Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vaalimökillä on hienoa kuulla äänestäjien kannustusta Paavo Väyryselle

Lauantai 21.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalikamppailu alkaa lähestyä loppuaan.


Tampereen Keskustorilla olevat vaalimökit ovat paikallaan vielä vaalipäivänäkin, mutta me Paavo Väyrysen taustajoukot rauhoitamme vaalipäivän ja emme ole silloin vaalimökillä.


Vaalimökkiaika alkoi maanantaina tammikuun 9. päivä. Aika on ollut Väyrysen taustajoukoille mielenkiintoista aikaa ja sen aikana on saanut ohikulkijoilta valtavasti positiivista palautetta.


Monet vaalimökillä poikenneet ovat kertoneet, että he eivät olisi hetki sitten uskoneet äänestävänsä Väyrystä, mutta häntä kuitenkin tuli äänestettyä! Jotkut ovat kertoneet aikaisemmin olleet ”sen ja sen” puolueen äänestäjiä, mutta nyt ääni on joko jo mennyt tai menee Paavo Väyryselle!


Olin eilen iltapäivällä vaalimökillä vain hetken, mutta sen aikana kolme eri henkilöä kertoi äänestäneensä ensimmäisen kerran Keskustan ehdokasta, kun äänestivät Paavo Väyrystä.



img_0645.jpg

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat – Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti – ovat olleet ahkerasti Keskustorin vaalimökillä.

Tässä on pipopäinen kansanedustaja Mikko Alatalo keskustelemassa vaalimökillä poikenneen äänestäjän kanssa.


img_06572.jpg


Mikko Alatalo poseeraa Väyryset-mukin kanssa ja Paavo Väyrysen vaalijulisteiden vierellä.


img_0683.jpg


Ikaalislainen Pauli Haapaniemi ja kunnanvaltuutettu Mikko Kärki Lempäälästä ovat olleet innokkaita päivystäjiä Keskustan vaalimökillä. Myös Paulin vaimo Marita Haapaniemi oli monen tunnin jaksoja useana päivänä vaalimökillä päivystäjänä.


img_0687.jpg


Kristillisdemokraattien Sari Essayah´n taustajoukot saivat päivystyksen pyörimään vasta viime hetkillä, mutta RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet ei tukijoukkoineen avannut lainkaan vaalimökkiään Tampereen Keskustorilla.


img_0890.jpg

Kerroin toissapäivänä blogijutussani, että Väyryset-muki on saanut Tampereen Keskustorilla käsittämättömän suuren suosion.

Kun päivä vaalimökkiaikaa on jäljellä, on paikallaan esitellä kaikkien aikojen parhaaseen Väyryset-mukien päivämyyntiin yltänyt naiskvartetti.  

Tässä heistä kolme eli Pirkko Vuolle (vasemmalla), Elina Sieppi (keskellä) ja Anne Kotti (oikealla). Ritva Männistö oli noutamassa mehutarjoilutarvikkeita ja ei sen vuoksi ehtinyt tähän kuvaan.


img_0895.jpg

Titta Mattila päivysti vaalimökillä keskiviikon tammikuun 18. päivän ja oli muutenkin koko ajan tärkeässä asemassa vaalimökkitöiden suunnittelussa sekä toteuttamisessa.


img_08972.jpg

Apulaispormestari Timo Hanhilahti (vasemmalla) on innokas keskustelemaan tamperelaisten kanssa ja sitä hän tekee tässäkin.


Kiitän kaikkia vaalimökillämme poikenneita jo tässä vaiheessa, vaikka ensimmäisen äänestyskierroksen vaalitaistelua on jäljellä vielä kaksi päivää ennen äänestyspäivää.


Vaalimökillä on ollut mukava keskustella tamperelaisten ja pirkanmaalaisten äänestäjien kanssa!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrysen vaalimökki, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pauli Haapaniemi, Marita Haapaniemi, Mikko Kärki, Pirkko Vuolle, Elina Sieppi, Anne Kotti, Ritva Männistö, Timo Hanhilahti,

Vaalilehtien helmi: "Lempäälä on meidän juttu"

Perjantai 20.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Presidentinvaalit ovat merkinneet varsin vähien vaalilehtien ilmestymistä markkinoille.

Jokunen niitä on kuitenkin käsiini sattunut ja niistä ehdottomasti paras on Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön vaalilehti:


”Lempäälä on meidän juttu”.


img_0910.jpg

Lehti on tabloid-kokoinen ja siinä on kahdeksan sivua.

