Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On vastuutonta, että eturauhassyöpää ei vieläkään etsitä seulomalla!

Maanantai 27.9.2021 - -Esko Erkkilä-

Olemme julkisuudesta saaneet todeta, että syöpäseulonnat ovat nyt laajentuneet suolistosyövän havaitsemiseen.

 

Hyvä niin, mutta edelleen on suuri epäkohta se, että maamme yleisintä syöpää eli miesten eturauhassyöpää ei edelleenkään haluta seuloa.

 

Suolistosyövillä tarkoitetaan paksusuolen sekä peräsuolen syöpiä ja niitä todettiin vuonna 2019 yhteensä 3.028 henkilöllä.

 

Samana vuonna miehillä todettiin 5.245 eturauhassyöpää!

 

Olen elävä esimerkki – siis todella elävä – siitä, että eturauhassyövän seulonta tuo tulosta, sillä sain vuonna 2001 työkaveriltani ohjeen, että minun pitäisi käydä PSA-kokeessa. 

 

Noudatin kehotusta ja minulla todettiin kohonnut PSA-arvo, joka sitten jatkotutkimuksissa todettiin eturauhassyöväksi. Minut leikattiin vuonna 2001 ja tässäpä kirjoittelen. 

 

On mahdotonta ymmärtää terveysviranomaisten vatulointia, kun yhä edelleenkään eturauhassyövän seulontaa ei ole saatu aikaiseksi.

 

Onko vajaat tuhat eturauhassyöpään vuosittain kuollutta miestä yhä edelleenkin liian pieni lukumäärä?

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: On vastuutonta että eturauhassyöpää ei vieläkään etsitä seulomalla! Eturauhassyöpä, eturauhassyöpäseulonnat on saatava käyntiin PSA-tutkimus, PSA-seulonta, suolistosyövät, suolistosyöpä,

Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!

Torstai 3.6.2021 - -Esko Erkkilä-

Joka vuosi Suomessa tavataan naisilla 5 000 uutta rintasyöpätapausta ja sama määrä uusia syöpätapauksia löydetään vuosittain myös miehillä eturauhassyövän osalta.

 

Naisilla on yhteiskunnan puolesta huolehdittu rintasyöpäseulonnoista ja tulokset tästä toiminnasta ovat hyviä, sillä rintasyöpäseulonnoissa tavataan 35 – 40 % uusista tapauksista.

 

Miehillä eturauhassyövän osalta tilanne on synkkä, sillä potilasjärjestöjen painostuksesta huolimatta eturauhassyövän seulontoja ei ole – käsittämätöntä, sillä eturauhassyöpään kuolee vuosittain 900 miestä!

 

eskonnumerokuva20212.png

 

Kokemusasiantuntijana totean, että syyskuussa vuonna 2001 minulla todettiin eturauhassyöpä, joka leikattiin jo heti marraskuussa ja tässäpä kirjoittelen kahdenkymmenen vuoden kuluttua diagnosista!

 

Vahva kiitollisuuden katse ”yläkertaan” sekä työkaverilleni, joka vaimonsa ohjeistamana oli itse käynyt PSA-kokeessa ja suositteli sitä minullekin.

 

*********************

Kiitokset Tampereen kaupungille, joka on kokeilukuntana mukana suolistosyövän seulonnoissa.

Alkavan kuntavaalikauden aikana Tampereella syöpäselonnoissa pitäisi ottaa käyttöön miesten eturauhassyöpäseulonnat. Seulonnan ensimmäinen vaihe olisi PSA-kokeet ja jos niiden osalta on aihetta, niin edettäisiin tutkimusten seuraaviin vaiheisiin.

Tampereella löytyy vankkaa tietämystä eturauhassyövän seulonnoista, joten myös sen puolesta ehdotan kuntavaaliehdokkaana, että Tampere pitäisi saada eturauhassyöpäseulonnassa kokeilukunnaksi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!, rintasyövän seulonta, eturauhassyövän seulonta, syöpäseulonnat,

Olen eturauhassyöpäseulontojen aloittamisesta samaa mieltä kuin 141 kansanedustajaa!

Torstai 27.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Tamperelainen kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus jätti viime vuonna eduskunnalle lakialoitteen eturauhassyöpäseulontojen aloittamisesta.

 

Lakialoite sai poikkeuksellisen suuren kannatuksen, sillä sen allekirjoitti peräti 141 kansanedustajaa (luettelo aloitteen allekirjoittaneista kansanedustajista tämän juttuni lopussa)!

 

 

IMG_1921.JPG

 

Keskeinen teemani kuntavaaliehdokkaana on, että…

 

…Tampereella pitäisi ottaa käyttöön eturauhassyövän seulonta!

 

 

Miehillä todetaan vuosittain n. 5 000 uutta eturauhassyöpätapausta ja eturauhassyöpään kuolee vuosittain 900 miestä!

