Katkelma setäni Väinö Erkkilän sotamuisteluksesta

Tiistai 28.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Sotaveteraanit ry julkaisi maaliskuussa 2006 kirjan ”Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta”.

 

 

 

 

Minulla on tuo kirja ja eilen kansallisena veteraanipäivänä taas kerran silmäilin sen antia.

 

 

 

 

Vuonna 1922 syntynyt setäni Väinö Erkkilä on ollut eräs tuon kirjan muistelijoista.

 

Setäni palveli automiehenä ja hän kertoo tuossa kirjassa järkyttävimmästä sotakokemuksestaan näin:

 

 

********************

 

”Järkyttävin tapaus koko reissussa oli varmaan se, kun kenraalin rouva jäi partisaanin käsiin, siinä meni kolme naista, auto ja autonkuljettaja, se sattui Kuusamon suunnalla.

 

Kenraali Palojärven rouva oli sotilaskotijohtajana ja tuli tapaamaan miestään rintamalle. Partisaanit olivat rintaman takana, ne olivat päässeet rintaman taakse, arvioivat, että niitä venäläisiä oli 100.

 

Panssariauton piti ajaa edellä, mutta rouvat olivat pyytäneet, että he eivät ajaisi takana, vaan mieluummin edellä, kun oli niin kova tomu.

 

Eivät ajaneet montaa kilometriä, kun oli miinoitettu tie ja venäläiset ampuivat. Tilanne tuli yllättäen.

 

Minulla oli tilaisuus saattaa vainaja, kenraalin rouva, Hyrynsalmen asemalle. Laitettiin arkkuun Juntusrannassa, minulla oli sellainen mieli, että se vaunu pitäisi merkata, johon hänet laitettiin, kaadoimme kuuset omin lupinemme metsästä.

 

Minun kaverinani oli Oulun mies ja Hyrynsalmen asemalla oli sotilaskoti ja poikkesimme sinne ja pyysimme sotilaskotityttöjä yhteen ja sanoimme, että meillä on surusanoma, teidän johtajanne on tuolla vaunussa vainajana. Tytöt alkoivat itkeä ääneen, oli ollut pidetty johtaja.”

 

***************

 

Tähän tapaukseen liittyvä laaja asiantuntija-artikkeli löytyy, kun googlaa: ”Kenraali Palojärven rouva” – kannattaa lukea!

 

 

-Esko Erkkilä-

"Älkää minusta sellaista herraa tehkö"

Tiistai 17.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Jatkan tänäänkin sotajuttujen kertomista isästäni ja nyt lähteenäni on…

 

 

 

 

 

…vuonna 2006 ilmestynyt Viljakkalan Sotaveteraanit ry:n julkaisema ”Viljakkalan sotaveteraanien KERTOMUKSIA SODASTA”.

 

 

Kirjassa 27.5.1923 syntynyt Paavo Mäntyniemi muistelee isääni näin:

 

 

 

 

 

”Monta hyvää kertojaa oli jo ehtinyt kuolla, mutta tulkoon tässä yhteydessä mainituksi Oiva Erkkilä.

 

Hän kertoi, että hän oli molemmat sodat pikakivääriampujana. Hän sanoi, että on ampunut niin paljon vihollisia, ettei sitä määrää pysty kukaan lukemaan.

 

Hän haavoittui vuonna 1941 elokuussa ja Aamulehdessä oli etusivulla kuva ja haastattelu hänestä. Harmi, etten löytänyt sitä lehteä myöhemmin.

 

Joku korkea-arvoinen upseeri toi Erkkilälle kunniamerkin sairaalaan.  Hän kertoi minulle ajasta, jolloin oltiin Talvisodassa ja linja meni Viipurin kaupungissa.

 

Erkkilä määrättiin työntämään pikakivääri erään talon puuluukusta ulos.  Hän laittoi pikakiväärin vinoon luukusta ulos ja ampui koko päivän vihollisia.

 

Venäläiset tulivat manttelin napit auki ja lakki poikittain päässä. He hurrasivat ja hän ampui taas sarjan ja pienen päästä tuli uusi porukka. Kun iltahämärä saapui, oli talon rästäisiin asti ruumiita.

 

Todennäköisesti tämä oli sitä porukkaa, jonka vihollinen tahtoi saada muonavahvuuksista pois, muttei itse tahtonut tuhlata luoteja. Venäläiset olivat vahvassa humalassa.

 

Joukkueenjohtaja sanoi ehdottavansa Oivalle korpaalin sotilasarvoa. Oiva kertoi vastanneensa,…

 

…älkää minusta sellaista herraa tehkö, vaan antakaa korpraalin arvo apumiehelleni Simo Niittuselle. Niittunen kantoi minulle ruokaa, korviketta ja tupakkaa ja ehti vielä täyttämään pikakiväärin lippaat.

 

Joka tapauksessa molemmat ylennettiin korpraaleiksi. Oiva sanoi, että hänellä oli hyvä työkalu, venäläinen sotasaalispikakivääri. Tämä ase oli hänellä molemmat sodat ja hän tuhosi sen avulla hirvittävän paljon vihollisia.”

 

 

 

 

Mainittakoon, että isäni sai vielä vanhoilla päivilläänkin alikersantin jämät!

 

 

 

Aikamoisia velikultia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-