Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomen presidentit Peras Evindas Svinhufduras, Lauris Relanderis sekä Kiosto Kaljo saivat aikoinaan Liettuan korkeimman kunniamerkin

Maanantai 6.8.2018

Trakai oli 1300-luvulla Liettuan järjestyksessään toinen pääkaupunki ja nykyään kaupungin tärkein turistikohde on siellä saarelle rakennettu Trakain linna.

 

 

Tutustuin omatoimisesti Trakain linnan eri kammioihin taannoisella Kyröläismatkallamme ja eräässä kammiossa löysin myös Suomen historiaan liittyvän tärkeän asian eli Liettuan ensimmäisen itsenäisyytensä aikana naapurivaltioiden päämiehille myöntämät korkeat kunniamerkit.

 

 

Liettua itsenäistyi helmikuun 16. päivänä vuonna 1918 ja itsenäisyyttä jatkui aina kesäkuun 15. päivään vuonna 1940 saakka, jolloin Neuvostoliitto miehitti maan.

 

 

Neuvostomiehitystä kesti vuoden 1990 maaliskuun 11. päivään saakka, jolloin Liettua vapautui puna-armeijan miehityksestä ja siitä tuli taas itsenäinen valtio.

 

 

Liettuan neuvostomiehitystä kesti siis lähes viisikymmentä vuotta!

 

 

 

*********************

 

 

 

Ensimmäisen itsenäisyytensä aikana Liettua myönsi ulkomaisille johtajille tarkoitetun korkeimman kunniamerkkinsä Suomen presidenteistä Per Edvin Svinhufvudille, Lauri Kristian Relanderille sekä Kyösti Kalliolle.

 

 

Kaikki nämä kunniamerkit ovat yleisön nähtävissä Trakain linnan eräässä kammiossa:

 

 

 

IMG_21692.JPG

 

 

 

Nämä kolme kunniamerkkiä ovat esillä tässä ”kunniamerkkikammiossa”!.

 

 

 

IMG_2172.JPG

 

 

 

Per Edvin Svinhuvud on saanut tämän kunniamerkin vuonna 1930 kuten….

 

 

 

IMG_2175.JPG

 

 

 

... selitystekstistä ilmenee.

 

 

 

IMG_2182.JPG

 

 

Lauri Kristian Relander on saanut olla tämän kunnian kohteena jo vuonna 1924.

 

 

 

 

IMG_2177.JPG

 

 

 

Vuonna 1936 Kyösti Kallio sai vastaanottaa Liettuan korkeimman kunniamerkin, joka silloin myönnettiin ulkomaisille valtionpäämiehille.

 

 

 

Kannattaa poiketa Trakain linnassa ja siinä kammiossa, jossa ovat esillä Liettuan ensimmäisen itsenäisyytensä aikana naapurivaltioiden päämiehille myöntämät kunniamerkit!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trakai, Trakain linna, Vilna, Vilnus, Kyröläismatka2018, Baltia208, Peras Evindas Svinhufduras, Lauris Relanderis, Kiosto Kaljo, Per Edvin Svinhufvudus, Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio, ,

Kuvakertomus Trakain linnan kammioissa nähdystä!

Sunnuntai 5.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Trakai oli Liettuan toinen pääkaupunki 1300-luvulla – sen edeltäjä oli Kernave ja seuraaja Liettuan nykyinen pääkaupunki Vilna.

 

 

Trakai sijaitsee 28 kilometrin päässä länteen Vilnasta ja sen merkittävin nähtävyys on saarelle rakennettu Trakain linna.

 

 

Taannoisella Baltiaan suuntautuneella Kyröläismatkallamme tutustuimme Trakain linnaan.

 

 

Tutustuimme linnaan ominpäin eli meillä ei ollut siellä mitään opastusta ja sen vuoksi tässä esittämäni kuvakertomus on ilman selityksiä ja jäsentelyjä.

 

 

Ainoana selityksenä osaan antaa sen, että nähtävää linnassa ja sen eri kammioissa riittää.