 

Kiitokset Tampereen kaupungille, joka on kokeilukuntana mukana suolistosyövän seulonnoissa.

 

Seuraavana vaiheena syöpäselonnoissa pitäisi ottaa käyttöön miesten eturauhassyöpäseulonnat, sillä esim. naisten rintasyöpäseulonnoissa tavataan 35 - 40 % naisten rintasyöpätapauksista.

 

Tampereella löytyy vankkaa tietämystä eturauhassyövän seulonnoista, joten myös sen puolesta Tampere pitäisi saada eturauhassyöpäseulonnassa kokeilukunnaksi!

 

 

saritanusjamyosmuita.jpg

 

 

Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Sari Tanus kuvassani yhdessä Arto Pirttilahden, Mauri Pekkarisen sekä Ben Zyskowicz´n kanssa.

 

****************************

 

Ja sitten lupaamani lista niistä kansanedustajista, jotka allekirjoittivat Sari Tanuksen laatiman lakialoitteen:

 

Sari Tanus kd 

Matti Semi vas 

Toimi Kankaanniemi ps 

Markus Lohi kesk 

Ilkka Kanerva kok 

Petri Honkonen kesk 

Hannu Hoskonen kesk 

Joonas Könttä kesk 

Kim Berg sd 

Mikko Lundén ps 

Merja Mäkisalo-Ropponen sd 

Mikko Kinnunen kesk 

Joakim Strand r 

Antero Laukkanen kd 

Peter Östman kd 

Sari Essayah kd 

Päivi Räsänen kd 

Juha Sipilä kesk 

Juha Pylväs kesk 

Jouni Ovaska kesk 

Arto Pirttilahti kesk 

Veikko Vallin ps 

Vilhelm Junnila ps 

Petri Huru ps 

Lulu Ranne ps 

Jouni Kotiaho ps 

Olli Immonen ps 

Jari Ronkainen ps 

Riikka Slunga-Poutsalo ps 

Rami Lehto ps 

Jukka Mäkynen ps 

Sanna Antikainen ps 

Marko Kilpi kok 

Ari Koponen ps 

Veijo Niemi ps 

Hanna-Leena Mattila kesk 

Markku Eestilä kok 

Pia Kauma kok 

Inka Hopsu vihr 

Sheikki Laakso ps 

Arto Satonen kok 

Minna Reijonen ps 

Mikko Savola kesk 

Heikki Vestman kok 

Pihla Keto-Huovinen kok 

Timo Heinonen kok 

Mauri Peltokangas ps 

Juhana Vartiainen kok 

Paula Risikko kok 

Ben Zyskowicz kok 

Mika Niikko ps 

Hanna Huttunen kesk 

Petteri Orpo kok 

Kimmo Kiljunen sd 

Jari Myllykoski vas 

Kaisa Juuso ps 

Pasi Kivisaari kesk 

Heidi Viljanen sd 

Paula Werning sd 

Marko Asell sd 

Harry Harkimo liik 

Johannes Yrttiaho vas 

Arja Juvonen ps 

Pia Lohikoski vas 

Juha Mäenpää ps 

Mia Laiho kok 

Aki Lindén sd 

Pia Viitanen sd 

Ari Torniainen kesk 

Leena Meri ps 

Jukka Kopra kok 

Kai Mykkänen kok 

Markus Mustajärvi vas 

Tuomas Kettunen kesk 

Niina Malm sd 

Jaana Pelkonen kok 

Esko Kiviranta kesk 

Matias Marttinen kok 

Mikko Ollikainen r 

Seppo Eskelinen sd 

Jari Koskela ps 

Sakari Puisto ps 

Mari-Leena Talvitie kok 

Janne Sankelo kok 

Jukka Gustafsson sd 

Jussi Halla-aho ps 

Riikka Purra ps 

Suna Kymäläinen sd 

Johannes Koskinen sd 

Raimo Piirainen sd 

Elina Lepomäki kok 

Sandra Bergqvist r 

Anna-Kaisa Ikonen kok 

Ruut Sjöblom kok 

Ville Kaunisto kok 

Katja Taimela sd 

Mikko Kärnä kesk 

Anne Kalmari kesk 

Tarja Filatov sd 

Veronica Rehn-Kivi r 

Kalle Jokinen kok 

Sanni Grahn-Laasonen kok 

Juho Kautto vas 

Mika Kari sd 

Ville Vähämäki ps 

Mats Löfström r 

Eeva-Johanna Eloranta sd 

Ilmari Nurminen sd 

Hussein al-Taee sd 

Jussi Saramo vas 

Janne Heikkinen kok 

Katja Hänninen vas 

Pekka Aittakumpu kesk 

Hannakaisa Heikkinen kesk 

Anders Adlercreutz r 

Heikki Autto kok 

Tom Packalén ps 

Mari Holopainen vihr 

Bella Forsgrén vihr 

Hanna Holopainen vihr 

Tiina Elo vihr 

Maria Guzenina sd 

Jenna Simula ps 

Anu Vehviläinen kesk 

Anneli Kiljunen sd 

Johanna Ojala-Niemelä sd 

