Ovatko raitiotiehankkeen linjausvaihtoehdot ennenaikaista ryntäilyä hankkeen puuhaajilta?Torstai 11.4.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin nettisivuilla oli aprillipäivän iltaan saakka kysely, jossa tiedusteltiin raitiotiereitille vaihtoehtoisia linjauksia kolmeen kohtaan:
Pidän kyselyä ennenaikaisena, sillä ensiksi pitäisi rauhassa päättää, että lähdetäänkö Tampereelle puuhaamaan raitiotietä.
Vastasin toki kyselyyn, mutta eri kysymysten kohdalla toin esille hankkeen kustannusvaikutukset ja niiden selvittämisen tärkeyden.
Raitiotiehanke on osamaksua Vihreille siitä hyvästä, että he näyttävät vihreää valoa rakennusliikkeille ja kokoomuksella Rantaväylän tunnelin rakentamisesta.
Jos Rantaväylän tunneli jää rakentamatta, on aiheellista kysyä, että saavatko Vihreät siitä huolimatta heille luvatun ”hyvän”.
Asun sellaisella alueella Tampereella, että tuskin koskaan tulen tarvitsemaan nyt suunniteltua pätkäraitiotietä. Kaltaisiani tamperelaisia on lukemattomia.
Oletan, että kiivaimpia raitiotien kannattajia ovat henkilöt, jotka perin vähän tuovat Tampereen kaupungin kassaan verotuloja. Toisten rahoilla on helppo vaatia kaikenlaista!
Esitän, että Tampereella laaditaan kattava suunnitelma bussi-, lähijuna- ja mahdollisen raitiotieverkoston yhteensovittamisesta, jossa huomioidaan myös henkilöautoliikenteen kehittämismahdollisuudet.
Suunnitelma pitää ulottaa kattamaan myös Tampereen itsenäiset ympäristökunnat, sillä Tampere tarvitsee talousongelmissa kärvistellessään entistä enemmän yhteistyötä itsenäisten kehyskuntien kanssa. Liikenneolosuhteiden kehittäminen on tässä työssä keskeinen yhteistyöalue.
Olen saanut ”lunta tupaan”, kun olen ollut samaa mieltä monien keskeisten asiantuntijoiden kanssa siitä, että Tampereen raitiotiesuunnitelma kustantaa suuruusluokkaa 500 – 700 miljoonaa euroa. Pidän parinsadan miljoonan kustannusarviota haihatteluna ja osoituksena siitä, että talouden lakeja ei tunneta.
Kustannusarviossa pitää yhden hassun raideparin lisäksi huomioida ne linjat, jotka on viisasta rakentaa mahdollisen raitiotielinjaston osasiksi. Kalusto-, terminaali- ja henkilöstökustannukset pitää jo alustavassa selvittelyssä kartoittaa paremmin kuin nyt ollaan tekemässä.
Alustavassa suunnittelussa ei ole sanalla käsitelty mahdollisen raitiotiesysteemin yritysmuotoa eikä sitä, että onko kyse Tampereen kaupungin omasta tuotannosta vai heitetäänkö mahdollinen ”raitiotieyritys” markkinavoimin raadeltavaksi.
Asukasdemokratian näkökulmasta raitiotieyrityksen pitäisi kuulua Tampereen kaupungin oman tuotannon piiriin, sillä kunnallinen, mutta yhtiöitetty toteutustapa olisi demokratian irvikuva.
Tiedän, että itsenäisten kehyskuntien mukaantulo merkitsee yhtiöittämispeikon vaanimista nurkan takana, mutta homma pitää pystyä estämään ilman yhtiöittämistä.
Vastasin toki konsulttiyritys Ramboll´n kyselyssä myös reittivaihtoehtoihin ja valitsin TAYS:n ja tulevan Kannen kautta Pispalan valtatietä pitkin kulkevan linjausvaihtoehdon.
