Ukrainan kriisi on vaikuttanut, että kaikki puolueet Vihreitä lukuun ottamatta ovat tulleet Keskustan linjoille energiaomavaraisuudessaTorstai 8.5.2014 - -Esko Erkkilä- Uuden Suomen hotelli Pinjassa Tampereella 5.5.2014 järjestämä eurovaaliehdokkaiden paneelikeskustelu paljasti, että puolueet Vihreitä lukuun ottamatta ovat tulleet energiakysymyksissä Keskustan linjoille eli ne puoltavat puuta sekä turvetta energianlähteinä.
Vihreät tapansa mukaan näkevät edelleen turpeen kaiken pahana ja alkujuurena – ihmeellistä!
Paneelikeskustelua pohjustanut johtaja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä painotti, että omavaraisuuden sekä energiaturvallisuuden korottaminen ovat nyt Suomelle tärkeitä.
Leskelän mukaan Suomeen on voitava luoda sellainen oma ja toimiva energiajärjestelmä, joka toimii kaikissa olosuhteissa.
Järjestelmän on voitava hyödyntää kotimaista bioenergiaa, turvetta ja vettä.
Oleellista on, että järjestelmän pitää olla säätökykyinen.
Leskelä totesi, että meillä on huikeat mahdollisuudet hyödyntää kotimaista energiaa.
Vihreiden Jyrki Kasvi totesi, että ei ole olemassa haitatonta energiaa ja hän vertasi maamme turpeenottoaloja avolouhokseksi, joka olisi kaksi kertaa Vaasan kokoinen!
Kasvin avolouhosväitteeltä putosi pohja pois, kun Vapon Alpo Martikainen selvitti, että Suomen turpeenottoalueista 1/3 on ennallistettu tai oikeammin suorastaan saatu ”jalostettua” peltoviljely- ja metsänkasvatuskäyttöön.
Sari Essayah´n (kristillisdemokraatit) mielestä maamme on energiahuollossaan liian riippuvainen itänaapurista.
Miapetra Kumpula-Natri (SDP) sanoi aivan oikein, että poliittinen sääntely on energiayritysten kannalta ongelma.
Kokoomuksen Eija-Riitta Korhonen totesi suorasukaiseen tyyliinsä, että maamme energiapolitiikka on aivan liian paljon ulkoistettu Vihreiden ajatusmaailmalle.
Korhola mainitsi nimeltä vihreiden Satu Hassin sekä Heidi Hautalan, joiden mielipiteille on annettu liian paljon periksi.
Ympäristöjärjestöt ovat estäneet biotalouden mahdollisuuksien maksimoinnin,......totesi Eija-Riitta Korhola.
Pidin, kun Eija-Riitta Korhola totesi... ...tuulivoiman suosimisen olevan ideologista hössötystä.
Olli Rehn osoitti taloustietämyksensä, kun hän käsitteli Puolan pääministeri Donald Tusk´n esittämää ajatusta Euroopan energiaunioniksi.
Rehn totesi, että Puolan pääministerin esityksessä on ”koira haudattuna”, sillä Tusk´n ehdotus suosisi kivihiiltä.
En kannata sellaista unionia, jossa kivihiilen käyttöä lisätään,......oli Keskustan eurovaaliehdokkaana olevan talouskomissaari Olli Rehn´n selkeä mielipide.
Rehn kysyi, että miksi Suomessa on kotimaisin päätöksin sallittu kivihiilen osuuden kasvattaminen?Olli Rehn kysyi Jyrki Kasvilta, että eikö tätä vaivaa, kun......hallitus tekee hiilenmustaa energiapolitiikkaa.
Kasvi oli rehellinen ja totesi: Tottakai se vaivaa.
Uuden Suomen energiatilaisuus Tampereella ansaitsee kiitoksen.Tilaisuus osoitti, että nykytilanne on kypsyttänyt Kokoomuksen, SDP:n ja Kristillisdemokraatit Keskustan energialinjoille – ainoastaan Vihreät rimpuilevat edelleen turvekammossaan!
-Esko Erkkilä- |
2 kommenttia . Avainsanat: Uusi Suomi, Olli Rehn, Eija-Riitta Korhola, Miapetra Kumpula-Natri, Sari Essayah, Jyrki Kasvi, hiilenmusta energiapolitiikka, hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka, Donald Tusk, Puolan pääministeri Donald Tusk, energiaunioni, |
Metsäteollisuus luottaa, että muutos on tulossaMaanantai 5.5.2014 - -Esko Erkkilä- Metsäteollisuus on perinteisesti ollut Suomen hyvinvoinnin kulmakivi.
Viime vuosina ”kulmakiven” rapautumisesta on ollut havaittavissa selkeitä merkkejä, mutta nyt tilanne on muuttumassa.
Julkisuudessa on näyttävästi kerrottu, että metsäteollisuuden investoinnit ovat nyt kohonneet lamaa edeltävälle tasolle.
Suomalaisen metsäteollisuuden investoinnit Suomeen on helppo ymmärtää, sillä metsiemme kasvu ylittää selkeästi vuosittaisen hakkuusuoritteen.
Puuta kasvaa metsissä enemmän kuin sitä hakataan.
On ollut helppo ymmärtää metsäteollisuuden niukkaa investointitahtia, kun tietää Kataisen-Urpilaisen-Ville Niinistön hiilenmustan energiapolitiikan – siinä ei ole annettu arvoa kotimaiselle puulle eikä turpeelle.
Keskustan selkeä energiapoliittinen linja ja Keskustan kohonnut gallup-suosio ovat saaneet aikaan sen, että metsäteollisuus uskoo taas tulevaisuuteensa!
Metsäteollisuus uskoo, että Keskustan nousu merkitsee kotimaisen puun arvonnousua ja uskaltaa sen vuoksi tehdä mittavia investointeja.
************
Metsäteollisuuden investointihalukkuuden rinnalla pitää tarkastella sitä, että maakuntien tieverkon kehittämiseen on panostettava.
Vasemmistoliiton saatua tarpeekseen Kataisen-Urpilaisen hallituksesta, joutui Merja Kyllönen siirtymään pois liikenneministerin tehtävistä.
Kyllösen meriitit liikenneministerinä olivat melko köykäiset, mutta nyt saimme vielä Kyllöstäkin köykäisemmän liikenneministerin eli Henna Virkkusen!
On sanomattakin selvää, että maanpakolaisuuteen valmistautuva Virkkunen ei pysty tekemään mitään tieverkostomme kehittämiseksi.
Nyt on vaan toivottava, että hän ei uskalla liikenneministerin postia hoitaessaan tehdä oikein emämunausta eli tehdä valtion tukipäätöstä Tampereen ratikkahankkeelle.
Tampereen ratikka olisi keskittämistä pahimmillaan – se olisi grynderin märkä unelma.
Toivottavasti kokoomuslaiset äänestävät Virkkusen Brysseliin, sillä siellä hän pystyisi aiheuttamaan vähiten harmia suomalaisille.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäteollisuuden investoinnit, metsäteollisuus uskaltaa taas investoida, hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka, Kataisen hiilenmusta energiapolitiikka, vihreiden hiilenmusta energiapolitiikka, tieverkoston rapautuminen, grynderin märkä unelma, |