Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomalaista ruokaa myös "Suomalaisen ruuan päivän" jälkeen!

Perjantai 6.9.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomalaisen ruuan päivä oli 4.9.2019, mutta kun meillä on suomalaisen ruuan päivä 365 päivänä vuodessa, vietimme suomalaisen ruuan päivää myös eilen!

 

 

Valmistauduimme eilen Rouvan kanssa Viljakkalan Seurojentalolla ensi lauantaina eli 7.9.2019 järjestettävään ” Läheltä Sinulle” –tapahtumaan ja sen merkeissä riitti paljon puuhaa.

 

 

 

IMG_4293.JPG

 

 

Porkkanat onnistuivat tänä kesänä hyvin ja esimerkiksi porkkanakärpäsen vioittumisia löysimme vain yhdestä porkkanasta!

 

 

 

IMG_4294.JPG

 

 

Jyrsijät ovat yleensä melkoinen ongelma punajuurikasvustoissa, mutta nyt jyrsijöistä ei ole pienintäkään havaintoa.

 

 

 

IMG_4295.JPG

 

 

Palsternakka alkaa kasvamaan kokoa vasta nyt, mutta mukavasti se on kasvanut kokoa jo nyt. Veikkaan, että Rouvan palsternakkaa riittää vain nopeimmille!

 

 

 

IMG_4296.JPG

 

 

Varsiselleri tulee olemaa haluttu myyntiartikkeli Läheltä Sinulle –tapahtumassa.

 

 

 

IMG_4297.JPG

 

 

Lehtikaali on meillä tänä vuonna hyvin rajallinen myyntiartikkeli, mutta ”ans kattoo ens vuonna”!

 

 

 

IMG_4298.JPG

 

 

Kurpitsat ovat kasvaneet hyvin ja jos aurinkoisia säitä riittää, niin…!

 

 

 

IMG_4299.JPG

 

 

Blue Congo –peruna taitaa taas loppua ennen Läheltä Sinulle –tapahtuman päättymistä!

 

 

 

IMG_4301.JPG

 

 

Luumusato on kohtuullinen, mutta ei lähellekään sitä ennätysvuotta, jolloin saimme näistä samoista puista/pensaista 350 kiloa luumuja!

 

 

On tämä sadonkorjuuaika hienoa aikaa Viherpeukalolle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisen ruuan päivä, Joka päivä pitää olla suomalaisen ruuan päivä, Palsternakka - suomalainen ruoka, Läheltä Sinulle, Viljakkalan Seurojentao, Viljakkalan Seurojentalo Läheltä Sinulle, Porkkana Läheltä Sinulle, Punajuuri Läheltä Sinulle, Palsternakka

Maaseutunuorten eilinen Joulutuli- tempaus muistutti kuluttajia, että joulupöytään kannattaa hankkia kotimaisia elintarvikkeita

Lauantai 21.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Maaseutunuorten Joulutuli-tempaus, joka painottaa kotimaisten elintarvikkeiden tärkeyttä, on jo muodostunut perinteeksi.

 

Tämän vuoden tempaus toteutettiin eilen ja se merkitsikin sitä, että Maaseutunuorten Joulutulia oli valaisemassa joulunviettoon matkaavien kansalaisten taivalta iltahämärissä koko maassa.

 

Joulutuliperinne alkoi parisenkymmentä vuotta sitten Etelä-Pohjanmaalla ja nyt se on laajentunut koko maahan.

 

Maaseutunuoret haluavat Joulutulien avulla muistuttaa, että kotimainen lähellä tuotettu ruoka on jäljitettävää, vastuullista ja turvallista.

 

Kotimainen ruoka tuo työtä alkutuotantoon, elintarviketeollisuuteen ja koko elintarvikeketjuun. Se luo hyvinvointia koko Suomeen.

 

 

tulet1

 

 

Pirkanmaalaiset Maaseutunuoret sytyttivät Joulutulet mm. Tampereen Keskustorille Vanhan kirkon välittömään läheisyyteen.

 

Poikkesin Keskustorin Joulutulilla.

 

 

tulet2

 

 

Maaseutunuoret ja tamperelaiset kuluttajat olivat saaneet Joulutulille arvovieraan, sillä myös kansanedustaja Arto Pirttilahti oli paikalla.
 
Kuvassa vasemmalta MTK-Pirkanmaan järjestöagrologi Jaakko Ahola, kansanedustaja Arto Pirttilahti, maidontuottaja Heikki Salomaa Orivedeltä ja Sami Rantanen myös Orivedeltä.

 

 *************

 

Pirkanmaan Maaseutunuoret polttivat Joulutulilla jätkänkynttilöitä.

 

 tulet3

 

 

Opin Heikki Salomaalta hyvän niksin, kun hän näytti jätkänkynttilän pohjaan moottorisahalla tehtyä sahausta sekä jätkänkynttilän keskelle porattua reikää, jotka yhdessä merkitsevät palamisen varmistamista. Salomaa oli tehnyt reiän halkaisijaltaan 16 mm:n poranterällä, mutta hieman suurempi reikä olisi hänen mielestään parempi.
 
Moottorisahalla tehty ristikko sekä reikä helpottavat vedon syntymistä ja sitä kautta jätkänkynttilän palaminen varmistuu.

 

Aina oppii, kun kulkee silmät auki!

 

 ***********

Maaseutunuoret ovat oikealla asialla, kun muistuttavat, että syömällä suomalaista, maukasta ruokaa kannamme vastuun oman ruokamme vaikutuksista ja säästämme luontoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaseutunuoret, Maaseutunuorten Joulutulet 2013, suomalainen ruoka, kotimainen ruoka, lähiruoka, Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Jaakko Ahola, Heikki Salomaa, Sami Rantanen, MTK-Pirkanmaa,