Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Yhteenvetoa mielipiteistäni Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan suunnitteluun

Sunnuntai 8.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Yleisötilaisuuden puuttuminen Tampereelta merkitsee, että Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaa käsittelevä yleisötilaisuus on ennen kaavatyön jatkamista järjestettävä Pirkkalan, Ylöjärven, Nokian sekä Lempäälän lisäksi myös Tampereella. Vain näin pystytään takaamaan kaavatyön osallistuva ja avoin käsittely.

 

Tampereen läntisen oikoradan sisällyttäminen Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaan on tärkeää. Se on ensiarvoisen tärkeää Tampereen seutukunnan raideliikenteen kokonaissuunnittelun kannalta ja se on tärkeää myös koko kansantalouden kannalta. Oikoradan sijoittamista samaan luontokäytävään suunnitellun VT 3:n oikaisun kanssa on pidettävä sitovana tavoitteena.

 

Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen pitää toteuttaa jo ennen läntisen oikoradan valmistumista. Järjestelyratapihalla suoritettavat vaunujärjestelyt aiheuttavat vaikeasti torjuttavaa iskumelua ja sen vuoksi lähialueiden asumisviihtyvyys kärsii. Vaarallisten aineiden jatkuva käsitteleminen keskellä kaupunkia merkitsee turvallisuusuhkaa, joka toteutuessaan merkitsisi suurkatastrofia. Järjestelyratapihan siirtäminen mahdollistaa aivan uudet näkymät Tampereen asuntotuotannon, elinkeinoelämän ja palveluiden laajenemiselle etelän suuntaan.

 

Tampere-Pirkkalaan suunniteltu toinen kiitotie ei ole tarpeellinen. Se rajoittaisi lisääntyvän lentomelun vuoksi pysyvästi Pirkkalan sekä koko eteläisen Tampereen asutuksen ja virkistyksen kehittämistä ja sen vuoksi sen suunnittelusta pitää luopua. Selvitykset ja neuvottelut lentomelua aiheuttavan hävittäjälentotoiminnan siirtämisestä muualle on aloitettava.

 

Valtatie 3 Lakalaivan liikennejärjestelyt ovat vaikeita ja ne eivät sovellu valtakunnan eräälle tärkeimmistä valtateistä. Suunniteltu Marjamäki-Kulju-Pirkkala – VT 3:n oikaisu palvelisi Tampereen seutua, Pirkanmaata sekä koko läntistä Suomea ja sen vuoksi kyseinen VT 3:n oikaisu pitää toteuttaa nopeutetulla aikataululla. Tiesuunnittelun pitää tapahtua tiiviissä yhteistyössä läntisen oikoradan suunnittelun kanssa.

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Tampereen läntinen oikorata, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen, Tampere-Pirkkalan lentoaseman toinen kiitotie, VT 3:n oikaisu Marjamäki-Kulju- Pirkkala,

Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen on tarpeellinen operaatio

Perjantai 30.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan eräs merkittävimmistä kohdista on Tampereen järjestelyratapihan sijoittaminen uuteen paikkaan.

 

Järjestelyratapihan siirtäminen on tärkeää monistakin syistä, mutta tässä yhteydessä kiinnitän huomiota vain niihin syihin, jotka vaikuttavat tavallisen tamperelaisen normaaliin elämään.

 

Järjestelyratapihan melu on suuri ongelma. Vaunujärjestelyissä syntyvä melu on iskutyyppistä melua, joka on erityisen rasittava melutyyppi. Iskumelua on myös erittäin vaikea torjua tavanomaisin meluntorjuntakeinoin kuten meluvalleilla ja/tai meluaidoilla.


Tutkimuksin on todettu, että järjestelyratapihan melu yltää "iskuissa" tasolle 120 desibeliä!

 

Meluongelman merkitystä kasvattaa se, että järjestelyratapihan melu ajoittuu voittopuolisesti iltaa, yöhön ja aamutunteihin, jolloin ihmiset nukkuvat tai lepäävät.

 

Järjestelyratapihalla käsitellään vaunuja, joiden lastina on vaarallisia aineita. Tämä merkitsee huomattavaa riskiä vaarallisten aineiden aiheuttamalle katastrofille. Jo yksistään tämän syyn vuoksi Tampereen järjestelyratapiha pitäisi nopeasti siirtää turvallisempaan paikkaan.

