Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kaksi poistuu ja vain yksi nousee uutena viljelykiertoon?

Sunnuntai 4.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen huolestunut Suomen kasvinviljelyn yksipuolistumisesta, sillä vaarana on kahden merkittävän kasvin poistuminen viljelykierrosta.

 

Rukiin viljelyala alkaa olla huoltovarmuusnäkökohdankin kannalta kriittinen, sillä syksyllä korjattavan ruissadon lisukkeeksi on tuotava ruista kaksinkertainen määrä kotimaasta saatavan määrän lisäksi.

 

Rukiin kylvöaika asettuu elokuun puolenvälin ja syyskuun alkupäivien välille. Pelkään, että rukiinviljelyn kiinnostavuus on nyt niin alhainen, että merkittävää parannusta ainakaan parempaan suuntaan ei ole nähtävissä.

 

 

poistuvatruis

 

 

Nämä näkymät, joissa esiintyy suomalainen ruispelto, ovat tulevina vuosina entistä harvinaisempia – näin pelkään.

 

 



poistuvatrypsi

 

 

Toinen uhanalainen viljelykasvimme rukiin ohella on rypsi.

 

EU:n uunituoretta peittausainepäätöstä saamme kiittää siitä, että tämä maaseutumaisemaa kaunistava näkymä on tulevina vuosina yhä harvinaisempi.

 


 

poistuvatmaissitulee

 

 

Jos ruis ja rypsi ovat poistumassa Suomen pelloilta viljelyskasveina, niin niiden tilalle on ehkä kohoamassa maissi!

Kyseessä on rehumaissi, joka olisikin erinomainen raaka-aine nautaeläinten ruokintaan.

Maissin suomalainen viljelytekniikka on vielä kehittelyn alla, mutta on varmaa, että oikeat viljelymenetelmät löydetään.

 

 

*********

 

Kannan huolta suomalaisesta kotieläintaloudesta, kasvinviljelyn tulevaisuudesta, huoltovarmuudesta sekä kuluttajien ruokaturvallisuudesta ja toivottelen maissin lämpimästi tervetulleeksi suomalaisten peltoviljelykasvien joukkoon.

 

Mutta miten turvaisimme rukiin ja rypsin tulevaisuuden Suomessa?

 

Rukiin osalta ratkaisu on suomalaisen kuluttajan päätettävissä. On vaadittava sellaista leipää, joka on leivottu suomalaisesta rukiista!

 

Rypsin osalta tilanne on haastavampi.

 

Tiedän, että suomalaisesta rypsistä saatava rypsirouhe on haluttua tavaraa kotieläinten rehuseoksissa. Samaa on toki sanottava rypsistä saatavan rypsiöljyn osalta elintarviketeollisuudessa, mutta kun rypsinsiemenestä saadaan öljyä lähes yksi kolmannes, on kotimaisesta rypsistä saatavan öljyn määrä niin suuri, että valtaosa rypsiöljystä on vietävä maailmanmarkkinoille tai kotimaisen öljynjalostuksen raaka-aineeksi ja molemmat markkinasegmentit pystyvät maksamaan rypsiöljystä niin huonon hinnan, että tilanne on vaikea.

 

*********

 

Rypsi – käytän tässä yhteydessä termiä ”rypsi” synonyyminä myös rapsille – on viljelytekniikan vinkkelistä merkittävä kasvi viljelykierrossa.

Toivon, että suomalaiset talonpojat pitävät sen viljelyohjelmissaan, vaikka lyhytnäköiset ja heikosti perustellut EU-päätökset peittaussäännösten osalta sen viljelyä nyt karsastavatkin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rypsi, rapsi, maissi, rukiin viljelypinta-alan aleneminen, rypsin uudet peittaussäänökset, rapsin uudet peittaussäännökset, öljykasvien viljelyalan pienentyminen, maissin viljelyhalukkuus, maissin kiinnostavuus,