Lehden vastaava toimittaja on Panu Pirhonen ja sivunvalmistus on Arto Kantolan käsialaa. Lehden ulkoasu ja sen selkeä rakenne olivat elementtejä, joihin ansiosta ”tykästyin” lehteen heti ensi silmäyksellä.



img_0900.jpg


Lehden toisella sivulla on VTT Paavo Väyrysen kirjoitus, jossa on osuva otsikko:


”Varo näppejäsi, Henna!

 

Teksti on vahvaa tekstiä ja jutun otsikoinnille on annettava täydet pisteet.


img_0901.jpg


Samalla sivulla on Juha Kuisman laatima kirjoitus, joka käsittelee samaa asiaa kuin Väyrynen. Myös Kuisman kirjoituksen otsikko kertoo oleellisen:


”Suur-Tampere olisi tuhlauskone”.



img_0904.jpg


Matti Mönttinen on laatinut jutun Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen haastattelusta ja myös tämän jutun otsikko on onnistunut:


”Presidentinvaaleissa päätetään Suomen suunnasta”.


img_0905.jpg

Juha Kuisma on laatinut vaalilehteen useitakin kirjoituksia ja hyvä on hänen juttunsa


”Asumisessa on kyse vapaudesta”.


Tämä kirjoitus pitäisi ehdottomasti lukea kaikkien niiden, jotka vouhottavat hajarakentamisen hallinnan periaatteista.

img_0906.jpg


Kansanedustaja Mikko Alatalo on taitava sanankäyttäjä. Hän osaa tuottaa painavaa tekstiä ja pystyy tiivistämään sanottavansa ymmärrettävään muotoon.


”Hiilenmustat tuliaiset Durbanista”


–kirjoitus on Mikkoa parhaimmillaan.


img_0908.jpg


Kansanedustaja Arto Pirttilahden kirjoitus


”Edessä monien haasteiden ja vaalien vuosi”


kokoaa alkaneen vuodet keskeiset haasteet selkeään muotoon. Arton kirjoitus kannattaa lukea toiseenkin kertaan, sillä siinä on aikaan sopivaa sanomaa.

img_0909.jpg


Lempäälän kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Maikki Hämäläinen-Ylikahri käsittelee kirjoituksessaan kuntien kehittämisen jäämistä olemattomalle huomiolle, kun kokoomusministeri Henna Virkkunen yrittää pakolla runnoa kuntauudistusta läpi. Hämäläinen-Ylikahri toteaa, että hän on jo pidempään pohtinut Pirkanmaan liiton kokonaisuutta. Hyvää ja aiheellista pohdintaa!



img_0911.jpg


Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Tuukka Liuha käsittelee ”tuukkamaisen” mittaisessa ja perusteellisessa kirjoituksessaan ihmisten hyvinvointia ja arjen valinnanvapautta.

Molemmat otsikossa mainitut arvot ovat nykyhallituksen toimien vuoksi uhattuina. Tuukan kirjoitus kannattaa lukea toiseenkin kertaan – sen anti avautuu ja paranee lukukertojen lisääntyessä. Puhun kokemuksesta!



Valitan, että ”arvosteluuni” eivät tällä kerralla mahtuneet kaikki vaalilehden kirjoitukset. Olen lukenut kaikki kirjoitukset ja voin vakuuttaa, että niiden lukeminen kannatti.


Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön vaalilehti pitäisi kuulua koko sisällöltään Tampereen ja Tampereen seudun kuntien luottamushenkilöiden "pakolliseen" opiskelumateriaaliin - näin puoluekantaan katsomatta. Uskon, että vaalilehdessä esiintuotujen näkökohtien huomioiminen päätöksenteossa olisi etu kaikille Tampereen ja Tampereen seudun asukkaille!



Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestön julkaisema vaalilehti ei ole yhden kuukauden lehdykäinen vaan siitä löytyy asiaa pidemmänkin ajan käsittelyyn.

Kiitokset kunnallisjärjestön puuhahenkilöille – olette onnistuneet kerrassaan mainiosti!

Erityiskiitokset Lempäälän kunnanvaltuutettu Mikko Kärjelle, joka toi nipun lehtiä Paavo Väyrysen vaalimökille Keskustorille. Lehdet olivat painotuoreita, kun saimme ensimmäiset kappaleet käsiimme.



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lempäälä on meidän juttu, Panu Pirhonen, Arto Kantola, Paavo Väyrynen, Juha Kuisma, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Maikki Hämäläinen-Ylikahri, Tuukka Liuha, Timo Laaninen, Matti Mönttinen, Mikko Kärki,

Hieno ja luottavainen tunnelma Paavo Väyrysen Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan kahvitilaisuudessa

Tiistai 17.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen kunniaksi järjestetyn Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan ohjelma-annista.