TAYS:n ja Kannen kautta kulkevien linjausvaihtoehtojen perusteet ovat itsestään selvyyksiä ja Pispalanvaltatien valitsin Tipotielle kohoavan uuden sosiaali- ja terveysaseman vuoksi.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pikaraitiotie, pikaraitiotiehanke, Sammonkatu, Teiskontie, Kissanmaankatu, Itsenäisyydenkatu, Kalevantie, Paasikiventie, Pispalanvaltatie, Tipotie, Pyynikin sosiaali- ja terveysasema, |
Onko kaupunkiraitiotien välttämättömyydestä muodostunut hurmosuskonto?Maanantai 7.3.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereella järjestettiin kaikille avoin internet-kysely kaupunkiraitiotien alustavista vaihtoehdoista välillä Hervanta–Keskusta–Lentävänniemi 20.1.–9.2.2011. Internet-kyselyä ennen ja sen aikana järjestettiin kaksi työpajaa, joissa käsiteltiin samaa asiaa. Internet-kyselyn ja työpajojen tuloksia esiteltiin torstaina 17. helmikuuta 2011 järjestetyssä yleisötilaisuudessa Aleksanterin koulun juhlasalissa (os. Hallituskatu 26) kello 18–20. Osallistuin Suomen Keskustan edustajana ensimmäiseen työpajaan ja yksityishenkilönä yleisötilaisuuteen Aleksanterin koululla. Kummastelin, että ensimmäiseen työpajaan poliittisista ryhmistä osallistui lisäkseni ainoastaan Tampereen Sitoutumattomien Lasse Oksanen. Kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa olevat ryhmät olivat saaneet kutsun. Poliittiset puolueet olivat työpajoissa toki runsaslukuisasti edustettuina, mutta erilaisten peitejärjestöjen mandaatilla. Yleisötilaisuudessa kerrottiin, että internet-kyselyyn saatiin kaikkiaan 2 590 vastausta. Kysely ei vastaa todellista tahtotilaa tamperelaisten mielipiteistä, sillä vastaajissa oli merkittävästi enemmän 26–45-vuotiaita ja vähemmän eläkeikäisiä kuin Tampereen väestössä. Myös joukkoliikenteen käyttäjien osuus vastaajista oli suurempi kuin keskimäärin väestöstä. Kyselyn puutteista kertomisesta pitää antaa tunnustus yleisötilaisuuden vetäjille. Internet-kyselyiden käyttäminen jonkin hankkeen perusteluna on täysin järjetöntä. Se voi tuntua oikeudenmukaiselta niistä, jotka istuvat koko päivän netin ääressä, mutta ei tee oikeutta ylivoimaiselle osalle väestöstä. Järki päähän internet-kyselyihin nojautuville! Yleisötilaisuus kiinnosti ainoastaan pientä joukkoa, sillä kuulijoita oli vain kolmisenkymmentä. Pieni kuulijajoukko osoittaa, että kaupunkiraitiotiehanke on pienen vähemmistön ajama. Yleisötilaisuuden johdannossa kerrottiin, että Tampereella pitää kasvattaa joukkoliikenteen kulkutapaosuutta. Saattaa olla, että luottamushenkilöt ovat näin päättäneet - koska ja milloin, millä forumilla? On itsestään selvää, että virkamiesten ei pidä sellaista laukoa, jota luottamushenkilöt eivät ole päättäneet. Olin toki yllättynyt, että Tampereella joukkoliikenteen kulkutapaosuus on ainoastaan 13 %! Miksi joukkoliikenteen käyttäminen ei innosta? Käytin puheenvuoron ja kertasin Tampereen seudun liikennehankkeet, joiden rahoitusmahdollisuudet pitää turvata. Hankkeet ovat ainakin seuraavat:
Kiinnitin huomiotani siihen, että tilaisuudessa esiintynyt nuori konsultti kertoi suunnitelmien olevan tuttuja vasta konsulteille ja niitä ei ole vielä esitelty virkahenkilöille. Lausuin ihmettelyni siitä, että nuori konsultti ”unohti” mainita luottamushenkilöt. Tilaisuuden vetäjä totesikin huomautukseni jälkeen, että nyt esitelty aineisto oli esitetty Yhdyskuntalautakunnalle edellispäivänä. Yritän uskoa esiintyjien vilpittömyyteen, kun he kertoivat, että nyt kertynyt aineisto on kaupunkiraitiotien osalta se vertailuaineisto, jota alkusyksystä verrataan bussiliikenteen kehittämisvaihtoehtoon. Selkäpiissäni tuntuu kuitenkin siltä, että ainakin tietty osa tamperelaisista on jo päättänyt rakentaa kaupunkiin raitiotieverkoston. Kustannuksista piittaamatta! -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiraitiotie, raitiotie, raitiotiehanke, VT3, VT12, VT9, Tampereen järjestelyratapiha, Tampere-Pirkkala -lentoasema, Yhdyskuntalautakunta, |