Nyt tarvittaisiin taas kerran Sirkka-Liisa Anttilaa!Torstai 20.11.2014 - -Esko Erkkilä- Suomi sai kylmää kyytiä EU:ssa, kun Euroopan komissio myönsi 28 miljoonan euron tuen Baltian maiden maidontuottajille, jotka ovat kärsineet Venäjän asettaman tuontikiellon aiheuttamista tappioista, mutta jätti Suomen tuen ulkopuolelle!
Suomalaisten syyttävä sormi osoittaa nyt aiheellisesti pääministeri Alexander Stubb´a, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpoa, ”superkomissaari” Jyrki Kataista ja maatalousmepiksi itseään kutsuvaa Petri Sarvamaata.
Kokoomusnelikko on toiminut taitamattomasti ja suomalaisten edut sivuuttaen.************
Olen monta kertaa tuonut esille, että kokoomuslaisten maa- ja metsätalousministerien aikana on tullut monta kertaa mieleen Sirkka-Liisa Anttilan toiminta Suomen puolestapuhujana. Olen kuullut Sirkka-Liisa Anttilan itse kertovan ensimmäisestä vaalimainoksestaan, joka kuului näin: Rinnanmitan poikia edellä!Jälleen kerran se lausahdus on totisinta totta.
Sirkka-Liisa osasi aina luoda hyvät henkilökohtaiset suhteet maatalousasioista vastaavaan komissaariin – Petteri Orpo ei varmaankaan ole edes yrittänyt sitä tehdä. ***********
Suomen jääminen tukien ulkopuolelle aiheuttaa suuria ongelmia koko maidonjalostusketjussa. Suurimmat ongelmat ovat alkutuotannossa, mutta ongelmilla on vakavat vaikutukset koko maidonjalostusketjun toimivuudelle.
Komissio perustelee päätöstään sillä, että virallisissa tilastoissa Suomessa maidon tuottajahintataso ei ole romahtanut siten kuin Baltian maissa.
Eivätkö Petteri Orpo, Jyrki Katainen ja Petri Sarvamaa osanneet kertoa syytä tähän maatalouskomissaari Phil Hoganille?Miksi pääministeri Stubb vain twiittailee?
Kokoomuslaiset saivat eilisen aikana täyslaidallisen siitä, että eivät ole välittäneet piiruakaan suomalaisen maatalouden, suomalaisen kotieläintalouden ja maidonjalostusketjun toimeentulosta.
Stubb kärjessä Kokoomus on tehnyt kaikkensa Venäjän eristämiseksi ja maitotaloustuotteiden vientikielto Venäjälle on yksi seuraus tästä politiikasta.
Orpolla ja Kataisella ei ole edellytyksiä, ei taitoa ja ei ilmeisesti myöskään halua puolustaa suomalaista elintarviketuotantoa ja maidontuottajien sekä kuluttajien asemaa.
Eilinen palaute on Kokoomuksen kannalta murskaavaa ja ihme olisi, jos Kokoomus ei nyt yrittäisi tehdä asian korjaamiseksi jotain.
Eilen Kokoomuksen nettisivuilla Petri Sarvamaa jo puhui Joulupukista ja sen ehkä tuomista avuista suomalaiselle maidontuotannolle.
Ei tässä Joulupukkia ja maidon tuottajahintojen alenemista olisi tarvinnut odotella, jos kokoomuspäättäjillä olisi ollut edes alkeellisinta tuntemusta Suomen maidonjalostusketjun toiminnasta - maidonjalostuksessa tuottajaosuuskunnat ovat viimeiseen saakka varjelleet maidon tuottajahinnan alentamista.
Voi kun myös Stubb, Orpo, Katainen ja Sarvamaa olisivat ymmärtäneet tämän ilman tukiopetusta!
