Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Toiveunia vai tietoista harhauttamista - miksi?

Tiistai 1.11.2011 - -Esko Erkkilä-

Tavase Oy tuli eilen julkisuuteen kertomalla tekopohjavesihankkeensa yleissuunnitelmasta ja esitteli samalla oman versionsa hankkeen kustannusarviosta.

 

Tekopohjaveden vertaaminen luomuveteen on ennenkuulumatonta luomu-käsitteen raiskaamista.

 

Tekopohjavettä valmistettaisiin pumppaamalla Suomen kauneimpiin harjumaisemiin Roineen vettä 863 metriä korkea vesipatsas vuosittain. Hyväksyykö luomuväki ja pirkanmaalaiset sen, että normaalisadantaan verrattuna suoritetaan keinokastelua tuhatkertaisella määrällä ja näin syntynyttä tekopohjavettä kutsutaan luomuvedeksi?

 

Tavase Oy:n esittelemä kustannusarvio on varsinainen tekeles. Kyseessä on joko ymmärtämättömyydessä laadittu kustannusarvio tai sitten Tavasen tarkoitus on tietoisesti harhauttaa osakaskuntien päättäjiä ja heidän kauttaan Tampereen seutukunnan asukkaita.

 

Tavase Oy kertoo eilen lehdistölle toimittamassaan tiedotteessaan, että kustannusarvio on investointien osalta 57 miljoonaa euroa. Kaiken huippuna Tavasen tiedotteessa todetaan, että kustannusarvioon sisältyvät myös siirtolinjojen investoinnit. Uskokoon ken tahtoo.

 

Olen nähnyt useita varjolaskelmia Tavasen kustannuksista ja on todettava, että Tavasen eilen esittämät luvut pitää vähintään kertoa kahdella ja ehkä jopa kolmella, jotta tarvittavat investoinnit olisivat valmiina.

 

Vastustan Tavase Oy:n suunnitelmia ja esitän, että koko hanke olisi nyt kuopattava.

 

Taloudelliset seikat ovat kuitenkin vasta toisella sijalla vastustamiseni perusteluissa.

 

Tavase Oy:n suunnittelema tekopohjavesilaitos on mielestäni ekologisesti täysin kestämättömällä pohjalla ja se asia on tärkein peruste sille, että vastustan hanketta.

 

Mainitsin jo edellä, että tekopohjaveden valmistamisessa pumpattaisiin Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin yli tuhatkertaiset vesimassat alueen normaalisadantaan verrattuna.

 

On selvää, että mikään luontokohde ei kestä 863 metrin korkuisen vesipatsaan pumppaamista luontoon. On täysin varmaa, että harjumaisemaan pumpattuna tuollaiset vesimassat muuttaisivat luonnon täysin toiseksi kuin se on nyt.

 

Toivon, että viimeistään nyt, kun Tavase Oy:n on esittänyt luonnottoman alhaiset kustannusarvioluvut, huomataan että kyse on suuresta bluffista. Ihmettelen ja kysyn, että kenen tarkoitusperiä bluffi palvelee?

 

-Esko Erkkilä-

PS. Huomenna on näille sivuille tulossa mielenkiintoinen kirjoitus Tampereen vesiasioiden eräästä häpeällisimmästä kohteesta eli siinä valotetaan tilannetta Hervannassa Houkanojalla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, luomuvesi, luomuvettä, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, pormestarin siisteyskampanja, ECO2-hanke,

Olen täsmälleen samaa mieltä ex-apulaispormestari Tarja Jokisen kanssa

Sunnuntai 30.10.2011 - -Esko Erkkilä-

Olen ilahtunut Tampereen entisen apulaispormestari Tarja Jokisen (sdp) mielipidekirjoituksesta ”Tori – Tampereen kaupunkilehti” –lehdessä 26.10.2011.

 

Jokisen mielipidekirjoitus on otsikoitu ”Siisteyskampanjan varat kunnossapitoon” ja siinä ex-apulaispormestari peräänkuuluttaa pormestarin vuonna 2007 perustaman siisteyskampanjan tuloksia.

 

Pormestari Timo P. Niemisen lanseeraama siisteyskampanja on työllistänyt yhden ihmisen (kok), mutta muuta se ei ole saanutkaan aikaan.

 

Pormestarin siisteyskampanja on esimerkki puolueuskollisten työllistämisestä Tampereen kaupungin palkkalistoilla.


