Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tuttuja tapaamassa Rakveren linnoituksella

Torstai 25.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Käynti Rakveren linnoituksessa kuuluu aina ohjelmaani, kun käyn Tyrin Kukkamarkkinoilla ja niin tapahtui myös tänä keväänä.

 

 

 

IMG_9501.JPG

 

 

Rakveren linnoituksen  – Rakvere Linnus – alkujuuret juontavat ainakin 1200-luvulta saakka ja kolmisatavuotinen rakennustyö sai linnoituksen kukoistusvaiheeseen joskus 1500-luvulla.

 

 

Rakveren linnoitus on historiansa eri vaiheissa kuulunut Tanskan kuninkaille, Liiviläisen ritarikunnan ritarimunkeille sekä Ruotsin ja Puolan valtioiden omistukseen.  On luonnollista, että Viron neuvostomiehityksen aikana linnoitus oli myös Neuvostoliiton vallan alla.

 

 

 

IMG_9504.JPG

 

 

Linnoituksen alueella sijaitsee kuvanveistäjä Tauno Kangron veistämä Tarvas-patsas. Patsas on Pohjoismaiden suurin eläinaiheinen patsas ja sen aikaansaamisessa vuonna 2002 suomalaisilla – erityisesti lapualaisilla - oli ratkaiseva merkitys.

 

Patsaan graniittijalustassa on lyhyt kertomus Rakveren historiasta viroksi, ruotsiksi, tanskaksi, saksaksi, puolaksi ja venäjäksi, mutta ei suomeksi.  Jalustaan kirjatuista sponsoreista toki suurin osa on suomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

 

 

 

IMG_9505.JPG

 

 

 

IMG_9516.JPG

 

 

Linnoituksen ”vakioisäntäväkeen” kuuluvat iäkäs vuohipukki ja sen kaverina kuttu.

 

 

Vuohipukki lienee sama yksilö, joka taannoin puski minua eräänlaisella kierrepuskulla käteeni siten, että tunsin puskemisen vielä viikkoja linnoituksessa käyntini jälkeen.  Nyt vuohipukki on hyvinkin lauhkea ja jopa sen liikkuminen näytti olevan vaikeaa.

 

 

 

IMG_9510.JPG

 

 

Vuohipukin kaverina oleva kuttu on hyvävoimainen ja virkeä!

 

 

 

IMG_9525.JPG

 

 

En tiedä, että miten yleisiä aasit olivat Euroopan keskiaikaisissa linnoituksissa, mutta Rakveren linnoituksessa aasi on ollut jo useita vuosia.

 

 

 

IMG_9528.JPG

 

 

Tulin hyvin toimeen aasin kanssa - joku saattaa kommentoida, että kaksi aasia!

 

 

 

IMG_9533.JPG

 

 

 

IMG_9537.JPG

 

 

Olimme lähestymässä linnoituksen hevosen pilttuuta, kun ratsastajatyttö lähti ratsastamaan sillä.

 

 

 

IMG_9540.JPG

 

 

Ratsastajatyttö ajoi hevosen kevyeen hikeen ja palasi linnoitukseen ja silloin pääsin tutustumaan hevoseen.

 

 

Lapsuudessani puhuttiin hevosen pääntaudista ja nyt huomaan googlettamisen tuloksena, että pääntauti on hevosilla melko yleinen sairaus.

 

 

”Vanhat äijät” koettelivat hevosen päätä ja jos hevonen esteli päänsä koettelemista, niin äijät totesivat hevosella olevan pääntaudin.

 

 

Käytin äijiltä perimääni diagnostisointikeinoa ja totesin, että Rakveren linnoituksen hevonen ei pode pääntautia, sillä hevonen suorastaan tykkäsi, kun rapsuttelin sen päätä!

 

 

 

IMG_9547.JPG

 

 

Rakveren linnoituksella käymiseeni liittyy joka kerta savipikarillinen malvasianviiniä ja niin myös tällä kerralla.

