Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Kyllä Suomen asioita hoidetaan parhaiten kaivautumalla Kuusamon korven piilopirtin lattian alle piiloon"

Sunnuntai 20.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Pääsen harvoin olemaan samaa mieltä Vihreitten kanssa, mutta tämän juttuni otsikko – joka on Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin sarkastinen kommentti MTV:n uutiseen – merkitsee, että olen Jyrki Kasvin kanssa samaa mieltä.

 

 

Hämmästyin nimittäin, kun MTV teki näyttävän uutisen ministereiden matkustamisesta ulkomailla ja paheksui ministereidemme muka runsasta matkustamista.

 

 

 

 

polhopopulismi.jpg

 

 

MTV:n uutisoinnin mukaan ulkoministeri Timo Soini on tehnyt 16 ulkomaanmatkaa ja valtiovarainministeri Stubb sekä pääministeri Sipilä molemmat 13 ulkomaanmatkaa.

 

 

Olen vakuuttunut, että kolmen johtavan ministerin ulkomaanmatkat ovat olleet perusteltuja, mutta ymmärrän myös sen, että median pitää kertoa asioista, jotka ”purevat” pölhöpopulistiseen  kansaan.

 

 

Tunnen tuon MTV:n harrastaman pölhöpopulismin, sillä jouduin varsinais-suomalaisen työnantajani kohdalla samanlaisen pölhöpopulismin kohteeksi, kun vastasin työnantajani rehuviljan hankinnasta heti EU:hun liittymisemme jälkeen.

 

 

Sain merkkipäivälahjakseni pukit, joita kuulemma piti käyttää autoni alla, jotta työajokilometrini olisivat olleet vähäisemmät kuin ne olivat.

 

 

Raisio oli ainakin silloin leipäviljapainotteinen yritys, jonka silloinen viljanhankintayksikkö vähät välitti yrityksen ”syömähampaan” eli rehuteollisuuden pärjäämisestä.

 

 

Tunsin suomalaisen viljakauppakentän läpikotaisin ja ammattitaitoni avulla pystyin huolehtimaan vaikeinakin rehuviljavuosina yrityksemme rehuviljan riittävyydestä.

 

 

Työssäni onnistuminen merkitsi tiivistä matkustamista ympäri Suomea, joka työnantajayksikköni silloisen näkemyksen mukaan ei ollut perusteltua. Korostan, että rehuteollisuuden vastuuhenkilöt kannustivat minua liikkumaan ja hankkimaan kustannustehokkaasti viljaraaka-ainetta.

 

Halusin hoitaa vastuulleni kuuluvan asian tosiaan kustannustehokkaasti ja se merkitsi hyvien sekä toimivien henkilökohtaista suhteiden ylläpitämistä maamme viljakauppiaisiin Ouluun saakka. Varsinais-suomalaiset olivat tottuneet hoitamaan leipäviljahankinnan tehtaan piipun pituisen varjon alueelta ja heille muu-Suomi oli valkeaa ja kirjoittamatonta sekä mitätöntä rehuviljan hankinta-aluetta!

 

 

Kuvailemani tilanne tulee mieleeni tuosta MTV:n uutisesta, jossa juurtajaksain paheksutaan ministereidemme matkustamista.

 

 

Kannustan Juha Sipilää, Timo Soinia ja Alexander Stubb´a sekä myös muita hallituksemme ministereitä matkustamaan Euroopassa ja laajemmaltikin sekä pitämään Suomen puolta, sillä vain siten saamme Suomen nousuun!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Kasvi, ministereiden ulkomaanmatkat,

Ukrainan kriisi on vaikuttanut, että kaikki puolueet Vihreitä lukuun ottamatta ovat tulleet Keskustan linjoille energiaomavaraisuudessa

Torstai 8.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Uuden Suomen hotelli Pinjassa Tampereella 5.5.2014 järjestämä eurovaaliehdokkaiden paneelikeskustelu paljasti, että puolueet Vihreitä lukuun ottamatta ovat tulleet energiakysymyksissä Keskustan linjoille eli ne puoltavat puuta sekä turvetta energianlähteinä.

 

Vihreät tapansa mukaan näkevät edelleen turpeen kaiken pahana ja alkujuurena – ihmeellistä!

 

 

 

tusk1

 

 

Paneelikeskustelua pohjustanut johtaja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä painotti, että omavaraisuuden sekä energiaturvallisuuden korottaminen ovat nyt Suomelle tärkeitä.
 

Leskelän mukaan Suomeen on voitava luoda sellainen oma ja toimiva energiajärjestelmä, joka toimii kaikissa olosuhteissa.

 

Järjestelmän on voitava hyödyntää kotimaista bioenergiaa, turvetta ja vettä.

 

Oleellista on, että järjestelmän pitää olla säätökykyinen.

 

Leskelä totesi, että meillä on huikeat mahdollisuudet hyödyntää kotimaista energiaa.

 

 

 

tusk2

 

 
Vihreiden Jyrki Kasvi totesi, että ei ole olemassa haitatonta energiaa ja hän vertasi maamme turpeenottoaloja avolouhokseksi, joka olisi kaksi kertaa Vaasan kokoinen!

 

Kasvin avolouhosväitteeltä putosi pohja pois, kun Vapon Alpo Martikainen selvitti, että Suomen turpeenottoalueista 1/3 on ennallistettu tai oikeammin suorastaan saatu ”jalostettua” peltoviljely- ja metsänkasvatuskäyttöön.

 

 

 

tusk3

 

 

Sari Essayah´n (kristillisdemokraatit) mielestä maamme on energiahuollossaan liian riippuvainen itänaapurista.