Odotamme Stubb´n ryhtyvän puolustamaan suomalaista elintarviketuotantoa ja suomalaisia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU ei antanut tukea suomalaiselle maidontuotannolle, Alexander Stubb, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo, "superkomissaari Jyrki Katainen", "maatalousmeppi" Petri Sarvamaa, Sirkka-Liisa Anttila, rinnanmitan poikia edellä - Sirkka-Liisa Anttila, |
Onneksi Eija-Riitta Korhola riensi apuun!Tiistai 18.11.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksen lukemattomat töppäykset olivat jo jäädä unholaan, mutta heidän ex-meppinsä Eija-Riitta Korhola riensi hätiin, kun alkoi valittaa, että hänen Europarlamentista saama vaatimaton 8.500 euron suuruinen kuukausikorvaus ei mahdollista hänen osallistumistaan ehdokkaana kevään eduskuntavaaleihin!
Palautan mieliin muutaman niistä ”kunnostautumisista” joilla Kokoomus on viime aikoina pitänyt yllä kyseenalaista mainettaan:
**************
No niin, nämä Kokoomuksen töppäykset olivat jo unohtua, mutta sitten ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola tuli julkisuuteen ja valitteli EU:sta saamaansa 8.500 euron kuukausikorvausta niin pieneksi, että hänellä ei ole varaa lähteä Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa.
Korhola saa muhkean korvauksensa tekemättä mitään!
*************
Korholan kanssa samoihin aikoihin ilmestyi pääministeri Stubb taas kerran julkisuuteen, kun tviittasi Talvivaaran kaivostoimintaan tutustuessaan näin:
***************
Kuinka kauan saamme kestää näitä stubbeja, rätyjä, männistöjä, kaumoja, korholoita ja muita heidän hengenheimolaisiaan?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Laura Räty, Lasse Männistö, Pia Kauma, Jyrki Katainen, Eija-Riitta Korhola, Stubb ja polvihousut, Stubb ja tikkataulu, Räty ja verottomat osingot, Räty ja alle 2100 euroa tienaavat, Rädyn ja <>Männistön tuolileikki, Kauma ja lastenrattaat |
Ruohonjuuritason ajatuksia luottamuksestaLauantai 1.11.2014 - -Esko Erkkilä- En varmasti ole ainoa, joka on viime kuukaudet ja erityisesti viime viikkojen aikana miettinyt luottamuksen merkitystä Suomen nykyiseen tilanteeseen
Oikeammin on sanoa, että olen miettinyt luottamuksen puuttumisen merkitystä siihen tilanteeseen, joka Suomessa nyt vallitsee.
On totta, että globaali tilanne maailmalla luo jonkinlaiset puitteet myös suomalaisten tilanteeseen, mutta päällimmäisen ”kuorrutuksen” Suomen nykyiseen surkeuteen tuo se epäluottamus suomalaiseen politiikkaan ja sen vastuuhenkilöihin, joka huokuu päivä päivältä yhä synkempänä kaiken yllä.
Suomalaisten epäluottamus kohdistuu jokseenkin yksinomaan Kokoomukseen.
Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja uskalsi nimetä henkilöniminä ne henkilöt, jotka ovat aiheuttaneet Kokoomukselle luottamuksen romahtamisen. Pääministeripuolueen kohtaama luottamuksen menetys on menetys koko Suomelle.
Näin Helsingin Sanomien pääkirjoitus 30.10.2014:
Kokoomuksen huonontunut imago ei tietenkään johdu mistään yksittäisestä syystä, vaan se on monen tekijän summa. Tällä kertaa osatekijöille voi antaa jopa nimet: Laura Räty, Lasse Männistö, Pia Kauma – ja Alexander Stubb.
Kokoomus piti viime kesänä puoluekokouksen Lahdessa 13. – 15.6.2014 ja valitsi siellä Brysseliin paenneen Jyrki Kataisen tilalle uuden puheenjohtajan.
En muista, että missä olin, kun kuulin Kokoomuksen puheenjohtajavaalin ensimmäisen kierroksen tulokset ja sen, että Jan Vapaavuori tippui pelistä pois.
Jo silloin tiesin, että nyt Kokoomus on ajamassa itseään ja myös koko Suomea vaikeuksiin.
Paula Risikon valinta puheenjohtajaksi olisi ehkä voinut pelastaa vielä jotain, mutta Alexander Stubb´n valinta puheenjohtajaksi tiesi suuria vaikeuksia Kokoomukselle ja koko Suomelle, sillä hänestä oli tulossa maamme pääministeri Kataisen jälkeen.
