Kyllä metsässä nyt on puolukoita!Perjantai 11.9.2026 - -Esko Erkkilä- Sosiaalinen media on suorastaan pullistellut jo parin viikon ajan eri henkilöiden mahtavista puolukkasaaliista.Eilen aamupäivällä minäkin tallustelin eräälle vakiopaikalleni ja hämmästyin siitä puolukoiden runsaudesta, joka siellä vallitsi.***********Poimin poimurilla runsaan tunnin aikana vajaan ämpärillisen kypsiä puolukoita!*****Perkasin puolukat heti ja perkaamisessa kului aikaa jokseenkin saman verran kuin poiminnassa!***********Olen tyytyväinen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä metsässä nyt on puolukoita!, Puolukkasato on hyvä, |
Kelpo saavutus mutta parempiakin on!Keskiviikko 9.9.2026 - -Esko Erkkilä- Meille tuli eilen Rouvan kanssa täyteen 52-vuotta siitä, kun sanoimme Kälviän kirkossa rovasti Eerikki Lylyn edessä toisillemme ”Tahdon”!Saavutus on joltisenlainen, mutta tarkasteltuamme sukulaisten ja työkavereiden tilannetta olemme vasta noviiseja!***Onko niin, että suurten ikäluokkien kohdalla pitkät avioliittovuodet ovat tavanomaisempia kuin nuorempien osalta?**********Noihin 52 vuoteen mahtuu kolme poikaa, kerrostaloasunto Seinäjoella, rivitaloasunto Tampereella, omakotitalo Tampereella, kahdesti rakennettu mökki Viljakkalassa ja paljon muuta.Tärkeintä on kuitenkin se, että sopu ja kohtuullinen yhteisymmärrys on vallinnut tuon ajan!************Tutkailin netistä ja siellä kerrotaan, että 52-vuotishääpäivää kutsutaan turmaliinihäiksi!Turmaliini on monimutkainen silikaattimineraali ja arvostettu jalokivi, jolla on laaja väriskaala.Se sisältää alumiinia, booria ja vaihtelevasti muita alkuaineita, kuten rautaa, litiumia ja magnesiumia.************Aina sitä oppii!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kelpo saavutus mutta parempiakin on!, 52-vuotishääpäivä, Kälviän kirkko, Eerikki Lyly, Turmaliini, |
Vain käyttämällä lähipalvelut säilyvät!Maanantai 7.9.2026 - -Esko Erkkilä- Synnyinpaikkakuntani Viljakkala on kuntaliitoksen jälkeen monilla mittareilla tarkasteltuna häviäjä, mutta……Auto ja Konekorjaamo Karttusen ansiosta Viljakkala on alan palvelujen tarjoajana moneen muuhun isompaankin paikkakuntaan verrattuna erinomainen.*************Minäkin olen tuon asian vasta nyt tiedostanut ja olen……Karttusen palveluja käyttänyt!*****************Kannustan kauempanakin asuvia käyttämään Auto ja Konekorjaamo Karttusen palveluja!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vain käyttämällä lähipalvelut säilyvät!, Auto ja Konekorjaamo Karttunen, Viljakkalan palvelut, |
Tyttötyrni pullistelee kantamansa marjarunsauden kanssa mutta poikatyrni on työnsä tehtyään alakuloinen!Sunnuntai 6.9.2026 - -Esko Erkkilä- Elämme aikaa, jolloin……tyttötyrnit ovat pakahtumaisillaan mahtavan satonsa alla, mutta……poikatyrnit ovat vaatimattomuuden perikuvia, kun työ on tehty.****************Satoa tuottaakseen tyrnimaalla pitää olla tyttötyrnejä ja kollipoikatyrnejä.Taimikauppiaat kertovat, että yhtä kollipoikaa varten voi olla kuusi (6) tyttötyrniä ja kertoopa eräs taimikauppias, että kollipoikaa kohti voi olla vain kolme tyttötyrniä!