Kristiina Salonen sd 

Saara-Sofia Sirén kok 

Sari Multala kok 

Jussi Wihonen ps 

Mai Kivelä vas 

Johan Kvarnström sd  

Anders Norrback r 

Pauli Kiuru kok 

Sebastian Tynkkynen ps 

Kari Tolvanen kok 

Ano Turtiainen ps 

Jani Mäkelä ps 

Mari Rantanen ps 

Sami Savio ps 

Ritva Elomaa ps 

Merja Kyllönen vas 

 

 

***********************

 

Pyrin kaikin tavoin edesauttamaan, että eturauhassyöpäseulonnat tulisivat voimaan Suomessa mahdollisimman pian; ensimmäisenä vaiheena voisi olla, että Tampere nimettäisiin kokeilukunnaksi eturauhassyöpäseulontojen suorittamisessa.

 

Pyydän tukea kaikilta Tampereen kuntavaaliehdokkailta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sari Tanus, Eturauhassyöpä, Eturauhassyöpäseulonnat, Eturauhassyöpäseulontojen aloittaminen, Tampere kokeilukunnaksi, Tampere kokeilukunnaksi eturauhassyöpäseulonnoissa, Lakialoite LA 9/2020 vp Sari Tanus kd ym.,

Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!

Tiistai 11.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Kokemusasiantuntijana tarjosin Aamulehdelle juttuani eturauhassyöpäseulonnoista ja lehti julkaisi sen eilen.

 

 

Juttuni ”raakaversio” tässä…

 

 

”Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!

 

Suomessa todetaan naisilla n. 5 000 uutta rintasyöpätapausta vuodessa ja miehillä todettujen eturauhassyöpien osalta liikutaan samoissa lukemissa.

 

Syöpäsäätiöltä saamieni tietojen mukaan naisten rintasyöpätapauksista todetaan seulonnoissa n. 35 – 40 prosenttia.

 

Miehillä ei edelleenkään ole eturauhassyövän seulontoja, mutta sama tietolähde kertoo, että PSA-testiin perustuva seulonta on vähentänyt eturauhassyövän aiheuttamia kuolemia viidenneksellä.

 

Kiitokset Tampereen kaupungille, joka on kokeilukuntana mukana suolistosyövän seulonnoissa. Tampereella kaupunkilaisten innostus suolistosyövän seulontaan on ollut kiitettävää, sillä kiinnostus on liikkunut 80 %:n tasolla – neljällä prosentilla seulontoihin osallistuneista on todettu syöpä. Mainittakoon, että suolistosyöpä on harvinaisempi kuin rinta- tai eturauhassyöpä, sillä tapauksia on ”vain” 3 000 tapausta vuodessa.

 

Muut suolistosyöpäseulonnan kokeilukunnat ovat: Jyväskylä, Kaarina, Kustavi, Muurame, Orivesi, Oulu, Paimio, Posio, Sauvo, Säkylä ja Ylitornio.

 

*******************

 

Minulla todettiin vapaaehtoiseen PSA-seulontaan perustuva eturauhassyöpä syksyllä 2001. Syöpä poistettiin leikkaamalla ja mitään ongelmia ei ole kahdenkymmenen vuoden aikana ilmaantunut – hiihdin Finlandia-hiihdon helmikuussa 2002 ja muutamana talvena myös sen jälkeen.

 

Miesten eturauhassyöpäseulonnan tutkimuskärki on paljolti Tampereella ja tutkimushankkeet ovat saaneet merkittävää taloudellista tukeakin.

 

Ehdotan, että Tampereella aloitetaan eturauhassyöpäseulonnat, sillä se olisi mainio tilaisuus osoittaa johtajuutta myös sillä osa-alueella.

 

Fimlab Laboratoriot Oy ottaa PSA-kokeita ilman lääkärinmääräystä jo nyt ja näytteenotto maksaa 25,50 € eli kyseessä ei ole kustannuskysymys.

 

Eturauhassyöpäseulonnan ensimmäinen PSA-koe pitäisi ajoittaa hieman yli viiteenkymmeneen vuoteen ja toinen n. 55 vuoden ikään.

 

Tuumasta toimeen!

 

Esko Erkkilä

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilö 2000-luvulla

Kuntavaaliehdokas (Kesk.)”

 

 

 

….ja Aamulehdessä ilmestynyt juttu puolestaan…

 

 

IMG_1798.JPG

 

 

…tässä.

