Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Eduskuntavaalit muuttivat Arto Satosta lukuunottamatta edellisen vaalikauden ryhmänjohtajien asemaa

Maanantai 22.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Viime vaalikaudella neljän suurimman puolueen eduskuntaryhmien puheenjohtajat järjestivät kukin omassa vaalipiirissään tilaisuuden, johon muut kolme ryhmänjohtajaa osallistuivat.

 

 

 

 

ryhmyrit1

 

 

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Arto Satonen järjesti ”oman” tilaisuutensa Tampereella ja me pirkanmaalaiset saimme tutustua neljän suurimman puolueen eduskuntaryhmän silloiseen puheenjohtajaan.

 

 

 

 

ryhmyrit2

 

 

Vaalien jälkeen Arto Satonen säilytti paikkansa Kokoomuksen eduskuntaryhmän johdossa, mutta haikailtua ministeripostia hänelle ei suotu.

 

 

 

 

ryhmyrit3

 

 

Viime vaalikaudella toiseksi suurin ryhmä oli SDP:n eduskuntaryhmä ja sen puheenjohtajana toimi Jouni Backman.

 

 

 

 

ryhmyrit4

 

 

Backman´lle ja koko SDP:lle kävi vaaleissa kalpaten, sillä demarit putosivat oppositioon ja vaalitulos merkitsi, että myös Backman jäi valitsematta kansanedustajaksi.

 

 

 

 

ryhmyrit5

 

 

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström oli estynyt pääsemästä Tampereelle ja häntä sijaitsi eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Maria Lohela.

 

 

 

 

ryhmyrit6

 

 

Emme 2.3.2015 osanneet aavistaa, kun em. tilaisuus Tampereella järjestettiin, että Maria Lohela on seuraava Eduskunnan puhemies!

 

 

Niin siinä vaan sitten kävi!

 

 

 

 

ryhmyrit7

 

 

Pientä aavistusta oli puolestaan jo silloin, että Keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kohoaa vaalien jälkeen entistä merkittävämpään asemaan.

 

 

 

 

ryhmyrit8

 

 

Pienoinen yllätys, mutta toki vain pienoinen yllätys oli se, että Kimmo Tiilikaisesta tuli eduskuntavaalien jälkeen todellinen superministeri, joka sai johtoonsa maa- ja metsätalousministeriön lisäksi myös ympäristöministeriön!

 

 

Onnittelut Kimmolle ja parhaimmat onnentoivotukset, jotta saamme nyt myös hänen johtamaansa ympäristöministeriöön järkeä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Arto Satonen, Jouni Backman, Maria Lohela, Eduskunnan puhemies Maria Lohela, Ministeri Kimmo Tiilikainen,

Eduskunnassa tehtiin viimeisellä istuntoviikolla yksi erittäin järkevä päätös

Lauantai 14.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta päättää neljä vuotta kestäneen istuntokautensa tänään.

 

 

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma luonnehti eilen eduskunnan viimeistä istuntoviikkoa, että ”aitaa on jossain määrin kaatunut”!

 

 

Arvostan kuitenkin eduskunnan tai täsmällisesti ilmaistuna eduskunnan kansliatoimikuntaa, kun se viimeisellä istuntoviikolla päätti, että eduskunta on tästä eteenpäin savuton työpaikka.

 

 

Eduskunnan kansliatoimikunnan muodostavat puhemiehet sekä neljä jäsentä – kaikilla jäsenillä on varajäsen.

 

 

Tänään työnsä päättävän kansliatoimikunnan jäsenet ovat:

 

  • puhemies Eero Heinäluoma, SDP
  • ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi, kokoomus
  • toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti, perussuomalaiset
  • kansanedustaja Heikki Autto, kokoomus
  • kansanedustaja Jouni Backman, SDP
  • kansanedustaja Pietari Jääskeläinen, perussuomalaiset
  • kansanedustaja Timo Kalli, keskusta

 

Varajäsenet:

  • kansanedustaja Johanna Karimäki, vihreät
  • kansanedustaja Mikaela Nylander, RKP
  • kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen, vasemmistoliitto
  • kansanedustaja Leena Rauhala, kristillisdemokraatit

 

 

Kiitän eduskunnan kansliatoimikuntaa järkevästä päätöksestä ja toivon, että myös kaikilla muilla työpaikoilla tehtäisiin samanlainen päätös!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puhemies Eero Heinäluoma, ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi, toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti, Heikki Autto, Jouni Backman, Pietari Jääskeläinen, Timo Kalli, Johanna Karimäki, Mikaela Nylander, Aino-Kaisa Pekonen, Leena Rauhala, savuton työpaikka

Eduskuntaryhmien johdon antamat vaalilupaukset

Tiistai 3.3.2015 - -Esko Erkkilä-

yliopisto1

 

 

 

Neljän suurimman eduskuntapuolueen eduskuntaryhmien puheenjohtajat järjestivät eilen Tampereen Yliopistolla keskinäisen tenttitilaisuutensa, jonka teemana oli;

 

 

”Vaalien vaihtoehdot?”

