Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jäidennosto oli vielä 1960-luvulla pienen maitotilan jokatalvista puuhaa

Perjantai 28.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Nykyään maitotiloilla on vähintään 40 – 60 lypsylehmää ja niistä lypsetty maito jäähdytetään ja säilytetään keräilyä odottamassa tilatankeissa.

 

 

Maidontuotantotilojenkin kohdalla rakennemuutos on edennyt vinhaa vauhtia, sillä vielä 1970-luvun alussa pienten maitotilojen maito jäähdytettiin sähkökäyttöisillä maidonjäähdyttimillä.

 

 

1960-luvulla pienillä maitotiloilla ei ollut maidonjäähdyttimiä ja silloin maidot jäähdytettiinkin jäillä.

 

 

******************

 

 

Jäidennosto talvella oli naapuruston yhteinen ponnistus, sillä homma sujui parhaiten, kun jäidennostoon osallistui ainakin puolenkymmentä tilaa.

 

 

Jokaisella tilalla oli metsän tai rakennusten katveessa sahanpurukasa, jossa talvella järvestä nostetut jäät varastoitiin.

 

 

Jäävaraston paikka lapioitiin käyttökuntoon syksyllä ennen pakkasten tuloa siten, että varastokuopan koko oli suuruusluokkaa 5 x 4 metriä.

 

 

Jäiden sahaaminen suoritettiin jääsahalla, mutta kokkapuheissa monta kertaa mainittua alasahaajaa ei ollut!

 

 

Moottorisahojen yleistyessä jäiden sahaamisessa käytettiin niitä, mutta moottorisahojen liian lyhyiden laippojen vuoksi silloinkin tarvittiin tavallista jääsahaa.

 

 

Sahatuista lohkareista pari ensimmäistä työnnettiin jään alle, jotta jäälohkareitten vetäminen jäälle onnistui.

 

 

Jäälohkareet olivat kooltaan 60 senttiä leveitä, noin metrin mittaisia ja niin paksuja kuin oli jään paksuus.

 

 

Lohkareet vedettiin jäälle tarkoitusta varten tehdyllä puusta tehdyllä kelkalla, joka laitettiin vedessä lohkareen alle ja vedettiin hevosvoimin jäälle.

 

 

Jäiden nostaminen oli talojen yhteistoimintaa ja jäällä saattoi olla kuutisenkymmentäkin lohkaretta odottamassa kuljettamista eri tilojen jäävarastoille.

 

 

Meille ja lähinaapureille jäät nostettiin aluksi Parvilahdelta, sitten Kaihtonjärveltä ja lopuksi Riihijärveltä.

 

 

Jäidennosto oli kyläkunnan isännille raskasta, mutta mieluisaakin työtä, sillä sen jälkeen he pitivät jäidennostoharjakaiset, joissa nautittiin sahtia ja kenties myös pirtua.

 

 

Pirtua isännät olivat saaneet reseptilääkkeenä eläinlääkäriltä joko ”kääreisiin” tai utaretulehduksen läpikäyneen lehmän jälkihoitoon!

 

 

Harmillista isäntien kannalta, että viime aikoina eläinlääkärit määräsivät pirtuun sekoitettavan mentholia – no, eihän se tahtia liiemmälti haitannut, mutta oli kuitenkin pienoinen jarru!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: maidonjäähdytys, tilatankki, maidonjäähdytin, jäidennosto, jäidennostotalkoot, sahti, pirtu, sprii, mentholisprii, pirtua kääreisiin, utaretulehdus,

Yllätyin, että Lidl´stä saa myös 95 prosenttista pirtua!

Torstai 14.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Kävin elämäni ensimmäisen kerran Lidl´n myymälässä heinäkuun 6. päivänä ja yllätyin, että hyllyllä oli ostettavissa 95 %:sta pirtua!

Pirtun hintakaan ei päätä huimannut, sillä 200 ml:n pullo maksoi alle kolme euroa!

 

pict0649.jpg

 

Hankin pirtua Lidl´stä kolme pullollista ja tässä kuva koko pirtuparttiastani.

 

pict0650.jpg

 

Pirtu oli merkiltään "Spirytus staropolski" ja kuten etiketistä ilmenee, se oli 95 ”volttista”. Raaka-aineena oli käytetty viljaa.

 

Tässä vaiheessa lienee asiallista todeta, että pirtua myyvä Lidl-myymälä sijaitsee Gdyniassa Puolassa!

Olin perhekuntani kanssa mukana matkalla Puolassa, Liettuassa, Latviassa sekä Virossa ja ensimmäisessä yöpymiskaupungissamme kävimme ostoksilla hotellimme lähellä sijainneessa Lidl-myymälässä.

Lidl on ollut Suomessa muutaman vuoden, mutta vielä en ole koskaan käynyt suomalaisessa Lidl-myymälässä. Ehkä sekin aika joskus koittaa, että avaan suomalaisen Lidl-myymälän oven!

Suomeen juuri rantautuneen Lind´n johdon lausunnot olivat aikanaan suomalaista elintarviketeollisuutta vähätteleviä ja sen vuoksi olen karttanut Lidl-myymälään menemistä.

Lidl on kieltämättä merkinnyt ruuan hintatason pysymistä todellisen kilpailun kohteena, joten siinä mielessä ”Lidl-boikotilleni” ei ole aihetta. Ilman Lidl´ä S-ryhmä olisi yhdessä K-ryhmän kanssa tehnyt nykyistäkin parempaa bisnestä suomalaisille myymällään ruualla.

Matkaseurueeni jäsenet, jotka ovat monesti käyneet suomalaisissa Lidl´ssä, totesivat että lattialaatoista alkaen puolalainen Lidl vastasi täsmälleen suomalaista Lidl-myymälää.

Eri tuotteet olivat kuulemma täysin samoilla paikoilla, kuin suomalaisissa myymälöissä. On luonnollista, että myymälät ovat kaikilta osin täsmälleen samanlaisia kaikkialla.

 

Tiukalla keskusjohtoisuudella ja kaikissa maissa täsmälleen samalla konseptilla tavoitellaan säästöjä. Niitä varmaan myös saadaan.

Lidl-myymälöiden väljät käytävät on varmaan tarkoin harkittu yksityiskohta sekin – käytäville mahtuu vallan mainiosti kaksi ostoskärryä rinnakkain.

Alkoholiosasto puolalaisessa Lidl´ssä oli kattava. Sen eräs yksityiskohta olivat tosiaan pirtupullot.

EU:ssa tavaroilla on vapaa kulkumahdollisuus maasta toiseen ja se merkitsee, että 95 prosenttisen pirtun maahantuonti Puolasta Suomeen on laillista.

En usko, että kukaan toisi pirtua Puolasta Suomeen nauttimistarkoituksessa, mutta erikoinen pikku muisto se oli "kotimiehille" tuliaisena tuotavaksi!

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Lidl, kilpailu päivittäistavarakaupassa, Spirytus, sprii, spirytus staropolski, pirtu,