Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kiihkeily vei esiintyjän sanomasta pohjan pois!

Torstai 23.11.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen ristiriitaisissa tunnelmissa ja syynä on se yleisötilaisuus, jonka Vipu Viljakkala ry järjesti eilen illalla Lavajärven Päivölässä.

 

 

Tilaisuuden teemana oli ”Susi-ilta” ja esitelmän aiheena

 

”SUSI – lajina, tutkitusti vai tunteella”

 

 

 

IMG_5607.JPG

 

 

Vipu oli varannut paikat 170:lle kuulijalle ja siihen ei toki päästy, mutta satakunta kuulijaa oli saatu paikalle.

 

 

 

IMG_5611.JPG

 

 

Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtaja Ismo Friman toivotti väen tervetulleeksi.

 

 

Arvostan Vipu Viljakkala ry:n toimintaa, sillä se ehdotti minua edellisellä kunnallisvaalikaudella ja myös nyt Viljakkala-neuvoston jäseneksi.

 

 

Tulin jälleen valituksi ja Viljakkala-neuvosto valitsi minut puheenjohtajakseen.

 

 

 

IMG_5610.JPG

 

 

Salista himmennettiin valot ja valkokankaalle heijastettiin suden kuva sekä äänentoistolaitteista kuului susien ulvontaa.

 

 

Vaikuttava avaus!

 

 

 

IMG_5614.JPG

 

 

Vaikuttava oli myös esiintyjä Marija Wallden´n aloitus, sillä hän kielsi valokuvaamisen!

 

 

Melkoinen kokemus jo se!

Toki toisaalta ymmärrä valokuvauskiellon, sillä kuvissa esiintyi melko hienoja otoksia susista ja kuvia myös susien tappamista hirvistä sekä peuroista.

 

 

******************

 

 

Tutkin asioita ja mediassa Walldenin titteleinä esiintyvät ainakin Luonto-Liiton petolähettiläs ja luonnonvaraisten eläinten hoitaja.

 

 

Kunnioitin Walldenin esittelynsä yhteydessä vaatimaa kuvauskieltoa ja sen vuoksi minulla ei ole enempää valokuvia tilaisuudesta.

 

 

***************

 

 

Wallden totesi esityksensä aluksi, että susi on;

 

  • ristiriitaisin
  • kiistellyin
  • poliittisin

 

…eläin Suomessa.

 

 

 

Esitys oli sutta esittelevässä osuudessa kiinnostava, mutta kun keskustelu alkoi ja yleisö kritisoi sudelle annettuja etuoikeuksia, niin Waldenista paljastui todellinen inttäjä.

 

 

Tilaisuudessa oli runsaasti metsästäjiä, jotka varmasti tietävät susien ylisuuret määrät ja susien aiheuttamat haitat, mutta alustaja jatkoi oman agendansa esittämistä.

 

 

Porot ja porotalous olivat esiintyjän erityisen kovan kohtelun kohteena;

 

”Porot saavat melskata” oli eräs toteamus; maininta ”Sakkoporot”, niin mitähän se tarkoitti?

 

 

 

Paha mieli tilaisuudesta jäi tai toisaalta jäi hyväkin mieli, sillä esitys auttoi salintäyteisen yleisön todella tajuamaan, että millaista ns. luontoväki todellisuudessa on ja millaisessa kuplassa se elää.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Vipu Viljakkala ry, Susi-ilta, Susi - lajina tutkitusti vai tunteella, Susivahingot, Susipelko,

"Kokemusasiantuntijuus hyödynnettävä sote-uudistuksessa"!

Keskiviikko 9.4.2014 - -Esko Erkkilä-

 

 

Hämeenkyrön Lavajärvellä sijaitseva Päivölä oli minulle mieluisa kokouspaikka, kun sain eilen osallistua Eläkeliiton Pirkanmaan piirin piirikokoukseen siellä. Päivölä sijaitsee kuuden kilometrin etäisyydellä synnyinkodistani ja vajaan viiden kilometrin päässä vapaa-ajanasunnoltani!

Eläkeliitto on puolueisiin sitoutumaton eläkeläisjärjestö.

 

 

paivola1

 

 

Arvostan, että Lavajärven Maamiesseuran omistaman Päivölän seinähyllyllä on Viljakkalan vaakuna kunniapaikalla.

 

 

 

paivola2

 

 

Viljakkalan vaakunaviirin rinnalla on Lavajärven Maamiesseuran vaakuna ja Hämeenkyrön vaakuna.

 

 

************

 

 

paivola4

 

 

Synnyinkotini naapuri Seppo Hyypöläinen kertoi kokousedustajille Päivölän maamiesseurantalon historian.

 

Maamiesseurantalo tuhoutui perustuksiaan myöten tulipalossa vuonna 1993, mutta se rakennettiin vakuutuskorvausten sekä talkootyön avulla uuteen kukoistukseen.

 

Kyläläisten tukkitalkoot olivat keskeisessä asemassa Päivölän uudelleenrakentamisessa.

 

Hyypöläinen mainitsi – aivan oikein -, että kyläläiset antoivat tukkitalkoisiin metsästään parhaat puut ja tukit; osallistuin tukkitalkoisiin ja muistan juuri näin tapahtuneen!

 

 

 

************

 

 

 

 

paivola6

 

 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin maanviljelysneuvos Klaus Pentti Hämeenkyrön Mahnalasta.

 

Maanviljelysneuvos Pentti toimi kansanedustajana 2003 – 2011, joten kokouksen puheenjohtajuus oli jämerissä käsissä.

 

 

************

 

 

Laadimme kokouksessa julkilausuman, jonka otsikko on toistettu tämän jutun otsikossa.

 

Kokousväen yksimielisesti hyväksymä julkilausuma kuuluu näin:

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen heikkeneminen koskettaa erityisesti ikäihmisiä. Ikäihmisiä huolestuttavat sosiaali- ja terveyspalvelujen riittämättömyys, hinnoittelu sekä tavoitettavuus. Ikääntyneiden turvattomuutta lisäävät vanhusten kaltoinkohtelu, huono hoito ja vaikeus päästä hoitoon sekä monet kohtuuttomuudet.
 
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin kevätkokous Hämeenkyrössä toteaakin tyytyväisyydellä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta on nyt saatu aikaan laaja-alainen poliittinen periaatepäätös. Erityisen tärkeää on turvata perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut lähipalvelut. Jatkotoimien osalta tilanne on haastava. Avoimena olevia kysymyksiä on runsaasti ja aikataulu tiukka.
 
Uudistuksen tiukasta aikataulusta huolimatta on varmistettava iäkkäiden kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen. Samoin Eläkeliiton Pirkanmaan piirin kevätkokous korostaa uudenlaista yhteistyötä julkisten ja yksityisten toimijoiden, seurakuntien sekä kansalaisjärjestöjen välillä vanhusneuvostot mukaan lukien. Niillä kaikilla on omaa merkittävää osaamista.
 
Esimerkiksi vuonna 2013 Eläkeliiton Pirkanmaan piirissä syrjäytymistä estävässä ja yksinäisyyttä torjuvassa auttavassa vapaaehtoistoiminnassa oli mukana 464 henkilöä. Toimintakykyä tukevassa toiminnassa osallistumiskertoja karttui 28.524.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivölä, Lavajärven Päivölä, Lavajärven Osuuskassa, Komi, Seppo Hyypöläinen, Klaus Pentti,

Nyt on joulumyyjäisten kulta-aikaa!

Torstai 5.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Marraskuun loppupuolisko ja joulukuun alkupäivät ovat erilaisten myyjäisten kulta-aikaa.

 

Omalta kohdaltani erityisen kiireistä myyjäisten aikaa oli viime lauantaina eli 30.11.2013, sillä poikkesin silloin neljissä eri myyjäisissä.

 

 

myyja1

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni tänä vuonna jo kuitenkin lauantaina marraskuun 23. päivänä, jolloin Lavajärven Maamiesseura järjesti Hämeenkyrön Päivölässä joulumyyjäiset.
 

 

myyja2

 

 

Päivölän myyjäiset olivat siinä mielessä ”omakohtaiset”, että toimin kuljettajana vaimolleni, jolla oli oma myyntipöytänsä näissä myyjäisissä.
 
Tässä kuva vaimoni myyntipöydästä.
 
Päivölän myyjäiset ovat perinteisesti kaksipäiväiset ja tänä vuonna toinen myyjäispäivä eli sunnuntai oli kuulemma ollut erityisen vilkas.

 

 

myyja3

 

 

Päivölän myyjäisissä myyntipöytien tuotteet olivat korkealaatuisia ja ostajia oli mukavasti Tampereelta saakka.
 
Laajin myyntipöytä – tai oikeastaan kaksikin myyntipöytää – oli Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvalla Raija Mäensivulla, joka on käsityöalan todellinen taitaja Luontomummo –toiminimellään.

 

 ********

Ja sitten muutama valokuva siitä todellisesta myyjäispäivästä eli marraskuun 30. päivästä!

 

 

 

myyja4

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni Frantsilan Kehäkukasta, joka oli toinen niistä paikoista, joissa toteutettiin…

 

 

myyja5

 

 

…Marrastori- tapahtuma.

 

 

myyja6

 

 

Kehäkukassa oli oma myyntipöytä mm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksellä ja ostinkin sieltä Tuula Klug´n (vasemmalla) ja Orvokki Peltomäen myyminä Holvisillan Joulu 2013 –joululehden.

 

Holvisilta sijaitsee Viljakkalan Inkulassa, ja Holvisillan Joulu on ”Inkulan Holvisilta ry:n” jo perinteeksi muodostunut joululehti. Nyt ilmestynyt numero on järjestyksessään jo numero 14.

 

 

myyja7

 

 
Kehäkukassa oli eräällä osastolla myynnissä puhutteleva Vaari-tyyny!

 

 

 

myyja8

 

 

Seuraava myyjäispaikka oli minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka luulinkin tuntevani naapuripitäjä Hämeenkyrön hyvin.
 
Hämeenkyrön Nuorisoseura järjestämät joulumyyjäiset Kyrölässä olivat miellyttävä tuttavuus.
 
Kyrölä sijaitsee Frantsilan Kehäkukkaa vastapäätä Pappilanjoen toisella puolella.

 

 

myyja9

 

 

Kyrölän myyjäisten erikoisuus oli kahvit, joiden kyytipojaksi oli tarjolla monenlaisia täytekakkuja.
 
Tarjolla oli ainakin;
  • mokka-lakkakakkua
  • pohjalaista pitsikakkua
  • marsipaanikakkua
  • sitruunakakkua
  • suklaakakkua
  • persikka-valkosuklaakakkua
  • valkosuklaa-rahka-kerma-tuorejuusto-vaniljakakkua
  • vadelma-kinuskikakkua
  • voileipäkakkua  

Kahvi + iso pala valittua kakkua maksoi 5,00 euroa.

 

***********

 

myyja101

myyja10

Kylätoimintakeskus Heiskalla järjestetty Marrastori –tapahtuma oli päivän kolmas hämeenkyröläinen joulumyyjäistapahtuma, jolle osallistuin.

Yläkuvassa Kylätoimintakeskus Heiskan "tienviitta" kolmostien kupeessa ja alakuvassa kuva Heiskan pihapiiristä!

 

 

myyja11

 

 

Myös Heiskan Marrastorilla oli vaimollani oma myyntipöytä.
 
Myyntipöydällä oli erilaisten lasitöiden lisäksi tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Kauppa kävi kuulemma hyvin!

 

 

 

myyja12

 

 

Heiskan isossa salissa oli myyntipöytä ”Viikinkiseppä” Joona Peltoniemellä.
 
Sepäntakoma veitsi oli todella ”veitsenterävä”, sillä aanelos-paperiarkista näytti olevan helppo vuolla paperilastuja!

 

 

***********

 

Kolmen hämeenkyröläistapahtuman jälkeen siirryin Viljakkalaan ja siellä…

 

 

myyja13

 

 

…Lions Club Viljakkalan järjestämille ”Viljakkalan Jouluvipinöille” Viljakkalan koululle.

 

 

 

myyja14

 

 
Viljakkalan Jouluvipinöillä näin tänä vuonna ensimmäisen kerran Joulupukin!

 

 

 

myyja15

 

 

Jouluostosten makuun pääsin Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen osastolla, jossa Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja Asta Niittyoja myivät itsetehtyjä koruja. Parit helmet siirtyivät tältä osastolta pukinkonttiin!

 

 

***********

 

Joulumyyjäiset ovat eräs tapa virittäytyä joulunviettoon.

Myyjäisillä tapaa tuttuja sekä näkee sen valtavan käsityöinnostuksen ja suoranaisen taituruuden, jota kylillä harrastetaan.

 

Kannustan poikkeamaan joulumyyjäisissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Luontomummo, Frantsilan Kehäkukka, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Inkulan Holvisilta ry, Kyrölä, Kylätoimintakeskus Heiska, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Outi Lähteenmäki, Asta Niittyoja,