 

 

Malvasianviinin maistelun jälkeen jatkoimme alas kaupungille – ensi vuonna ehkä taas Rakveren linnoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere linnus, malvasianviini, Tarvas, Tarvas-patsas, Tauno Kangro, vuohipukki, kuttu, linnoituksen aasi, Tyrin Kukkamarkkinat,

Tapasin vanhan kaverini Rakveren linnoituksessa ja teimme sovinnon!

Keskiviikko 27.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen viime vuosina käynyt vuosittain Rakveressä Tyrin Kukkamarkkinareissulla ja kun siellä olen, niin aina käyn myös Vallimägi-kukkulalla sijaitsevassa Rakveren linnoituksessa.

 

 

 

 

valli1

 

 

Rakveren linnoituksen alkuvaiheet ajoittuvat jo ennen vuotta 1226.

 

 

Linnaa korjataan koko ajan ja kunnostusprojektissa EU:n myöntämät tuet ovat tärkeällä sijalla.

************

 

 

Entisaikaan linnoituksissa piti piiritystilanteiden ruokahuollon turvaamiseksi olla monia eläimiä.

 

 

Sianlihaa ritarit eivät syöneet, joten linnoituksissa ei ollut sikoja, mutta muita eläimiä sitäkin enemmän.

 

 

Rakveren linnoituksessa – Rakvere linnus – on nykyäänkin monia eläimiä elävöittämässä linnan elämää.

 

 

 

 

valli2

 

 

 

 

valli3

 

 

 

 

valli4

 

 

 

 

valli5

 

 

 

 

valli6

 

 

 

 

valli7

 

 

 

 

valli8

 

 

 

*************

 

 

Olen vuosin varrella oppinut tuntemaan Rakveren linnoituksessa asustelevan ärhäkkään vuohipukin.

 

 

 

 

valli9

 

 

Takavuosina vuohipukki oli oikeinkin ärhäkkä ja sen kierteinen pusku yllätti minut kerran niin, että iskua vastaanottanut käteni oli kipeä päivätolkulla.

 

 

 

 

valli10

 

 

Nyt vuohipukki oli telonut oikean etujalkansa ja se konkkasi menemään kolmella jalalla.

 

 

 

 

valli11

 

 

Tarjosin vuohipukille sovinnon kättä ja niin lauhkeaksi pukki oli muuttunut, että unohdimme menneet ja teimme sovinnon.

 

 

Toivon, että pukin jalka saadaan paranemaan ja pystymme taas ensi keväänä tapaamaan – voimme silloin vähän koetella:

Pukki puskea ja minä väistellä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere linnus,

Tapasin Rakveren linnoituksessa vanhan kaverini

Perjantai 6.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Rakveren linnoituksessa käyminen kuuluu aina ohjelmaani, kun poikkean Rakveressä.

 

Näin siitä huolimatta, vaikka olen käynyt linnoituksessa monia kertoja.

 

Pieni kuvakertomus, kun kävin linnoituksessa 15.5.2014:

 

 

 

linnus1

 

Rakvere Linnus eli Rakveren linnoitus on aikojen kuluessa kuulunut Tanskan kuninkaille, liiviläisen ritarikunnan ritarimunkeille, Ruotsille ja Puolalle.

 

 

 

linnus2

 

 

Linnoitusta on viime vuosina korjattu ja vuonna 2012 akuutti korjaustyö saatiin päätökseen.
Euroopan Unioni on tukenut linnoituksen kunnostamista.
 
On luonnollista, että säiden armoilla oleva avolinnoitus vaatii koko ajan kunnossapitoa.

 

 

 

linnus3

 

Linnanpiha on ollut linnoituksen ydin ja se on sitä myös nykypäivänä.

 

Linnanpihalla paikalliset ritariasuihin pukeutuneet esiintyjät askaroivat niitä toimia, joita linnassa on vuosisatoja sitten tehty.

Kuva on otettu linnoituksen tornista.

 

 

 

linnus4

 

 

Linnasali on paikka, joka soveltuu vaativienkin juhlien pitopaikaksi.