 

 

Voitte arvata, että puhelin on eilen soinut ja netti on laulanut, kun olen saanut kirjoituksestani positiivista palautetta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!, Eturauhassyövän seulonnat, rintasyöpäseulonnat, suolistosyöpäseulonnat, syöpäseulonnat,

Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu syöpäseulonnoissa, osa II

Perjantai 1.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Jatkan eilistä syöpäjuttuani ja nyt pääsen heti käsittelemään jutun otsikkoaihetta.

 

Oletan, että omaan aiheen käsittelyyn riittävästi kompetenssia, sillä minulle suoritettiin marraskuussa 2001 eturauhassyöpäleikkaus ja syöpäni todettiin PSA-tutkimuksen tuloksena.

***********

Mammografian maailmanlaajuinen historia alkaa jo 1900-luvun alkupuolelta, mutta Suomessa rintasyövän mammografiaperusteinen seulonta alkoi vasta vuonna 1987.

 

Nykyisin voimassaoleva ja kuntia velvoittava Valtioneuvoston asetus seulonnoista on annettu 21.12.2006 ja se tuli voimaan 1.1.207.

 

 

Asetuksessa todetaan mm.:

 

 

Kunnan tulee järjestää asukkailleen valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat seuraavasti:

 

  • rintasyöpäseulonta 50―69 vuotiaille, vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille naisille 20―26 kuukauden välein
  • kohdun kaulaosan syövän seulonta 30―60 vuotiaille naisille viiden vuoden välein
  • kaikilla seulottavaan ryhmään kuuluvilla kunnan asukkailla on oltava oikeus osallistua seulontaan yhtäläisten perusteiden mukaisesti
  • seulontaan osallistuminen on vapaaehtoista. Seulonnan järjestämisestä vastaavan tulee huolehtia siitä, että kunnan asukkaiden saatavilla on riittävästi tietoa seulonnan tavoitteista ja vaikuttavuudesta, seulontaan mahdollisesti liittyvistä riskeistä sekä seulonnan järjestämisestä
  • kunnan asukkaita ei saa asettaa terveyspalveluja järjestettäessä eriarvoiseen asemaan sen perusteella, ovatko he osallistuneet tai osallistuvatko he valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiseen tai muuhun kunnan järjestämään seulontaan

***********

 

Arvostan, että Suomessa naisille annetaan säädösperusteisesti mahdollisuus osallistua rintasyöpäseulontoihin, mutta arvostelen rankasti sitä, että miesten eturauhassyöpäseulonta ei nauti samanlaista säädösperusteista asemaa.

 

Kaikki eturauhassyöpään liittyvät potilasjärjestöt kannattavat yksimielisesti syöpäseulontojen laajentamista myös eturauhassyöpään.

 

Lääketieteen edustajat tolkuttavat, että PSA-tutkimuksilla löydettäisiin myös sellaisia syöpiä, joilla ei olisi vakavia seuraamuksia.  Totta sekin, mutta perustelu on yksilötasolla täysin kestämätön.

***************

 

 

Olen viime päivinä pohtinut, että miksi ns. lääketieteen asiantuntijat ovat poikkiteloin eturauhassyöpien seulontoihin.

 

 

Tunnustan, että olen pohtinut jopa sitä, että onko poikkiteloin asettuneilla ns. asiantuntijoilla jopa taloudellisia syitä vastustaa seulontoja.  En jaksa uskoa, että nämä vastarannankiisket saisivat toiminnastaan taloudellisia etuja, joten siihen en usko.

 

 

Terveydenhoitoala on sellainen, että alemmilla organisaatiotasoilla toimivat joutuvat mukautumaan organisaatiossa ylemmällä tasolla toimivien linjauksiin.

 

 

Onko niin, että alalla on auktoriteettiasemaan kohonneita, jotka suhtautuvat kriittisesti PSA-seulontoihin ja sen seurauksena koko lääkärikunta joutuu mukautumaan asiakkaiden, potilaiden ja koko yhteiskunnan kannalta haitalliseen toimintaan?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu syöpäseulonnoissa, syöpäseulonnat, eturauhassyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, paksu- ja peräsuolen syöpä, syöpätilastot,

Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu syöpäseulonnoissa, osa I

Torstai 28.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomessa tavattiin uusia syöpätapauksia vuonna 2014 ikäryhmittäinen seuraavasti:

 

  • 0 – 64 vuotiailla n. 11.000 uutta tapausta
  • 65 – 75 vuotiailla n. 10.000 uutta tapausta
  • yli 75 vuotiailla n. 11.500 uutta tapausta

 

 

Alle 65-vuotiaden kohdalla uusien syöpätapausten määrän ennustetaan laskevan vuoteen 2030, mutta suurten ikäluokkien ikääntyessä ikäluokan 65 – 75 osalta uusien syöpätapausten ennustetaan lisääntyvän jopa 23 % vuoteen 2030 mennessä.