 

On hyväksyttävää, että Tampereen järjestelyratapihan siirtämistä pohditaan osana Tampereen läntisen oikoradan toteuttamista.

 

Lopullisessa päätöstilanteessa järjestelyratapihan siirtäminen on mielestäni kuitenkin käsiteltävä erillisasiana läntisestä oikoradasta.  Järjestelyratapihan siirtäminen on toteutettava nopeammin kuin Tampereen läntinen oikorata.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Tampereen järjestelyratapiha, järjestelyratapihan siirtäminen,

Miksi Pirkanmaan liitto "unohti" Tampereen?

Perjantai 2.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen toimesta on asetettu nähtäville Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksen liikenne- ja logistiikkaosio.

 

Se on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 12 § mukaisesti asetettu julkisesti nähtäville 21.11. – 30.12.2011 väliseksi ajaksi muistutusten antamista varten.

 

Sen lisäksi vaihemaakuntakaavaa on esitelty asukastilaisuuksissa Ylöjärvellä, Pirkkalassa, Nokialla ja Lempäälässä, mutta Pirkanmaan liitto ”unohti” esitellä vaihemaakuntakaavaa Tampereella. Ihmeellistä, sillä vaihemaakuntakaava koskee eniten Tamperetta!

 

Osallistuin Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan esittelytilaisuuteen Nokialla, kun vastaavaa tilaisuutta ei jostain käsittämättömästä syystä Tampereella olla järjestämässä.

 

Keskustelin maakuntaliiton töppäyksestä Nokialla maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntyksen kanssa ja hän totesi, että Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotus ei koske Tamperetta.

 

Olen vahvasti ei mieltä maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntyksen kanssa ja totean, että Pirkanmaan kunnista kyseinen kaavasuunnitelma koskee eniten Tamperetta!

 

Vaihemaakuntakaavaan on sisällytetty mm. Pirkanmaata koskevat valtakunnalliset rata- ja päätielinjaukset, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen, Tampere-Pirkkalan lentoaseman alue sekä myös muualla Pirkanmaalla sijaitsevat logistiset aluekokonaisuudet – on varsin ihmeellistä, jos joku uskaltaa väittää, että nämä hankkeet eivät koskisi Tamperetta!

 

Kysyn Pirkanmaan liiton vastuullisilta virkahenkilöiltä, että eikö suunniteltu läntinen ohitusrata, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen etelään ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman melualueen laajentaminen koskemaan koko Tampereen eteläistä aluetta koske Tamperetta?

 

Saman kysymyksen osoitan vastattavaksi myös Pirkanmaan liiton luottamushenkilöille.

 

Pääosin kannatan Pirkanmaan liiton esitystä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan hyväksymiseksi. Olen kuitenkin huolestunut, että Pirkanmaan liiton töppäys Tampereen ”unohtamisesta” asukastilaisuuden järjestämisestä saattaa luoda pitävän mahdollisuuden valituksen tekemisestä.

 

Ehdotan, että Pirkanmaan liitto järjestää pikaisesti tilaisuuden, jossa myös tamperelaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavasta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Pirkanmaan liitto, maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys, Tampereen läntinen oikorata, Tampereen järjestelyratapiha, Tampere-Pirkkalan lentoasema, 3-tien linjaus välillä Ylöjärvi-Hämeenkyrö,

Onko kaupunkiraitiotien välttämättömyydestä muodostunut hurmosuskonto?

Maanantai 7.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereella järjestettiin kaikille avoin internet-kysely kaupunkiraitiotien alustavista vaihtoehdoista välillä Hervanta–Keskusta–Lentävänniemi 20.1.–9.2.2011. 

Internet-kyselyä ennen ja sen aikana järjestettiin kaksi työpajaa, joissa käsiteltiin samaa asiaa.

Internet-kyselyn ja työpajojen tuloksia esiteltiin torstaina 17. helmikuuta 2011 järjestetyssä yleisötilaisuudessa Aleksanterin koulun juhlasalissa (os. Hallituskatu 26) kello 18–20.

