Aikataulussa ollaan!Keskiviikko 19.4.2023 - -Esko Erkkilä- Varhaisperunan kasvatuksessa ikiaikainen sääntö on se, että Vappuna vakoon ja Juhannuksena lautaselle!Tammikuun viimeisenä päivänä kätkin Rosamundat sekä Siiklit multaan itämään ja eilen totesin, että hyvin ovat itäneet.Eilen siirsin hyvin itäneet perunat lasiverannalle ja tavoitteena on istuttaa ne lopulliselle kasvupaikalleen Vappuna.Vappuna istutetuilla varhaisperunoilla on mahdollisuus ehtiä Juhannuksena lautaselle!Jos omat perunani eivät ehdi Juhannukseksi lautaselle, niin sekään ei ole katastrofi – aika näyttää!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varhaisperunat, Uudet perunat, Rosamunda, Siikli, Vappuna vakoon ja Juhannuksena lautaselle, Vappu, Juhannus, Varhaisperunanviljely, |
Saadaanko uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena?Sunnuntai 9.4.2023 - -Esko Erkkilä- Omasta maasta saadut uudet perunat ovat suurta herkkua ja sellaisen aikataulun mukaan hyvässä kasvussa olevat perunat pitäisi istuttaa Vappuna.Tänä vuonna tuo aikataulu saattaa olla liian tiukka ja syynä on oma vitkasteluni, sillä sain ns. pussiperunat kasvamaan vasta kiirastorstaina.Termi ”pussiperunat” on hieman harhaanjohtava, sillä nykyään emme esikasvata varhaisperunoita missään sokeri- tai vehnäjauhopusseissa, vaan……ritirinnan erilaisissa muovilaatikoissa.Tavoite on, että kiirastorstaina istutetut perunat ovat Vappuna kasvaneet sellaisiksi, että ne voidaan silloin istuttaa lopulliselle kasvupaikalleen.No, kokemuksesta tiedän, että mikään katastrofi ei ole sekään jos oman maan uusia perunoita saadaan vasta heinäkuun ensimmäisellä viikolla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saadaanko uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena?, Uudet perunat, oman maan uudet perunat, pussiperunat, varhaisperunat, Siikli, Perunanistutus Vappuna, Uudet perunat Juhannuksena, |
Tähän näkymään ei kyllästy koskaan!Torstai 21.7.2022 - -Esko Erkkilä- Tänä vuonna emme panostaneet varhaisperunoiden kasvattamiseen ja sen vuoksi olemme saaneet nauttia oman maan varhaisperunoista vasta viikon verran.Parempi myöhään kuin ei koskaan ja……nyt olenkin saanut kuulla päivittäin hienon komennuksen eli määräyksen noutaa uusia perunoita!Uudet perunat ovat nyt parhaimmillaan ja tuo käsky on mannaa korvilleni.Juuresharjalla kravatut uudet perunat ovat todellinen herkkuruoka ja sen takaa se, että perunat pääsevät lautaselle runsaassa vartissa nostamisen jälkeen!Toistan otsikossa toteamani eli sen, että tähän näkymään ei kyllästy koskaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tähän näkymään ei kyllästy koskaan!, varhaisperunat, |
Tiukoille se menee!Keskiviikko 31.3.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen laitoimme multaan hyvinitäneet pussiperunoiden mukulat ja odotamme, että saamme omasta maasta uusiaperunoita Juhannuksena.Tiukoille menee, mutta mahdollista se on.Tilannetta helpottaa, että Rosamunda-lajikkeella idut olivat hyvin kehittyneitä. Toki Rosamunda ei ole varsinainen varhaisperunalajike, mutta se saa nyt kelvata.Styrox-laatikoissa olevat mukulat viettävät nyt aikaansa Vappuun saakka lasiverannalla ja niiden päällä on moninkertainen harsotus.Pussiperunoiden istuttaminen lopullisille kasvupaikoilleen pyritään hoitamaan Vappuna ja silloin laitamme pussiperunoiden päälle nelinkertaisen kevytpeiton – kevytpeitot saavat olla perunavakojen päällä parisen viikkoa ja sen jälkeen ne poistetaan.Nelinkertainen kevytpeite merkitsee, että perunantaimet ovat keltaisia, mutta vankkoja.Toukokuun puolivälin tienoilla perunamaan vaot ”ajetaan”, jotta rikkaruohot eivät pääse hankaloittamaan pussiperunoiden kasvamista.Onhan tämä taas hieno lähtölaukaus kesän 2021 kasvukauteen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pussiperunat, varhaisperunat, |