 

Yli 75-vuotiailla uusien syöpätapausten ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

 

 

Ennusteet siis kertovat, että yhä useampi tulee sairastumaan syöpään, mutta lohtuna on se, että hoitomenetelmät kehittyvät hurjaa vauhtia, joten voimme kohdata tulevaisuuden kuitenkin rauhallisin mielin.

***************

 

 

Suomen yleisimmät uudet syöpätapaukset vuonna 2016 olivat miehillä eturauhassyöpä ja naisilla rintasyöpä.  Uusia eturauhassyöpiä todettiin 5.162 miehellä ja uusia rintasyöpiä 4.961 naisella.

 

 

Eturauhassyöpä ja rintasyöpä ovat ennusteiltaan hyviä, sillä molemmissa syöpämuodoissa elossaololuku oli vuonna 2016 yli 90 %.

 

Uusia keuhkosyöpätapauksia samana vuonna todettiin miehillä 1.742 tapausta ja naisilla 992 tapausta – keuhkosyöpä on vakava sairaus, sillä sen osalta elossaololuku oli miehillä vain 11 % ja naisilla 16 %.

 

 

Paksu- ja peräsuolisyöpien elossaololuku asettuu edellisten syöpien välimaastoon, sillä vuonna 2016 se oli miehillä 63 % ja naisilla 66 % - uusia tapauksia miehillä todettiin 1.735 ja naisilla 1.625.

 

 

Vielä muutama luku:

 

 

Eturauhassyöpä on iäkkäiden miesten sairaus ja rintasyöpä puolestaan nuorten naisten sairaus ja tässä ikäjaottelussa ”nuori” on alle 70-vuotias.

 

Eturauhassyöpään sairastui vuonna 2016 alle 70-vuotiaita miehiä 2.362 ja 70-vuotta täyttäneitä 2.800.

 

 

Rintasyövän osalta ”nuoria” eli alle 70-vuotiaita naisia oli 3.328 ja 70-vuotta täyttäneitä 1.633.

 

 

Huomaatte, että en tähän mennessä ehtinyt lainkaan kirjoitukseni aiheeseen ja sen vuoksi täydensinkin otsikkoa ”osa I” –maininnalla.

 

 

Toivottavasti jo huomenissa saan julkaistavaksi ”osa II”:n.

 

 

Sitä odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu syöpäseulonnoissa, syöpäseulonnat, eturauhassyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, paksu- ja peräsuolen syöpä, syöpätilastot,

Syöpäseulonnoissa ei ole tietoakaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta

Lauantai 5.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Myönnän, että juttuni otsikko on raflaava ja yhtä hyvin se voisi olla vaikkapa näin:

 

 

Lääkärit eivät noteeraa potilaiden ja potilasjärjestöjen mielipidettä 

 

tai

 

Lääkärit jyräävät potilasjärjestöjen mielipiteen

 

 

**********

 

 

Suomessa kaksi yleisintä syöpää ovat rintasyöpä ja eturauhassyöpä.

 

 

************************

 

 

 

Syöpätilastot laahaavat jälkijunassa, sillä löysin viralliset luvut vasta vuodelta 2016.

 

 

Vuonna 2 016 Suomessa todettiin 34 122 uutta syöpää, joista miehillä 17 614 ja naisilla 16 508.

 

 

Suomen Syöpärekisterin tietojen mukaan yleisimpiä syöpiä vuonna 2016 oli miehillä eturauhassyöpä (5162 tapausta) ja naisilla rintasyöpä (4961 tapausta).

 

Eturauhassyöpä ja rintasyöpä ovat jo vuosikaudet olleet Suomen yleisimmät syövät ja niiden yleisyys uusien syöpätapausten löytämisessä ovat jokseenkin tasavahvat.

 

 

********************

 

 

Sairastin eturauhassyövän vuonna 2001 ja sen varhaistoteamisen ansiosta olen yhä kunnossa.

 

 

Varhaistoteaminen onkin mielestäni kaiken A ja O, kun tarkastellaan syövästä selviämistä.

 

 

Rintasyövän varhaistoteamisessa mammografia on keskeinen menetelmä ja vastaavasti eturauhassyövässä PSA-seulonta verinäytteestä toimii samalla tavalla.

 

**********

Annastiina Hakuliselta valmistui keväällä 2018 Tampereen yliopistossa kansanterveystieteen pro gradu-tutkielma, jossa tarkasteltiin mm. eturauhassyövän hoitopäätöksiin liittyviä prosesseja, radikaalihoitotoimenpiteiden jälkeistä elämänlaatua sekä vertaistukihenkilötoimintaa.