Stubb´n valinta Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sen myötä Suomen pääministeriksi romahdutti suomalaisten luottamuksen tulevaisuuteensa!
Kokoomuksen kannatus on lasketellut jyrkkää alamäkeä Lahden puoluekokouksen jälkeen ja on gallup-tulosten mukaan nyt selvästi alle 20 %!
On ennakoitavissa, että Kokoomuksen suosio ei vielä ole pohjalukemissa.
Keskustalla on nyt vahva luottamus suomalaisten keskuudessa.
En lähde käsittelemään Keskustan luottamukseen liittyviä seikkoja, mutta totean, että Antti Rinteen johtaman SDP:n kannatuksen soisi kasvavan nykyisestä 15 %:n tasosta.
SDP:n kohoaminen toiseksi suurimmaksi puolueeksi on mahdollista, jos nykyinen epäluottamuksen osoittaminen Kokoomukselle jatkuu – minulla ei ole mitään sitä vastaan, että SDP:n juureva politiikka kasvattaisi sen suosiota kansalaisten keskuudessa.
***********
Tiedostan, että seilailen karikkoisilla vesillä, kun kommentoin naapuripuolueiden tilannetta.
Puolustelen ruohonjuuritason tunnelmiin perustuvaa kommentointiani sillä, että jonkun pitää viimeistään ensi keväänä alkaa korjaamaan niitä epäluottamukseen perustuvia virheitä, joihin nykyinen päähallituspuolue on syypää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat: Laura Räty Lasse Männistö Pia Kauma ja Alexander Stubb, luottamus, luottamuksen menettäminen, Kokoomus, Kokoomus - luottamuksen menettäjä, |
Ei sen sentään näin pitänyt mennä!Sunnuntai 19.10.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksella oli puoluekokous Lahdessa 13. – 15.6.2014.
Kokouksen tärkein asia oli Suomen turmioon ajaneen ja sen jälkeen livohkaan lähteneen Jyrki Kataisen seuraajan valinta Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sen myötä Suomen seuraavaksi pääminiosteriksi.
Keskustalaisena odotin, että kokoomuslaiset olisivat valinneet puolueensa puheenjohtajaksi Jan Vapaavuoren. Toisaalta hieman ”pelkäsin” Vapaavuoren valintaa, sillä hän olisi ollut kokoomuslaisittain pätevä tehtäväänsä.
Onneksi kokoomuslaiset olivat jonkinlaisessa hurmostilanteessa ja valitsivat puheenjohtajakseen Alexsander Stubb´n.
Heti valinnan jälkeen tiesin, että Stubb´n valinta oli Kokoomuksen kannalta selkeä virhevalinta, mutta toisaalta olin tyytyväinen, että näin Kokoomus päätti.
Olin varma, että Stubb´n valinta Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja sitä kautta Kataisen surkean pääministerikauden jälkeen uudeksi pääministeriksi oli onni Keskustan kannalta – Stubb ei osaa toimia siten kuin Suomen pääministerin pitää toimia.
Olin oikeassa ja nyt joudun toteamaan , että Suomen kannalta Stubb´n pääministeriys on ollut ja on yhä pahenevassa mielessä suuri onnettomuus Suomelle.
Ennenaikaisten eduskuntavaalien puolesta puhuminen on ollut minulle tähän saakka vierasta, mutta nyt olen kallistunut sille kannalle, että eduskuntavaalien järjestäminen tammi – helmikuussa nopeuttaisi Suomen selviytymistä Kataisen-Stubb´n aikaansaamasta sekasorrosta; se olisi Suomen etu.
Asetan toivoni SDP:n suhtautumisella ja toivon, että se puheenjohtajansa Antti Rinteen johdolla päättää kaataa Stubb´n hallituksen ja sitä kautta luoda mahdollisuuksia Suomen pelastamiselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Antti Rinne, , ennenaikaiset eduskuntavaalit, Jan Vapaavuori, |
100.000.000.000 euron lainamäärä rikkoutuu ensi vuonna!Torstai 4.9.2014 - -Esko Erkkilä- Nettiosoitteessa www.velkakello.fi voimme seurata reaaliaikaisesti Suomen valtion velkamäärän kasvamista.
