Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Joulun odotus tiivistyy tänään

Perjantai 24.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Joulun odottaminen on tänä vuonna säiden osalta sujunut perin jouluisasti – lunta ja pakkasta on riittänyt aivan tarpeeksi.

On oltava erityisen tyytyväinen Suomen lounais-kolkan sekä eteläisen Suomen osalta, sillä sielläkin on nyt saatu odottaa Joulua kunnon talvisäässä.

Huolestuttavaa on se, että kylmä jouluaatto ennustaa vanhan kansan mukaan pakkasia toukokuussa. Onneksi herneiden ja papujen kylvö muutenkin tapahtuu vasta kesäkuun puolella, joten normaaliin kylvöaikarytmiin ei tarvitse tehdä muutoksia!

Joulunodotustani ovat vauhdittaneet muutamat pikkujoulut ja puurotarjoilut, joihin olen saanut osallistua. Osaan olen saanut mennä vieraana ja osaan taas järjestäjän ominaisuudessa – molemmat roolit ovat olleet yhtä mieluisia.

Joulukuusen hankkiminen omasta metsästä verannalle oli ensimmäinen jouluinen toimenpide, joka kohdistui kotiimme. Verantakuusen kynttilät ovat loistaneet kuusessa jo kymmenkunta päivää – ei varmaan kovin ekologista, mutta tunnelmaa se on luonut.

Joulusiivousta meillä on tehty jo pitkään. Oma roolini joulusiivouksessa on lähinnä se, että olen aina väärässä paikassa eli tiellä! Siitä huolimatta puhdasta on tullut.

Joulukuusen etsiminen metsästä on joka vuonna haasteellinen homma. Siinä pätee usein sama periaate kuin vaateostoksilla eli ensimmäinen ehdokas valitaan, vaikka kymmenkunta muuta vaihtoehtoa tutkaillaan perusteellisesti.

Joulukuusen jalkaan laittaminen, kuusen sulattaminen autotallissa, sen kuljettaminen paikalleen ja koristelu saatiin meillä tehtyä jo jouluviikon tiistaina. Harmi, että lapsenlapset eivät ehtineet koristeluun mukaan.

Joulupukki on tulossa, sillä Aurora (5-vuotta) ja Iiris (3-vuotta) saapuvat aattona meille ja ehkä yöpyvätkin Mummon ja Vaarin luona.

Jouluaaton tärkeä osa on käynti Viljakkalan hautausmaalla. Kynttilät sytytetään monille sukulaisten haudoille. Myös sankarihaudassa lepäävä setäni saa oman kynttilänsä – samoin kynttilät sytytetään vaimoni Isän ja Äidin muistolle muualle haudattujen muistokiven äärelle.

Hautausmaalla käynnin jälkeen osallistumme aaton hartaushetkeen Viljakkalan kirkossa.

Muutamana vuonna aaton hartaushetkeen ei kuulunut ”Enkeli Taivaan lausui näin” – virttä ja se vei paljon Joulutunnelmasta pois. Tuntui kuin Joulua ei olisi tullut lainkaan. Viljakkalan menettelytapa on nyt kuitenkin onneksi muuttunut ja hartaushetkeen sisältyy taas tuttu jouluvirsi.

Hartaushetken jälkeen ajamme syntymäkotini kautta, vaikka talo on ollutkin kylmillään jo neljännesvuosisadan. Käynti pihassa on kunnianosoitus menneitä sukupolvia kohtaan, jotka raivasivat tämän maan, taistellen säilyttivät Suomen itsenäisyyden ja antoivat meille hyvät lähtökohdat elämiseen.

Puilla lämmitetyn joulusaunan ja jouluaterian jälkeen onkin aika jäädä odottelemaan Joulupukkia.

 

Hyvää Jouluaattoa kaikille!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouluaatto, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan sankarihaudat,