Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereen Sulkavuoreen suunnitellun jätevesien keskuspuhdistamon varapurkupaikan käyttäminen merkitsisi paskalietejärven muodostumista Lahdenperänkadun ja Lempääläntien risteysalueelle

Lauantai 25.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Pyydän anteeksi otsikon kielenkäyttöäni, mutta useilla jätevesipuhdistamoilla vierailleena tiedän, että otsikon sanoma on täyttä totta.


Tampereen Vesi on liikelaitos, joka oheisyrityksensä Tavase Oy:n kanssa suunnittelee suurta kusetusta Tampereen vesihuollon molemmissa päissä – puhtaan veden tuotannossa ja jätevesien käsittelyssä.

 

Käsittelen tässä jutussani Sulkavuoreen suunniteltua jätevesien keskuspuhdistamoa ja senkin osalta ainoastaan puhdistamon häiriötilanteissa käyttämää puhdistamattomien jätevesien purkamista Vihinojaan ja sitä kautta Pyhäjärveen sekä edelleen Kokemäenjokea pitkin turkulaisten juomavedeksi ja turkulaisten tarpeen ylijäävää osuutta, joka lopulta päätyisi Porin kohdalla mereen.

 

Häiriötilanteet ovat kaikessa toiminnassa mahdollisia ja ne tulevat toteutumaan ennemmin tai myöhemmin.

 

 

varapurku1

 

Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon häiriötilanteissa puhdistamaton jätevesi tultaisiin ohjaamaan viettopurkuviemäriä pitkin kohtaan, joka on tässä kartassa siinä paikassa, johon ruuvinkärki osoittaa.

Kyseessä on Lahdenperänkadun ja Lempääläntien risteysalue ja tarkemmin ilmaisten Lempääläntien alittavan Vihiojan mutka. Alue taitaa olla Koivistonkylää?

Ruuvinkärjen jatkeella näkyvä suurempi musta suorakaide on Helsinki-Tampere -moottoritien silta, joka ylittää tällä kohtaa Lahdenperänkadun. 

Jätevesien suunniteltu varapurkupaikka sijaitsee siis paraatipaikalla Tampereelle tulijoita ajatellen! Moottoritiellä kulkee tuhansia kulkuneuvoja vuorokaudessa, joten häiriötilanteissa tamperelaiset hajuelämykset olisivat tuhansien ihmisten nautittavissa heti häiriötilanteen jälkeen.

 

Selvittelin asiaa Tampereen Veden käyttämän YVA-konsultin Ramboll Oy:n harjoittelija Salla Sillanpäältä ja sain viettopurkuviemäri –käsitteen selitykseksi, että kyseessä on putkitettu ratkaisu. Kauppasin Sillanpäälle "viettopurkuviemäri" -käsitteen tarkemmaksi selitteeksi avo-ojaa, mutta Salla kertoi, että kyseessä on putkitettu ratkaisu! Viettopurkuviemäri olisi todennäköisesti maahan kaivettava suuriläpimittainen putki.


Olin kiinnostunut suunnitellun varapurkupaikan rakenteesta sen vuoksi, että halusin tietää sitä varten tarvittavien räjäytysten ja louhintojen tarpeen. Näitä asioitahan Tampereen Vesi ei käsittääkseni kerro suunnitelmissaan.


Suhtaudun Tampereella suoritettaviin räjäytyksiin pelolla ja suurella varovaisuudella. Minulla on tähän omat syyni ja tärkein niistä on Ikea-räjäytysten aiheuttamat vauriot Palokallion alueen omakotitaloille. Myös oma omakotitaloni - joka sijaitsee Ikean räjäytyspaikalta 300 metrin etäisyydellä - sai Ikea-räjäytyksissä vauriot, jotka Tampereen kaupunki arvioi 600 euron arvoiseksi vahingoksi. Tyydyin Tampereen kaupungin maksamaan korvaukseen.

 

Arvostan harjoittelija Salla Sillanpään taitoja, mutta ihmettelen, että Tampereen Veden käyttämä konsultti tukeutuu miljoonahankkeen toteuttamisessa harjoittelijatyövoimaan. Harjoittelijatyövoiman käytöllä konsulttiyritys pystyy maksimoimaan tuloksentekonsa – viis työn lopputuloksesta, sillä tärkeintä on, että Tampereen veronmaksajilta saadaan kynittyä mahdollisimman paljon rahaa Ramboll Oy:n kassaan!