 

 

 

linnus5

 

Vilkaisin varastohuoneeseen ja siellä oli aitoja kynttelikköjä odottamassa seuraavia juhlia.

 

 

 

linnus6

 

Linnasalin kulmassa vartioi maailmanmenoa haarniska.

 

 

 

linnus7

 

 

Linnanpihan viereisellä aukiolla on shakkipelikenttä, jolla linnanherrat pelasivat shakkia. Linnanherrat istuivat ylhäällä tasanteilla ja antoivat shakkinappuloiden siirto-ohjeet alhaalla työskenteleville.

 

 

 

linnus8

 

1500-luvulla linnanvoudit olivat tunnettuja hauskasta elämästään ja seikkailuistaan.

 

Oleellinen osa linnanvuotien hauskanpidossa oli Malvasian viinillä.

 

Malvasian viini on vanhin liköörimäinen viini ja pitihän sitä pikarillinen nauttia minunkin, kun linnoituksessa kävin.

Kuvan otti tarjoilijatyttö, joka kertoi hurjia juttuja mm. niistä taisteluista, joita virolaiset ja saksalaiset sotilaat kävivät Sinimäellä 1944.

Sinimäen taisteluista puhutaan aivan liian vähän Suomen sotahistoriassa, mutta ne pelastivat maamme itsenäisyyden, kun puna-armeija ei päässyt Tallinnaan ja siten saattamaan Karjalan Kannaksella taistelleita suomalaisjoukkoja mottiin. 

 

 

*************

 

 

 

Kerroin tämän jutun otsikossa, että tapasin Rakveren linnoituksessa vanhan kaverini.

 

 

linnus9

 

Monivuotinen kaverini on vuohipukki, joka viettää ainakin kesäajat Rakveren linnoituksessa ja linnoituksen valleilla.

 

Kaverini on rauhoittunut ja sen käytös on nykyään seesteistä, mutta sitä se ei ollut muutama vuosi sitten, kun se puski sille tarjoamaani kättäni oikein kunnolla.

 

Olen toki tottunut yhteistyöhön eläinten kanssa, mutta Rakveren linnoituksen vuohipukin kierteinen pukkaus yllätti minut silloin täydellisesti!

 

Nyt emme löytäneet riitaa keskenämme!

 

 

Suosittelen poikkeamaan Rakveren linnoituksessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere Linnus, Malvasian viini, Sinimäen taistelut, Sinimäkien taistelut,

Rakveren linnoituksessa kannattaa poiketa useastikin

Keskiviikko 9.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Elokuisella agrologien Viron kartanomatkalla eräs kohde oli Rakveren vanha linnoitus.

 

Olen käynyt linnoituksessa useita kertoja aikaisemmin, mutta tälläkin kerralla sain uutta tietoa linnoituksesta ja sen eri vaiheista.

 

 

linnus1

 

 

”Uuden tiedon” jakajana toimi mainio linnanneito eli Margit-opas!

 

 

 

linnus2

 

 

Linnoituksen alueella sijaitsee ”Tarvas” –patsas, jonka on veistänyt virolainen Tauno Kangro. 

Patsas on Baltian alueen suurin eläinaiheinen veistos. 

Patsaan toteuttamisessa on suomalaisilla ollut vahva panos ja se selviää, kun tarkastelee patsaan jalustaan kaiverrettujen hanketta tukeneiden henkilöiden sekä yhteisöjen nimiä.

 

 

 

linnus3

 

 

Margit esitteli eräässä huoneessa sijaitsevan syvän kaivannon ja kertoi siihen liittyen, että linnassa oli aina kuution verran ihmisvirtsaa säiliössä! Miksi?

Ihmisvirtsaa käytettiin, kun tykit ammuttaessa kuumenivat ja niitä piti viilentää – virtsa oli viilentämiseen tehokkaampaa kuin vesi!

 

 

linnus4

 

 

Saimme linnanpihalla maistella keskiaikaisten ritarien lempijuomaa, Malvaasian viiniä. 

Kerrassaan erinomaista!