Se oli perunantaimien istutuspäivä eilen!Perjantai 22.5.2020 - -Esko Erkkilä- Julkisuus on riemastunut, kun Katri Kulmuni taannoin totesi, että on aika perunantaimien istuttamiselle.Mielestäni tuossa toteamisessa ei ole mitään kummallista, sillä meillä perunataimia on istutettu jo yli kaksikymmentä vuotta ja niin tapahtui myös eilen.Perunat tapaamme esikasvattaa laatikoissa.Laatikoista esikasvatetut perunantaimet siirretään sitten aikanaan viherpeukalon monityövälineeseen eli penskojen laskettelupulkkaan……josta ne yksitellen istutetaan hyvinlannoitettuun perunanvakoon.Tänä vuonna perunantaimet olivat viileän kevään ansiosta kasvattaneet harvinaisen hyvän juuriston, joten satotoiveet ovat kohdallaan, vaikka perunantainten istuttaminen siirtyikin tänä vuonna tavallista myöhemmäksi.On komeita ja elinvoimaisia perunantaimia!Viitisenkymmenelle rivimetrille riitti perunantaimia ja……kun niiden päälle laitoimme kolminkertaisen kevytpeitekerroksen, toiveissa on saada heti juhannuksen jälkeen uusia perunoita omasta maasta!Kevytpeitteet saavat olla paikoillaan kolmisen viikkoa!On selvää, että myöhemmin kevään edetessä istutamme siemenperunat, joiden sato sitten aikanaan talvella täyttää perunantarpeemme!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perunantaimien istuttaminen, pussiperunat, varhaisperunat, Katri Kulmuni, |
Pussiperunat on istutettuTiistai 10.5.2016 - -Esko Erkkilä- Kutsumme perhekunnassamme vanhasta muistista pussiperunoiksi niitä perunansiemeniä, jotka esikasvatamme taimiksi ennen niiden istuttamista varsinaiselle kasvupaikalle.
Termi ”pussiperuna” perustuu sille, että alkuvuosina todella keräsimme talven aikana erilaisia paperipusseja ja istutimme niihin siemenperunat itämään esikasvatukseen.
Nykyään olemme rationalisoineet toimintaamme ja istutamme siemenperunat stryrox-laatikoihin vieri viereen ja odotamme niiden taimettumista.
Tässä esikasvatetut siemenperunamme tänä keväänä ovat odottamassa istuttamista varsinaiselle kasvupaikalleen.
Varhaisperunalajikkeina meillä ovat tutut Timo ja Siikli sekä uutena tulokkaana Carrera.
Vaot vedämme ”Rouva-vetoisella” sahralla ja tässä malliksi muutama valmis perunapenkki sekä perunavako, jossa on siemenperunoita.
Muistan maatalouskemiasta, että perunamaata ei saa kalkita, mutta on luonnollista, että perunamaalle pitää antaa lannoitetta, jotta olisi toivoa sadosta!
Valmiit varhaisperunamaan penkit näyttävät tältä - osa siemenperunoista on taimettunut, mutta osa ei vielä!
Meillä on tapana peittää varhaisperunamaa kolminkertaisella kevytpeitteellä, jotta perunantaimet pääsevät hyvään kasvuvauhtiin ja niin teimme myös tänä keväänä.
Kevytpeitteet saavat olla paikoillaan parisen viikkoa - riippuu ilmoista!
Odotamme, että saamme juhannuksena omalta maalta uusia perunoita!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pussiperunat, esikasvatetut varhaisperunat, varhaisperunat, Timo-peruna, Siikli-peruna, Carrera, Carrera-peruna, perunansiemen, varhaisperunan istuttaminen, |
On aika istuttaa "pussiperunat"!Tiistai 14.4.2015 - -Esko Erkkilä- On auttamattomasti ”myöhäjunassa” jos vasta nyt alkaa toimimaan, jotta saisi juhannusperunat omasta maasta.
Meillä tähtäys on juhannusperunoissa ja sen vuoksi olemme laittaneet varhaisperunat idätykseen jo maaliskuun puolella ja saimme hyvin itäneet varhaisperunoiden siemenperunat esikasvatukseen toissapäivänä.
Meillä varhaisperunalajikkeita ovat mustissa laatikoissa näkyvät Siikli (vasemmalla) ja Timo (oikealla) – muovivadissa on Rosamundaa.
Kasvualustana käytämme kasvuturpeen ja tavallisen karkeahkon soran sekoitusta.
Puolet 85 litran kasvuturvesäkin sisällöstä ja muovisangollinen soraa muodostavat ihanteellisen mixin kasvualustaksi.
Siemenperunat ladotaan styroxlaatikoihin ja sitten vaan kerros kasvuturpeen sekä soran sekoitusta päälle!
Kokemus on osoittanut, että lasiveranta on oikea paikka perunoiden esikasvatukselle. Tämä kuva on kuvattu lasiverannan ulkopuolelta!