 

 

Tutkielman aineistokeruussa tiedusteltiin eturauhassyöpäpotilailta – käytän mieluummin termiä ”eturauhassyöpäasiakkailta” – heidän näkemyksiään eturauhassyövän väestötason seulonnasta ja sen tarpeellisuudesta.

 

 

IMG_6845.JPG

 

 

Tutkielmaa referoitiin joulukuussa 2018 ”Propo – Suomen eturauhasyhdistys ry”:n jäsenlehdessä.

 

 

Referointi oli täyttä asiaa, mutta artikkelin otsikko ei sitä ollut – oletan, että otsikkoa olivat päässeet käpälöimään PSA-analysointia vastustavat tahot! Surullista!

 

 

Artikkelin teksti oli asiallista ja siitä pieni näyte:

 

 

”Seulonnan tarpeellisuutta perusteltiin erityisesti varhaisen diagnostiikan hyödyillä. Tutkimukseen osallistuneiden mukaan syöpien havaitseminen ja hoitaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa säästäisi terveydenhuollon kustannuksia, parantaisi potilaiden hoitomahdollisuuksia ja vähentäisi kuolleisuutta. Lisäksi PSA-seulonnan laajentamista puolsi heidän mielestään se, että seulontamenetelmänä on yksinkertainen ja edullinen verikoe.”

 

 

Vetoan lukijoitani tekemään kanssani työtä, jotta miesten eturauhassyövän varhaistoteamiseksi luotaisiin nopeasti järjestelmä, jossa 45 – 48 –vuotiaat miehet pääsisivät ensimmäisen kerran elämässään yhteiskunnan luomaan terveydenhoitojärjestelmään, jossa miehille tehtäisiin PSA-verikoe ja ryhdyttäisiin koetulosten pohjalta joko hoitotoimenpiteisiin tai sovittaisiin seuraava aika PSA-kokeen tekemiselle.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpäseulonnat, syöpäseulonnat loukkaavat sukupuolten tasa-arvoa, kattavan PSA-seulonnan puuhe loukkaa sukupuolten tasa-arvoa, sukupuolten tasa-arvo, mammografia, PSA-seulonta,

Rintasyöpä naisilla ja eturauhassyöpä miehillä edustavat uusista syöpätapauksista lähes kolmasosaa

Lauantai 23.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen Syöpärekisteri on Suomen Syöpäyhdistyksen tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos, joka ylläpitää tietokantaa kaikista Suomessa todetuista syöpätapauksista.

 

Se on vast´ikään julkaissut uusimman tilastonsa eli uudet syöpätapaukset vuodelta 2011.

 

Tilasto osoittaa, että vuonna 2011 Suomessa todettiin kaikkien aikojen suurin määrä uusia syöpätapauksia, sillä niiden luku ylitti ensimmäisen kerran 30.000 uutta syöpädiagnoosia vuodessa.

 

Suomen yleisin syöpä vuonna 2011 oli rintasyöpä 4.865 uudella tapauksella. Luku merkitsee 32,5 % kaikista naisilla havaituista uusista syöpätapauksista.

 

Miehillä yleisin syöpä oli edellisvuosien tapaan eturauhassyöpä. Uusien eturauhassyöpien lukumäärä 4.719 tapausta merkitsi 31 %:n osuutta miesten kaikista uusista syövistä.

 

**********

Maaliskuun alussa kerrottiin, että Tampereen yliopistoon on perustettu eturauhassyövän tutkimuskeskus.

 

Tutkimuskeskuksen perustaminen on luottamuksenosoitus Tampereella tehdylle eturauhassyöpätutkimukselle.

 

Perustettu tutkimuskeskus on henkilöresursseiltaan mittava, sillä yksikössä tulee työskentelemään seitsemän professorin vetämissä tutkimusyksiköissä yli 60 syöpätutkijaa.

 

*********

 

Eturauhassyövän kokeneena ja syöpädiagnoosin seulonnan tuloksena saaneena uskallan toppuutella Tampereelle perustetun tutkimuskeskuksen tutkijoita siitä, että eturauhassyövän toteamisessa seulonta olisi tarpeeton.

 

Puolustan eturauhassyövän toteamisessa seulonnan merkitystä.

 

Olen itse paras argumentti seulonnan merkityksestä, sillä näitä rivejä ei naputtelisi kukaan, jos en vuonna 2001 olisi saanut olla seulonnan kohteena.

 

Potilasjärjestöt puolustavat eturauhassyövän toteamisessa seulonnan merkitystä ja eräänä argumenttina on mm. sukupuolten tasa-arvo.

 

Ehdottelen miesten eturauhassyövän toteamisessa menettelyä, jossa seulonta kohdistettaisiin ikäluokkiin 50 – 70 vuotta.