 

Kävin kuvaamassa suunniteltua purkupaikkaa 22.8.2012 ja silloin näkymät näyttivät tältä:

 

varapurku2

 

Puhdistamattomien jätevesien varapurkupaikka sijaitsee Lahdenperänkadun ja Lempääläntien risteyksen välittömässä läheisyydessä. Se sijaitsee kuvassa näkyvästä kärkikolmiosta vajaat kymmenen metriä oikealle.

Koivistokylän Prismaan, Koivistonkylään, Peltolammille, Palokalliolle, Multisiltaan ja sitä kautta Lempäälään matkaavat saavat keskuspuhdistamon häiriötilanteissa jäteveden lähes sananmukaisesti "päin naamaansa"!

 

 

varapurku3

 

Tässä on hieman laajempi kuvakulma. Kuvassa varapurkuputken suu sijoittuu hieman bussin takakulmasta oikealle.

Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy Helsingistä Tampereelle suuntautuvaa moottoritieliikennettä ja vasemmalla näkyy Lempääläntien varrella sijaitseva varapurkupaikan lähin kerrostalo.

 

 

varapurku4

 

Tämän kuvan otin Lahdenperänkadun ylittävältä kevyenliikenteen sillalta ja tässä paskavesien varapurkupaikka sijoittuu suoraan sinisellä mopolla ajavan henkilön taakse pusikkoon.

Kuvan yläreunassa näkyy Helsinki-Tampere -moottoritie (Tampereen suunta oikealla).

 

 

varapurku5

 

 

Vihioja alittaa Lempääläntien aivan Lahdenperänkadun risteyksen tuntumassa ja…

 

 

varapurku5plus

 

… tässä kuvassa ”katsellaan” suoraan paskavesien purkutunnelin suulle. Pitäisi kai käyttää paskavesien tunnelin suusta termiä ”viettopurkuviemärin suuaukko".

Kuvassa näkyy Lempääläntie varrella oleva kerrostalo, joka jäisi kuivalle maalle, vaikka jätevedenpuhdistamossa tapahtuisi vakavakin onnettomuus!

 

Miksi tein näin mittavan selvityksen Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon varapurkupaikan ongemista?

 

Olen kokenut Palokalliolla Ikean räjäytystyömaan kirot ja en halua, että Koivistonkylän asukkaat joutuisivat kokemaan saman.

 

Mm. sen vuoksi vastustan keskuspuhdistamon rakentamista Sulkavuoreen.

 

Lisäksi haluan, että seuraavat sukupolvet saisivat nauttia puhtaasta Näsijärven kaltaisesta Pyhäjärvestä. Puhdas Pyhäjärvi ei olisi ainakaan seuraavan sadan vuoden aikana mahdollista, jos Sulkavuoreen rakennettaisiin jätevesien keskuspuhdistamo. Tämä on eräs syy, että vastustan Sulkavuoreen suunniteltua keskuspuhdistamoa.

 

Oletin, että keskuspuhdistamon varapurkupaikka aiheuttaisi suuria ongelmia. Osuin oletuksissani oikeaan, sillä näin tulisi käymään.

 

Jos puhdistamattomien jätevesien varapurkua jouduttaisiin käyttämään, niin Lahdenperänkadun ja Lempääläntien kulmaukseen muodostuisi paskajärvi.


Paskajärven syvyys riippuisi häiriötilanteen pituudesta.


Kysynkin nyt suunnittelijoilta, että kuinka syvä paskajärvestä muodostuisi, jos häiriötilanne kestäisi puoli päivää, päivän tai kolme päivää? Miten alueen siivous järven laskettua Pyhäjärveen suoritettaisiin? Miten asia korvattaisiin vahinkoa kärsineille?


Puhdistamaton jätevesi ei ilmeisesti nousisi niin korkealle, että liikenne Helsingistä ja Turusta voisi jatkua Tampereen keskustaan, mutta Lempääläntien liikenne olisi mahdotonta. Peltolammin, Multisillan, Palokallion ja myös Koivistonkylän asukkaat jäisivät mottiin.

 

 

varapurku6

 

On selvää, että keskuspuhdistamon häiriötilanteessa Lahdenperänkadun huoltoaseman toiminta olisi mahdotonta.


Kun Sulkavuoren suunnittelijat vastaavat yllä esittämiini kysymyksiin, saadaan selville, lainehtisiko paskavesi myös huoltoaseman tontilla!

 

 

Toivon, että tämä amatööriselvitykseni havahduttaa Koivistonkylän ja hieman laajemmankin alueen asukkaat vastustamaan keskuspuhdistamon rakentamista Sulkavuoreen.

 

Meneillään oleva YVA-prosessi maksaa tamperelaisille veronmaksajille miljoona euroa.