Siisteys opitaan kotona ja sitä on vaikea oppia kaupungin virkahenkilön "opastuksella". Pormestari Nieminen myönsi 27.10.2011 Hervannassa pidetyssä asukastilaisuudessa, että eräillä alueilla Tampereella ei ole paljon saatu väkeä haravanvarteen, kun siisteystalkoita on järjestetty. Pormestarin lausumasta on helppo vetää johtopäätös, että virkamiesjohtoinen siisteyskampanja ei toimi.

 

Odotan seuraavaksi, että joku – vaikkapa ex-apulaispormestari Tarja Jokinen – ottaa riepoteltavakseen Tampereen kaupungin ECO2-humpuukin.

 

Siinä ei työllistetä kokoomuslaisia veronmaksajien varoilla, mutta sitäkin enemmän vihreitä.

 

Otaksun, että parhaillaan työstetään Tampereen kaupungin budjettia vuodelle 2012 ja oletan, että en ole pahasti pielessä, kun otaksun säästökohteita kaivattavan.

 

Siisteyskampanjasta luopuminen ja ECO2-hankkeen saattaminen järkeviin puitteisiin olisivat eräitä alueita, jotka pitäisi huomioida kustannusten säästökohteina.

 

Siisteys on meille jokaiselle elintärkeä asia ja myös ilmastotalkoot pitää kohtuudella huomioida, mutta niistä ei saa muodostua pakkomiellettä, että niiden avulla saataisiin joitain suuria säästöjä heti tai hetken kuluttua aikaan. Kaupungin imagon kannalta molemmat hankkeet aiheuttavat ulkopuolisissa lähinnä naurua tai ainakin huvittuneisuutta.

 

Kiitän ex-apulaispormestari Tarja Jokista tärkeään asiaan puuttumisesta ja kannustan häntä jatkamaan valitsemallaan tiellä. Tie voisi olla ECO2-hankkeen perkaaminen tavallisen tamperelaisen veronmaksajan eduksi!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Tarja Jokinen, ex-apulaispormestari Tarja Jokinen, Siisti-Saara, Pormestarin siisteyskampanja, ECO2-hanke,

Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanke toteutuu nopeasti, jos on uskominen yleisötilaisuuden äänestystulokseen

Keskiviikko 10.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Yliopiston Linna-rakennuksen auditoriossa eilen pidetty Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanketta koskeva yleisötilaisuus huipentui yleisöäänestykseen.

 

Yleisöä oli paikalla yli sata henkilöä ja heistä ainoastaan kymmenkunta äänesti hankkeesta luopumisen puolesta. Ylivoimainen osa yleisöstä äänesti sen puolesta, että hanketta vietäisiin eteenpäin.

 

Lukuisat asiantuntijat selvittelivät yleisölle hankkeen eri vaiheita ja nykytilannetta.

 

Hankkeen kustannusarvio on monitoimiareenan osalta 100 M€ ja toimistotilojen sekä asuin- ja hotellirakentamisen osalta 300 M€.

 

Hankkeen osapuolina ovat Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy sekä Tampereen kaupunki. Sen lisäksi hankkeessa on mukana lukuisa määrä asiantuntijoita ja konsultteja.

 

Hanke yhdistää Tampereen neljä kaupunginosaa; Tullinaukion, Kalevanharjun, Ratinan sekä Kyttälän.  "Rata railona aukeaa" ei hankkeen toteutumisen jälkeen enää ole todellisuutta!

 

Uusia autopaikkoja hankkeen toteutuminen tulee tarvitsemaan n. tuhat ja se määrä on niitä tarkoitus myös rakentaa. Hämpin Parkin toteutuminen, Ratinan alueelle suunnitellut lisäpaikat ja tarvittaessa myös Tullintorin paikoitustilat tulevat varmistamaan, että autopaikat riittävät.

 

Keskustelun aikana esitettiin erittäin hyvä kysymys.

 

Kysymyksen johdannossa kysyjä totesi, että autot ovat vallanneet Tampereella kevyen liikenteen väylät. Tällä kysyjä tarkoitti, että huoltoajoneuvoliikenne on monin paikoin vallannut kevyen liikenteen väylät. Pyöräteille ja jalkakäytäville pysäköidyt - joskus tuntuu, että kyse on pitkäaikaispysäköinnistä - kaljakuppiloihin olutta tuovat jakeluautot ovat vallanneet esim. Hämeenkadun jalkakäytävät.

 

Käykö samoin myös Tampereen Kannella ja Keskusareenalla oli kysyjän ytimeen osuva kysymys.