 

 

Paikalla olivat Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sekä Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Lohela.

 

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja vaikka kyseessä oli kohdallani jo neljäs poliittinen tilaisuus samana päivänä, olen tyytyväinen, että tuli mentyä paikalle.

 

 

 

 

yliopisto2

 

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen toimi tilaisuuden puheenjohtajana.

 

 

Tilaisuuden lopuksi Jokinen pyysi kaikkia osanottajia antamaan sellaisen vaalilupauksen, jonka takana kyseinen puolue sitten seisoo myös vaalien jälkeen.

 

 

 

 

yliopisto3

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen totesi vastauksensa aluksi, että sellainen meno, jota Kokoomus ja SDP nyt hallituksessa pelaavat ei saa jatkua.

 

 

Tiilikaisen Keskustan puolesta antama vaalilupaus olikin selkeästi:

 

 

Suomen suunnan on muututtava!

 

 

 

 

yliopisto4

 

 

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kesällä noussut Arto Satonen totesi Kokoomuksen vaalilupauksena ympäripyöreästi:

 

 

Työllisyys etusijalla.

 

 

 

 

yliopisto5

 

 

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman oli Satosen kanssa samoilla linjoilla ja totesi arvoituksellisesti:

 

Työn määrä ja laatu.

 

 

Backman täsmensi, että nollatyösopimukset on kiellettävä.

 

 

 

 

yliopisto6

 

 

Perussuomalaisten edunkuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Lohela yllätti, kun totesi:

 

 

Ei lupauksia!

 

 

 

Lohelan vastaus muistuttaa sitä perussuomalaisten linjaa, että muita kyllä arvostellaan, mutta omia ajatuksia ei ole!

 

 

 

Kiitokset eduskuntaryhmien puheenjohtajille mielenkiintoisen tilaisuuden järjestämisestä!

 

 

Ehkä joskus myöhemmin palaan tilaisuudessa esitettyihin muihin asioihin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Arto Satonen, Jouni Backman, Maria Lohela, Jouko Jokinen, päätoimittaja Jouko Jokinen,

Hallitus kyykyttää lapsiperheitä

Perjantai 11.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa eilen käyty välikysymyskeskustelu hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta oli näyttö kokoomuksen ja SDP:n kylmästä suhtautumisesta lapsiperheisiin. Hallituksen pääpuolueet kyykyttävät lapsiperheitä.

 

Seurasin netin välityksellä eduskunnassa käytyä keskustelua ja voin todeta, että nykyisen hallituksen kyyti on lapsiperheille kylmää kyytiä!

 

 

vali1

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Mirja Vehkaperä.

 

 

 

vali2

 

 

Herätti suurta kummastusta kokoomuslaisten ”takapenkin Taavien” naureskelut, kun Vehkaperä selvitti mitä pihtiputaalaisen Niemisen perheelle hallituksen suunnitelmat merkitsevät vuositasolla eli yli tuhannen euron menetystä.

 

 

vali3

 

 

Kaiken huippu oli, kun pääministeri Jyrki Katainen perusteli lapsilisien leikkaamista yritysmaailman pärjäämisen takaamisella.

 

Onko todella niin, että heikoimmalta leikattu vaatimaton tuki on ainoa tae yritysmaailman pärjäämiselle?

 

vali4

Puheenjohtaja Juha Sipilä otti jälleen kerran esille, että tupakka-askin korottaminen 45 sentillä olisi korvannut hallituksen nyt ajaman lapsilisien leikkaamisen.

Sipilä kertoi, että hänelle Joensuun torilla tupakkamiehet sanoivat mielellään maksavansa tupakka-askistaan 45 senttiä nykyistä enemmän jos sillä pystytään estämään lapsilisien leikkaaminen.