Vaalijuhlahan järjestettiin Tampereen Yliopiston juhlasalissa sunnuntaina tammikuun 15. päivä ja tilaisuuteen osallistui lähes 650 kuulijaa.


Maakunnallisen vaalijuhlan alkamisaika oli klo 15.00, mutta tilaisuutta edeltänyt kahvitarjoilu aloitettiin jo tuntia aikaisemmin.


Kiersin kamerani kanssa juhlavieraiden joukossa kahvitilaisuuden aikana ja tässä muutama otos kamerakierrokseltani:



img_0754.jpg

Mikko Kärki Lempäälästä (vasemmalla) ja Markku Ylijoki Viljakkalasta ovat kokeneita kunnallisvaikuttajia ja heillä oli keskenään paljon mielenkiintoisia asioita käsiteltävänään.

Kärki on kunnanvaltuutettu Lempäälässä ja Ylijoki kaupunginvaltuutettuna Ylöjärvellä.



img_0756.jpg


Tamperelaiset Sylvia Remes (vasemmalla), Tuula Minkkinen ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen nauttivat kahvia ja voipullaa hyvillä mielin sekä odottivat juhlatilaisuuden alkamista.



img_0759.jpg


Hämeenkyrön kunnanvaltuutettu Jouni Ovaska ja SuPerin tamperelainen järjestöpäällikkö Raija Moilanen.



img_0764.jpg


Lisää hämeenkyröläisiä – Jorma Rajakoski ja Pasi Alakomi. Pasi on tehnyt hyvän kaupan, sillä Väyryset-muki näyttää olevan kotiinviemisenä!

Pitää tässäkin kiittää Pasia, sillä ajoin autoni joulukuussa mökillä jäiselle sekä liukkaalle nurmikolle ja jouduin soittamaan Pasin vetämään Focukseni traktorilla takaisin "ihmisten ilmoille"!



img_0766.jpg


Etelärinteen tilan emäntä Raili Naskali Pirkkalasta yhdessä miehensä Pekka Naskalin kanssa.

Naskali Ky:n nahka-alan yritys on kaikille tuttu Kuninkaankatu 31:ssä Tampereella!




img_0765.jpg


Tapio Vaali, Pirjo Männistö ja Anne Kotti saivat koko juhlan ajan kääriä paketteihin Väyryset-mukia, Paavo Väyrysen kirjaa, hopealohta ja nalle-karhuja.



img_0768.jpg


Seija Alatalo ja Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti olivat hyvällä tuulella kuten aina.

Seija on helmikuun aikana nousemassa Tampereen kaupunginvaltuustoon Keskusta-ryhmän varaedustajaksi, sillä Muusa Kostilainen on muuttanut Helsinkiin.

Onnea Seijalle uuden luottamushenkilöaseman saavuttamisesta!


img_0769.jpg


Kansanedustaja Arto Pirttilahden eduskunta-avustaja Elina Sieppi Ylöjärveltä ja Jorma Kallio Vesilahdelta keskustelivat aivan varmasti Kokoomuksen suunnittelemasta kuntateurastushankkeesta!



img_0771.jpg


Viime eduskuntavaaleissa eduskunnasta vapaaehtoisesti luopunut hämeenkyröläinen maanviljelysneuvos Klaus Pentti on sitten viime näkemän kasvattanut tyylikkäät viikset.

Tässä maanviljelysneuvos on yhdessä vaimonsa Ullan kanssa.


img_0774.jpg

Ikaalisten vahvat Keskusta-vaikuttajat Matti Äijö (vasemmalla) ja Pauli Haapaniemi keskustelivat varmaan Ikaalisten asioista Paavo Väyrysen vaalijuhlan kahvitilaisuudessakin.



img_0819.jpg


Tämän jutun lopuksi vielä yksi kuva vaalijuhlan eturiviltä.

Kansanedustaja Arto Pirttilahti on saanut paikan Vuokko Väyrysen rinnalta.




Tässä siis muutamia otoksia Paavo Väyrysen maakunnallisen vaalijuhlan kahvitilaisuudesta.

Väkeä oli paikalla 650 henkeä ja tähän heistä mahtui vain murto-osa.



Toivottavasti saamme järjestettäväksemme Tampereelle Väyrysen uuden vaalijuhlan ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Silloin pyrin olemaan ahkerampi kuvaaja!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Kärki, Markku Ylijoki, Tuula Minkkinen, Jouni Ovaska, Raija Moilanen, Jorma Rajakoski, Pasi Alakomi, Raili Naskali, Pirjo Männistö, Seija Alatalo, Matti Äijö, Pauli Haapaniemi, Arto Pirttilahti, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen,