Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kunniamerkin kantamista virtuaalisesti!

Sunnuntai 6.12.2020 - -Esko Erkkilä-

En saanut tänäkään vuonna kutsua Presidentin vastaanotolle Linnaan ja tokihan se koronan vuoksi peruttiinkin.

 

Korvikkeena etsin kirjahyllystämme esille Suomen Valkoisen ruusun ansioristin, jonka olisin laittanut rintapieleeni jos Linnaan olisi käynyt kutsu.

 

 

IMG_1085.JPG

 

Pirkanmaan Agrologit ry on joskus takavuosina ehdottanut minulle Suomen Valkoisen ruusun ansioristiä (SVR Ar) ja sen on silloinen Tasavallan Presidentti minulle myöntänyt.

 

*********************

 

Suomessa on kaksi ritarikuntaa eli Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta.

 

Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan on perustanut valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi – Mannerheim antoi ritarikunnan perustamiskirjan 28.1.1919.

 

Suomen Leijonan ritarikunnan perusti Tasavallan presidentti Risto Ryti 11.9.1942 antamallaan asetuksella.

 

Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkki on aina korkeampi kuin vastaava kunniamerkki Suomen Leijonan ritarikunnassa ja se johtuu siitä, että Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta on vanhempi kuin Suomen Leijonan ritarikunta.

 

Käsitän, että aikoinaan minulle myönnetystä kunniamerkistä Pirkanmaan Agrologit ry ei joutunut maksamaan lunastusmaksua, mutta nykyään lunastusmaksu SVR:n ja SL:n ansioristeistä on 215,00 euroa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Tasavallan Presidentti, Pirkanmaan Agrologit ry, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan ansioristi eli SVR Ar, SVR Ar, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta, C. G. E. Mannerheim,

On aika anoa Itsenäisyyspäivänä myönnettäviä kunniamerkkejä

Lauantai 28.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Elämme vielä huhtikuuta, mutta jo nyt järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.

 

 

 

Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…

 

 

 

IMG_8496.JPG

 

 

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.

 

 

Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.

 

 

******************

 

 

Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.

 

 

Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.

 

 

Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.

 

 

*********************

 

 

Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen.  Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.

 

 

Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille.  Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä.  Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.

 

 ******************

Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.

 

 

Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.

 

 

Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!

 

 

Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.

SVR Ar ja sen "sisarmerkki" Suomen Leijonan ansioristi ovat alhaisimmat kunniamerkit joilla on lunastusmaksu, sillä kummankaan ritarikunnan mitaleilla ei ainakaan vielä ole lunastusmaksua.

 

 

Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.

 

 

*******************

 

 

Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.

 

 

Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, SVR Ar,

Merkillistä!

Maanantai 5.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Huomenna vietämme Suomen 99:ttä itsenäisyyspäivää.

 

 

Ritarikunnat ja tasavallan presidentti palkitsevat itsenäisyyspäivämme kunniaksi 3.786 ansioitunutta suomalaista kunniamerkeillä.

 

 

Korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen ruusun suurristin saavat pääministeri Juha Sipilä ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg.

 

 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perusti valtionhoitaja G. Mannerheim 1919 isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi. Mannerheim antoi ritarikunnan perustamiskirjan 28.1.1919.

 

 

Suomen Leijonan ritarikunnan perusti tasavallan presidentti Risto Ryti 11.9.1942 antamallaan asetuksella. Uuden ritarikunnan perustaminen mahdollisti kunniamerkkien helpomman ja tarkemman sovittamisen palkittavan aseman ja ansioiden mukaan.

 

 

 

kunniamerkki.jpg

 

 

Olen vuosia sitten saanut Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.

 

 

Saamani kunniamerkin tunnus on SVR Ar ja sen on korkeampi kuin esimerkiksi Suomen Leijonan ansioristi tai Suomen Punaisen ristin ansioristi.

 

 

Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkki on aina korkeampi kuin vastaava kunniamerkki Suomen Leijonan ritarikunnassa ja se johtuu siitä, että Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta on vanhempi kuin Suomen Leijonan ritarikunta.

 

 

Tiedän, että merkin minulle anoi Pirkanmaan Agrologit ry.

 

 

Kiitokset Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Pirkanmaan Agrologit ry:lle!

 

 

 

 

*****************

 

 

Olen vuosien saatossa saanut olla mukana useiden kunniamerkkien anomisessa ja niistä jokunen ajatus niille hyödynnettäväksi, jotka jatkossa tulevat anomaan yhteisöissään ansioituneille henkilöille kunniamerkkejä.

 

 

Anomus kannattaa tehdä ajoissa

 

  • itsenäisyyspäivänä myönnettävien ansiomerkkien anomukset pitää hoitaa ritarikuntien hallituksille mielellään jo ennen juhannusta

 

Pyytäkää ehdottamanne saajan itse kertoa ansioistansa!