Kyse on jo kolmannesta YVA:sta, joilla Tampereen Vesi yrittää ajaa mieletöntä hanketta toteutukseen. Jokainen YVA maksaa millin, joten kolme miljoonaa euroa Tampereen Vesi on tämän YVA:n valmistuttua syytänyt tamperelaisten verovaroja konsulttiyritysten pohjattomaan kitaan!


Arvoisa lukijani!

 

On muistettava, että ratkaisun hyväksyminen merkitsisi asiantuntijoiden mukaan Pyhäjärven saastumisen jatkumista ja pahentumista seuraavan sadan vuoden ajan!

Haluammeko me tätä?

On aika havahtua laajemmaltikin vastustamaan Pirkanmaan jätevesien keskuspuhdistamon rakentamista Sulkavuoreen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Sulkavuori, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Vihioja, Houkanoja, Lahdenperänkatu, Koivistonkylä, Lempääläntie, Ramboll Oy, Ikea, Ikea-räjäytykset, viettopurkuviemäri, . Koivistonkylän Prisma, Prisma, Palokallion Omakotiyhdistys, Tavase Oy,

Jäteveden keskuspuhdistamon YVA maksaa jokaisella yrityskerralla miljoona euroa?

Maanantai 6.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi on kunnallinen liikelaitos, jonka tehtävänä on hoitaa kaupungin vesi- ja viemärilaitostoiminta lakien ja viranomaismääräysten mukaisesti sekä kehittää vesihuoltoa siten, että pysytään mukana yhteiskunnan kehityksessä.

 

Kauniisti sanottu, mutta käytännön toteutukset ovat vedenhankintasuunnitelmien sekä jätevesien käsittelysuunnitelmien osalta kaikkea muuta kuin ”kauniita”.

 

Käsittelen tässä jutussa Tampereen Veden keskuspuhdistamohanketta ja tarkemmin ilmaistuna hankkeen ympäristövaikutusten arviointeja eli YVA-hankkeita.

 

Hankkeen ensimmäinen ympäristövaikutusten arviointi kulki nimellä Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA -selostus). Se valmistui 30.10.2008 ja hankkeen konsulttiyrityksenä toimi Pöyry Environment Oy.

 

Hankkeen yhteysviranomaisen Pirkanmaan ympäristökeskuksen 26.3.2009 antama lausunto keskuspuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta on murheellista luettavaa. Se kuvastaa hankkeesta vastaavan eli Tampereen Veden ylimielistä suhtautumista suureen ja vakavaan hankkeeseen.

 

Oli luonnollista, että yhteysviranomaisen lausunto ei antanut Tampereen Vedelle mahdollisuuksia jatkaa hanketta suunnitelman pohjalta.

 

Tampereen Vesi ei kuitenkaan lannistunut, vaan otti hihastaan mielestään suurenmoisen valttikortin ja esitti, että keskuspuhdistamo sijoitettaisiin Tampereen Sulkavuoreen.

 

Suunnitelmat kyhättiin nopeasti kokoon ja kiireessä useita asioita jäi huomioimatta.

 

Hankkeen toinen ympäristövaikutusten arviointi kulki nimellä Pirkanmaan keskuspuhdistamo, Sulkavuoren vaihtoehto. Tätä arviointiselostusta ei ole kirjattu täsmällisesti millekään päivämäärälle, vaan valmistumishetkeksi todetaan ”heinäkuu 2011”!

 

On luonnollista, että Tampereen Vesi vaihtoi konsulttiyhtiötä ja nyt onneaan koitti FCG Finnish Consulting Group Oy.

 

Sulkavuoren keskuspuhdistamon hankevaihtoehdon yleissuunnitelmat on laatinut Pöyry Finland Oy ja tunnelien yleissuunnitelmat on laatinut Ramboll Finland Oy. Konsultteja esiintyy siis aivan tungokseen saakka!

 

Tampereen Veden keskuspuhdistamohankkeen toisen YVA-yrityksen yhteysviranomaisena toimi Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus).

 

Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto keskuspuhdistamohankkeen Sulkavuoren vaihtoehdon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta annettiin 22.11.2011.

 

Yhteysviranomaisen lausunto on yhtä masentavaa luettavaa kuin Tampereen Veden ensimmäisenkin YVA-hankkeen lausunto.

 

Lausunnosta löytyy lukemattomia kohtia, jotka olisivat lupahakemuksen epäämisen syitä. Laskin, että lausunnossa yhteysviranomainen toteaa ainakin kymmenen kertaa

 

Arviointiselostus on tältä osin puutteellinen.  