 

 

Mutta sitten hajanaiseen kuvakertomukseen:

 

 

 

IMG_2136.JPG

 

 

 

IMG_2137.JPG

 

 

 

IMG_2138.JPG

 

 

 

IMG_2139.JPG

 

 

 

IMG_2140.JPG

 

 

 

IMG_2141.JPG

 

 

 

IMG_2142.JPG

 

 

 

IMG_2143.JPG

 

 

 

IMG_2144.JPG

 

 

 

IMG_2145.JPG

 

 

 

IMG_2146.JPG

 

 

 

IMG_2147.JPG

 

 

 

IMG_2148.JPG

 

 

 

IMG_2149.JPG

 

 

 

IMG_2150.JPG

 

 

 

IMG_2151.JPG

 

 

 

IMG_2160.JPG

 

 

 

IMG_2161.JPG

 

 

 

IMG_2163.JPG

 

 

 

IMG_2186.JPG

 

 

 

IMG_2187.JPG

 

 

 

IMG_2188.JPG

 

 

 

IMG_2190.JPG

 

 

 

IMG_2191.JPG

 

 

 

IMG_2192.JPG

 

 

 

IMG_2193.JPG

 

 

 

IMG_2195.JPG

 

 

 

IMG_2196.JPG

 

 

 

IMG_2197.JPG

 

 

 

IMG_2198.JPG

 

 

 

IMG_2200.JPG

 

 

 

IMG_2201.JPG

 

 

 

IMG_2206.JPG

 

 

 

IMG_2208.JPG

 

 

 

IMG_2209.JPG

 

 

 

IMG_2210.JPG

 

 

 

IMG_2211.JPG

 

 

 

IMG_2212.JPG

 

 

 

 

Olipa siinä kuvia kerrakseen.

Huomasitte varmaan, että kuvia oli pätkittäin samaan aiheeseen liittyen. "Pätkäsarjat" liittyvät siihen, että eri kammioissa käsitellään samaa aihepiiriä.

 

 

Toivottavasti kuvat saivat Sinussa ajatuksen, että tuolla kannattaa käydä. 

Tee se!

PS:nä se, että eräässä kammiossa oli esillä jotain, joka liittyy läheisesti Suomen historiaan. Sen kammion annista joskus myöhemmin erikseen!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trakai, Vilna, Vilnus, Trakain linna, Kyröläismatka2018, Baltia2018, Trakai castle, Trakain linna Vilna, Trakai castle Vilnus,

Vihreiden puheenjohtajan toilailut ajavat nyt ohi Trakain linnan kalleudet!

Lauantai 4.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Suuri anteeksipyyntö lukijoilleni, sillä tänään en kerrokaan Trakain linnan kammioiden henkeäsalpaavista näkymistä, vaan joudun muutamalla sanalla kommentoimaan Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon toilailuja.

 

 

Vihreiden ykkösmieheltä katosi totaalisesti hyvät käytöstavat, kun hän tukholmalaisella homoklubilla roimi selkää jotain homoystäväänsä.  Taudinkuvaan kuuluu, että vihreiden puheenjohtaja esiintyy kuvissa paidattomana.

 

 

Aalto väitti, että oli ottanut yhden oluen, mutta nuo temput kertovat jostain muusta.

 

 

 Touko Aallon toilailut menevät yli ymmärryksen.

 

 

Olemmeko me suomalaiset niin sairaita, että äänestämme seuraavissa eduskuntavaaleissa vihreitä?

 

 

Heidi Hautalan ja muiden viherpiipertäjien toilailut vielä jotenkin ymmärtää, mutta heidän nykyisen puheenjohtajansa harhahypyt avioliiton kaidalla saralla ja nyt myös homomaailmassa menevät kaiken ymmärryksen yli.