 

 

 

linnus5

 

 

Koulukuntamme toiminnanjohtaja Esko Lappalainen halusi kokeilla, että miltä tuntuu oleminen kädet ja pään lukitsevassa ”jalkapuussa”.  Rakennelma oli tarkoitettu heiveröisemmille henkilöille kuin Esko, joten todelliseen kokeiluun saakka ei päästy.

 

 

 

linnus6

 

 

Kidutuskammio ja kuolemanhuone kuuluivat linnakierroksemme ohjelmaan – ei heikkohermoisille!

 

 

 

linnus7

 

 

Linnan sisäpihalla sijaitsee isokokoinen shakkilauta ja siihen soveltuvat isot shakkinappulat.

Korkea-arvoiset linnanisännät istuskelivat pihan eri puolilla sijaitsevilla parvekkeilla ja alempiarvoiset asukit siirtelivät shakkinappuloita linnanisäntien antamien peliohjeiden mukaan.

 

 

 

linnus8

 

 

Osallistuimme kappelissa Margit´n ohjaamana lausuntahetkeen…

 

 

 

linnus9

 

 

…ja sen jälkeen Margit antoi perusteellisen opetuksen linnan runsaisiin miekkavalikoimiin sekä miekkojen käyttämiseen.

Olen aiemmin arastellen tutkaillut näitä miekkoja, mutta nyt Margit laittoi miekat ja sapelit leiskumaan!

 

 

linnus10

 

 

Vielä viimeinen silmäys Tarvas-patsasta kohti ja matka seuraaviin seikkailuihin saattoi alkaa!

 

 

Rakveren linnoituksella on mainiot nettisivut: www.rakverelinnus.ee – kannattaa poiketa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, www.rakverelinnus.ee, Tarvas, Tarvas-patsas, Tarvas-veistos, Malvaasian viini, agrologit Virossa 2013,

Rakveren linnoituksessa on paljon nähtävää

Perjantai 3.6.2011 - -Esko Erkkilä-

Rakveren linnoituksen säilyneet muurit ovat peräisin 1300-1500 –luvuilta.

Muutamina viime vuosina linnoituksen sisätiloja on kunnostettu ja konservoitu, sillä jokunen vuosi sitten linnaan turisteilla ei ollut mahdollisuutta päästä lainkaan.

Kerroin muutama päivä sitten, että vuohipukit puolustavat linnaa ulkona ja nyt kerron muutaman kuvan välityksellä linnan sisätilojen nykyvaiheesta.

Linna on avoinna yleisölle toukokuun alusta syyskuun loppuun joka päivä klo 11.00 – 19.00. Sisäänpääsy maksaa 4,50 €/henkilö eli on virolaisittain verrattain kallis. Suomalaisittain linnakäynti on kuitenkin edullinen.

 

pict14782.jpg


Rakveren Vallimäellä sijaitseva linna on kaupungin tärkein turistikohde.

 

 

pict1550.jpg

 

Linnassa on paljon vielä tehtävää, sillä monissa paikoin esimerkiksi katot on hoidettu tilapäisjärjestelyin…

 

 

pict15512.jpg

 

…mutta paljon on jo saatu aikaankin, sillä tärkeimmät kohteet ovat saaneet kunnon katon ylleen.

 

 

 

pict15152.jpg

Linnanpihassa on entisaikaan valaistuksena ollut kiviseinään kiinnitetyt rautakorit, joissa on poltettu klapeja.

 

pict1516.jpg

 

Nykyturisteilla on linnanpihalla mahdollisuus ”taistella” linnaa puolustavia sotilaita vastaan, sillä turistit voivat kokeilla taitojaan jousiammunnalla soturihahmoja vastaan.

 

pict1519.jpg

 

Piiritystilanteita varten linnassa piti olla ruokavarastoja. Kun kylmävarastoja ei ollut, oli turvauduttava elävien eläinten kasvattamiseen linnassa. Ankat, vuohet ja muut kotieläimet kuuluivat sen vuoksi linnan ”vakiokokoonpanoon” ja niitä sitten teurastettiin tarpeen mukaan, jotta linnaa puolustavan joukon ravinnontarve pystyttiin hoitamaan.

