Kuntavaalit ovat lähivaalitMaanantai 27.3.2017 - -Esko Erkkilä- En varmaan ole ainoa, joka ihmettelee ja kummastelee, kun monet kuntavaaliehdokkaat horisevat turuilla, toreilla ja somessa oman erinomaisuutensa perusteluina asioista, joita ei vähimmässäkään mielessä päätetä kunnan- tai kaupunginvaltuustoissa.
Taitettu indeksi ja sote-ratkaisuun liittyvät yksityiskohdat ovat suosituimmat aiheet, joita kyseiset ehdokkaat käsittelevät.
Miellän kuntavaalit lähivaaleiksi ja sen myötä pyrin vaatimattomassa vaalikampanjassani keskittymään asioihin, jotka koskettavat asukkaiden jokapäiväisiä askareita.
Laadin lyhyen monisteen, jonka sanoman kohdistan sen omakotitaloalueen asukkaille, jossa omakin omakotitaloni sijaitsee.
Tässä monisteeni keskeinen sisältö:
*****************************
1. On huolehdittava, että omakotitalotonttien vuokrat pysyvät kohtuullisina myös nykyisen vuokra-ajan päättymisen jälkeen – nykyiseen vuosivuokraan ei saa tulla nollaa summan perään!
2. On huolehdittava, että Lempääläntien ja Automiehenkadun risteyksen tienoille suunnitteilla oleva ”Peltolammin hyvinvointikeskus” palvelee Palokallion alueen asukkaita ja että sen rakennustyöt eivät aiheuta lähiluonnollemme ongelmia.
3. On huolehdittava, että moottoritien itäpuolella Palokallion ja Multisillan kohdalla sijaitsevan Lahdesjärven työpaikka-alueen lähiaikoina alkavat louhinnat ja räjäytystyöt pystytään minimoimaan sellaisiksi, että ne eivät tuhoa kotejamme.
Kiitokset Palokallion Omakotiyhdistys ry:lle, jonka vaikuttamistyön tuloksena saimme Lahdesjärven louhintamäärät alle puoleen kaupungin alkuperäisistä suunnitelmista – sain olla mukana vaikuttamassa!
Esko osaa huolehtia, hän uskaltaa huolehtia ja häneen voi huolehtijana luottaa!
**************************
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit ovat lähivaalit, kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, taitettu indeksi, Peltolammin hyvinvointikeskus, Lahdesjärven työpaikka-alue, räjäytysvahingot, omakotitalotonttien vuokrankorotukset, |
Miksi kuntavaaliehdokkaat eivät kerro saavutuksistaan?Lauantai 25.3.2017 - -Esko Erkkilä- Minua ja varmaan lähes kaikkia kaupunkilaisia kummastuttavat ne lupaukset joita kuntavaaliehdokkaat tekisivät, jos tulisivat valituiksi.
En ole vielä tavannut sellaista kuntavaaliehdokasta, joka olisi kertonut, että mitä hän on saanut aikaiseksi.
Nyt teen poikkeuksen, sillä lupaan…
…ehdokasesitteessäni mm. näin:
”Tunneliräjäytysten ja ratikan rakennustöiden aiheuttamat vauriot kaupunkilaisten kodeille pitää korvata täysimääräisesti.”
****************
Lunastin tämän lupaukseni jo etuajassa, kun ehdotin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.3.2017, että Tampereen kaupunki korvaisi eräälle Vallenrinkadun asukkaalle täysimääräisesti ne vahingot, jotka Tampereen kaupunki aiheutti asukkaalle, kun vuonna 2015 käytti Vallerinkatua temmellyskenttänään ja sai aikaan asukkaan omakotitalossa suurta tuhoa.
Sain kannalleni Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja SDP:n Kari Walleniuksen. Valitettavasti hävisimme äänestyksessä 5 -2, sillä ne johtokunnan jäsenet, joiden taustaryhminä ovat Kokoomus, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Tampereen Puolesta ry halusivat, että Tampereen kaupunki saa vähät välittää niiden ongelmien korvaamisesta, jotka se on toimillaan aiheuttanut kaupunkilaisten kodeille.
Kari Wallenius yhtyi kokouspöytäkirjaan sanelemaani eriävään mielipiteeseeni.
Koska kyseinen Tampereen Infra Liikelaitoksen pöytäkirja on tarkastettu ja se on kaikkien nähtävissä Tampereen kaupungin nettisivuilla, julkaisen eriävän mielipiteeni tässä:
*********************
Esko Erkkilä ERIÄVÄ MIELIPIDE Tampereen Infra Liikelaitos 22.03.2017
Veikko Kosken ja Tiina Haikan oikaisuvaatimus tärinävahingon korvaamisesta
Esitän, että valittajien korvausvaatimus hyväksytään täysimääräisenä.
