Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi pöytäkirjojen ja kokousmuistioiden julkaisemisessa viivytellään?

Tiistai 19.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Olin työelämän aikana puheenjohtajana ja sihteerinä lukemattomissa työpalavereissa ja monesti samassa palaverissa sekä puheenjohtajana että muistion kirjoittajana – siis sihteerinä.

 

Tapanani oli valmistella kokousmuistiota etukäteen siten, että päätökset oli helppo siihen liittää kokouksessa päätettyinä.

 

Puheenjohtamissani kokouksissa käsiteltiin taloudellisesti merkittäviä asioita, sillä esimerkiksi kuukausittain toistuvissa ns. raaka-ainepalavereissa kyse oli suuruusluokaltaan 50 – 60 miljoonan euron suuruisista päätöksistä.

 

Laadin kokouksista pöytäkirjaa eli muistiota ja tavallisesti jäin kokouksen jälkeen kokoustilaan viimeistelemään kokousmuistiota.

 

Pidin kunnia-asianani, että valmis kokousmuistio oli osanottajilla sekä myös muilla sillä hetkellä, kun osanottajat pääsivät tuloksentekopaikoilleen eli n. vartin kuluttua kokouksen päättymisestä.

 

*****************

 

Ymmärrätte, että minulla on vaikeuksia hyväksyä politiikassa ja järjestöelämässä menettelyä, jossa kokouspöytäkirjat ja kokousmuistiot toimitetaan osanottajille päiviä ja jopa viikkoja sen jälkeen, kun kokous on pidetty.

 

Politiikassa viivyttelyn ymmärrän, jos ja kun sihteeriksi valittu edustaa eri mielipidettä kuin kokouksen päätökset edellyttävät, mutta en luonnollisesti voi sitäkään menettelyä hyväksyä – sellainen sihteeri on siis saatava vaihtoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pöytäkirjat, pöytäkirjojen julkaiseminen, muistiot, muistioiden julkaiseminen,

Hornet-kaluston korvaaminen ja sote-uudistuksen toteuttaminen varmistuivat!

Torstai 11.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Tiistaina 9.2.2021 pidettiin Eduskunnan täysistunto, jossa pääministeri Sanna Marin sekä SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa Antti Lindtman totesivat kaksi tärkeää asiaa.

 

 

IMG_1392.JPG

 

Pääministerin ilmoituksessa hallituksen politiikasta vuonna 2021 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä pääministeri Sanna Marin totesi eduskunnan pöytäkirjojen mukaan mm. näin:

 

”Kuluvan vuoden aikana valtioneuvosto tekee päätöksen hankintasopimuksesta, jolla korvataan täysimääräisesti nykyisen Hornet-kaluston suorituskyky. HX-hävittäjähankkeella on suuri merkitys Suomen puolustusjärjestelmän koko suorituskyvylle, jonka uskottavuus vaikuttaa myös kriisien ennaltaehkäisykyymme."

 

 

IMG_1394.JPG

 

Kansanedustaja Antti Lindtman puolestaan totesi SDP:n ryhmäpuheenvuorossa mm. näin:

 

”Ja, arvoisat edustajat, eiköhän se sote-uudistuskin ole aika saada maaliin yli kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen – sen olemme suomalaisille velkaa.”

 

Kiitokset Sanna Marinille sekä Antti Lindtmanille, kun vahvistitte HX-hankkeen sekä sote-uudistuksen etenemisen kuluvan vuoden aikana!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hornet-kaluston korvaaminen ja sote-uudistuksen toteuttaminen varmistuivat!, HX-hanke, Hornettin korvaaminen, Sanna Marin, Sote-uudistus, Antti Lindtman, Eduskunnan pöytäkirjat 9.2.2021,

Pääministeri hikoilee

Maanantai 19.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Pääministeri Jyrki Katainen on hikoillut silminnähden voimakkaasti viime päivinä esiintyessään television uutislähetyksissä.

 

Hikoileminen on luonnollista, sillä niin vahvaa palturia pääministeri-parka on lasketellut kansalaisten kuultavaksi.

 

Erityisen hikiseksi pääministeri Kataisen urakka on muodostunut sen jälkeen, kun hän itse ja hänen johtamansa hallituksen puolustusministeri jäivät kiinni muunnetun totuuden puhumisesta kansanedustajille, tiedotusvälineillä ja Suomen kansalle.