Kunnollinen kastelu sekä harso laatikoiden päälle ja sitten vaan kasvux!
Perunat ehtivät kasvattamaan vähintään kymmensenttiset taimet Vapunpäivään mennessä ja silloin ne istutetaan lopulliselle kasvupaikalleen avomaalle.
Istuttaminen ja siihen liittyvät viljelytoimenpiteet ovatkin sitten toisen jutun aihe!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaisperunat, pussiperunat, perunoiden esikasvatus, Siikli, Timo, Rosamunda, |
Projektimme "Juhannuksena uudet perunat omalta maalta" onnistui!Tiistai 25.6.2013 - -Esko Erkkilä- Olemme helmikuun viimeisestä päivästä alkaen toteuttaneet projektia ”Juhannuksena uudet perunat omalta maalta” ja näin perinteisen Juhannuspäivän jälkeen on aika todeta, että onnistuimme!
Projektimme alkoi helmikuun 28. päivänä, kun valikoimme siemenperunat idätykseen. Idätys tapahtui alkuvaiheessa pannuhuoneessa ja sen jälkeen autotallissa.
Idätetyt siemenperunat laitettiin storox-laatikoihin multa-hiekkaseokseen esikasvatukseen huhtikuun alkupuolella ja esikasvatettujen perunataimien istuttaminen tapahtui toukokuun 4. päivänä.
Istuttamisen yhteydessä istutusvakoon laitettiin kunnollinen annos perunankasvatukseen suunniteltua lannoitetta, sillä mitään luomuperunakirppuja meillä ei kasvateta!
Istutuksen jälkeen perunapenkkien päälle levitettiin nelinkertainen kevytpeitekerros, jotta perunoiden kasvaminen lähtisi heti vauhtiin.
Kevytpeitteiden poistamisen jälkeen varhaisperunamaamme näytti kovin aneemiselta,…
…mutta haraamisen jälkeen tilanne oli jo vallan toisen näköinen!
Kesäkuun 5. päivä varhaisperunamaamme ei vielä ollut ”kasvanut umpeen”, kuten perunamaan seuraavaa kehitysvaihetta kutsutaan.
Kesäkuun 23. päivänä eli perinteisenä Juhannusaattona varhaisperunamaamme näytti hyvin lupaavalta…
…ja sitähän se olikin, sillä parhaan kokoiset uudet perunat olivat valmiit keitettäviksi!
Muutama tillinvarrenpätkä höyrykattilaan,…
..jokunen sillinpala lautaselle omasta maasta nostettujen uusien perunoiden kera... ...ja herkkuateria oli valmis!Projektimme "Juhannuksena uudet perunat omalta maalta" onnistui!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uudet perunat, varhaisperunat, suomalaiset varhaisperunat, kotimaiset varhaisperunat, suomalaiset uudet perunat, suomalaiset varhaispeunat, Juhannuksena uudet perunat omalta maalta, |
Uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena - vallan hyvin ehtii toimia!Tiistai 5.3.2013 - -Esko Erkkilä- Pakkanen paukkuu nurkissa ja lunta sataa, mutta on hyvä muistaa, että omasta maasta heti Juhannuksen aikaan saadut uudet perunat ovat kesän suurinta herkkua.
Nopeasti toimien siihen on kaikilla vielä nyt hyvät mahdollisuudet.
Meillä Juhannukseksi saatavien uusien perunoiden tiimoilta tehtävät toimenpiteet alkoivat helmi…maaliskuun vaihteessa.
Kutsumme varhaisperunan tuottamista pussiperunoiden kasvattamiseksi. Termi ”pussiperunat” juontuu meillä siitä, että alkuvuosina huolehdimme varhaisperunoiden alkukasvatuksesta paperipusseissa, mutta nykyisin emme käytä paperipusseja vaan alkukasvatamme perunat ”valtoinaan”.
Kutsun tässä jutussa varhaisperunoita kuitenkin pussiperunoiksi.
Pussiperunoiden siemenperunat pitää laittaa itämään näihin aikoihin. Meillä siemenperunat ovat nyt itämässä muovilaatikoissa pannuhuoneessa. Muovilaatikot ovat ilmavia taimilaatikoita.
Kun siemenperunoihin on ehtinyt kehittyä vankat idut, ne ladotaan styrox-laatikoissa olevaan turve-hiekkaseokseen.
Multaan päässeet siemenperunat tuntevat olonsa kotoisaksi ja alkavat muodostamaan juuria sekä hieman myöhemmin taimenvartta.
Styrox-laatikot pidetään esim. autotallin ikkunalaudalla ja huolehditaan kastelusta. Ilmojen lämmittyä laatikot kuljetetaan ”päivähoitoon” joko ulos tai tuulensuojaiselle verannalle.