 

 

pict1568.jpg


Aamupäivällä blogistia kierrepuskulla puskenut vuohipukkikin oli illan lähestyessä joutunut linnanpihan karsinaan!

 

 

pict1527.jpg

 

Linnassa piti olla kaikki tarvittavat, sillä piiritystilanteissa linnanväen oli tultava toimeen omillaan.

Verstashuone,…

 

 

pict1528.jpg

 

…paja…

 

 

pict1539.jpg

 

…sekä kappeli olivat tarpeellisia paikkoja linnassa ja niihin kaikkiin on nyt mahdollista tutustua Rakveren linnassa.

 

 

pict1556.jpg

 

Linnan seinien vahvuudesta ja ampuma-aukkojen pienuudesta saa käsityksen, kun vertaa blobistin olemusta molempiin niihin.

 

 

 

pict1562.jpg

 

Linnan tyrmä ja kidutuskammion olivat suljettuina, mutta on varmaa, että viihtyisiä paikkoja ne eivät ole olleet.

 

 

pict1538.jpg

 

Linnan viinikellari sen sijaan on ainakin nykyihmiselle mukava paikka, sillä viinivarasto näytti perin runsaalta.

 

Yhteenvetona voi todeta, että Rakveren linna on jo nyt mielenkiintoinen paikka, johon ehdottomasti kannattaa tutustua, kun matkailee itä-Virossa. On selvää, että linnan matkailutarjontaa kehitetään jatkuvasti ja se merkitsee, että sinne kannattaa tulevina vuosina poiketa entistäkin suuremmalla syyllä.

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Rakveren linnoitus, Rakvere,

Vuohipukit puolustavat Rakveren linnoitusta!

Sunnuntai 29.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Muu perhe oli aamupäiväuinnilla AQVA Hotel & Spa –kylpylässä Viron Rakveressä, kun torstaina 19.5.2011 tein yksinäni kävellen tutustumismatkan Rakveren kivilinnoitukseen.

 

Kivilinnoitus sijaitsee n. 300 metrin etäisyydellä Rakveren keskustasta. Matka ei ole metreissä pitkä, mutta se merkitsee aikamoista kiipeämistä Rakveren Vallimäelle.

 

pict1440.jpg

 

Rakveren linnanrauniot ovat nykyään Rakveren tärkein ja suosituin turistinähtävyys. Termi ”linnanrauniot” tekevät paikalle hieman vääryyttä, sillä linnaan on saatu monenlaista elämää ja meininkiä.

 

pict1442.jpg

 

Viron lipun näkeminen sykähdyttää aina. Muistan hyvin ajan, jolloin Viro oli Neuvostoliiton miehittämä ja silloin ei tullut kuuloonkaan, että missään olisi nähnyt Viron lippua. Kävin työn merkeissä useasti Virossa neuvostomiehityksen aikana ja vieläkin ne ajat tuntuvat painajaiselta tai pahalta unelta. Toisaalta olihan siinä oma viehätyksensä – jopa jännityksensä!

 

pict1443.jpg

 

Linnoitusta lähestyttäessä oli yllätys, että linnoituksen valleilla käyskenteli ja hyppeli kolme vuohipukkia.

 

pict1445.jpg


Hetken kuluttua yllätys oli vielä suurempi, kun näin vuohipukkien kiipeilevän rauniolinnan seinillä. Kiveys linnan seinällä oli miehen kulkemiseen liian kapea, mutta sielläpä vuohipukit kiipeilivät ja pudotusmatkaa kivikovalle tantereelle oli seitsemisen metriä!

 

pict1447.jpg

 

Meitä ei pelota!

 

pict1456.jpg

 

Pieni kilipukki katseli blogistia tarkasti.

 

pict1459.jpg

 

Lauman johtajuus piti aina pienin väliajoin tarkistaa ja silloin sarvet kalisivat!