 

SDP:lle ei mitenkään sovi tupakka-askin hinnan korottaminen, mutta lapsilisien leikkaaminen sopii. Näin sanoi SDP:n eduskuntaryhmä puheenjohtaja Jouni Backman

-

käsittämätöntä!

 

 

vali5

 

 

Kansanedustaja Arto Satonen Sastamalasta samaisti lapsilisien leikkaamisen sen kanssa, että joidenkin lasten isiltä heidän yrityksillään menee huonosti. Satonen vahvisti siis saman, jonka pääministeri Katainen jo sanoi.
 

 

 

vali6

 

 

Kimmo Tiilikainen muistutti, että pääministeri Katainen jättää Suomen, mutta ongelmat jäävät.

 

 

 

vali7

 

Olen tyytyväinen, että Perussuomalaisten Tampereen paikallisyhdistyksen jäsenyydestään erottama Laila Koskela myös käytti lapsilisien leikkaamista kritisoivan puheenvuoron.

Koskela puhuu harvoin, mutta asia oli niin merkittävä, että nyt myös hän käytti puheenvuoron.

 

 

Eilen käyty välikysymyskeskustelu oli surkea näytelmä niistä uhista, jotka nykyisen hallituksen toimenpiteet merkitsevät suomalaisten hyvinvoinnille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsilisien leikkaaminen, välikysymys lapsilisien leikkaamisesta, Mirja Vehkaperä, Jyrki Katainen, Juha Sipilä, Jouni Backman, Arto Satonen, Kimmo Tiilikainen, Laila Koskela,

Sote-sovun syntyminen merkitsi Kokoomuksessa ja SDP:ssä monille suurta epäonnistumista!

Tiistai 25.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aloitteesta ja hänen johdollaan syntynyt sote-ratkaisu kaipaa vielä tälläkin saitilla lisätarkastelua.

 

Oleellinen asia sote-ratkaisun syntymisessä oli, että sen syntyminen merkitsi Kokoomuksen, mutta myös SDP:n havitteleman kuntauudistuksen näyttävää hautaamista.

 

Tämä oli lopullinen tappio Kokoomuksen ministeri Henna Virkkuselle.

 

 

Surullisessa varsinaisessa sote-sotkussa onkin sitten paljon enemmän ministereitä, kansanedustajia ja muita Kokoomuksen sekä SDP:n riveissä ”kunnostautuneita” henkilöitä, joiden poliittinen ura sai katkeran kolhun sotkussa. Valitettavaa, että sote- ja kuntasotkuissa saivat melkoisen kolhun kylkeensä myös monet virkahenkilöt – etunenässä useat kansliapäälliköt, alivaltiosihteerit sekä monet muut.

 

Lista on niin pitkä, että sitä tuskin pystyy muistinvaraisesti edes muistamaan, mutta lupaan yrittää. Keskityn kuitenkin ainoastaan ministereihin sekä kansanedustajiin:

 

  • ensimmäinen epäonnistuja oli SDP:n peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
  • toinen epäonnistuja SDP:n osalta oli Susanna Huovinen, joka vaihdettiin Maria Guzenina-Richarson´n tilalle 24.5.2013
  • Kokoomuksen osalta ensimmäinen epäonnistuja oli sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
  • seuraava kokoomuslainen epäonnistuja oli Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo, hänet jonka pääministeri Katainen nimitti ”messiaaksi” ja hänen piti johtaa asiat ojennukseen
  • viimeisin epäonnistuja onnettomassa prosessissa oli kokoomuslainen elinkeinoministeri ja Kataisen manttelinperijäksi ennakoitu Jan Vapaavuori
  • on selvää, että myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman saa vahvan epäonnistujan viitan harteilleen

 

Totesin jo edellä, että useiden ministeriöiden virkahenkilöt saivat vakavan kolhun maineeseensa, kun joutuivat Kokoomuksen, SDP:n ja koko hallituksen painostamina ”ehdottelemaan hulluja”.

 

 

***********

 

 

On selvää, että Juha Sipilän johdolla aikaansaatu sote-sopimus vaatii edelleen paljon neuvotteluja, jotta asiat saadaan oikealle tolalle.

 

Sote-sopimukseen päässeet puolueiden puheenjohtajat ovat nimenneet työryhmän, jonka mandaatti koskee sopimuksen yksityiskohtien viilaamista.

