Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mieluusti saan loppuelämäni ajan kantaa henkistä Jussi-paitaa päälläni!

Maanantai 13.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalassa syntyneenä nyky-tamperelaisena olen vuosikymmenet sitten haaveillut, että josko pääsisin joskus asumaan ja toimimaan Hämeenlinnassa ja/tai Seinäjoella.

 

 

Molemmat kaupungit ovat haavekuvissani olleet sellaisia, joissa olisi mukava asua ja toimia.

 

 

Haaveeni ovat enemmän kuin puoliksi toteutuneet, sillä olen saanut asua Seinäjoella vuodesta 1972 vuoteen 1978 ja senkin jälkeen Seinäjoki sekä koko Etelä-Pohjanmaa ovat olleet työelämän kautta minulle tärkeitä.

 

1972 – 1978 välisen jakson toimin Rehuraisio Oy:n myyntimiehenä Etelä-Pohjanmaalla ja senkin jälkeen tuo mainio maakunta kuului vastuualueeseeni, kun työnantajani näki viisaaksi nostaa minut esimiestehtäviin.

 

 

Hämeenlinnassa en koskaan ole saanut asua, mutta työtehtävät veivät minut tuon hienon kaupungin pyörteisiin, kun työnantajani Rehuraisio Oy osti Hämeenlinnan Kantolan teollisuusalueella sijaitsevan entisen OTK:n rehutehtaan osake-enemmistön ja sain ryhtyä saneeraamaan tuota taloudellisessa suossa rypevää rehuteollisuusyritystä. Emme ostaneet tuota yritystä suoraan OTK:lta vaan siinä oli Oy Alko Ab:n, Lännen Oy:n sekä Farmos Oy:n väliaikainen omistusvaihe.

 

 

Noiden entisten omistajien mukaan ostamamme yrityksen nimi olikin Alfa Rehu Oy eli A = Alko, L = Lännen ja FA = Farmos!

 

**********************

 

Mutta siihen eteläpohjalaisuuteen!

 

 

Suorasukaisena ja operatiiviseen toimintaan orientuneena pidän eteläpohjalaisten tapaa toimia oikeana ja minulle sopivana.

 

 

 

petra.jpg

 

 

Kopioin tähän juttuuni Keskustan listoilla EU-parlamenttiin pyrkivän Petra Schulze Steinen kuvan, jossa Petra poseeraa päällään paita, jossa lukee

 

”Nainen voi lähtiä Pohojammaalta, mutta Pohojammaa ei naisesta”

 

 

Petran toteamus – ehdokasnumero 37 -  pätee myös minuun!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petra Schulze Steinen, Nainen voi lähtiä Pohojammaalta mutta Pohojammaa ei naisesta, Jussi-paita, henkinen Jussi-paita, Seinäjoki, Hämeenlinna, Alfa Rehu Oy, Oy Alko Ab, Lännen Oy, Farmos Oy, OTK:n rehutehdas, Kantolan teollisuusalue, Kantola,

"Millaisia rehuseoksia valmistetaan käärmeille?"

Keskiviikko 14.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Neljäkymmentä ja puoli vuotta kestäneeseen työuraani kuului runsaat parisen vuotta toimia Hämeenlinnassa sijaitsevan OTK:n entisen rehutehtaan maatilarehujen myyntipäällikkönä.

 

 

OTK luopui aikoinaan rehuteollisuudesta ja myi Hämeenlinnassa sijaitsevan rehutehtaansa Alko Oy:n, Lännen Oy:n ja Farmos Oy:n muodostamalla puljulle – työnantajani Raisio osti eräiden välivaiheiden jälkeen koko yrityksen ja minut nimettiin vetämään maatilarehujen myyntiä.

 

 

Kyseessä oli ensimmäinen saneeraustehtäväni ja tehtävän luonteesta johtuen homma oli perin mielenkiintoinen.

 

 

 

************************

 

 

 

Ei liity yrityksen saneeraamiseen, mutta Alfa-Rehu Oy:llä oli OTK:n ajoilta periytynyt tehtävä toimia eläinlääkäriopiskelijoiden kohteena, kun he tutustuivat nykyaikaiseen rehuteollisuuteen.

 

 

Sain parikin kertaa toimia eläinlääkäriopiskelijoiden isäntänä, kun he tutustuivat rehutehtaaseen.

 

 

Opiskelijajoukko koostui pääosin naisopiskelijoista – taisi mukana olla pari miesopiskelijaankin – hyvin kuvaavaa silloisille eläinlääkäriopiskelijoille.

 

 

Me isännät olisimme toivoneet, että vieraamme olisivat olleet kiinnostuneita nautojen, sikojen, siipikarjan ja hevosten ruokinnasta, sillä niille suunniteltuja rehuseoksia valmistimme.

 

 

Katin kontit, vieraamme olivat kiinnostuneita kissojen, koirien, marsujen ja muiden pieneläinten rehuista, joista me taas emme tienneet mitään

 

 

Huippu oli se, kun eräs vieraistamme kysyi vakavalla naamalla, että millaisia rehuseoksia valmistamme käärmeille!

 

 

Silloin piti haroa harmaita hiuksiani ja todeta: 

 

 

Anna meidän kaikki kestää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläinlääkärit, eläinlääkäriopiskelijat, Alfa-Rehu Oy, Alko Oy, Lännen Oy, Farmos Oy, Rehuseoksia tuotantoeläimille, rehuseoksia lemmikkieläimille, rehuseoksia käärmeille!,