Kirjoitan näitä rivejä maanantaina 1.9.2014 illansuussa ja tällä hetkellä Suomen valtionvelka on ylittänyt 94 miljardia euroa.
Summa merkitsee, että valtionvelkaa on nyt yli 17.000 euroa jokaista suomalaista kohti.
Suomalaiset asettivat suuria odotuksia ihmemies-Stubbin ja Antti Rinteen laatimalle ensi vuoden budjetille, mutta turhaan, sillä Suomen velkaantuminen jatkuu.
Elämme yli varojemme ja vanha suomalainen sananlasku
”Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa"
pätee Stubbin ja Rinteen johdolla meihin kaikkiin suomalaisiin.
Stubb ja Rinne laativat ensi vuodelle budjetin, jossa uutta velkaa otetaan 4,5 miljardia euroa.
Kun ensi vuoden talousnäkymissä huomioidaan se, että loppuvuonna 2014 valtiovelka kasvaa nykyisestä 94 miljardista vielä ainakin kolmella miljardilla, joudutaan virallisissakin laskelmissa lähtemään siitä, että ensi vuoden aikana rikkoutuu sadan miljardin euron raja Suomen valtiovelassa!
Kokonaan toinen asia on se, että ketkä uskovat 4,5 miljardin suuruisen lisävelan ottamiseen.
Villi, mutta ilmeisen realistinen veikkaukseni on, että ensi vuonna Suomen valtio joutuu ottamaan uutta valtiovelkaa ainakin saman summan kuin tänä vuonna eli 7,4 miljardia!
Perustan veikkaukseni sille, että valtiovarainministeriön ennusteet elokuun alussa ja elokuun lopussa erosivat toisistaan 0,5miljardilla. Jos VM:n ennusteet kasvavat 0,5 miljardia per kuukausi, niin päädymme 7,4 miljardin suuruiseen lisävelantarpeeseen jo hyvissä ajoin ennen huhtikuulle ajoittuvia eduskuntavaaleja.
Pitäkää mielessä Stubbin sekä Rinteen nyt ”lupaamat” velanottoennusteet ja muistakaa tarkastella niitä silloin, kun Suomi valmistautuu vaaliuurnille ensi vuoden huhtikuussa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtiovelka, valtiovelka ylittää 100 miljardia, valtiovelka 100.000.000.000 euroa, Alexander Stubb, Antti Rinne, Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa, www.velkakello.fi, |
"Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu"Torstai 3.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tunnettehan jutun metsästäjästä, joka jäniksen jäljet nähtyään sanoi:
”Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu.”
Metsästäjän ajatuksenjuoksu tuli etsimättä mieleen, kun kuunteli Stubb´n ja Antti Rinteen sepustuksia minihallitusneuvottelujen jälkeen.
Herätti heti epäilyksiä, että miten Kataisen – Urpilaisen perintöprinssi-kaksikko olisi noin nopeasti löytänyt 1,1 miljardin säästöt.
Nopeasti paljastuikin, että Alexander Stubb ja Antti Rinne yrittivät huijata suomalaisia, sillä he olivat laskeneet suunnittelemiensa toimenpiteiden teoreettiset vaikutukset peräti neljälle seuraavalle vuodelle!
**********
Stubb ja Rinne ovat todellisia pätkäministerejä, sillä seuraavat eduskuntavaalit järjestetään viimeistään 19.4.2015.
Eduskuntavaalien järjestäminen vajaan kymmenen kuukauden kuluttua merkitsee, että Stubb´lla ja Rinteellä on mandaatti puhua loppuvuoden lisäksi ainoastaan vajaat neljän kuukauden pätkästä ensi vuodesta.
Tosiasioista välittämättä Stubb ja Rinne retostelivat suunnitelmistaan seuraaville neljälle vuodelle!
Käsittämätöntä sumuttamista miehiltä, kun varmasti tiesivät, että nykyinen hallituspohja ei jatka ensi kevään jälkeen.
Harmillista, että suomalainen media astui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Stubb´n ja Rinteen asettamaan miinaan.
Helsingin Sanomat ansaitsee erityiskiitoksen, sillä se otti tiukan kannan Stubb´n ja Rinteen huijausyritykseen.