 

 

pict1461.jpg

 

Tarjosin johtajalle (vasemmalla) kättäni, mutta sain vastaukseksi vihaisen ja yllättävän juonikkaan ”kierrepuskun” - pusku tuntui kädessäni viikon verran!

 

Rakveren linnoitusta vartioineita vuohipukkeja ystävyydellä ja saamastani pökkäyksestä huolimatta arvostaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus,

Viron nykypäivää ja maan historiaa nähtävillä Rakveressä

Lauantai 28.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Olen kerran aikaisemmin pikaisesti poikennut Rakveressä, mutta nyt saimme perhekuntamme kanssa viettää siellä kokonaisen päivän, kun osallistuimme Türin kukkamarkkinoille suuntautuneelle kolmen päivän Viron-matkalle.

Rakvere on vanha kaupunki, sillä se sai kaupunkioikeudet jo v. 1302. Asukkaita Rakveressä on hieman alle 17.000 henkeä.

 

pict1504.jpg

 

Asuimme Kylpylähotelli Aqua Spa´ssa. Kuvassa näkyy Q-kirjaimen yllä Rakveren linnoituksessa liehuva Viron lippu pienenä pisteenä. Matkaa kylpylästä linnoitukselle on n. 300 metriä. Matka on jyrkkää ylämäkeä, mutta betonirappuset ovat hyvät.

 

Olemme vierailleet lähes kaikissa virolaisissa kylpylöissä ja v. 2008 valmistunut AQVA Hotel & Spa on eräs parhaista virolaisista kylpylöistä. Voin ehdottomasti suositella!

Hoitoja kylpylässä ei käytännössä ole mahdollista saada ja siinä varmaan syy, että sinne järjestetään Suomesta kovin vähän matkoja.

Kylpyläosasto on hotellivieraille avoinna lähes koko päivän, mutta kun hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa, on uinti- ja saunomistuokioiden välissä helppo poiketa kaupungilla.

Rakveren kivilinnoitus ja sen lähellä sijaitseva Tarvas-härkäpatsas ovat kaupungin merkittävimmät nähtävyydet, mutta ne sivuutan tässä jutussa maininnalla – palaan niihin myöhemmin.

 

Rakveren kaupunginaukio on moderni ja viihtyisä.

 

Aukiolla on muutama keltainen sateenvarjomainen kello. Kun yhden kellon alitse kulkee, alkaa kuulumaan hienoa musiikkia.

 pict1494.jpg


”Musiikkkikellon” vierellä on poika polkupyörän kanssa ja torikiveykseen upotetussa pyöränjäljessä lukee: ”Noormees jalgrattaga muusikat kuulemas. Tänulikult Arvo Pärdile Rakvere linnalt”.

 

Voisikohan tekstin suomentaa vaikkapa näin:” Pyöräilevä nuorimies musiikkia kuuntelemassa. Taiteillut Arvo Pärdile Rakverestä.”

Rakveren tori sijaitsee lähellä keskusaukiota. Näin toukokuussa torilla on runsaasti tarjolla taimia, kukkia ja tuonti- sekä kotimaisia vihanneksia.


pict1422.jpg

Pihvitomaattien hinnassa oli sama ilmiö kuin Suomessa usean elintarvikkeen kohdalla eli tuontitavara on halvempaa kuin kotimainen! Virolainen pihvitomaatti maksoi 5,00 €/kg, kun puolalaisesta joutui maksamaan ainoastaan 3,00 €/kg!

 

Rakveren torilla taimia myyvät mummot osasivat kaupanteon, sillä kerrottuamme olevamme huomisin menossa Türin kukkamarkkinoille, ha tiesivät hintojen olevan siellä kolminkertaiset omiin hintoihinsa verrattuna. Mummot taisivat olla oikeassa!

