Virkamiesten märkä uni toteutuu ja kuntalaisdemokratia kaventuu, kun Tampereen Infra Liikelaitos tänään yhtiöitetäänMaanantai 17.6.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen Infra Liikelaitos (alussa nimeltään Tampereen Infratuotanto Liikelaitos) perustettiin vuoden 2009 alussa, kun eräitä Tampereen kaupunki-infraan liittyviä toimintoja koottiin ja keskitettiin yhdeksi vastuuyksiköksi.
Vastaperustetun liikelaitoksen palveluksessa oli 795 henkilöä.
Sain toimia silloisen Tampereen Infratuotanto Liikalaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja neljä vuotta ja totean, että aika oli mielenkiintoista ja haastavaa. Työelämässä hankittu tehostamis- ja saneerauskokemus olivat enemmän kuin paikallaan.
Yhtenä yönä Infran veloitushintoja laskettiin 10 % ja se aiheutti melkoisia haasteita liikelaitoksen taloudelle – hintojen alentaminen oli kuitenkin välttämätöntä, jotta uuden liikelaitoksen toiminta voitiin saada melko lyhyellä aikataululla kompensoimaan sitä Tampereen kaupungin taloudellisesti surkeaa taivallusta joka jatkuu yhä.
Varapuheenjohtajakauteni jälkeen sain toimia johtokunnan jäsenenä vielä neljä ja puoli vuotta ja sinä aikana tamperelaiset saivat nauttia Infran kelvollisesta taloudellisesta tuloksesta. Olimme silloin ehken ainoa Tampereen kaupungin yksiköistä, joka pääsi tulostavoitteeseensa.
Infran johtokunnassa oli kokoomuslaisia, demareita, vasemmistoliittolaisia, vihreitä, perussuomalaisia ja minä keskustalaisena, mutta milloinkaan puoluepoliittiset tarkoitusperät eivät ilmenneet johtokuntatyöskentelyssä, sillä me kaikki halusimme toimia tamperelaisten parhaaksi.
Saimme liikelaitoksen talouden kahdeksan ja puolen vuoden työskentelyn jälkeen liikeylijäämätasolle plussalle n. viisi miljoonaa euroa ja se on merkittävä tulos talousongelmissa rypevässä Tampereella.
*********************
Tänään kaupunginvaltuustossa siunattava Infran yhtiöittäminen on valitettava askel asukasdemokratian kannalta Tampereella.
Yhtiöittämisen jälkeen Infra siirtyy osakeyhtiölain piiriin ja silloin yhtiön hallituksen ainoa tavoite on hyvän taloudellisen tuloksen tekeminen. Painoarvoa ei ole henkilöstön mielipiteellä, yksikössä vallitsevalla yhteishengellä, eikä puhettakaan kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksista.
Huvittavaa, kun kaupunginvaltuutetut toistelevat, että heillä olisi mahdollisuus saada tietoja yhtiöitetyn Infran toiminnasta – turhaan toistelevat.
Valtuutetut saattavat saada jälkijättöisesti joitakin tietoja yhtiön toiminnasta, mutta minkäänlaiseen etukäteisohjaukseen valtuutetuilla ei ole pienintäkään mahdollisuutta. Liikelaitoksen johtokunta pääsi jokaisen asiakohdan kohdalla sparraamaan toimivaa johtoa ja tarvittaessa asettamaan kyseenalaiseksi kaikki pienimmätkin suunnitelmat – yhtiöittämisen jälkeen se ei ole mahdollista.
Infran yhtiöittämistä on yritetty jo monta kertaa, mutta ennen tätä päivää se ei ole onnistunut.
Virkamiehet ovat antaneet liikelaitoksena toimivalle Infran johtokunnalle aikoinaan tunnustusta, kun yhtiöittämistä on aikaisemmin yritetty.
Muistan vallan hyvin, kun eräs johtava virkamies totesi, että liikelaitoksen johtokunta teki arvokkaan työn, kun se sai toimillaan liikelaitoksen henkilömäärän alennettua 795 -> tasolle 430. Jos tätä ei johtavan virkamiehen mukaan olisi tehnyt luottamushenkilöiden johtama johtokunta ja sen olisi joutunut tekemään yhtiöitetyn osakeyhtiön hallitus, olisi siitä noussut melkoinen kalabaliikki.
Kiitokset kuitenkin tässäkin yhteydessä niille tamperelaisille poliittisille päättäjille, jotka luottivat kahdeksan ja puolen vuoden ajan siihen, että liike-elämässä hankkimallani tiedolla ja kokemuksella oli käyttöä kaupunkilaisten parhaaksi!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Infran yhtiöittämien, Tampereen Infran yhtiöittäminen, osakeyhtiölaki, yhtiöittäminen, kuntalaisdemokratia, kuntalaisdemokratian kaventuminen, |