******************Minä olen vankkumaton ns. venäläisen istutuskaavion kannattaja, jossa kollipojan ympärillä on kahdeksan tyttöä – kas näin:Tyttö Tyttö TyttöTyttö Kolli TyttöTyttö Tyttö Tyttö***************Varsinainen haaremi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyttötyrni pullistelee kantamansa marjarunsauden kanssa mutta poikatyrni on työnsä tehtyään alakuloinen!, Tyttötyrni, Kollipoikatyrni, |
Nyt on kiire poimia tyrnit!Perjantai 4.9.2026 - -Esko Erkkilä- Syksy on edennyt siihen vaiheeseen, että nyt on kiirus poimia tyrnit!Ahkeroin eilen tyrnipuskissa ja huomasin, että tyrnimarjat ovat herkullisimmillaan ja heti poimittavissa, sillä joukossa on jo ylikypsyneitä!**************Tyrni on hieno marja myös katsella ja sen vuoksi otinkin tyrnipuskista muutaman valokuvan:**********Hieno marja!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on kiire poimia tyrnit!, Tyrni, Tyrni on hieno marja, |
Luumu on syksyllä todellinen lähiherkku!Torstai 3.9.2026 - -Esko Erkkilä- Kuunkierron eteneminen syyskuulle tietää sitä, että pihamaan luumupuissa……luumut ovat kypsymässä.****************Harmillista meidän osaltamme on se, että monet pihamaamme luumupuista ovat kokeneet eri syistä kovia ja satoa tuottavia luumupuita on pihamaallamme vain yksi.************Jutun opetus on se, että eri syistä tuhoutuneiden luumupuiden tilalle pitää heti istuttaa uusi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luumu on syksyllä todellinen lähiherkku!, Luumu, Luumupuu, |
Huippu-urheilija voi pärjätä bisnesmaailmassakin!Keskiviikko 2.9.2026 - -Esko Erkkilä- Taannoinen Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelu toi mieleeni sen käynnin, jonka sain tehdä Ruotsi-Suomi -maaotteluun Tukholman Olympiastadionilla – vuotta en tarkasti muista, mutta Seinäjoella asuessani se tapahtui.Olimme Rouvan kanssa saaneet paikat maaliviivan kohdalle ja sen muistan, että Ruotsin kuninkaalliset istuivat muutaman rivin samalla kohdalla yläpuolellamme.Helena Laihorinne urakoi maaottelussa ja hän kävi jossain vaiheessa tervehtimässä meitä katsojia.*****************Seuraava tapaamisemme olikin se, kun sain olla Helinä Marjamaaksi nimensä muuttaneen Helinän kanssa, kun hän teki bisnesyhteistyötä kanssani hygienianäytteiden analysoinnissa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huippu-urheilija voi pärjätä bisnesmaailmassakin!, Helinä Laihorinne, Helinä Marjamaa. |
Meillä kantarelli on todellista lähiruokaa!Maanantai 24.8.2026 - -Esko Erkkilä- Kulumassa oleva kesä on ollut todella runsassatoista marja- sekä sieniaikaa.Erityisesti metsien antamat marjasadot ovat olleet runsaita, vaikka mustikkasaaliit ovatkin kohdallani jääneet heikoiksi.****************Sienien osalta lajivalikoimamme on kapea, sillä poimintarepertuaarimme käsittää vain korvasienen, mustatorvisienen, kantarellin sekä syyspuolella suppilovahveron.*************Kantarelli on meillä todellista lähiruokaa, sillä kantarellipaikkamme sijaitsee mökin terassilta kahdeksan metrin etäisyydellä ja sieltä olen nyt saanut jo kaksikin satoa, joista……toinen kuvattuna tässä!****************Toivottavasti samalta paikalta saadaan vielä kolmaskin satokierros!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meillä kantarelli on todellista lähiruokaa!, Kantarelli, Korvasieni, Mustatorvisieni, Suppilovahvero, |
