteaa adressissaan.

Lokakuu 2014 oli ensimmäinen täysi kuukausi omatoimikirjaston aikana ja silloin saavutettu kävijämäärä, noin 500 omatoimikävijää, osoittaa neuvoston mukaan, että omatoimikirjasto on löytänyt asiakkaat. - Omatoimikävijöiden osuus lokakuussa oli noin kolmasosa Viljakkalan lähikirjaston lokakuun kävijöistä.

Viljakkala-neuvosto toivoo, että nämä kaupungin toimet toimisivat esimerkkinä myös muille hallinnonaloille, jotta ne kehittäisivät toimintojaan siten, että myös kaupungin keskustaajamien ulkopuoliset alueet voisivat kehittyä tasavertaisesti keskusta-alueiden kanssa.

Viljakkalalaisten kiitosadressin luovuttivat Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Riina-Kaisa Heiska, varapuheenjohtaja Tiina Isosaari sekä jäsen Esko Erkkilä. Adressin ottivat vastaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu sekä kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala.

 

******************

 

On hienoa, että media teki myönteisestä asiasta suuren UUTISEN!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Viljakkala, Viljakkalan omatoimikirjasto, Viljakkala-neuvoston kiitokset,

Hienoa, että positiivinenkin asia voi olla UUTINEN!

Perjantai 19.12.2014 - -Esko Erkkilä-

Olemme tottuneet, että ainoastaan negatiiviset uutiset ovat uutisia.

 

Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöelimen Viljakkala-neuvoston junailema kiitosadressi omatoimikirjaston aikaansaamisesta Viljakkalaan näyttää kuitenkin ylittävän uutiskynnyksen – se ylittää uutiskynnyksen siitä huolimatta, että asia on positiivinen.

 

Olen uutiskynnyksen ylittymisestä kovin mielissäni, sillä toimin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana.

 

En sattunut kuuntelemaan, kun Tampereen Radio uutisoi kiitosadressistamme, mutta oli suorastaan osallisena, kun Ylöjärven Uutisten toimittaja Helka Pylkkö oli keräämässä aineistoa juttuunsa, jossa hän käsitteli Viljakkalan omatoimikirjastoa ja sen tiimoilta laatimaamme kiitosadressia.

 

 

 

 

omatoimi1

 

 

Toimittaja Pylkön juttu julkaistiin viime keskiviikkona eli 17.12.2014 ilmestyneessä Ylöjärven Uutisissa.

 

Juttu oli saanut tilaa kokonaisen aukeaman.

 

 

Juttu ei ole varmaankaan luettavissa tuosta kuvasta ja sen vuoksi kerronkin ne lauseet, jotka toimittaja on kirjoittanut juttuun minun sanomakseni:

 

  • ”Olen syntynyt Viljakkalassa ja nähnyt Haverin kukoistuksen mutta myös sen, kuinka Viljakkalaa on ajettu alas. Omatoimikirjasto on piristysruiske ja osoitus, että Viljakkalassa on hyvä olla.”

  • ”Kiitoksen paikka on silloin, kun kiitos on ansaittu.”

  • ”Ei ole ajatusta, että kun kiittää, voi moittia parista kolmesta asiasta.”

  • ”Ei asioita saa laajasti eteenpäin, ellei välillä kiitä.”

  • ”Adressi helpottaa myös Viljakkalan integrointia Ylöjärven kaupunkiin. Viljakkalalainenkin voi kehua Ylöjärveä ja tuntea aidosti olevansa ylöjärveläinen.”

 

Näen Viljakkalan omatoimikirjaston osana laajempaa kokonaisuutta, jossa Ylöjärven päättäjät tunnustavat vireän sivukulmakunnan olevan osa Ylöjärveä ja koen, että päättäjät kuitenkin haluavat panostaa myös Viljakkalaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan omatoimikirjasto, Omatoimikirjasto sai kehuryöpyn Viljakkalassa, Ylöjärven kirjastotoimi, Viljakkala-neuvosto, Viljakkala-neuvoston kiitokset, Ylöjärven Uutiset,

Kiitoksen saa, kun sen ansaitsee!

Perjantai 5.12.2014 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven kaupungin kirjastotoimi kehitti Viljakkalan lähikirjastoa ja lisäsi sen aukioloaikoja omatoimiperiaatteella toimiviksi.

 

Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin – Viljakkala-neuvosto – seurasi tiiviisti muutoksen vaikutuksia ja olimme iloisia, kun saamamme palaute omatoimikirjastosta oli pelkästään myönteistä.

 

Toimin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana; olen Viljakkala-neuvostossa Vipu Viljakkala ry:n edustajana ja samalla edustan Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavia henkilöitä.

 

 

Viljakkalan-neuvoston työnjaon mukaisesti sain tehtäväkseni luonnostella Viljakkala-neuvoston kiitokset Ylöjärven kaupungin kirjastotoimelle ja kaupungin muillekin päättäjille onnistuneesta Viljakkalan lähikirjaston toimintakonseptin kehittämisestä.