Osallistuin Suomen Keskustan edustajana ensimmäiseen työpajaan ja yksityishenkilönä yleisötilaisuuteen Aleksanterin koululla.

Kummastelin, että ensimmäiseen työpajaan poliittisista ryhmistä osallistui lisäkseni ainoastaan Tampereen Sitoutumattomien Lasse Oksanen. Kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa olevat ryhmät olivat saaneet kutsun.

Poliittiset puolueet olivat työpajoissa toki runsaslukuisasti edustettuina, mutta erilaisten peitejärjestöjen mandaatilla.

Yleisötilaisuudessa kerrottiin, että internet-kyselyyn saatiin kaikkiaan 2 590 vastausta.

Kysely ei vastaa todellista tahtotilaa tamperelaisten mielipiteistä, sillä vastaajissa oli merkittävästi enemmän 26–45-vuotiaita ja vähemmän eläkeikäisiä kuin Tampereen väestössä. Myös joukkoliikenteen käyttäjien osuus vastaajista oli suurempi kuin keskimäärin väestöstä. Kyselyn puutteista kertomisesta pitää antaa tunnustus yleisötilaisuuden vetäjille.

Internet-kyselyiden käyttäminen jonkin hankkeen perusteluna on täysin järjetöntä. Se voi tuntua oikeudenmukaiselta niistä, jotka istuvat koko päivän netin ääressä, mutta ei tee oikeutta ylivoimaiselle osalle väestöstä. Järki päähän internet-kyselyihin nojautuville!

Yleisötilaisuus kiinnosti ainoastaan pientä joukkoa, sillä kuulijoita oli vain kolmisenkymmentä. Pieni kuulijajoukko osoittaa, että kaupunkiraitiotiehanke on pienen vähemmistön ajama.

Yleisötilaisuuden johdannossa kerrottiin, että Tampereella pitää kasvattaa joukkoliikenteen kulkutapaosuutta. Saattaa olla, että luottamushenkilöt ovat näin päättäneet - koska ja milloin, millä forumilla? On itsestään selvää, että virkamiesten ei pidä sellaista laukoa, jota luottamushenkilöt eivät ole päättäneet. 

Olin toki yllättynyt, että Tampereella joukkoliikenteen kulkutapaosuus on ainoastaan 13 %! Miksi joukkoliikenteen käyttäminen ei innosta?

Käytin puheenvuoron ja kertasin Tampereen seudun liikennehankkeet, joiden rahoitusmahdollisuudet pitää turvata. Hankkeet ovat ainakin seuraavat:

  • VT3:n uusi linjaus Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä
  • VT12:n tunnelipäätökset, jotka tällä hetkellä ovat voimassa
  • VT9:n parannus ainakin Atalan ja Tarastenjärven risteyksen välillä
  • Tampereen läntinen ohitusrata
  • Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen etelämmäs
  • Tampere-Pirkkalan –lentoaseman terminaalikysymyksen ratkaiseminen

Kiinnitin huomiotani siihen, että tilaisuudessa esiintynyt nuori konsultti kertoi suunnitelmien olevan tuttuja vasta konsulteille ja niitä ei ole vielä esitelty virkahenkilöille. Lausuin ihmettelyni siitä, että nuori konsultti ”unohti” mainita luottamushenkilöt. Tilaisuuden vetäjä totesikin huomautukseni jälkeen, että nyt esitelty aineisto oli esitetty Yhdyskuntalautakunnalle edellispäivänä.

Yritän uskoa esiintyjien vilpittömyyteen, kun he kertoivat, että nyt kertynyt aineisto on kaupunkiraitiotien osalta se vertailuaineisto, jota alkusyksystä verrataan bussiliikenteen kehittämisvaihtoehtoon. 

Selkäpiissäni tuntuu kuitenkin siltä, että ainakin tietty osa tamperelaisista on jo päättänyt rakentaa kaupunkiin raitiotieverkoston. Kustannuksista piittaamatta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiraitiotie, raitiotie, raitiotiehanke, VT3, VT12, VT9, Tampereen järjestelyratapiha, Tampere-Pirkkala -lentoasema, Yhdyskuntalautakunta,