 

Rikard Bjurström vastasi, että huoltoajoneuvot ohjataan maan pinnan eli rautatien tasolle. Tavarat puretaan ajoneuvoista siellä ja sitten ne kuljetetaan suurilla tavarahisseillä perille. Tavarahissit ovat kookkaita, sillä niihin mahtuvat mm. jään kunnossapitoon tarkoitetut laitteet. Näin menetellen huoltoajoneuvot eivät häiritse kevyttä liikennettä.

 

On ihailtava hankkeen puuhahenkilöitä, sillä he ovat osanneet nivoa hankkeeseen myös Tampereen ECO2-hankkeen. Näin hankkeelle on taattu entistä laajempi kannatus.

 

Olisi ollut helppo arvata, että saamme lähipäivinä kuulla tutkimuksesta, että Keskusareena on paljon ilmastoystävällisempi kuin nykyinen Hakametsän halli. Näin kuulemma tulee tapahtumaankin - nyt jäämme odottelemaan tutkimuksen julkistamista!

 

Yleisötilaisuudessa oli hyvä tunnelma. Sitä ei haitannut edes se, että jossain vaiheessa keskustelu oli muuttua arkkitehtien väliseksi nokitteluksi.

 

Nettikansan hampaattomuudesta kertoo, että yhtään poikkipuolista sanaa hankkeesta ei kukaan esittänyt. Netissä kyllä torjutaan nimimerkin takaa monet hyvät ideat, mutta vaikuttamisen paikalla ollaan hiljaa. Hiljaa oleminen vaikuttamisen hetkellä mahdollistaa sen, että jälkeenpäin voi arvostella tehtyjä päätöksiä.

 

Täytyy vielä todeta, että nostin käteni ylös, kun tilaisuuden puheenjohtajana toiminut apulaispormestari Timo Hanhilahti pyysi nostamaan kätensä niiden, jotka kannattavat hankkeen eteenpäinviemistä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kansi ja Keskusareena, Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy, Tampereen kaupunki, ECO2,

ECO2-hanke oli valinnut mielipidekyselynsä vastausvaihtoehdoiksi vain tarkoitukseensa sopivia vaihtoehtoja

Maanantai 1.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen "ECO2 Ekotehokas Tampere 2020" oli mukana Pirkkahallissa Energia 10- messuilla 26…28.10.2010.

ECO2 toteutti osastollaan mielipidetiedustelun, jonka kaikki vastausvaihtoehdot oli tiukasti rajattu näytteilleasettajalle mieleisiksi.

Kysymys kuului:

Mikä on paras tapa vähentää kasvihuonepäästöjä Tampereella?

Vastausvaihtoehtoina olivat mahdollisia:

A) Autoton keskusta ja pyöräilyn ja kävelyn edistäminen

B) Ratikkalinjaston nopeutettu rakentaminen

C) Kaupunkirakenteen tiivistäminen ja laajenemisen estäminen

D) Vain passiivienergiatalotasoista uudisrakentamista

E) Turpeen korvaaminen uusiutuvalla energialla

F) Hajautetun aurinko- ja tuulienergian tuotannon tukeminen

Toki viimeisenä vastausvaihtoehtona oli;

G) Joku muu, mikä?

Koska ECO2-hankkeessa on kyse tamperelaisten veronmaksajien rahoittamasta hankkeesta, oli luonnollista, että vastasin kysymyksiin.

Yhtä luonnollista oli, että pidin kohtaa G oikeana.

Täsmensin vastaustani muutamalla esimerkillä:

1) Seutuyhteistyön kehittäminen

2) Hajarakentamiseen kannustaminen

3) Etätyöhön kannustaminen

Pidän valitettavana, että vastausvaihtoehdot olivat perin asenteellisia. Tuli elävästi mieleen vanha kysymys: "Joko olette lopettaneet vaimonne pahoinpitelyn?"

Toivon, että tulevaisuudessa löydän aikaa ja tilaa tarkemmin perustella omia näkemyksiäni asiassa. Aivan tärkeimmällä sijalla perustelujeni kertominen ei toki ole, sillä Tampereella ja Pirkanmaalla on paljon tärkeämpiäkin asioita, joita pitäisi käsitellä.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Energia 10 -messut, Pirkkahalli, ECO2, Tampere, autoton keskusta, kaupunkirakenteen tiivistäminen, seutuyhteistyö, etätyö, kaupunkirakenteen hajauttaminen, ratikkalinjojen perustaminen, tuulienergia, aurinkoenergia, turpeen korvaaminen muilla,