Aikataulutavoite istutettaville varhaisperunan taimille on se, että he olisivat istutusvalmiita Vappuna tai viikon verran sen jälkeen.
Istutuksessa kymmensenttisen varren kasvattaneet perunanmukulat irrotetaan styrox-laatikoiden hellästä huomasta sekä istutetaan hyvin muokattuun ja lannoitettuun maahan. On luonnollista, että istuttaminen tapahtuu vakoihin ja vakojen kohdalle muodostetaan kunnon perunapenkit.
Penkit pitää heti istuttamisen jälkeen suojata hallan ja pakkasen varalta joko harsoilla tai kevytpeitteillä.
Meillä käytetään kevytpeitteitä kolmessa kerroksessa, jotta pakkanen ei pääse puraisemaan juuri istutettuja taimia. Kevytpeitteiden korvikkeena ei saa käyttää pressuja, sillä perunantaimet tarvitsevat valoa ja sitä ei pressujen alle pääse.
Kevytpeitteet saavat olla perunapenkkien päällä vähintään kaksi viikkoa.
Peitteiden poistamisen jälkeen hennot perunanvarret ovat vaaleita, mutta runsaan viikon kuluttua ne ovat saaneet tavanomaisen vihreä värin ja ovat valmiit todelliseen kasvuun.
Pussiperunoilla rikkakasvien torjunta hoituu ”vaot ajamalla” eli nostamalla joko sahralla tai lapiopelillä multaa vaon pohjalta taimien juurelle.
Näin menetellen ehkä jo Juhannuksena, mutta viimeistään heinäkuun alkupäivinä voi noutaa omalta maalta herkullisia uusia perunoita kattilaan ja sitä kautta ruokapöytään!
Hyvää ruokahalua!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaisperunat, perunanviljely, varhaisperunanviljely, pussiperunat, |
Pussiperunat on istutettu!Torstai 24.5.2012 - -Esko Erkkilä- Olemme jo useana vuonna saaneet uusiaperunoita omasta pellosta juhannukseksi.
Se on mahdollista ns. pussiperunasysteemin avulla.
Termi ”pussiperuna” on oikeastaan hieman harhaanjohtava, sillä nykyisin varhaiskasvatamme perunat styrox-laatikoissa ilman mitään pussia.
Viherpeukalo-taipaleemme alussa varhaiskasvatimme siemenperunat sananmukaisesti pusseissa. Se tapahtui vanhoja sokeri- ja jauhopusseja hyväksikäyttäen siten, että pussiin laitettiin multaa ja sinne mukaan yksi siemenperuna.
Nyt varhaiskasvatamme siemenperunat styrox-laatikoissa ”valtoimenaan” eli niitä ei ole lokeroitu pusseihin. Varhaiskasvatus alkaa maaliskuun lopulla ja se tapahtuu aluksi pannuhuoneen lämmössä. Sen jälkeen laatikot siirretään hieman viileämpään paikkaan esim. autotalliin. Kuvassa näkyvät laatikot olivat viimeisen kahden viikon jakson nurmikolla, aivan tulevan kasvupaikkansa vierellä. Hallantorjunnasta huolehdimme harsojen avulla.
Joskus Riihimäen kierrätyskeskuksesta kymmenellä eurolla hankkimani ihmisvetoinen sahra on korvaamaton työväline perunanistutuksessa ja sitten myöhemmin myös haraamisessa eli ”perunamaan vakojen ajamisessa”, kuten ennen maalla sanottiin.
Perunoiden varhaiskasvatus onnistui tänä vuonna hyvin, sillä taimet olivat istutusvaiheessa sopivan kokoisia ja tanakoita. Kasvuunlähdön eväät ovat nyt hyvät.
Pitkähkötkin perunantaimet peittyivät sopivasti ja pienimmät taimet eivät tässä vaiheessa yltäneet lainkaan maan pinnalle.
Tapanamme on istuttaa ”pussiperunat” Vappuna, mutta kevään viivästyminen siirsi istuttamista tänä vuonna parilla viikolla. Varhaisperunamaa pitää peittää kevytpeitteillä tai harsoilla. Meille on kevytpeitteitä kertynyt riittävästi siten, että saimme varhaisperunamaan peiteltyä kolminkertaisesti kevytpeitteillä. Kevytpeite kolminkertaisenakin läpäisee valoa niin, että taimet pystyvät kasvamaan sen alla mainiosti. Nyt varhaisperunamaa saa olla peitteiden alla ainakin kaksi viikkoa ja sen jälkeen peitteet poistetaan.
Tiukkaa tekee, mutta ehkä tänäkin vuonna saamme uusia perunoita omasta maasta Juhannuksena!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pussiperunat, pussiperuna, varhaisperunat, uudet perunat, peruna, |