 

 

Tästäkö Suomen seuraava pääministeri – Luojan kiitos ei!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puheenjohtaja Touko Aallon toilailut, Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon homotoilailut, Toumo Aalto, Onko Suomella varaa Touko AAltoon?, Kyröläismatka2018, Balkan2018, Trakain linna, Trakai,

Trakain linna Liettuassa on todellinen nähtävyys

Perjantai 3.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Trakai oli 1300-luvulla hetken aikaa Liettuan pääkaupunki.

 

 

Trakai sijaitsee n. 28 kilometriä länteen maan nykyisestä pääkaupungista Vilnasta.

 

 

Trakain ylivoimaisesti suosituin turistikohde ja nähtävyys on Trakain linna, johon taannoisella Kyröläismatkallamme sain tutustua.

 

 

Tutustuminen oli omatoimista, mutta netistä löytyy paljon tietoa linnan eri vaiheista.

 

 

 

 

Seuraavassa pieni kuvakollaasi ilman selityksiä Trakain linnassa näkemästäni:

 

 

 

IMG_2126.JPG

 

 

Trakain linna sijaitsee saaressa, joten sinne mennään kävelysiltaa pitkin.

 

 

 

 

************************

 

 

 

Mutta sitten niitä kuvia linnan sisäpihalta:

 

 

 

IMG_2132.JPG

 

 

 

IMG_2133.JPG

 

 

 

IMG_2152.JPG

 

 

 

IMG_2154.JPG

 

 

 

IMG_2155.JPG

 

 

 

IMG_2166.JPG

 

 

 

IMG_2213.JPG

 

 

 

IMG_2214.JPG

 

 

 

IMG_2215.JPG

 

 

 

Linnanpihalta pääsee lukemattomiin näyttelykammioihin, mutta niistä kuvia ehkä jo huomenissa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trakai, Vilna, Vilnus, Trakain linna, Kyröläismatka2018, Baltia2018, Trakai castle, Trakain linna Vilna, Trakai castle Vilnus,

Trakai - järjestyksessään Liettuan toinen pääkaupunki

Torstai 2.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Heinäkuisella Kyröläismatkallamme kävimme Liettuan pääkaupungin Vilnan lisäksi kahdessa sen edeltäjäpääkaupungissa eli Trakaissa ja Kernaven kaupungissa.

 

 

Trakai sijaitsee 28 kilometriä länteen Vilnasta.

 

 

Asukkaita Trakaissa lienee nykyisin n. 5.000 henkeä, mutta erityisesti kesän turistiaikana kaupungin väkimäärä on täysin toisenlainen.

 

 

Trakain aika Liettuan pääkaupunkina jäi lyhyeksi, sillä suuriruhtinas Gediminas ehti neljännesvuosisataisen hallintoaikansa aikana muuttaa Liettuan pääkaupungin aluksi Kernavesta Trakaihin ja sitten Trakaista Vilnaan! Touhun mies!

 

 

IMG_2219.JPG

 

 

Trakain ehdottomasti tärkein kohde ja nähtävyys on Trakain linna, mutta siitä ja siellä kokemastani joskus myöhemmin.

 

 

IMG_2218.JPG

 

 

Vaikka jokseenkin koko aika Trakain vierailullamme kuluikin linnassa, niin toki yhteen paikalliseen olueen riitti aikaa.

 

 

************************

 

Tässä muutama bussin ikkunasta otettuja kuvia, kun lähestyimme Trakaita – idyllisiä pienomakotitaloja:

 

 

 

IMG_2114.JPG

 

 

 

IMG_2115.JPG

 

 

 

IMG_2116.JPG

 

 

 

 

IMG_2117.JPG

 

 

 

IMG_2118.JPG

 

 

 

IMG_2119.JPG

 

 

 

IMG_2120.JPG

 

 

**********************

 

Mutta se Trakain linna – se se on todellinen nähtävyys ja kokemus!

 

 

Siitä kuitenkin kuvakertomus joskus myöhemmin – jaksa odottaa!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vilna, Trakai, Kernave, Gediminas, Trakain linna, Kyröläismatka2018, Baltia2018,