Viininpolkeminen on totta ja se käy työstä

Maanantai 19.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Olen pitänyt juttuja viininpolkemisesta vain juttuina, joilla ei ole todellisuuspohjaa, mutta lokakuisen pohjois-Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme tuloksena tiedän, että viinirypäleiden polkeminen on täyttä totta.

 

 

Näimme viininpoljentaa matkamme aikana useitakin kertoja ja minäkin pääsin kerran osallistumaan viinirypäleiden poljentaan.

 

 

Viininpoljenta, johon osallistuin, tapahtui Quinta do Bucheiron viinitilalla Celeiros-nimisellä paikkakunnalla.

 

 

Olen jo aiemmin kertonut viininrypäleiden korjuustamme samalla tilalla ja nyt pieni kuvakertomus seurueemme korjaamien viinirypäleitten polkemisesta:

 

 

 

 

 

Korjaamamme viinirypäleet, joita kertyi 900 kiloa, kuljetettiin avolava-autolla poljentasammioiden äärelle.

 

 

 

 

 

Riuskat työmiehet…

 

 

 

 

 

…kantoivat täysinäiset viinirypälesaavit sisälle poljentasammioiden äärelle…

 

 

 

 

 

…ja kaatoivat vastapoimimamme viinirypäleet esimurskaimeen.

 

 

 

 

 

Esimurskatut viinirypäleet pumpattiin poljentasammioon…

 

 

 

 

 

…jossa ne erityisellä haravalla tasoitettiin poljentasammioon tasaiseksi kerrokseksi.

 

 

 

Ja sitten alkoi varsinainen polkeminen!

 

 

Kengät ja sukat pois jaloista, pienen vesipaljun kautta poljentasammioon ja siitä se alkoi.

 

 

Viininpolkeminen on rankkaa hommassa, sillä rypäleitä on sammiossa lähes polveen saakka.

 

 

Viininpolkijat tukevat toisiaan tiukassa käsikynkässä, jotta kaatumisia ei pääse tapahtumaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Polkemistamme vauhditti katselijoiden virittämä Mustialan ajoilta tuttu laulu eli ”Jos mie saisin jouten olla”:

 

 

Jos mie saisin jouten olla
hei, jos mie saisin jouten olla kesäkauven.

 

Kesäkauven voita syyvä
hei. kesäkauven voita syyvä
sit mie naimaan.

 

Sit mie naimahan menisin
hei, sit mie naimahan menisin
Revon Kaisaa.

 

Revon Kaisan tyttäristä
hei. Revon Kaisan tyttäristä
sitä Ievaa.

 

Anni mulle annettaisiin
hei, Anni mulle annettaisiin
syltä pitkä.

 

Syltä pitkä toista paksu
hei, syltä pitkä toista paksu
eipä jaksa.

 

Eipä jaksa hepo veellä
hei, eipä jaksa hepo veellä
liinaharja.

 

Liinaharja liikutella
hei, liinaharja liikutella
vesi tippui.

 

Vesi tippui vempeleestä
hei, vesi tippui vempeleestä
rasva rahkeen.

 

Rasva rahkehen nenästä
hei, rasva rahkehen nenästä
nyt se loppu.

 

Nyt se loppui tämä laulu

hei, nyt se loppui tämä laulu

tulee piste.

 

Tulee piste laulun päähän

hei, tulee piste laulun päähän

nyt se loppui!

 

 

 

*******************

 

 

 

Viininpoljennan jälkeen jalkojen peseminen ja olimme taas yhtä kokemusta rikkaampia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Junamatka Douro-joen upeissa rantamaisemissa

Torstai 1.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Lokakuisen agrologimatkamme ohjelmassa oli tiistain 4.10.2016 kohdalla otsikossa mainittu ohjelmanumero ja sen tiimoilta nyt muutama kuva sekä selostava saatesana!

 

 

 

 

 

Matkasimme majapaikkakunnaltamme Vila Realista bussilla kauniita portugalilaismaisemia ihaillen läheiseen Peso de Reguaan.

 

 

 

 

 

Olimme Peso de Reguan rautatieasemalla hyvissä ajoin sillä,…

 

 

 

 

 

…asemalla oppaamme Mika Palon jakamissa matkalipuissa junamme lähtöajaksi kerrottiin 9.09.

 

 

 

 

 

Rautatieasemalla oli hyvää aikaa tehdä ostoksia…

 

 

 

 

 

…ja viettää aikaa junanlähtöä odotellen.

 

 

 

 

 

 

 

 

…jotka myyvät itsevalmistamiaan makeisia…

 

 

 

 

 

…euron kappalehintaan.

 

 

Rebucados-niminen makeinen on valmistettu hellalla kuumennetulla pannulla.  Sen raaka-aineina ovat vesi, sokeri, hunaja ja sitruuna – makeisen loppusilaus on jokaisen myyjän salaisen reseptin aikaansaama.

 

 

Makeinen on kova ja se nautitaan imeskelemällä.

 

 

Reguan aseman rebucados-makeista on valmistettu ja asemalla myyty jo vuodesta 1879 alkaen.

 

 

Pitihän sellaisia ostaa!

 

 

****************

 

 

 

 

Juna saapui täsmällisesti ja nousimme junaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkasimme joenrantaa pitkin ylävirtaan eli kohti Espanjan rajaa ja ihailimme Douro-joen maisemia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Douro-joki lipui (oikealle) laiskasti kohti parinsadan kilometrin päässä odottavaa Atlantia…

 

 

 

 

 

…ja jokiliikennekin oli hiljaista.

 

 

 

 

 

Covelinhas oli Reguasta lähdettyämme ensimmäinen asema; se on pieni kylä Peso de Reguan kaupungissa, sillä siellä on ainoastaan hieman yli 200 asukasta, mutta oma rautatiepysäkki kuitenkin.

 

 

 

 

 

On hyvin tyypillistä monissa paikoissa keski- ja etelä-Euroopassa, että jokiväylän toisella puolella kulkee rautatie ja toisella puolella maantie – näin myös Douro-jokilaaksossa!

 

 

 

 

 

Ohitimme Ferrao´n pienen seisakkeen ja jatkoimme ylävirran suuntaan.

 

 

 

 

 

Viherpeukalon syke tiheni, kun näimme junaradan ja joen välisellä kapealla rantakaistaleella kaktuksia. Valitettavasti niitä ei päässyt lähempää ihailemaan!

 

 

 

 

 

Junamatkamme alkoi olla lopuillaan ja…

 

 

 

 

 

…saavuimme Pinhao´n rautatieasemalle.

 

 

 

 

 

 

Sen verran avaan jo nyt, että kyseessä oli tutustuminen azulejo-taideteoksiin!

 

 

-Esko Erkkilä-