Esitykseni perusteluna esitän mm. seuraavaa;
Esittelytekstissä oleva maininta alueella tehdyistä tärinämittauksista ja tärinöiden jäämisestä alle ohjearvojen on mitätön, sillä kiinteistölle aiheutui tärinävahinkoja jo ennen tärinämittausten suorittamista. Kiinteistön omistaja on toiminut vastuullisesti, sillä hän on itse pyytänyt tärinävahinkojen kuvaamista ja tärinämittarien asentamista kohteeseen.
Paikan päällä tänään suorittamallani käynnillä olen todennut selkeän syy-yhteyden katurakennustyöstä aiheutuneen tärinän ja vahingonkärsijöiden esittämien lukuisten vahinkojen välillä.
*********
Vastaavat tärinävahingot olivat huomattavia aikoinaan Ikean ja sen liittymäramppien louhintatöiden aikana. Myös Rantaväylän tunnelityömaan lähellä sijaitsevat asunnot kärsivät tärinäongelmista.
Esitän, että Veikko Kosken ja Tiina Hoikan tärinävahingon korvaamisen yhteydessä tehdyt virheet hyödynnetään ratikkatyömaalla, Viinikanlahdelta Sulkavuoreen ja Sulkavuorelta Pyhäjärvelle louhittavien tunneleiden räjäytystöissä sekä Lahdesjärven työpaikka-alueen pian alkavissa louhinnoissa.
Keskeinen kokemusoppi Tampereen kaupungille on, että vastuuhenkilöiden pitää prosessin aikana käydä vahinkokohteella, sillä kaupungin kanssa kiinteää bisnestä tekevän yrityksen antamiin lausuntoihin ei pidä luottaa.
Omakätiset allekirjoitukset
Esko Erkkilä Kari Wallenius
*************************
Vaikka minun ja Kari Walleniuksen tahto ei tullutkaan Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan päätökseksi, toivon, että eriävän mielipiteemme kolme viimeistä kappaletta tulevat jatkossa ohjaamaan Tampereen kaupungin toimintaa silloin, kun Tampereen kaupungin rakennustoimenpiteet tuhoavat kaupunkilaisten koteja ja kaupungilla sijaitsevia liikehuoneistoja sekä Tampereen kaupungin julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja oppilaitoksia.
Kiitän Tampereen kaupunkia, kun se nopealla aikataululla julkisti Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan 22.3.2017 pitämän kokouksen pöytäkirjan ja siten saattoi kokouksen päätökset julkisiksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikean räjäytysvahingot, rantaväylän tunnelin räjäytysvahingot, ratikkatyömaan aiheuttamat vahingot. Lahdesjärven työpaikka-aleen räjäytysvahingot, Tampereen kaupunki on kuuro räjäytysvahinkojen korvaamiselle, Vallerinkatu, |
Valmiina vastuuseen ja yhteistyöhön muiden vastuullisten tahojen kanssaMaanantai 20.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa ja eilen sain minäkin aikaiseksi hyvien talkoolaiskavereideni kanssa ensimmäisen ehdokasesitteeni.
Haluan saada muutosta Tampereella moneenkin asiaan:
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valmiina vastuuseen, Esko Erkkilä 6, Tampereen kaupungin yrityshankinta, Tampereen yli-investoinnit, ilman nettiä olevat kansalaiset, liikelaitosten yhtiöittämisvimma, Rantaväylän tunnelityömaan räjäytysvahingot, Sulkavuori, ratikan työmaavahingot, |
Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoistaSunnuntai 5.3.2017 - -Esko Erkkilä- Ikean rakennustöiden aikana Palokallion alueella tapahtui monen omakotitalon kohdalla merkittäviä räjäytystöiden aiheuttamia vaurioita.
Puolenkymmentä alueemme omakotitaloa kärsi kukin suuruusluokaltaan 30.000 euron vahingot.
Tampereen kaupunki korvasi pienet vahingot – mm. meidän omakotitalomme osalta 300 euroa – mutta suurimmat vahingot jäivät lähes korvaamatta.
Tietojeni mukaan Rantaväylän tunnelityömaan räjäytykset aiheuttivat suurta vahinkoa lähialueen rakennuksille ja ihmisten kodeille.
Arvelen, että Tampereen kaupunki on kieltäytynyt korvauksista – kuulisin mielelläni yksityiskohtaisia tietoja vaurioista ja niiden korvaamisesta.
***********************
Tampereella on lähitulevaisuudessa kaksi merkittävää rakennuskohdetta, joiden suorittamisessa tulee syntymään suuria vahinkoja liike- sekä asuinrakennuksille.