***************
Stubb´n ja Rinteen menettelyä kansa kutsuu valehtelemiseksi.
Uskommeko valehtelijoihin?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Antti Rinne, minihallitusneuvottelut, Stubbin hallitus aloitti vippaskonsteilla, Stubbin hallitus huijasi, Stubbin hallitus yritti huijata, "Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu", |
En luota henkilöön, jolla on velkaa 684.000 euroa!Lauantai 28.6.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomus piti puoluekokouksensa Lahdessa 13. – 15.6.2014.
Puoluekokouksessa 500 kokoomuslaista päätti, että Suomen seuraava pääministeri on Alexander Stubb.
Toki pääministerivalinta teki tietyt juridiset kiemurat, mutta tosiasiassa 500 kokoomuksen puoluekokousedustajaa päätti, että kenestä tulee Jyrki Kataisen jälkeen Suomen seuraava pääministeri.
***************
Tukeudun eilisen Iltasanomien kertomaan, kun totean, että…
…Suomen pääministeri Alexander Stubb´lla on puolisonsa kanssa velkaa 684.187 euroa!
Kuusisataakahdeksankymmentäneljätuhatta-satakahdeksankymmentäseitsemän euroa on mummonmarkoissa neljämiljoonaakuusikymmentäseitsemäntuhatta-yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyksi markkaaa ja seitsemäntoista penniä!
Miten Suomen pääministerillä voi olla velkaa yli 684.000 euroa eli vanhoissa markoissa yli 4 miljoonaa markkaa?
Suomen pääministeri on paljon vartija ja erityisesti hän on paljon vartijana maamme taloudellisissa kysymyksissä.
Voitko Sinä luottaa henkilöön, jolla on puolisonsa kanssa velkaa 684.000 euroa?
Minä en luota!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksen puoluekokous Lahdessa 13. - 15.6.2014, Kokoomuksen puoluekokous, Kokoomuksen puoluekokous 2014, Alexander Stubb, Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, Stubbin asuntolaina, Iltasanomat 27.6.2014: Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, |
Nytkö vasta?Tiistai 24.6.2014 - -Esko Erkkilä- Alexander Stubb nimitti hallitukseen uusiksi ministereiksi Leena Toivakan, Laura Rädyn sekä Petteri Orpon.
Tunnen työurani perusteella parhaiten Maa- ja metsätalousministeriön ja sen vuoksi kommentoinkin Petteri Orpon nimittämistä uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi.
On sanottu, että nyt syrjään sysätty Jari Koskinen on parasta, mitä Kokoomus pystyy tarjoamaan suomalaiselle maataloudelle.
Orpon nimittäminen ministeriksi on puhdasta kokoomuslaista hyvä veli-politiikkaa, jolla palkitaan entinen Kokoomuksen ryhmänjohtaja nostamalla hänet ministerikaartiin ja kohottamaan tunnettuisuuttaan ennen kevään eduskuntavaaleja.
Jari Koskinen menetti poliittisen painoarvonsa, kun ilmoitti, että ei lähde ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Petteri Orpo ei omaa minkäänlaista kokemusta alaansa kuuluvista asioista, joten ministeriön virkamiesten rooli tulee kasvamaan - se ei välttämättä tässä tapauksessa ole lainkaan huono asia.
Huolestuttavaa Orpan nimityksen yhteydessä on se, että vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö kertoo suhtautuvansa Orpoon myötäsukaisemmin kuin Koskiseen. Pelottaa.
Maa- ja metsätalousministerin vastuulle kuuluvat myös ruokaturvallisuuteen liittyvät seikat ja tämä luo omalta osaltaan kysymyksiä Orpon osaamiselle.
Toistan jälleen kerran, että Sirkka-Liisa Anttilan ollessa maa- ja metsätalousministerinä oli kaikilla suomalaisilla ”ruokaturvallinen olo” – Koskisen kaudella näin ei ollut.
Pystyykö Petteri Orpo palauttamaan suomalaisten uskon nykyhallituksen aikana heikentyneen uskon ruokaturvallisuuteemme?
************
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari tunnetaan ja tunnustetaan suomalaisen maatalouden sekä ruokaturvallisuuden merkittäväksi vaikuttajaksi.
