Vertaistukihenkilöt ja kokemuskouluttajat ovat kokeneet "kaiken" - hyödynnä heidän kokemuksiaan!

Sunnuntai 20.3.2016 - -Esko Erkkilä-

Sain eturauhassyöpädiagnoosin vuonna 2001 pääsin melkein heti leikkaukseen.

 

 

Diagnoosista ja leikkauksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta – tavataan sanoa, että en ehkä parantunut, mutta tulin entiselleen!

 

 

Minut leikattiin marraskuussa 2001 ja hiihdin Finlandia-hiihdon jo helmikuussa 2002, joten toipumiseni oli nopeaa.

 

 

On luonnollista, että olin heti kiinnostunut Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnasta ja meninkin poistattamaan leikkaushaavan tikit Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajilla – jäin sille tielle, sillä…

 

 

…ryhdyin niiltä sijoilta Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi.

 

 

Syöpäyhdistyksen tukihenkilöistä – erityisesti naisista – on pulaa.  On vankka ja koeteltu totuus, että miehet eivät muka tarvitse tukea tai he eivät ainakaan hakeudu saamaan tukea.

 

 

Seuraan läheltä ryhmämme naisia, joista erityisesti rintasyöpäpotilaiden tukihenkilöillä riittää kiireitä – monet rintasyöpäpotilaat hakeutuvat tukihenkilöiden tukeen jo leikkauksen yhteydessä ja se on oikein.

 

 

Vaikka miehet eivät yleensäkään hakeudu tukihenkilön kanssa henkilökohtaisiin keskusteluihin, niin kiireitä on minullakin riittänyt.

 

 

Olen osallistunut moniin tilaisuuksiin, joissa olen käyttänyt tukihenkilön puheenvuoron. Suurin yleisötilaisuus, jossa olen esiintynyt oli Tampereen Yliopistolla, jossa kuulijoita oli 300 henkilöä.

 

 

Lyhyet koulutustilaisuudet urologian osastoilla Tampereen Keskussairaalassa ja Hatanpään sairaalassa ovat olleet antoisia tilaisuuksia.

 

 

 

**************

 

 

Meillä oli Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsentilaisuudessa taannoin esiintymässä Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n kokemuskouluttaja Annami Poivaara.

 

 

Harvoin saa kuulla niin pätevää kolmannen sektorin toimijaa, kuin Annami Poivaara on ja hänen esitystään kuunnellessa tuli mieleen, että kaiken kokenut vertaistukihenkilö tai kokemuskouluttaja on verraton tuki, kun halutaan saada tukea sekä hyviä neuvoja omaan tilanteeseen.

 

 

Vertaistukihenkilöt ja kokemuskouluttajat eivät voi ottaa toimeksiantoja suoraan kansalaisilta, vaan heidän tukeensa hakeutuvat ottavat yhteyttä tukitoiminnan järjestäjätahoon eli esim. Pirkanmaan Syöpäyhdistykseen ja siellä vastuuhenkilöt päättävät, että kenen tukihenkilön ”puheille” tukea kaipaava ohjataan.

 

 

Vertaistukihenkilötoiminta voi olla henkilökohtaisia tapaamisia, puhelinkeskusteluja tai vaikkapa sähköpostikeskusteluja.

 

 

Vertaistukihenkilön kanssa tapahtuva yhteydenpito on maksutonta ja se on myös ehdottoman luottamuksellista, sillä olemme tehneet vaitiololupauksen.

 

 

***************

 

 

 

 

 

 

Liitän tähän loppuun kuvan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen minulle myöntämästä ”lisenssistä”, jossa todetaan minun olevan vertaistukihenkilö myös vuonna 2016.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Miksi julkisen terveydenhoidon virkahenkilöt eivät tue syöpäpotilaan uskoa tulevaisuuteen?

Torstai 13.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Sain päivänä muutamana olla osallisena ja alustajana Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin Tampereen Keskussairaalassa järjestämässä syöpäpotilaiden ensitietotilaisuudessa.

 

Kuuntelin koko ohjelman vaikka oma alustukseni olikin ohjelmoitu tilaisuuden toiseksi viimeiseksi. Alustukseni oli Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilön puheenvuoro.

 

Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin edustajien alustukset olivat asiallisia ja rakentavia, mutta osiossa, joka käsitteli potilaan tukemista, vertaistukea ja kuntoutumista saimme kuulla alustuksen, joka ei ollut siinä tilanteessa potilaita tukeva.

 

Alustus oli Tays:n sairaalapastorin laatima, mutta nyt sen esittäjänä oli henkilö, joka ei osannut kannustavasti maalata syöpäpotilaan tulevaisuutta.

 

Näin ei saa jatkossa tapahtua edes julkisen terveydenhuollon edustajan toimesta!

 

Havahduin, että syöpäjärjestöjen vapaaehtoistyöllä on todella suuri vastuu, kun se parhaansa mukaan korjaa niitä vaurioita, joita julkinen terveydenhoito saa aikaan syöpäpotilaiden tulevaisuudenuskossa.

 

Luotan kuulemani jälkeenkin siihen lääketieteelliseen tietoon ja taitoon, jonka varassa syöpäpotilas saa edetä sairautensa hoitamisessa.

 

 

Mainitsemani tilaisuus oli kuitenkin kokemus siitä, että miten julkinen terveydenhoitojärjestelmämme kohtelee henkisesti niitä syövästä ja sen hoitotoimenpiteistä toipuvia, joiden yhteiskunta toivoo palaavan täysipainoisiksi yksilöiksi syöpähoitojen jälkeen.

 

Tähän työhön tarvitaan kolmannen sektorin toimijoita ja syövästä puheenollen tarvitaan maakunnallisia syöpäjärjestöjä ja niiden riveissä palkatonta työtään tekeviä vertaistukihenkilöitä.

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-