Hankkeet ovat surullisenkuuluisa ratikka ja Sulkavuoreen rakennettava jätevesien keskuspuhdistamo.
Kuten yllä totesin, valitettavasti omaan kantapään kautta saatua kokemusta Tampereen kaupungin suorittamien räjäytystöiden vahingoista ja nyt haluankin etukäteen kertoa ratikkatyömaan sekä Sulkavuoren jätevesipuhdistamon rakennustöiden todennäköisesti aiheuttamista suurista vahingoista liikehuoneistoilla ja ihmisten kodeille.
Pyrin myöskin antamaan vinkkejä, että miten räjäytysvahinkoja voidaan ehkäistä ja myös siitä, että miten räjäytysvahinkojen korvaamiskysymyksissä pitää edetä.
Malttakaa – kerron asioista tarkemmin lähipäivinä tällä saitilla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoista, Ikea-työmaan aiheuttamat vauriot omakotitaloille, Rantaväylän tyunnelityömaan asunnoille aiheuttamat räjäytysvahingot, Ratikkatyömaan räjäytysvahingot. |
Asukasyhdistyksiä pitäisi kuunnellaMaanantai 13.2.2017 - -Esko Erkkilä- Olen kuntapolitiikan taustatoimijana Tampereella sen ansioista, että olin eräs asukasvaikuttamisen keulahahmoista, kun vastustimme Ikean tulemista Tampereen Lahdesjärvelle.
Teimme sen virheen, että vedimme valituksemme pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta, kun hellyimme silloisen Tampereen pormestari Timo P. Niemisen ja tilaajapäällikkö Risto Laaksosen aneluilla, kun nämä saapuivat anelureissulle Palokallion Omakotiyhdistyksen kokoukseen.
Herrojen kanssa ei pitäisi mennä marjaan, sen opimme, kun luovuimme valituksestamme!
Jos emme olisi luopuneet valituksestamme, niin koskaan Ikea ei olisi päässyt raunioittamaan rakennustöidensä yhteydessä monia omakotitalojamme Palokallion alueella.
**********************
Perkiönkadun entisen kaatopaikan päälle rakennettujen rivitalojen osalta tilanne olisi samanlainen kuin Ikea-helvetin osalta, jos Härmälän Omakotiyhdistyksen ja Härmälä-seuran varoituksia olisi aikoinaan noudatettu.
Tampereen kaupunki rakensi vasten Härmälän Omakotiyhdistyksen ja Härmälä-seuran kantaa entisen kaatopaikan päälle kolme rivitaloa, joissa oli yhteensä 36 asuntoa.
Rivitaloissa alkoi esiintymään ongelmia ja syyksi paljastui, että talot oli rakennettu vanhan kaatopaikan päälle.
Kaupunki suostui maksamaan rivitaloasukkaille yhteensä 7,93 miljoonaa euroa korvaukseksi siitä, että se sai hävittää kaatopaikan päälle rakennetut rivitalot.
Summaan sisältyy kertakorvauksen lisäksi 10.000 euroa jokaiselle asunto-osakkaalle siitä, että nämä joutuivat luopumaan kodistaan – mitätön korvaus suuresta tragediasta!
Rivitalot on nyt hävitetty ja siinäkin Tampereen kaupunki ”kastui”, sillä rakennusten hävittämisessä oli suuria ongelmia – ei mennyt kuin Strömsössä!
Seuraava vaihe on kaatopaikan saneeraaminen ja siinä sitä sitten taas rahaa palaa.
********************
Olin paikalla asukastilaisuudessa 7.2.2017, jossa selviteltiin kaatopaikan saneeraamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Tilaisuudessa oli keskeistä se, että järjestäjissä ei ollut ketään, joka olisi ollut edes alkeellisimmalla tasolla tietoinen vallitsevasta kokonaistilanteesta.
Härmälässä ja sen lähialueella asuu useita Tampereen kaupunginvaltuutettuja, mutta heitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla – kukapas sitä omia munauksiaan olisi ollut halukas esittelemään!
Muutama tosiasia Perkiönkadun kaatopaikan puhdistamisesta:
Surkuhupaisaa oli kuulla, että kaupunginhallituksessa tehdyn kysymyksen vastauksena ao. johtaja oli helmikuun alussa todennus, että puhdistustoimenpide on jo tehty! Puhdistus ei ole todellakaan tehty, sillä toimenpide ei ole vielä edes alkanutkaan!
Entisen kaatopaikan massanvaihto merkitsee alueen asukkaille jokapäiväisten asioiden hoitamisessa melkoista ongelmaa, sillä normaalit kulkuväylät ovat käyttökiellossa ainakin syksyyn 2017 saakka!