 

 

Tein matkan Viljakkalaan ja siltä matkalta muutama kuva:

 

 

 

 

kirjasto1

 

 

Viljakkalan lähikirjasto sijaitsee Viljakkalan kirkonkylässä vanhassa lääkärintalossa, jossa viime vuosina on sijainnut monia kunnan toimintoja. Vanha lääkärintalo on kirjastoa lukuun ottamatta paljolti hiljentynyt sen jälkeen, kun Viljakkalan kunta liitettiin Ylöjärven kaupunkiin.

 

 

 

 

 

kirjasto2

 

 

Viljakkalan lähikirjastossa on n. 17.000 nidettä ja sen on Viljakkalan kokoiselle paikkakunnalle kunnioitettava määrä.

 

 

 

 

kirjasto3

 

 

Omatoimilainaukset hoituvat tällä laitteella.

 

 

 

 

 

kirjasto4

 

 

Lainaukset tapahtuvat PIKI-kirjastokortilla ja siihen liitetyn tunnusluvun avulla.
 
PIKI-kirjastokortti käy lainauskorttina kaikissa Pirkanmaan kirjastoissa.
 
Kuvassa on uudenmallinen PIKI-kirjastokortti, mutta…

 

 

 

 

kirjasto5

 

 

…PIKI-kirjastokorttina käy myös vanhanmallinen kirjastokortti – tässä minun aikojan sitten hankittu kirjastokorttini, joka pelasi vallan mainiosti myös Viljakkalan lähikirjastossa.

 

 

 

 

kirjasto6

 

 

Kirjastonhoitaja Katriina Tuomistolla oli käyntini aikana melkoinen kiire, sillä Karhen koulun oppilaat olivat suurella joukolla tutustumassa Viljakkalan lähikirjastoon ja suorittamassa lainauksia.

 

 

*************

 

Viljakkala-neuvoston kiitokset Ylöjärven kaupungille on nyt asetettu Viljakkalan lähikirjaston asiakkaiden allekirjoitettavaksi ja kiitoksemme kuuluvat näin:

 

 *************

Viljakkala-neuvoston kiitokset Ylöjärven kaupungille Viljakkalan kirjaston kehittämisestä

 

Toteamme tyytyväisyydellä, että Viljakkalaan perustettiin Pirkanmaan toinen omatoimiaukioloaikoja toteuttava lähikirjasto 15.9.2014. Omatoimikirjasto laajentaa perinteisen kirjaston käyttömahdollisuuksia ja suo kirjastopalvelujen saatavuuden myös niille, jotka eivät pääse kirjastoon sen tavanomaisina aukioloaikoina.

 

Ylöjärven kaupungin kirjastotoimelle on helppo antaa tunnustusta, sillä tarvittavat laitevalinnat ja koko toimintakonsepti tuntuvat onnistuneilta. Maakunnallisen PIKI-kirjastokortin soveltuvuus Viljakkalan omatoimikirjaston kulunvalvontaan on hyvä esimerkki yhtenäisen tietojärjestelmän palvelukyvystä laajan alueen asukkaiden palvelemiseksi.

 

On mieluisaa todeta, että Viljakkalan lähikirjastoa ja sen toimintaa käytetään referenssinä, kun omatoimikirjastotoimintaa Suomessa laajennetaan. Viljakkalan lähikirjaston 17.000 nidettä ovat kunnioitettava määrä Viljakkalan kokoisen paikkakunnan kirjastovolyymille.

 

Lokakuu oli ensimmäinen täysi kuukausi omatoimikirjaston aikana ja silloin saavutettu n. 500 omatoimikävijää osoittavat, että omatoimikirjasto on löytänyt myös asiakkaat – omatoimikävijöiden osuus lokakuussa oli n. kolmasosa Viljakkalan lähikirjaston lokakuun lainauksista.

 

Viljakkalalaisille kirjastonkäyttäjille on annettava suuri tunnustus siitä aktiivisuudesta, jolla omatoimikirjasto on otettu vastaan. Tunnustuksen ansaitsee myös se vastuullisuus, jolla Viljakkalan lähikirjaston asiakkaat ovat käyttäneet omatoimipalveluja.

 

Viljakkala-neuvosto kiittää Ylöjärven kaupungin kirjastopalveluja siitä aktiivisuudesta, jota se on osoittanut luodessaan Viljakkalaan omatoimikirjaston.

 

Viljakkala-neuvosto toivoo, että Ylöjärven kaupungin nämä toimet toimivat esimerkkinä myös kaupungin muille hallinnonaloille, jotta ne kehittäisivät toimintojaan siten, että myös kaupungin keskustaajamien ulkopuoliset alueet voisivat kehittyä tasavertaisesti keskusta-alueiden kanssa.

 

 

 

Ylöjärvellä 27.11.2014

 

 

Viljakkala-neuvosto

 

Tiina Isosaari                                            Esko Erkkilä

puheenjohtaja                                          varapuheenjohtaja

 

*****************

 

Kiitosadressi on kaikkien halukkaiden allekirjoitettavana Viljakkalan lähikirjastolla 23.1.2015 saakka ja tarkoituksemme on luovuttaa se Ylöjärven kaupungin päättäjille helmikuun 2. päivänä 2015.

 

Toivon runsaasti allekirjoituksia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kirjasto, Viljakkalan lähikirjasto, Viljakkalan omatoimikirjasto, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan-neuvoston kiitokset, Ylöjärven kirjastotoimi,