 

  • pitää kuitenkin tehdä selväksi, että anomuksen hyväksyy ritarikunnan hallitus ja siihen päätökseen anojalla ei ole mahdollista vaikuttaa
  • tiedän lukuisia tapauksia, joissa anojalla ei ole ollut tietoa ehdokkaan ansioista ja sen vuoksi anomus on hylätty. Agrologeilla on aina ollut tapana, että ehdokas on itse kertonut saavutuksensa ja sen vuoksi agrologien osalta hyväksymisprosentti on korkea. Jos anomuksen tekee työnantaja, niin työnantaja ei voi tietää kaikkia ehdokkaan ansioita ja siksi monet työnantajan tekemät anomukset on hylätty tai ehdokas on saanut liian vaatimattoman kunniamerkin – tunnen monta tällaista tapausta!
  • viittaan edelliseen, kun kerron, että sain ainakin kahdelle ennen hylätylle alaiselleni kunniamerkin, kun pyysin heitä itse kertomaan saavutuksensa ja liitin ne kunniamerkkianomukseen. Ritarikuntien hallitukset arvostavat siviilipuolella aikaansaatuja tuloksia, sillä niiden mielestä työelämän saavutukset pelkästään eivät useinkaan ole riittäviä ansioita – myös tästä tiedän lukuisia tapauksia!

 

Arvioikaa, että kannattaako kunniamerkkianomuksesta kertoa ehdokkaalle

 

  • pääsääntöisesti kannattaa, sillä asian julkistaminen saa aikaan ainakin sen, että ehdokas arvostaa työnantajaansa/kunniamerkin anojaa

 

Ohjeet kunniamerkkien anomisesta löytyvät, kun googlaa ”Ritarikunnat”!

Kaikki kunniamerkkianomukset kuuluvat tietyn ministeriön piiriin ja kokemuksesta luulen tietäväni, että ministeriöillä on ohjeelliset kiintiöt esittää ritarikuntien hallituksille kunniamerkkianomuksia - anakin takavuosina esim. omakotiyhdistysten anomukset kuuluivat ympäristöministeriön kiintiöön.

 

 

Kerron vielä yhden tositapauksen kunniamerkin anomisesta:

 

 

  • toimin 1970-luvun alkupuolella Etelä-Pohjanmaa Agrologit ry:n sihteerinä ja anoimme itsenäisyyspäivän kunniamerkkiä eräälle ansioituneelle agrologi-veljelle.  Kyseinen agrologi-veli oli niin ansioitunut, että ritarikunnan hallitus päätti myöntää hänelle varsin arvokkaan kunniamerkin. Kunniamerkki oli niin korkea, että siitä joutui anoja – Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry – maksamaan varsin korkean hinnan.
  • muistelen, että kunniamerkin lunastushinta oli tasoa 700 markkaa ja kun yhdistyksen saldotilanne silloin oli n. 1.500 markkaa, niin panostus agrologiveljemme kunniamerkkiin oli merkittävä!
  • alemmat kunniamerkit ovat maksuttomia

 

 

 

Kannustan yhdistyksiä, kuntia, kuntainliittoja ja erilaisia muita tahoja anomaan ansioituneille jäsenilleen kunniamerkkejä, mutta tiedostakaa ne ”vaarat”, jos kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Agrologien Liitto ry, Pirkanmaan Agrologit, kunniamerkin anominen, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, Juha Sipilä Suomen Valkoisen Ruusun suurristi,

Ehdotukset Itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä on tehtävä heinäkuun aikana

Tiistai 19.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Kevättalvi on aikaa, jolloin monet yhdistykset pitävät vuosikokouksiaan.

 

Usein vuosikokouksen ohjelmassa on Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivänä eli joulukuun 6. päivänä myöntämien kunniamerkkien jakaminen yhdistyksen toiminnassa ansioituneille.

 

Toinen merkittävä päivä kunniamerkkien jakamisessa on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä eli kesäkuun 4. päivä.

 

Olen vuosien saatossa ollut osallisena useiden kunniamerkkien anomisessa eri yhdistyksissä ja työyhteisöissä ansioituneille henkilöille. Kokemukseni liittyvät koulukuntani Agrologien Liiton, omakotiyhdistysten sekä yritysmaailmassa kunniamerkkien anomisessa hankittuihin kokemuksiin.

 

Tässä muutamia ruohonjuuritasoisia kokemuksia ja näkemyksiä kunniamerkkien anomisesta:

 

Suomessa on kolme ritarikuntaa eli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta ja Vapaudenristin ritarikunta.

 

Kokemukseni pohjaavat Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Suomen Leijonan ritarikunnalle tehtyihin kunniamerkkianomuksiin.

 

Mainituilla ritarikunnilla on yhteinen hallitus, jonka Suurmestarina toimii Tasavallan Presidentti.

 

Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä myönnettävien kunniamerkkien anominen pitää tapahtua viimeistään huhtikuun 15. päivä ja Itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien anomukset on jätettävä viimeistään heinäkuussa.