 

Tiedän, että iäkkäillä miehillä voidaan lähes kaikilla todeta eturauhassyöpä, mutta se ei enää heillä etene eikä aiheuta ongelmia.

 

Hieman yli viisikymmen-vuotiailla tilanne on kuitenkin tyystin toinen ja sen vuoksi on tärkeää, että heidän eturauhassyöpänsä löydetään.

 

Eturauhassyövän seulonnassa on hyvä muistaa, että...

...seuranta...

...hoitomuotona valtaa koko ajan suosiota lisää ja mm. sen aktiiviseen tutkimukseen sekä markkinointiin toivon nyt Tampereelle perustetun tutkimuskeskuksen satsaavan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Syöpärekisteri, Suomen Syöpäyhdistys, rintasyöpä, eturauhassyöpä, eturauhassyövän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto, eturauhassyövän selonta, syöpäseulonnat,

Miesten PSA-seulonta on saatava samalle tasolle kuin naisten rintasyöpäseulonta

Torstai 1.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Naisilla todettiin vuonna 2010 14.402 uutta syöpätapausta ja niistä rintasyöpiä oli 4.678.

 

Miehillä vastaavana aika todettiin 14.795 uutta syöpätapausta ja niistä eturauhassyöpiä oli 4.709.

 

Luvuista havaitaan, että molemmilla sukupuolilla todetut syöpätapaukset olivat jokseenkin samalla tasolla sekä myös se, että uudet rintasyöpä- ja eturauhassyöpätapaukset olivat lukumäärältään jokseenkin samansuuruiset.

 

Rintasyöpä- ja eturauhassyöpätapausten osalta on se ero, että rintasyövän etsinnässä on käytössä kattava seulonta, mutta eturauhassyövän kohdalle niin ei ole.

 

Pidän tilannetta huonona ja haluan toimia voimakkaasti, että myös eturauhassyövän osalta maahamme saataisiin kattava seulonta.

 

Tiedän tasan tarkkaan ne näkökulmat, joilla lääkärikunta perustelee nykytilannetta, mutta en hyväksy perusteluja.

 

Toimin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä ja tunnen asiat omakohtaisesti melkoisen hyvin.

 

Minulla todettiin omaehtoisessa seulonnassa eturauhassyöpä vuonna 2001. Se leikattiin ja olen sen jälkeen saanut elää ”syöpävapaata” aikaan.

 

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen puheenjohtajana toimii sosiaalineuvos Seppo Rantanen.

 

Tapaan Rantasen silloin tällöin ja viimeksi kunnallisvaali-illassa Aamulehden Ziberiassa 28.10.2012.

 

 

SeppoRantanen

 

Tässä sosiaalineuvos Seppo Rantanen (kok) Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkisen haastateltavana.

 

 

Sosiaalineuvos Rantanen muistaa minut sekä tietää mielipiteeni ja hän tulikin puheilleni.

 

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen puheenjohtajana sosiaalineuvos Rantanen puolustelee maamme lääkärikunnan virallista kantaa, mutta hän antaa arvon myös minun mielipiteelleni.

 

 

Kerroin taas kerran omakohtaiset kokemukseni eturauhassyöpäseulonnan tarpeellisuudesta ja totesin odottavani kiivaasti sitä päivää, jolloin miehet saavat syöpäseulontojen kohdalla tasa-arvoisen kohtelun naisten kanssa.

 

Omalta kohdaltani se ei enää ole tarpeen, mutta ajattelen niitä n. 5.000 miestä, jotka jokaisena lähivuotena tulevat kohtaamaan eturauhassyövän.


Osalle diagnoosi tulee liian myöhään, mutta heillekin se olisi ehtinyt ajoissa, jos Suomessa olisi rintasyöpäseulonnan tapaan yhteiskunnan järjestämä eturauhassyövän seulonta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpärekisteri, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilötoiminta, Seppo Rantanen, sosiaalineuvos Seppo Rantanen, eturauhassyöpä, rintasyöpä, syöpäseulonnat,

Syöpäseulontojen laajentaminen toisi monelle suomalaiselle enemmän synttäreitä

Perjantai 17.6.2011 - -Esko Erkkilä-

Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio kertoi syöpäjärjestöjen tasavuosijuhlassa Finlandia-talossa 8.6.2011 ison uutisen:

 

Syöpäseulontoja suunnitellaan laajennettavaksi eturauhassyövän sekä keuhkosyövän toteamiseksi!

 

Suomessa toteutetaan nykyään kolmen syöpätyypin väestöpohjaisia seulontoja:

 

  1. Kohdunkaulansyöpää irtosolunäytteiden avulla  
  2. Rintasyöpää mammografiatutkimuksin  
  3. Suolistosyöpää ulosteen vereen perustuvalla menetelmällä 

 

Kohdunkaulan syövän seulonta alkoi kokeiluna Suomessa 1961. Valtakunnallinen kohdunkaulan syövän seulontaohjelma käynnistyi 1967 ja se tuli kohderyhmissä peittäväksi 1970-luvun alussa.

