Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oli mielenkiintoista olla mukana suorassa radiolähetyksessä

Sunnuntai 21.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Yle Tampere teki eilen mielenkiintoisen radio-ohjelman vaalimökeiltä Tampereen Keskustorilta.

 

 

Kyseessä oli suora lähetys ja se oli tunnin mittainen alkaen klo 10.00.

 

 

Olin mukana ohjelmassa ja tiesin muutamaa päivää ennen ohjelman rakenteen.

 

 

Yle Tampereen toimittaja Katri Tapola oli kysynyt tnnnetulta tamperelaiselta vaalikommentoija Pertti Timoselta, että ketä Timonen suosittelee haastateltavaksi.

 

 

Vankkana demarina Timonen oli suositellut entistä Tampereen apulaispormestari Tarja Jokista (SDP).

 

 

Tarja Jokinen oli suostunut ja hän oli ehdottanut minua toiseksi haastateltavaksi.

 

 

Olemme Tarja Jokisen kanssa todellisia puolueidemme työmyyriä toritilaisuuksien järjestämisessä, sillä olemme järjestäneet tahoillamme lukuisia toritilaisuuksia.

 

 

Lennämme Tarjan kanssa eri poliittisissa parvissa, mutta kunnioitamme toistemme työtä ja pyrimme myös päättäjätasolla yhteistoimintaan.

 

 

Toimittaja Katri Tapola on todellinen taitaja radiotoimittajana ja hänen kanssaan oli hienoa tehdä suoraa radiolähetystä.

 

 

Katrin toimittajakolleega Anna Siren oli studiossa ja juonsi sieltä omalta osaltaan vaalimökkiohjelman.

 

 

Musiikkijaksojen aikana Katri Tapola ja myös me olimme yhteydessä studioon ja teimme musiikkiesitysten aikana karkean suunnitelman siitä, mitä juttelemme suorassa lähetyksessä.

 

 

Kuljimme Katri Tapolan kanssa vaalimökeillä, kun Katri aina välillä jututti vaalimökkien henkilökuntaa.

 

 

Kaikkien vaalimökkien henkilökunta oli muihin puolueisiin suhtautumisessa mukavaa ja yhteistyöhaluista, mutta Paavo Väyrynen on osannut valita Tampereellakin joukkoihinsa sellaisia henkilöitä, jotka eivät pysty edes vaalimökeillä mihinkään yhteistoimintaan muiden kanssa. Surullista, mutta niin kuvaavaa Paavo Väyryselle.

 

 ****************

 

Tässä pari kuvaa haastattelutilanteista:

 

 

 

IMG_6912.JPG

 

 

Katri Tapola keskellä ja Tarja Jokinen antaa juuri lausuntoaan eetteriin - minä odotan vuoroani.

 

 

 

IMG_6919.JPG

 

 

Keskustan vaalimökillä Katri Tapola jututti erästä talkoolaistamme, psykiatrian erikoislääkäri Reijo Laitista.

 

 
Kylmä kun oli, niin Reijo lähetti radion kautta kiitokset Tuula-vaimolleen, joka aamulla oli vaatinut, että Reijon pitää huolehtia kerrospukeutumisesta!

 

 

Kiitän ex-apulaispormestari Tarja Jokista, joka halusi minut kaverikseen suoraan radiolähetykseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle Tampere, Keskustorin vaalimökit, Keskustan vaalimökki Keskustorilla,

Ehtiikö Niinistön kupla puhkeamaan jo ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta?

Tiistai 10.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti ja Yle Tampere järjestivät eilen eli maanantaina tammikuun 9. päivänä asia-anniltaan onnistuneen vaalitentin presidenttiehdokkaille.

Tilaisuus järjestettiin Tampere-talossa ja siihen osallistuivat kaikki presidenttiehdokkaat SDP:n Paavo Lipposta lukuun ottamatta.

Tapahtumajärjestelyt olivat onnistuneet. Se oli valitettavaa, että Tampere-talon Pienen salin istumapaikat eivät riittäneet kaikille ja myöhään saapuneet joutuivat jäämään salin ulkopuolelle.



img_0572.jpg

Tilaisuuden tervetulosanat lausui Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.



Juontajina toimivat…



img_05452.jpg



…Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen ja…


img_05463.jpg


…tuttu Yle Tampereen radioääni Kai Pohjanen.



img_05862.jpg


Presidenttiehdokkaat oli ryhmitelty lavalle siten, että yleisöstä katsoen vasemmalla olivat Paavo Arhinmäki ja Eva Biaudet, keskellä omana ryhmänään Sari Essayah, Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö sekä oikealla Timo Soini ja Paavo Väyrynen.



Tässä vielä lähempi ”pöytäkuntakohtainen” tarkastelu:


img_0588.jpg

Arhinmäki ja Biaudet


img_0555.jpg

Essayah, Haavisto ja Niinistö



img_0551.jpg

Soini ja Väyrynen



Järjestäjät olivat asettaneet presidenttiehdokkaat kolmeen eri ryhmään aakkosjärjestyksessä, mutta illan aikana tuli selväksi, että ryhmät muodostivat myös pärjäämisessä kolme eri ryhmää.

Yllätys ei ollut se, että Arhinmäki ja Biaudet muodostivat ryhmän, joka ei loistanut tilaisuuden missään vaiheessa. Heillä ei yksinkertaisesti ole pohjaa, jolta ponnistaa.

Yllätys minulle oli se, että Niinistö on osaamisensa ja ”lavasäteilynsä” osalta vajonnut selkeästi presidenttiehdokkaiden keskikastiin yhdessä Essayah´n ja Haaviston kanssa.  

Tampere-talon vaalitilaisuuden perusteella on helppo uskoa niitä kokoomuslaisia, jotka pyrkivät pitämään Niinistön mahdollisimman kaukana mediasta sekä erityisesti äänestäjistä.

Paavo Väyrynen osoitti olevansa "Koko kansan presidentti". Oli helppo huomata, että saliyleisö oli ylivertaisen kokemuksen omaavaan Väyryseen tyytyväinen ja nautti niistä puheenvuoroista, joita Väyrynen käytti. On todettava, että Väyrysen ja Soinin pöytäkunta oli ehdottomasti illan paras pöytäkunta asiatiedoiltaan ja myös paljon puhutulta "lavasäteilyltään".


Olin hyvissä ajoin paikalla ja sain mainion paikan kolmannelta riviltä aivan ehdokkaiden edestä. Siitä oli helppo taltioida myös lähikuvia presidenttiehdokkaista.



Tässä ehdokaskohtainen kuvakavalkaadi ehdokkaista:



img_0562.jpg

Huomasin vasta tilaisuuden jälkeen, että en ottanut Paavo Arhinmäestä lainkaan yksilökuvaa, mutta tässä hän on yhdessä juontaja Kai Pohjasen kanssa.


img_05832.jpg


Eva Biaudet


img_0558.jpg

Sari Essayah



img_0595.jpg

Pekka Haavisto



img_0597.jpg

Sauli Niinistö



img_0564.jpg


Timo Soini



img_0566.jpg


Paavo Väyrynen



Tilaisuudessa tuli esille paljon muutakin mielenkiintoista kuin se, että Sauli Niinistön tähti kulkee vääjäämättömästi iltaa kohti.

Yritän lähipäivinä palata käsittelemään ainakin joitain Tampere-talon vaalitilaisuudessa esille tulleita kysymyksiä!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Yle Tampere, Tampere-talo, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Sauli Niinistö, Timo Soini, Paavo Väyrynen, Jouko Jokinen, Jorma Pokkinen, Kai Pohjanen,