 

Työryhmän muodostavat Juha Rehula (keskusta), Hanna Mäntylä (perussuomalaiset), Jan Vapaavuori (kokoomus) sekä Susanna Huovinen (SDP); ”takiaispuolueiden” edustajista ei ole havaintoa!

 

On positiivista, että hallitus tunnusti voimattomuutensa lähes kolmen vuoden jankkaamisen jälkeen, mutta se on valitettavaa, että aikaa hukattiin hallituksen jääräpäisyyden vuoksi aivan liikaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-sopu, Juha Sipilä, Sopu-Sipilä, Maria Guzenina-Richardson, Paula Risikko, Susanna Huovinen, Petteri Orpo, Jan Vapaavuori. Jouni Backman, Juha Rehula, Hanna Mäntylä, kuntauudistus, kuntauudistuksen kuoppaaminen, Henna Virkkunen,

Pääministeri Jyrki Kataisen ohella myös SDP aloitti selittelyt tavoitteenaan sumuttaa kansalaisia vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Tiistai 14.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kataisen-Urpilaisen hallitus joutui odotetusti ottamaan ns. ”lusikan kauniiseen käteensä” ja toteamaan, että kuntien pakkoliitoksia ei tulla tekemään nykyisen hallituksen aikana.

 

Hallituksen tappion selittelyn aloitti kokoomuslainen pääministeri Katainen, kun hän pääministerin haastattelutunnilla 12.1.2014 totesi Ylen laatiman uutisen mukaan, että hallitus tekee lainsäädännön loppuun asti, eikä ole tarkoitus, että myöskään tulevat hallitukset käyttävät pakkoa laajassa mittakaavassa. Sen sijaan laki muka antaa tuleville hallituksille yhden työvälineen muiden joukkoon ehkäistä kunnallisten palveluiden loppumisen.

 

Kataisen haave taitaa kokea haaksirikon, sillä vahva veikkaus on, että seuraava hallitus siirtää Kataisen-Urpilaisen hallituksen pakkoliitoslait sinne minne ne kuuluvatkin eli roskakoriin.

 

Olen seurannut telaketjukokoomuslaisten reaktioita ja he ovat paheksuneet Kataisen perääntymistä Kataisen itsensä ja Henna Virkkusen aiemmista uholinjauksista.

 

Kataisen perääntyminen kertoo, että kokoomus on jo nyt aloittanut vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tähtäävän uskottelunsa kuntien pakkoliitoksia muka karttavasta linjastaan.

 

Uskokoon ken tahtoo!

 

 

***********

 

 

SDP on eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jouni Backmanin suulla ilmaissut samaa, kun Backman eilen ilmestyneessä Demokraatti-lehdessä väläytti, että hallitus tulee arvioimaan uudelleen kuntien pakkoliitoslain.

 

 

 

**********

 

 

Nostan hattua tamperelaiselle kansanedustaja Hanna Tainiolle, joka eilen Tampereen radion haastattelussa jääräpäisesti edelleen toitotti, että kuntien pakkoliitoslaki toimisi ”perälautana” sille, että valtiovalta voisi pakottaa kunnat pakkoliitoksiin.

 

Kiitokset Hanna Tainiolle, sillä kansalaiset arvostavat vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaita, jotka jo näin hyvissä ajoin ennen vaaleja selkeästi ilmoittavat, että heidän valintansa merkitsisi kuntien pakkoliitoksia!

 

Uskon, että ainakin Pirkkalan, Ylöjärven, Kangasalan, Lempäälän, Nokian sekä Vesilahden äänestäjät antavat suuren arvon Hanna Tainion suoraviivaiselle ilmoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, pääministerin haastattelutunti 12.1.2014, kuntaliitokset, kuntien pakkoliitokset, kokoomus - kuntien pakkoliitokset, SDP - kuntien pakkoliitokset, Jouni Backman perääntyy kuntien pakkoliitoksista, Kokoomus perääntyy,

Onko kuntauudistus enää kenenkään hallinnassa?

Maanantai 20.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Entinen kuntaministeri Tapani Tölli ruoti MSL-Tampereen kuntaseminaarissa 16.2.2012 ansiokkaasti ns. ”Virkkusen kuntamallia” ja kysyi, että onko kyseinen uudistus enää kenenkään hallinnassa?

 

MSL-yleisoa_16022012

 

MSL-Tampereen kuntaseminaarissa 16.2.2012 oli lähes sata hallituksen kuntauudistuksen taustoista kiinnostunutta kansalaista.