 

Rintasyöpäseulonnat aloitettiin vuonna 1987. Kunnat järjestävät joka toinen vuosi maksuttomia seulontoja 50-59-vuotiaille ja niille 60-69-vuotiaille, jotka ovat syntyneet vuonna 1947 tai sen jälkeen. Maksuttomat rintasyöpäseulonnat laajenevat vähitellen kaikissa kunnissa 60-69-vuotiaisiin.

 

Suolistosyövän seulonta aloitettiin Suomessa 2004. Suolistosyövän seulonta aloitettiin meillä ensimmäisenä maailmassa ja se herättääkin juuri nyt runsaasti kansainvälistä mielenkiintoa. Seulontatekniikan kehittämisessä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksellä on ollut johtava asema. Suolistosyövän seulonta laajenee vähitellen kunnissa ja kohdeväestössä.

 

Pääsihteeri Vertio kertoi syöpäjärjestöjen juhlassa, että nyt suunnitellaan syöpäseulontojen laajentamista eturauhassyövän sekä keuhkosyövän varhaistoteamiseen.

 

Oletan, että keuhkosyöpäseulonnat pitäisi kohdistaa tietylle kohderyhmälle. Tärkein asia kohderyhmämäärittelyssä lienee tupakointi, sillä 15 % tupakoitsijoista sairastuu keuhkosyöpään.

 

Omaan puutteellisesti tietoa keuhkosyöpäseulontojen menetelmistä, mutta oletan keuhkojen röntgenkuvauksen ja veriyskösten tutkimusten kuuluvan niihin. Tietokonetomografia on varmaan eräs tulevaisuuden seulontamenetelmistä.

 

Kymmenen vuoden henkilökohtaisella kokemuksella tiedän, että eturauhassyövän seulonnat ovat tuloksekkaita.

 

Minulla todettiin seulonnan avulla eturauhassyöpä v. 2001. Leikkauksen ja kuuden viikon sairasloman jälkeen palasin työelämään.

 

Olen toiminut lähes kymmenen vuotta tukihenkilönä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä, joten kokemusta on karttunut myös sitä kautta.

 

Henkilökohtaiseen kokemukseen nojautuen olen aina kannattanut eturauhassyöpäseulontoja. Niin ovat tehneet myös potilasjärjestöt. Ihmeellistä, että ”asiantuntijat” vasta nyt ovat myöntymässä seulontojen kannattajiksi.

 

Eturauhassyövän seulonta tapahtuu ns. PSA-näytteen avulla. Kyseessä on verikoe, joka otetaan käsivarresta. Tulos saadaan muutamassa päivässä.

 

Tiedän, että PSA-kokeen tulos ei ole puoleen tai toiseen vedenpitävä, mutta riittävän luotettava se on. Nyt myös asiantuntijat ovat kallistumassa samalle kannalle.

 

Kohderyhmän oikea määrittely on eturauhassyöpäseulonnassa haastavaa.

Pidän suositeltavana ensimmäisen PSA-kokeen ottamista viimeistään 50-vuotiaana ja sen jälkeen parin vuoden välein. Eturauhassyöpä on ilmeisesti ainakin jossain määrin periytyvää, joten miesten, joiden suvussa on esiintynyt eturauhassyöpää, kannattaa aloittaa PSA-seuranta jo alle viidenkymmenen vuoden iässä – näin olen poikiani ohjeistanut!

 

Kuntien saaminen eturauhassyöpäseulonnan ja keuhkosyöpäseulonnan maksumieheksi vaatii luottamushenkilöiltä paneutumista asiaan. Toivon, että viranomaiset velvoittavat kunnat toteuttamaan nämä kaksi uutta syöpäseulontaa.

Puhun kokemuksesta, kun totean, että eturauhassyövän ja keuhkosyövän seulonnoilla taattaisiin Enemmän Synttäreitä ja terveitä päiviä monelle suomalaiselle!

 

Vielä yksi asia: PSA-koe ei paljon maksa itsekään kustannettuna.

Pyydä lähete lääkäriltä ja mene verikokeeseen - saat alle satasella tiedon, että Sinulla on synttäreitä jatkossakin. Jos tulos kertoo, että jatkotutkimuksiin on aihetta, ei kannata huolestua, sillä varhaistodetun eturauhassyövän hoitoennuste on hyvä!

Puhun kokemuksen antamalla varmuudella!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syöpäseulonnat, kohdunkaulansyöpä, rintasyöpä, suolistosyöpä, eturauhassyöpä, keuhkosyöpä, PSA, PSA-näyte,