 

Yhdistyksillä ja yrityksillä kunniamerkkianomukset osoitetaan sille ministeriölle, jonka kiintiöstä kunniamerkkiä aiotaan anoa. Samoin on varmaan myös julkishallinnossa, mutta vastuuministeriötä/vastuuministeriöitä en tiedä.

 

Kunniamerkkien anomuskaavakkeita on saatavana eri ministeriöistä ja niistä keskusjärjestöistä, joiden piirissä hakeminen tulee tapahtumaan.

 

Kaavakkeen täyttämisessä kannattaa panostaa siihen, että kaikki kunniamerkkianomuksen kohdehenkilön ansiot tulevat kirjattua.

 

Tiedän tapauksia, joissa anomuskaavake on täytetty puutteellisesti ja kunniamerkkianomus on sillä kerralla hylätty. Tiedän myös tapauksia, jossa aiemmin hylätty anomus on vuoden tai kahden kuluttua tuonut tuloksen, kun kohdehenkilön ansiot on osattu kattavasti kertoa Ritarikuntien hallitukselle.

 

Vihjeenä ansiomerkkien hakijoille se, että pyydä kohdetta itse kertomaan ne seikat, joissa hän on kunnostautunut. Toteutin bisnesmaailmassa onnistuneesti tätä periaatetta, jonka olen yhdistyksissä toimiessani oppinut. Yritysten henkilöosastot saattavat kauhistella tätä tapaa, mutta oikein toteutettuna se on tehokas tapa.

 

Erityisen tärkeitä ovat vaikkapa partiotoiminnassa, jalkapallon- tai jääkiekon seuratoiminnassa, lentopallojoukkueen vetäjänä ja muissa vastaavissa toimissa hankitut luottamustehtävät! Kolmannen sektorin riennossa osoitettu kansalaiskunto on vahvaa meriittiä kunniamerkkien saamisessa.

 

Minulle on kerrottu ja olen samaa myös itse havainnoinut, että erityisesti julkisessa hallinnossa kunniamerkkien saaminen on työlästä – siellä löytyy aina esimiesportaalta henkilöitä, jotka kokevat alaisille haettavan kunniamerkin piikkinä omassa lihassaan! Myös poliittiset raja-aidat jarruttavat pätevien henkilöiden palkitsemista julkishallinnossa kunniamerkeillä.

 

Samaa joutuu ehkä toteamaan myös yritysten piirissä – toki siellä hakuprosessia hidastaa se, että ei tunneta työntekijän tai toimihenkilön ansioita hänen ”siviilielämässään”.

 

*********

 

Sain pontimen tämän jutun laatimiselle, kun puheenjohdin Pirkanmaan Agrologit ry:n kevätkokouksen viime viikolla ja luovutimme kokouksessamme korkean kunniamerkin yhdistyksemme puheenjohtaja Katariina Pylsylle.

 

 

kunniamerkki1

 

Agrologien Liitto ry:n toiminnanjohtaja Esko Lappalainen lukemassa kunniamerkkiin liittyvää kunniakirjaa…

 

 

kunniamerkki2

 

…ja tässä hän kiinnittää kunniamerkkiä Katariinan rintapieleen.

 

 

kunniamerkki3

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja, Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä sai Agrologien Liiton anomana Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Katariinan saaman kunniamerkin virallinen lyhenne on SVR I R ja se asettuu kunniamerkkien keskinäisessä arvojärjestyksessä varsin korkealle.

 

Mainittakoon, että puheenjohtajallemme myönnetty ansiomerkki on ”yhden pykälän arvokkaampi” kuin Suomen Leijonan Pro Finlandia-mitali!

 

Onnittelut Katariinalle myös tätä kautta!

 

 

********

 

Kävin Katariinan saamasta kunniamerkistä kipinän saaneena oman kirjahyllyni vitriinillä ja hain sieltä esille runsaat kymmenen vuotta sitten saamani kunniamerkin.

 

 

kunniamerkit4

 

Kyseessä on saman ritarikunnan ansiomerkki kuin Katariinalla, mutta hieman alempiarvoisempi.

Sain aikoinaan Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin, jonka virallinen lyhenne on SVR Ar.

Myös siitä kiitokset kuuluvat Agrologien Liitto ry:lle.

 

 ***********


Kannustan yhdistysväkeä laittamaan kunniamerkkianomukset vetämään. Kunniamerkkien anomiseen liittyy tietysti aina pieni riski, sillä ritarikuntien hallitukset ovat viime vuosina joutuneet hylkäämään ansioituneidenkin kansalaisten kunniamerkkianomuksia.

 

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Vapaudenristin ritarikunta, Itsenäisyyspäivän ansiomerkit. Puolustusvoimien lippujuhlapäivän ansiomerkit. SVR I R, SVR Ar, Agrologien Liitto Ry, Katariina Pylsy,