 

Maininta ei jokaisessa kymmenessä kohdassa ole täsmälleen mainitsemani, mutta asiallisesti kuitenkin samaa tarkoittava.

 

Tampereen Vesi ei hätkähdä vähästä, vaan se jatkaa aloittamallaan linjalla ja nyt on vuorossa kolmannen YVA-selvityksen laatiminen, joista toinen ja nyt tekeillä oleva kolmas yritys kohdistuvat Sulkavuoreen.

 

Osallistuin kutsuttuna edustajana Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen työpajaan 2.8.2012. Edustin Palokallion Omakotiyhdistys ry:tä.

 

Nyt meneillään olevan kolmannen ”YVA-rynnistyksen” konsulttina Tampereen Vesi käyttää Ramboll Finland Oy:tä ja sen vuoksi työpajakutsun olivatkin allekirjoittaneet Tampereen Veden toimitusjohtaja Pekka Pesonen sekä Ramboll Finland Oy:n projektipäällikkö Jukka Hokkanen.

 

Palaan työpajan antiin myöhemmin, mutta kysyin tilaisuudessa Ramboll Finland Oy:n konsultilta, että paljonko tämän suuruusluokan YVA-selvitys maksaa hakijalle. Vastauksen helpottamiseksi heitin hintahaarukaksi 500.000 – 1.000.000 euroa.

 

Konsultti vastasi, että koska kyse on vaativasta hankkeesta, niin kustannusarvio asettuu esittämääni hintahaarukkaan!

 

Kysymykseni ansiosta tamperelaisten tiedossa on nyt, että Tampereen Vesi tulee maksamaan kolmesta keskuspuhdistamohankkeen YVA-arvioinnista todennäköisesti n. kolme miljoonaa euroa!

 

Toistan – 3.000.000 euroa!

 

Ensimmäisestä YVA-lausunnosta suoritemaksu Pirkanmaan Ympäristökeskukselle oli 11.620 euroa ja toisesta YVA-lausunnosta Tampereen Vesi joutui maksamaan suoritemaksua Pirkanmaan ELY-keskukselle 10.700 euroa!

 

On enemmän kuin todennäköistä, että Tampereen Vesi on ykkösluokan asiakas konsulttiyhtiöille!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan keskuspuhdistamo, Pirkanmaan keskuspuhdistamon YVA, Sulkavuori, Sulkavuoren YVA, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Palokallion Omakotiyhdistys, Tampereen Vesi, Pöyry Environment Oy, FCG Finnish Consulting Group Oy, Ramboll Finland Oy,

Tampereen hyötyvoimalaitos pitää rakentaa Tarastenjärvelle

Lauantai 11.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Taustaa

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitos -yhtiöiden hyötyvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä yleisötilaisuus järjestettiin tiistaina 31.8.2010 klo 18-21. Paikkana oli Tampereen yliopiston päärakennuksen sali A1.

 

Tilaisuus oli kaikille avoin ja olin tilaisuudessa läsnä. Paikalla oli hankkeesta vastaavien yhtiöiden, yhteysviranomaisen sekä hankkeen konsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n edustajia.

 

Tampereen hanke tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Hämeenkyröön kaavailtu jätteenpolttolaitoshanke kariutui asukkaiden vastustuksen vuoksi.

 

Esitykset

 

Toimitusjohtaja Pentti Rantala, Pirkanmaan Jätehuolto Oy

  • Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueen asukasmäärä ylittää 500.000 henkeä vuoteen 2025 mennessä

 

Toimitusjohtaja Jussi Laitinen, Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt

  • hyötyvoimalaitos edustaa vastuullista lähienergiaa
  • maakaasun energiavero viisinkertaistuu
    • huomautan nyt, että Pöyryn selvitys Gasum Oy:n toimeksiannosta saattaa muuttaa Laitisen tilaisuudessa esittämää tietoa
  • jätteenpoltto ei kuulu päästökaupan piiriin
  • kaukolämmön lähteet Tampereella
    • turve 17 %
    • maakaasu 72 %
  • jätteellä on laitokselle toimitettuna negatiivinen hinta
  • investoinnin arvo 90…100 M€
  • henkilöstötarve 15…20 henkilöä
  • 150.000 tonnia jätettä merkitsee 10 % Tampereen Sähkölaitoksen energianhankinnasta
  • Tampere on kooltaan ihanteellinen suunnitellun kokoisen laitoksen kannalta
    • koko polttolaitoksen teho pystytään hyödyntämään myös kesäaikana, jolloin energiantarve on alhaisimmillaan
  • rakentamisen suunnitellaan tapahtuvan v. 2010…2014 ja käyttöönoton v. 2014…2015
  • hanke toteutetaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitoksen yhteistyönä

