Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomen presidentit Peras Evindas Svinhufduras, Lauris Relanderis sekä Kiosto Kaljo saivat aikoinaan Liettuan korkeimman kunniamerkin

Maanantai 6.8.2018

Trakai oli 1300-luvulla Liettuan järjestyksessään toinen pääkaupunki ja nykyään kaupungin tärkein turistikohde on siellä saarelle rakennettu Trakain linna.

 

 

Tutustuin omatoimisesti Trakain linnan eri kammioihin taannoisella Kyröläismatkallamme ja eräässä kammiossa löysin myös Suomen historiaan liittyvän tärkeän asian eli Liettuan ensimmäisen itsenäisyytensä aikana naapurivaltioiden päämiehille myöntämät korkeat kunniamerkit.

 

 

Liettua itsenäistyi helmikuun 16. päivänä vuonna 1918 ja itsenäisyyttä jatkui aina kesäkuun 15. päivään vuonna 1940 saakka, jolloin Neuvostoliitto miehitti maan.

 

 

Neuvostomiehitystä kesti vuoden 1990 maaliskuun 11. päivään saakka, jolloin Liettua vapautui puna-armeijan miehityksestä ja siitä tuli taas itsenäinen valtio.

 

 

Liettuan neuvostomiehitystä kesti siis lähes viisikymmentä vuotta!

 

 

 

*********************

 

 

 

Ensimmäisen itsenäisyytensä aikana Liettua myönsi ulkomaisille johtajille tarkoitetun korkeimman kunniamerkkinsä Suomen presidenteistä Per Edvin Svinhufvudille, Lauri Kristian Relanderille sekä Kyösti Kalliolle.

 

 

Kaikki nämä kunniamerkit ovat yleisön nähtävissä Trakain linnan eräässä kammiossa:

 

 

 

IMG_21692.JPG

 

 

 

Nämä kolme kunniamerkkiä ovat esillä tässä ”kunniamerkkikammiossa”!.

 

 

 

IMG_2172.JPG

 

 

 

Per Edvin Svinhuvud on saanut tämän kunniamerkin vuonna 1930 kuten….

 

 

 

IMG_2175.JPG

 

 

 

... selitystekstistä ilmenee.

 

 

 

IMG_2182.JPG

 

 

Lauri Kristian Relander on saanut olla tämän kunnian kohteena jo vuonna 1924.

 

 

 

 

IMG_2177.JPG

 

 

 

Vuonna 1936 Kyösti Kallio sai vastaanottaa Liettuan korkeimman kunniamerkin, joka silloin myönnettiin ulkomaisille valtionpäämiehille.

 

 

 

Kannattaa poiketa Trakain linnassa ja siinä kammiossa, jossa ovat esillä Liettuan ensimmäisen itsenäisyytensä aikana naapurivaltioiden päämiehille myöntämät kunniamerkit!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trakai, Trakain linna, Vilna, Vilnus, Kyröläismatka2018, Baltia208, Peras Evindas Svinhufduras, Lauris Relanderis, Kiosto Kaljo, Per Edvin Svinhufvudus, Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio, ,