 

Rakveressä muistetaan Viron historiaa

Rakveressä on laajat puistot ja eräässä puistossa on kaksi sotiin liittyvää muistomerkkiä:

 

pict1427.jpg

"1918 - 1920 Wapadussojas langenneille" eli Viron Vapaussodassa 1918 - 1920 kaatuneille oli muistomerkki  lähellä L.Koidula -katua. On paikallaan huomioida, että Lydia Koidulaa muistetaan Rakveressäkin, sillä hänelle on nimetty katu kaupungin keskustasta.

Mainittakoon, että suomalaisista kaksi joukko-osastoa eli Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko ja Pohjan Pojat osallistuivat Viron Vapaussotaan.


pict1430.jpg

 

Viron Vapaussodan muistomerkin läheisyydessä sijaitsee muistomerkki, joka on pystytetty Suuressa Isänmaallisessa Sodassa Neuvostoliiton puolesta kaatuneiden rakvereläisten muistoksi. Suuri Isänmaallinen Sota ajoittuu neuvostotulkinnan mukaan vuosille 1941 - 1945, sillä Neuvostoliiton Suomea vastaan aloittama Talvisota 1939 - 1940 oli vain "pieni rajakahakka".

 

pict1431.jpg

 

Suuren Isänmaallisen Sodan muistomerkissä on kuvattuna Neuvostoliiton keskeiset tunnusmerkit: viisisakarainen punatähti, sirppi ja vasara.

 

Rakveren turistikartassa on mainittuna kaksi kirkkoa keskikaupungilla. Ne ovat Rakvere Kolmainu kirik ja Rakvere Pauluse kirik.

Kolmainu kirik oli avoinna päivällä ainoastaan kolmisen tuntia ja sen aukioloaika ei sopinut ohjelmaani.

Rakvere Pauluse kirik´n löysin helposti, mutta paikalla ei nykyisin ole kirkkoa, vaan Kalevi Hall - nimen saanut vanha temppelirakennus.

 

pict1426.jpg

Kiersin komean kaksitornisen tiilirakennuksen ympäri, mutta totesin, että kaikki ovet ovat olleet kauan suljettuina. Tornien välissä oli suurilla kirjaimilla Kalevi Hall, mutta rakennuksen nykykäyttö jäi minulle täysin hämäräksi.

 

Vanhaa Rakvereä

 

Aitoa vanhaa Rakvereä on Pikk-katu ja sen varressa sijaitsevat rakennukset.

 

 

pict1433.jpg

 

Näkymä Pikk-kadulta.

 

Vallimäellä sijaitsevat Rakveren kuuluisimmat nähtävyydet. Sinne toki pääsee autollakin, mutta parhaat (ja hengästyttävimmät) elämykset kokee, jos nousee kävellen Vallimäelle.

 

pict1436.jpg

 

Vallimäen tuulimyllyllä on vain yksi siipi jotakuinkin kunnossa ja...

 

pict1438.jpg

...tuulimyllyn ovi on ilmeisesti vuosikausia ollut tiukasti lukossa.

Sopii kuitenkin uskoa, että lähivuosina Vallimäen tuulimylly avaa ovensa ja Rakvereen saapuvat turistit voivat nauttia tuulimyllyllä maittavia kahviannoksia sekä ihailla mäen juurella elävää kaupunkia.

 

pict1437.jpg

Vallimäki on nimensä mukainen ja sen vallit liittyvät oleellisena osana Rakveren linnoituksen puolustusjärjestelmiin.

Vallimäen vallien toiseen päähän on rakennettu laululava sekä sen eteen esiintymistasanne. Vallit toimivat hienosti luontaisena katsomona ja voi vain kuvitella isoja kuorotapahtumia laululavalle. Nyt paikalla ei ollut lisäkseni ketään.

 

pict1439.jpg

 

Vallimäen tuulimyllyltä ja laululavan kohdalta näkyy Vallimäen toisella laidalla sijaitseva Rakveren linna.

Linnasta ja siihen tutustumisesta kuitenkin omia juttuja aikanaan!

 

-Esko Erkkilä-

 

 


4 kommenttia . Avainsanat: Aqua Spa Rakvere, Vallimäki, rakveren laululava, Vallimäen tuulimylly, Pikk-katu, Rakveren linnoitus,