Osaamisen puutetta!Lauantai 22.8.2026 - -Esko Erkkilä- Kuulimme eilen todellisen uutispaukun, kun kerrottiin pohjoismaiden suurimman risteilyvarustamon Suomen Hopealinjan lopettavan liiketoimintansa päättymässä olevan risteilykauden jälkeen.Hopealinjan alukset ovat risteilleet vuosikymmeniä Tampereen ja Hämeenlinnan väliä ja erityisesti ne ovat tulleet tutuiksi Laukontorilta Viikinsaareen tapahtuvista risteilyistä.**************Ainakin kahdesti olen toiminut vastuullisena risteilyisäntänä Viikinsaaren risteilyillä, kun Pirkanmaan Agrologit järjestivät Viikinsaari-risteilyn ja kun Eläkeliiton Tampereen yhdistys järjesti jäsenilleen samanlaisen risteilyn!**************Suomen Hopealinjan toiminnan alasajo on todellinen häpeäpilkku Tampereen kaupungin toiminnassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osaamisen puutetta!, Suomen Hopealinja, Viikinsaari, Pirkanmaan Agrologit, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, |
Syyshortensia-aidanteemme on nyt komeimmillaan!Keskiviikko 19.8.2026 - -Esko Erkkilä- Kaivoimme vuonna 1989 lapiopelillä omakotitalotonttimme rajalle 60 senttiä syvän ja 60 senttiä leveän kaivanteen kävelytien varteen ja täytimme sen oikeaoppisesti happamalla maa-aineksella sekä istutimme siihen syyshortensian eli syreenihortensian taimia.Olemme leikanneet syyshortensiamme aina keväisin sen jälkeen, kun yöhalloista ei enää ole pelkoa.****************Syyshortensia-aidanteemme alkaa nyt olla komeimmillaan ja en yhtään ihmettele, että sitä käydään kauempaakin ihailemassa.**********Syyshortensia-aidanteestamme pääsen nauttimaan……myös työpöytäni takaa……ja myös keittiöstä!*************Molemmissa ikkunoissa on syyshortensian lisäksi ihailtavissa Rouvan valmistamat tiffany-työt!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyshortensia-aidanteemme on nyt komeimmillaan!, Syyshortensia, Syyshortensia-aidanne, Syreenihortensia, |
Keltaista vahapapua laitetaan nyt pakastuskuntoon!Tiistai 18.8.2026 - -Esko Erkkilä- Papu on niitä harvoja puutarhakasveja, joita edelleen aktiivisesti kasvatamme trekoolissamme.********************Poimin eilen kolme muovisangollista papuja ja illan aikana sain niistä valtaosan pakastuskuntoon.Kyllä keltaiset vahapavut ovat houkuttelevan näköisiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keltaista vahapapua laitetaan nyt pakastuskuntoon!, Keltainen vahapapu, |
Eilen oli suomalaisen kestävyysjuoksun suuri päivä!Maanantai 17.8.2026 - -Esko Erkkilä- Alisa Vainio osoitti käsittämätöntä ylivoimaa, kun hän eilen voitti Euroopan yleisurheilumestaruuskisoissa naisten maratonin!Maratonin TV-seuranta on siinä mielessä mielekästä, että sen seuranta kestää yli kaksi tuntia – minäkin katselin alkuvaiheen ja sen jälkeen kävin noutamassa perunat perunamaalta ja sitten ehdin vallan hyvin seuraamaan Alisa Vainion ylivoimaa kisan lopussa!**************Naisten maratonin mitalinjako oli suomalaisittain sykähdyttävä, sillä palkinnot jakoivat…...Euroopan yleisurheiluliiton (EA) suomalaisvaikuttaja Antti Pihlakoski ja suomalainen juoksijalegenda Lasse Virén!******************Parhaat onnittelut……Alisa Vainiolle tätäkin kautta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eilen oli suomalaisen kestävyysjuoksun suuri päivä!, Alisa Vainio, Lasse Viren, Antti Pihlakoski, |
