Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja "Enkeli taivaan" -virren laulaminen virittivät joulutunnelmaan

Sunnuntai 25.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Käynti hautausmaalla, kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja aattoillan hartaushetki olivat monelle eilen lopullinen tapahtumasarja todelliseen joulutunnelmaan pääsemiselle.

 

Näin myös minulle, kun vaimoni kanssa kävin synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla ja kirkossa.

 

img_0242.jpg

 

Viljakkalan kirkko kuvattuna hieman epätavallisesta suunnasta eli ns. Karhen porstuan suunnasta. Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta erkanevat eteinen ja sakaristo. Eteinen on juuri Karhen porstua ja muistan, kun ennen kerrottiin, että karhelaiset saapuivat sen kautta kirkkoon.

 

img_0262.jpg

 

Entisen Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra, nykyisin Ylöjärven seurakunnan kappalainen (sitä ne kuntaliitokset tekevät!) Johannes Riuttala piti hienon aattoillan hartaushetken Viljakkalan kirkossa.

Tässä Viljakkalan kirkon alttaritaulu ”Ristiinnaulittu”. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Felix Ferdinand Frang (myöhemmin Pahlama).

Jotkut lähteet mainitsevat taiteilijan myöhemmäksi sukunimeksi  Frang-Pahlama. Joka tapauksessa hän maalasi Viljakkalan kirkon alttaritaulun vuonna 1896.


Alttaritaulusta käytetään myös nimeä: "Jeesus ristillä".


On luonnollista, että pidän Viljakkalan kirkon alttaritaulua ainoana oikeana alttaritauluna!

 

img_0267.jpg

 

Viljakkalan kirkon saarnastuoli jouluisessa asussaan jouluaattona 2011.

 

img_0249.jpg

 

Viljakkalan sankarihautausmaalla on aina aattoillan hartaushetken aikana paikallisen reserviläisjärjestön toimesta kunniavartio. Arvostan korkealle viljakkalalaista tapaa kunnioittaa sodissamme kaatuneita!

 

img_0253.jpg

 

Vartionvaihto meneillään sankarihautaristillä.

 

img_0257.jpg

 

Viljakkalan hautausmaalla on ns. vanha puoli ja uusi puoli.

 

Tässä aattoillan kuva hautausmaan vanhan puolen haudoista, joilla tuikkivat lukemattomat muistokynttilät.


On merkillepantavaa, että nurmikot viheriöivät jouluaattona 2011 Viljakkalan hautausmaalla!

 

 

Johannes Riuttala totesi hartaushetken puheessaan, että on käsittämätöntä, että juuri tällä hetkellä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa hiljentyvät Jouluevankeliumin sanoja kuuntelemaan.

 

Arvostin, että Riuttala oli valinnut luettavakseen Jouluevankeliumin vanhemman version – se lisäsi kotoisuuden tunnetta omassa rippikirkossani!

 

Voimallisesti laulettu ”Enkeli taivaan” –virsi loi hyvän mielen matkalle kohti kotia.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkalan sankarihaudat, Viljakkalan kirkko, Ristiinnaulittu, Felix Frang, Felix Pahlama, Johannes Riuttala, Karhen porstua,