Kalmari kertoi fb-sivuillaan, että tapasi Petteri Orpon Eduskunnan käytävällä eilen ja onnitteli tätä ministeripaikan saamisesta.
Orpo oli todennut Kalmarille, että nyt meille tulee yhteisiä asioita.
Kalmari oli ollut heti tilanteen tasalla ja vastannut: Nytkö vasta?************Orpon toteamus on vankka todiste, että Kokoomukselle maatalouden, metsätalouden sekä ruokaturvallisuuden asiat ovat olleet vieraita.
Tuleeko nyt muutos?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerinimitykset, Alexander Stubb, Leena Toivakka, Laura Räty, Petteri Orpo, Anne Kalmari, Jari Koskinen, |
IMF Suomen taloudesta: "Sitä parempi jos koko eduskunta saadaan mukaan"!Lauantai 15.3.2014 - -Esko Erkkilä- Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tutustui paikan päällä Suomen taloustilanteeseen parin viikon ajan ja luovutti eilen viranomaisille loppulausuntonsa Suomen talouden tilasta.
Loppulausunto on karua tekstiä, mutta kokemuksen perusteella pelkään, että tämäkin lausunto on jälleen kerran ylioptimistinen.
Lausunnossa päädytään ennustamaan, että Suomen BKT kasvaisi tänä vuonna 0,3 %.
IMF:n arvio merkitsee aiemman kasvuennusteen puolittumista.
*************
Näen, että Suomen taloustilanteen heikkous on seurausta siitä näköalattomuudesta, jolla Kataisen-Urpilaisen hallitus yrittää johtaa Suomea.
Monet asiat ovat perimmiltään kiinni uskosta tulevaisuuteen ja siitä, että korkeimmat poliittiset johtajat uskovat pärjättävän.
Hallituksen toimet ovat viikko viikolta ja päivä päivältä ajautumassa yhä syvemmälle suohon ja totta kai kansalaiset sekä yrityselämä tämän aistivat. Kansalaisten ja elinkeinoelämän uskoa tulevaisuuteen ovat rapauttaneet mm. seuraavat asiat:
Pääministeri Kataisen ilmestyminen kuvaruutuun – jotka esiintymiset ovat onneksi vähentyneet – merkitsee kuulijoissa aina säälintunnetta.
SDP:n kiihtyvä puheenjohtajapeli kasvattaa päivä päivältä epäluottamusta valtiovarainministeripuolueeseen.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan nukkumiset ministeriaitiossa ja hurlumhei-matkailut maailmalla ovat vieneet lopullisesti uskottavuuden SKDL:n perilliseen.
Vihreiden toimenpiteet suomalaisen talouselämän lopulliseksi upottamiseksi merkitsevät, että elinkeinoelämä joutuu tähyilemään seesteisimpiä olosuhteita maamme ulkopuolelta.
RKP:n puheenjohtajan jänistäminen neuvotteluista Venäjän kanssa ja hänen mauton kravattitemppunsa ovat varmaan olleet tuskallista seurattavaa aikoinaan puolustusministerin tehtävistä kunnialla selvinneelle saman puolueen Elisabeth Rehn´lle.
Ennen sanottiin, että puolustusministerin pitää olla mies, jotta kenraalit voivat mennä nurkan taakse kuselle puolustusministerin kanssa, mutta Elisabeth Rehn lopetti tämän tosiasian. En turhaan aikoinaan äänestänyt Elisabeth Rehn´ä presidentinvaaleissa!
****************
IMF ehdottaa Suomelle seuraavia toimenpiteitä:
Keskeistä IMF:n mielestä on, että sitä parempi Suomelle, jos koko eduskunta saadaan toteuttamaan ja siten sitoutumaan sen vaatimien toimenpiteiden taakse!Saa nähdä, että joko Kataisen niskurointi opposition mukaan ottamisesta päätöksentekoon vihdoinkin päättyy!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, ministereiden joukkopako Brysseliin, Henna Virkkunen Brysseliin, Alexander Stubb Brysseliin, Merja Kyllönen Brysseliin, Jyrki Katainen Brysseliin?, Elisabeth Rehn, puolustusministeri Elisabeth Rehn, |