Niin se tärkein:
Kysyin asukastilaisuudessa, että mitä kaatopaikan puhdistaminen maksaa ja sain vastauksen, että 5 miljoonaa euroa.
Jos puhdistamisessa pysyttäisiin kustannusarviossa, niin Tampereen kaupungin harharetket Perkiönkadun kaatopaikan päälle rakennettujen rivitalojen purkamisessa ja kaatopaikka-alueen puhdistamisessa olisivat 13 miljoonaa euroa. Tuskin kukaan uskoo, että Tampereella pystytään ennalta kerrotussa kustannusarviossa, joten puhdistustyön todellinen kustannus liikkunee tasolla 10 miljoonaa euroa - sanokaa minun ennustaneen!
Kotiensa menettäneiden asukkaiden vahingot tässä laskelmassa korvattaisiin kymppitonnilla – olisitko Sinä valmis luopumaan kodistasi kymmenellä tuhannella eurolla?
Kysyy
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukasyhdistyksiä pitäisi kuunnella, Palokallion Omakotiyhdistys, Härmälän Omakotiyhdistys, Härmälä-seura, Ikea, Tampereen Ikea, Ikea-helvetti, Ikean aiheuttamat räjäytysvahingot, Timo P. Nieminen, Ikean aiheuttamat vahingot Tampereella, Perkiönkatu. |
Lahdesjärven osayleiskaava merkitsee tavatonta uhkaa Palokallion, Peltolammin ja Multisillan asukkailleSunnuntai 24.10.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereella Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava jaettiin virkamiesten vastustuksesta huolimatta kahtia Lahdesjärven ja Lakalaivan osayleiskaavoiksi. Luottamushenkilöt näyttivät, että mikä taho kaupungissa tekee päätökset.
Kaavat jakamalla eteläisen Tampereen kehittyminen on mahdollista, mutta runsaasti haasteita riittää jaetussakin kaavaratkaisussa.
Lahdesjärven alue käsittää moottoritien itäpuoliset alueet nykyisen Ikean tontin pohjois- ja eteläpuolella. Lähialueen asukkaiden kannalta suurimmat uhat ovat Ikean eteläpuolista aluetta koskevat suunnitelmat.
Alueella on louhittavaa kalliota paikoitellen jopa seitsemän (7) metrin paksuudelta ja louhittava määrä saattaa asettua tasolle 1.000.000 kiintokuutiometriä!
Kiintokuutiometrimäärä pitää kertoa kolmella, jotta päästään louhintamäärän tonneihin. Miljoona kiintokuutiometriä kalliolouhintaa merkitsee siis kolme miljoonaa tonnia louhetta!
Louhe on ajettava pois jatkokäsittely- tai loppusijoituspaikalle - Tampereella loppusijoituspaikat ovat vähissä ja sen vuoksi kalliolouhe joudutaan useimmiten varastoimaan jatkokäsittelypaikalle. Siellä louhe murskataan pienemmäksi ja sitten joskus myöhemmin ajetaan loppusijoituspaikalle.
Kalliolohkareitten murskaaminen on ympäröivän asutuksen kannalta suuri rasitus. Hydraulivasaroiden jatkuva säksätys lähes vuorokauden ympäri tuli meille palokalliolaisille tutuksi niiden runsaan kymmenen vuoden aikana, jona kalliolouheen "jatkojalostamista" tapahtui nykyisellä Ikean paikalla. Emme soisi vastaavaa kokemusta kenellekään toiselle.
Pahinta Lahdesjärven kaavan toteuttamisessa tulevat olemaan Tampereen massiivisimmat räjäytystyöt ehkä kautta aikain. Tuskin milloinkaan ennen samalla alueella Tampereella on louhittu kalliota miljoonaa kuutiometriä.
Miten Tampereen kaupunki aikoo korvata Multisillan, Peltolammin ja Palokallion alueelle rakennetuille omakotitaloille aiheutuvat Lahdesjärven alueen räjäytystöistä aiheutuvat vauriot? Kokemukset Ikea-räjäytysten korvaamisesta ovat perin heiveröiset, vaikka meillä olikin erillissopimus räjäytysvahinkojen korvaamisesta.
Vähin, miten alueen asukkaat voivat tuleviin talojensa vaurioihin varautua on se, että velvoitetaan Tampereen kaupunki suosittamaan ennakkotarkastukset taloissa, jotta ainakin syntyvät vahingot voidaan luotettavasti todentaa. Korvausten saaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu, mutta vahinkojen todentaminen on korvausvaatimusten ehdoton edellytys.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava, Lahdesjärven osayleiskaava, Lakalaivan osayleiskaava, Palokallio, Peltolammi, Multisilta, Ikea-räjäytykset, Ikea Tampere, räjäytysvahingot, |