Hyvä metsämarjasato merkitsee rauhaa puutarhamarjoillePerjantai 14.8.2026 - -Esko Erkkilä- Linnuille niin halutut puutarhamarjat ovat tänä vuonna saaneet olla rauhassa, koska metsät ovat tulvillaan mustikoita ja vadelmia.Erityisen iloinen olen……kirsikoiden hyvästä sadosta, sillä niin harvinainen tai ainakin vähälukuinen se on tavallisina kesinä.***********Toissailtana……poimin kirsikoita kolmannessangollisen, mutta eipä edes niihin määriin ole monina vuosina päästy.***************Harvinaisesta marjasta osaa nauttia!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä metsämarjasato merkitsee rauhaa puutarhamarjoille, Kirsikka saa nyt olla pasonärhiltä rauhassa, |
Mustaherukka kannattaa kypsyttää hyvin!Torstai 13.8.2026 - -Esko Erkkilä- Lapsuusaikana tympäännyin mustaherukkaan, sillä ”mustaa viinimarjaa” oli meillä paljon ja ei niinkään punaherukkaa – viherherukkaa ja valkoherukkaa ei silloin tainnut olla lainkaan!**************Meillä on mökillä muutama mustaherukkapensas ja……sain ne eilen poimittua.Sato oli harvinaisen pieni, mutta laadultaan se oli ensiluokkaista – ehdin kerrankin kypsyttämään mustaherukan kunnolla!*************Mustaherukkasatoa......kertyi vain 3,4 kiloa, mutta kun muiden marjojen satotaso on hyvä, on siihen tyydyttävä!**************Mustaherukkapensaiden seuraava hoitotoimenpide on syysleikkaus, mutta nyt aion tehdä sen säästeliäästi!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustaherukka kannattaa kypsyttää hyvin!, Mustaherukka, Musta viinimarja, Punaherukka, Viherherukka, Valkoherukka, Herukkapensaiden syysleikkaus, |
Valkosipuleista tuli erittäin hyvä sato!Keskiviikko 12.8.2026 - -Esko Erkkilä- Sain eilen valkosipulit korjattua ja sadosta muodostui sellainen, että Rouva suositteli ensi vuoden elettäväksi ilman valkosipuleiden viljelyä!Uudella pläntillä oli kasvamassa virolaisista siemensipuleista kasvaneita sipuleita ja……ne ovat poikkeuksellisen komeita – kiitokset serkulleni Leilalle, jonka ansiosta sain virolaisia siemensipuleita!************Nyt valkosipulit saavat kuivaa verkolla pressun alla……muutaman viikon ja sitten ne siirretään autotalliin talvisäilytykseen!************Laadukkaita valkosipuleita on sopuhintaan saatavilla!-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Valkosipuleista tuli erittäin hyvä sato!, Valkosipulit, |
Miksi kiusaisin tuttua, tärkeää ja hyödyllistä kasvia?Maanantai 10.8.2026 - -Esko Erkkilä- Tuo otsikkokysymys tulee aina mieleeni, kun noudan trekoolimaalta perunoita keitettäväksi ja aiheena on se, että miksi ihmiset antavat tärkeiden hyötykasvien kituvan luomuna.Yksi asia viljelytavoissani on varmaa ja se on se, että milloinkaan en ala luomuilemaan.Päätökseni näkyy niissä……perunoissa, jotka eilen kävin kaivamassa päivälliseksemme.Kummastelen, että jotkut torimyyjät käyttävät argumenttinaan heidän myymiensä perunoiden olevan luomua – minusta se on suuri myynnineste!**************Kukin taaplaa kuitenkin tyylillään!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi kiusaisin tuttua ja tärkeää sekä hyödyllistä kasvia?, Luomuilu, Miksi luomua mainostetaan muka parempana vaihtoehtona, minä en luomuile, miksi luomuilla?, |