 

 

 

tusk4

 

 

Miapetra Kumpula-Natri (SDP) sanoi aivan oikein, että poliittinen sääntely on energiayritysten kannalta ongelma.

 

 

 

tusk5

 

 

Kokoomuksen Eija-Riitta Korhonen totesi suorasukaiseen tyyliinsä, että maamme energiapolitiikka on aivan liian paljon ulkoistettu Vihreiden ajatusmaailmalle.

 

Korhola mainitsi nimeltä vihreiden Satu Hassin sekä Heidi Hautalan, joiden mielipiteille on annettu liian paljon periksi.

 

Ympäristöjärjestöt ovat estäneet biotalouden mahdollisuuksien maksimoinnin,...

...totesi Eija-Riitta Korhola.   

 

Pidin, kun Eija-Riitta Korhola totesi...

...tuulivoiman suosimisen olevan ideologista hössötystä.

 

 

 

 

tusk6

 

 

Olli Rehn osoitti taloustietämyksensä, kun hän käsitteli Puolan pääministeri Donald Tusk´n esittämää ajatusta Euroopan energiaunioniksi.

 

Rehn totesi, että Puolan pääministerin esityksessä on ”koira haudattuna”, sillä Tusk´n ehdotus suosisi kivihiiltä.

 

En kannata sellaista unionia, jossa kivihiilen käyttöä lisätään,...

...oli Keskustan eurovaaliehdokkaana olevan talouskomissaari Olli Rehn´n selkeä mielipide.

 

Rehn kysyi, että miksi Suomessa on kotimaisin päätöksin sallittu kivihiilen osuuden kasvattaminen?

 

Olli Rehn kysyi Jyrki Kasvilta, että eikö tätä vaivaa, kun...

...hallitus tekee hiilenmustaa energiapolitiikkaa.

 

Kasvi oli rehellinen ja totesi: Tottakai se vaivaa.

 

 

Uuden Suomen energiatilaisuus Tampereella ansaitsee kiitoksen.

 

Tilaisuus osoitti, että nykytilanne on kypsyttänyt Kokoomuksen, SDP:n ja Kristillisdemokraatit Keskustan energialinjoille – ainoastaan Vihreät rimpuilevat edelleen turvekammossaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Uusi Suomi, Olli Rehn, Eija-Riitta Korhola, Miapetra Kumpula-Natri, Sari Essayah, Jyrki Kasvi, hiilenmusta energiapolitiikka, hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka, Donald Tusk, Puolan pääministeri Donald Tusk, energiaunioni,

Suomen energiatuonnista 79 % tulee Venäjältä!

Keskiviikko 7.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Uusi Suomi järjesti maanantaina 5.5.2014 Tampereella Hotelli Pinjassa kaikille avoimen keskustelutilaisuuden, jossa olivat edustettuina eurovaaliehdokkaat Keskustalta, Kokoomukselta, SDP:ltä, Kristillisdemokraateilta sekä Vihreiltä.

 

 

 

pinja1

 

Keskustan edustajana oli talouskomissaari Olli Rehn

 

 

 

pinja2

 

Kokoomusta edusti europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola

 

 

 

pinja3

 
SDP:n edustajana oli suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri

 

 

 

pinja4

 

Kristillisdemokraattien edustajana esiintyi europarlamentaarikko Sari Essayah

 

 

 

pinja5

 

Vihreitä edusti tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi

 

 

 

********

 

 

pinja6

 

 

Tilaisuuden teemana oli:

 

Suomi, Eurooppa ja energia – omaa vai vierasta?

 

 

 

pinja7

 

Juontajana toimi Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko.

 

Kiitin Huuskoa kätellessäni häntä siitä, että verkkolehti Uusi Suomi on kohonnut merkittäväksi tekijäksi mediamaailmassa.

 

Kerroin saavani kerran päivässä Uuden Suomen verkkoviestin ja tutkivani siinä olevat aiheet ainakin otsikkotasolla.

 

Päätoimittaja Huusko kiitti saamastaan lukijapalautteesta.

 

 

 

pinja8

 

Keskustelun pohjaksi Vapon viestintä- ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Alpo Martikainen esitti dian, jossa kerrottiin Suomeen vuonna 2010 tuodun energian alkuperämaa.

 

Kokonaistuonnista Suomeen tuotiin energiaa Venäjältä vuonna 2010 yhteensä 79 %.

 

On muistettava, että elämme vuotta 2014 ja vuoden 2010 tuontiluvut ovat auttamattomasti vanhaa tietoa, mutta suuntaa ne antavat edelleenkin.

 

 

Energialähteittäin tuontiluvut olivat vuonna 2010 seuraavat:

 

  • Kivihiili

    • kokonaistuonti 4.593.000 tonnia; siitä Venäjältä 80 % ja muualta 20 %

 

  • Sähkö

    • kokonaistuonti 16 TWh; siitä Venäjältä 75 %, Ruotsista 12,5 % ja Virosta 12,5 %

 

  • Ydinpolttoaine

    • kokonaistuonti 61 tU eli 61 tonnia uraania; siitä Venäjältä 38 %, Ruotsista 33 % ja muualta 30 %

 

  • Maakaasu

    • kokonaistuonti 4.461 miljoonaa kuutiometriä; siitä Venäjältä 100 %

 

  • Raakaöljy

    • kokonaistuonti 10.770.000 tonnia; siitä Venäjältä 94 % ja muualta 6 %

 

 

Paneelikeskustelun osanottajien mielipiteisiin pyrin palaamaan lähiaikoina!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uusi Suomi, päätoimittaja Markku Huusko, Markku Huusko, Olli Rehn, Eija-Riitta Korhola, Miapetra Kumpula-Natri, Sari Essayah, Jyrki Kasvi, Suomen energiantuonti Venäjältä,