 

Dosentti, FT Joonas Hokkanen, Ramboll

  • tarvittava asemakaavoitus aloitetaan vuoden 2010 aikana
  • hankkeeseen liittyvää biokaasulaitosta ei rakenneta muualle kuin Tarastenjärvelle. Jos hyötyvoimalaitos rakennetaan muualla, niin biokaasulaitos voidaan rakentaa erillisprojektina Tarastenjärvelle.
  • hyötyvoimalaitoksen teho on 1/5 Naistenlahden voimalan tehosta
  • Tampereen hyötyvoimalaitos on merkittävä hanke valtakunnankin mittakaavassa
  • YVA:ssa arvioitavat sijoitusvaihtoehdot ovat
    • Lielahti
    • Sarankulma
    • Rusko
    • Tarastenjärvi

 

Keskustelussa esiintulleita seikkoja

 

  • Sarankulmaan olisi rakennettava uusi tieyhteys
  • Sarankulman nimeksi muutettiin yleisötilaisuudessa Peltolammi
  • 180 milj. kilon (180.000 tonnia) raaka-ainetoimitukset merkitsevät, että hyötyvoimalaitokselle johtavalla tiellä liikkuu täysperävaunuautoja tai pakkaavia roskankuljetusautoja keskimäärin neljän minuutin välein arkipäivisin klo 07.00 ja 22.00 välillä (laskelmassa on EE:n muistuttamisen jälkeen huomioitu se, että autojen on palattava kuorman purkamisen jälkeen tyhjänä takaisin samaa tietä).
  • eri vaihtoehtopaikkojen sosiaaliset vaikutukset on arvioitava
    • miten hankkeen myönteisiä vaikutuksia voidaan vahvistaa?
  • Epilänharjun asukkaat yrittivät muuttaa Lielahden vaihtoehdon nimeksi Epilän vaihtoehto, mutta sitä ei hyväksytty
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee luontonäkökohtien kannalta arvokkaalla kallioalueella. Alueen pienvesistöjä ei ole vielä pilattu.
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee Peltolammin pohjoispään kohdalla heti radan länsipuolella
  • Sulkavuoreen suunniteltu keskusjätevedenpuhdistamo ja hyötyvoimalaitos eivät mahdu samaan kalliotilaan Sulkavuoressa
  • jos hyötyvoimalaitos rakennetaan Tarastenjärvelle, joudutaan kaukolämpöverkkoa rakentamaan 7 kilometriä, jotta päästään Tampereen nykyiseen kaukolämpöverkkoon. Rakentamismahdollisuudet selvitetään YVA:ssa.

 

Muuta

 

Vaihtoehdoista järjestetään syksyn aikana asukastyöpajoja, joihin kutsutaan kunkin alueen asukasyhdistysten edustajat. Palokallion Omakotiyhdistys ry saa kutsun Peltolammin vaihtoehtoa käsittelevään asukastyöpajaan.

 

Muita kutsuttavia tahoja ovat mm. Etelä-Alvari, Peltolammiseura ja Härmälän Omakotiyhdistys.

 

Asukastyöpajatoimintaa vetää Seela Sinisalo Ramboll´sta.

 

Vielä…        

 

Oletan, että hyötyvoimalaitos ja biokaasulaitos rakennetaan Tarastenjärvelle. Kannatin tätä vaihtoehtoa jo silloin, kun Hämeenkyrön suunnitelmat kariutuivat asukkaiden painostuksen vuoksi.

 

Tarastenjärvi-vaihtoehto ei kuitenkaan ole varma, joten muistutukset muiden vaihtoehtojen torppaamiseksi ovat paikallaan. Jokaisella mielipiteellä on vaikutusta, jotta järkevään ratkaisuun päädyttäisiin.

 

Pidän Tarastenjärveä hyvänä ratkaisuna senkin vuoksi, että toteutuessaan hanke vauhdittaisi 9-tien parannustöitä ainakin Atalan ja Tarastenjärven liittymän välillä. 9-tien parantaminen tulee aiheelliseksi myös sen vuoksi, että Nurmi-Sorilan rakennustyöt alkavat muutaman vuoden kuluessa.

 

Tarastenjärven vaihtoehtoa kannattaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkö, Ramboll, Sarankulma, Peltolammi, Lielahti, Epilänharju, Rusko, Tarastenjärvi, 9-tie,