Valtaosa kuulijoista oli Tampereelta ja Pirkanmaalta, mutta yleisökysymyksistä päätellen myös esim. keski- ja pohjoispohjanmaalaisia oli yleisön joukossa.

 

Tölli kysyi, että joutuvatko hallituspuolueet syömään syksyllä 2011 antamansa lupaukset?

 

Entinen kuntaministeri Tölli muistutti, että pääministeri Jyrki Katainen ja SDP:n ryhmänjohtaja Jouni Backman totesivat edellisviikolla, että hankkeella ei enää tavoitellakaan säästöjä!

 

Kuntauudistuksella saavat säästöt eivät siis enää olekaan hallituksen tavoitteena – Kataisen hallitus on joutunut taipumaan totuuden edessä ja on nyt pakotettu toteamaan, että kuntauudistuksessa on kyse puhtaasti valtapolitiikasta, jolla hallitus aikoo pakottaa kuntalaiset ja kuntien luottamushenkilöt taipumaan Kataisen-Urpilaisen valtapyyteiden edessä!

 

Kataisen-Urpilaisen vallantavoittelussa eivät paina rahtustakaan Kokoomuksen ja SDP:n värejä tunnustavien paikallisten kuntavaikuttajien äänenpainot, jotka kuitenkin aiemmin ovat äänestäneet Kokoomusta tai demareita!

 

Ensimmäisissä kuulemistilaisuuksissa kuntaministeri on kokonaan väistänyt lähipalvelukysymyksen, totesi Tölli.

 

Tölli epäili aiheellisesti, että kuntauudistus ei ole enää kenenkään hallinnassa, sillä kuntakentällä on sitä kohtaan laajaa vastusta yli puoluerajojen.

 

Kuntauudistuksen ajoituksen järkevyyttä voidaan Töllin mukaan epäillä, sillä talous on taantumassa, verotulokasvu hiipuu, valtio leikkaa kunnilta rahoitusta ja ilmenee muutosväsymystä – tästä huolimatta hallitus on kuitenkin lisäämässä kuntien tehtäviä.


 

Tolli2

 

Entinen kuntaministeri Tapani Tölli peräänkuulutti, että uudistus pitäisi tehdä kokonaisvaltaisesti.

Tulevaisuuden tilannekuva pitäisi todeta; millaisia haasteita ja millaisia mahdollisuuksia?

 

Nyt Töllin mukaan pitäisi parlamentaarisessa komiteassa määritellä kuntia ja asiantuntijoita kuullen

 

  • kuntien tehtävät, joihin valtiolla ja kunnilla on tulevaisuudessa varaa
  • monipuoliset työkalut uudistukseen; vapaaehtoiset kuntaliitokset, muut yhteistoimintamuodot kuten kuntayhtymät, maakunnallinen/alueellinen yhteistyö
  • enemmän huomiota palvelujen ja niiden sisältöjen ja palvelurakenteiden uudistamiseen
  • kuntalain kokonaisuudistus

 

Töllin mielestä tärkeää on valtionosuusjärjestelmän uudistaminen, sote-palvelujärjestelmän ja rahoituksen uudistaminen.

 

Alkaneita aluekierroksia ja siellä annettavista kuntien vastauksista Tapani Tölli totesi, että hallitusohjelmasta johtuen virkamiestyöryhmän esitys ja kysymykset kunnille on rakennettu vaihtoehdottomiksi, sillä niissä tarjotaan vaihtoehdoksi vain suurkuntaa ja kysellään, että milloin, kuinka monen kunnan kanssa ja millaista tukea tarvitaan!

 

Tölli muistutti, että kunnalliseen itsehallintoon kuuluu kuntien oikeus arvioida omista lähtökohdistaan tulevaisuuden haasteita, mihin ne kohdistuvat ja millä tavalla haasteisiin voidaan vastata.

 

Esityksensä lopuksi entinen kuntaministeri – jota yleisesti pidetään maamme parhaana kunta-asioiden asiantuntijana - , evästi kuntien edustajia aluekierroksille, että…

 

…ottakaa vapaasti kantaa ja perustelkaa esityksenne ottamalla huomioon myös kuntien rooli paikallisyhteisönä ja huomioikaa ihmisten tarvitsemat lähipalvelut sekä elinkeinotoiminnan kehittäminen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapani Tölli, entinen kuntaministeri Tapani Tölli, MSL-Tampere, Virkkusen kuntamalli, Jyrki Katainen, Jouni Backman, kuntakuulemiset,