Nyt on kantarelliherkuttelun aika!Sunnuntai 9.8.2026 - -Esko Erkkilä- Harvoin sadonkorjaaja toteaa, että sato on runsas, mutta nyt ainakin metsästä marjoja sekä sieniä ”satoa korjaajan” on syytä olla tyytyväinen.Tänään kerron olevani tyytyväinen kantarellisatoon, sillä sitä pukkaa nyt hyvin.Jokunen päivä sitten kerroin kuinka mökin terassilta kahdeksan metrin päässä on……perinteisesti hyvä esiintymä.****************Sain vihjeen, että synnyinkotini Välimäen metsissä on useita hyviä kantarelliryhmiä ja pitihän sieltä hakea……ensimmäinen sadonkorjuukierros!*************Ei tarvitse olla suuri ennustaja, kun otaksun, että samoilta paikoilta tulee lisää kantarelleja!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on kantarelliherkuttelun aika!, Kantarelli |
Tulipahan se todistettua!Perjantai 7.8.2026 - -Esko Erkkilä- Vadelmasato on meilläkin todella runsas ja olemme Rouvan kanssa käyneet niitä poimimassa parikin kertaa päivässä.Poimintatahtimme on ollut kerrallaan puolitoista tuntia, sillä poimintamatkoihin aikaa nyt ei ole kulunut.*******************Tulin eilen iltakuuden aikoihin mökille ja mitäkäs minä muuta, kuin menin vadelmia poimimaan!**********Poimin puolitoista tuntia ja tuli todistetuksi, että puolentoista tuntia siihen kuluu, kun puolitoista tuntia poimii vadelmia!***************Tämän verran siis sain puolessa toista tunnissa poimittua vadelmia!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulipahan se todistettua!, Puolessa toista tunnissa ehtii poimimaan vadelmia puolessa toista tunnissa!, |
Itsekasvatettu mullassa kasvanut tomaatti on täysin eri vihannes kuin kaupasta ostettu!Torstai 6.8.2026 Kaupassa on tarjolla kahdenlaisia tomaatteja; on kotimaisia tomaatteja ja valitettavasti on myös tuontitomaatteja.Kotimainen tomaatti on yleensä kasvatettu kivivillassa – kivivillan sanotaan ja toimivan puhtaana ja ilmavana kasvualustana, johon johdetaan tarkasti säädelty ravinneliuos.Kotimaisessa tomaatissa ei ole haitta-ainejäämiä, mutta tuontitomaateissa niitä varmasti on.****************Meidän ruokapöydässä näin kesällä tomaatit ovat……Herkku-tomaatteja, jotka ovat saaneet kasvaa aidossa mullassa!Rouva kasvatti viitisenkymmentä Herkku-tomaatintainta ja niistä olemme saaneet ensimmäiset, mutta……kypsymässä on lisää.Osa Herkku-tomaatintaimista on viety……mökille, jossa ne kasvavat hyvin.***********On muuten valtava makuero kotimaisten kivivillassa kasvaneiden tomaattien ja aidossa mullassa kasvaneiden Herkku-tomaattien välillä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsekasvatettu mullassa kasvanut tomaatti on täysin eri vihannes kuin kaupasta ostettu!, Tuontitomaatti, Kotimainen tomaatti, Kotimainen kivivillassa kasvatettu tomaatti, Aidossa mullassa kasvatettu tomaatti, Herkku-tomaatti, |
Perinteinen pensasmustikan poimintaretki on tehty!Keskiviikko 5.8.2026 - -Esko Erkkilä- Pensasmustikka on niin jalo marja, että omien kahden pikkuplänttien lisäksi sitä on tapanamme käydä poimimassa mökkikylämme pensasmustikkayrittäjän puskista.Autolla matkaa kertyy viitisen kilometriä suuntaansa eli matka ei päätä huimannut.***************Rouva tykkää käyttää poiminnassa……Trump-tyyppistä poimintalakkiaan ja hyvähän se niin, sillä noilla pelloilla on nähty karhunkin liikuskelevan!********Poimintareissumme yhteistulos kahdelta hengeltä oli hieman runsas kaksi kiloa, mutta satoa tärkeämpi olikin perinteiden noudattaminen, kun teimme reissun Aarre Leskisen pensasmustikkaviljelyksille!
Tärkeää ja mielenkiintoista oli myös se, kun rippikoulukaverini sattui samoille saroille ja saatoimme muistella vanhoja ja keskustalla myös nykypäivän haasteista!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perinteinen pensasmustikan poimintaretki on tehty!, pensasmustikka, |