 

Eduskunnan pöytäkirjoissa (Täysistunnon pöytäkirja PTK 15/2012 vp) on kirjattuna keskiviikkona 29. helmikuuta 2012 klo 14.03 pääministeri Kataisen käyttämä puheenvuoro, jossa hän toteaa sanatarkasti mm. näin:

 

”Hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan perusteella, ei minkään muunkaan politiikan perusteella, vaan ainoastaan luottanut siihen, että puolustuksen asiantuntijat tekevät maanpuolustuksen kannalta parhaimmat ratkaisut. Tämä on absoluuttinen fakta. Jos joillakuilla on toisenlaisia näkemyksiä, niin kertokaa,…”

 

 

Kannattaa huomioida Kataisen sanat;

 

”…ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan, ei minkään muunkaan politiikan perusteella,..”.

 

Eikö kielipolitiikka ole muuta politiikkaa?

 

Jokainen voi nykytiedon perusteella arvioida, että vastasiko pääministerin helmikuun viimeisenä päivänä Eduskunnalle kertoma totuutta!

 

Voiko Jyrki Katainen jatkaa Suomen pääministerinä?

 

Oman konkelonsa lisäksi Katainen on antanut täyden tukensa puolustusministeri Stefan Wallin´lle, vaikka tämä onkin muuttanut kertomustaan Dragsvik´n varuskunnan säilyttämisestä Puolustusvoimain alasajossa.

 

Syyt pääministerin hikoilemiselle ovat siis häntä itseään lainaten ”absoluuttinen fakta”!

 

Puolustusministerin jääminen kiinni muunnetun totuuden kertomisesta on kova paikka pääministeri Jyrki Kataiselle (kok).

 

Pääministerin ja/tai ministerin eroaminen tai joutuminen ehkä peräti Valtakunnanoikeuteen kaataisi Kataisen hallituksen ja sitä kokoomus ei missään nimessä nyt tahtoisi. Samalla linjalla on varmasti myös SDP, sillä uudet vaalit tässä vaiheessa suistaisivat demarit ennennäkemättömään suohon.

 

Uudet vaalit eivät ehkä tässä vaiheessa olisi myöskään Keskustan puoluepoliittinen etu, sillä "parempaa" on Keskustan kannalta tulossa joka päivä – siitä Kataisen hallitus pitää kyllä huolen.

 

Kansalaisten edun kannalta uudet vaalit olisivat jo nyt välttämättömyys, sillä niin kaameita toimenpiteitä Kataisen – Urpilaisen hallitukselta on lähipäivinä odotettavissa.

 

Nyt tarvittaisiin rohkeita kokoomus- ja demaripolitiikkoja, jotka uskaltaisivat asettaa järkevän toiminnan ryhmäkurin edelle. Ilman kokoomuksen ja SDP:n kansanedustajien tukea Keskustan ja perussuomalaisten voimat eivät riitä saattamaan hallitusta eronpyyntöön.


Kansakunta on nykyhallituksen vuoksi rappiotilassa.


Puolustusvoimain alasajoon liittyy Pirkanmaalla hupaisa piirre – jos puolustuksemme alasajosta voi käyttää termiä ”hupaisa” -, kun untuvikkokansanedustaja Sofia Wikman on todistellut Puolustusvoimain alasajon olleen kenraalien tahto.

 

Nyt pirkanmaalaisille ja kaikelle kansalle on tullut tietoon Puolustusvoimain komentajan kenraali Ari Puheloisen lausunto, joka todistaa Kataisen hallituksen puolustusministerin antaneen ”poliittista ohjausta” puolustuksemme alasajossa.


Kansanedustaja Wikman on hyökännyt Mänttä-Vilppulasta kotoisin olevan kansanedustaja Arto Pirttilahden mielipiteitä vastaan Puolustusvoimain alasajossa ja vakuutellut untuvikkoedustajan kaikella varmuudella, että kenraalit ovat suunnitelleet Puolustusvoimain alasajon.


Julkisuuteen saadut tiedot ovat osoittaneet Pirttilahden tiedot todeksi ja Wikman´lla olisi Kataisen tapaan nyt tarvetta ”hikoiluun”!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katainen hikoilee, Jyrki Katainen, Puolustusvoimain komentaja, Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen, Stefan Wallin, Valtakunnanoikeus, Sofia Wikman, Arto Pirttilahti, Eduskunnan pöytäkirjat, Täysistunnon pöytäkirja PTK 15/2012 vp,