Kiitokset Mikko Alatalolle: Kunta- ja soteuudistuskeskustelussa aletaan Pirkanmaalla pääsemään asiaanTiistai 28.5.2013 - -Esko Erkkilä- Kataisen hallituksen ja kokoomuksen ajamassa kunta- ja soteuudistuksessa aletaan Pirkanmaalla pääsemään asiaan, kun asioista on alettu keskustelemaan toden teolla.
Medialle on annettava täysi tunnustus, kun kriittiset mielipiteet ovat saaneet entistä enemmän palstatilaa ja radioaikaa. Media tajuaa, että pieleen ollaan menossa!
Aamulehti osoitti olevansa ajan hermolla, kun se eilen julkaisi kaksi asian ytimeen kunta- ja soteuudistushankkeissa pureutuvaa kirjoitusta.
Kuntajohtajana yli 30 vuotta toiminut Tapani Leppänen otsikoi kirjoituksensa näin:
Sotesta sekametelisoppa, kunnista tulee vaakunan vartijoita
Viereisellä sivulla sai palstatilaan viiden palstan verran kansanedustaja Mikko Alatalon kirjoitus, jonka hän oli otsikoinut näin:
Pirkkala ei saa itse mitään päätösvaltaa sote-asioihin
Moninkertainen ex-kunnanjohtaja Tapani Leppäsellä on kanttia sanoa kirjoituksessaan näin: ”…on todettava, että Jyrki Kataisen hallitus on keittämässä sotesta varsinaista sekametelisoppaa.
Jotta uudistuksesta saataisiin kelvollinen, tulee valmistelu palauttaa lähtöruutuun tekemällä perusteellinen toiminta-analyysi kunta- ja terveyskeskuskohtaisesti siitä, mitkä palvelut toimivat ja mitkä eivät, toteaa usean kunnan johtamisesta kokemusta omaava Tapani Leppänen.
Pirkanmaalaiset saivat taas kerran nauttia kansanedustaja Mikko Alatalon oleelliseen keskittyvästä kynänjäljestä, kun hän otti esimerkiksi Pirkkalan siitä kohtelusta, jonka kohteeksi vireä Tampereen naapurikunta joutuisi, jos Kataisen – Urpilaisen hallituksen katalat suunnitelmat toteutuisivat.
Alatalo toteaa, että Petteri Orpon työryhmän linjaukset olisivat karu viesti Pirkkalalle.
”Terve kunta laitetaan saattohoitoon ylhäältä määräten, pakkoliittoon Tampereen kanssa.”
Alatalo tiivistää, että hallitus runnoo sote-sotkua eteenpäin mistään piittaamatta. ”Korvat ovat kiinni ja silmillä laput” toteaa kansanedustaja Mikko Alatalo ja taitaa viittata kokoomuksen taannoiseen mainostoimiston kehittämään vaalislouganiin: ”Kokoomuksella on korvat” vai miten se menikään.
Mikko Alatalo osoittaa tämän hetken ajan tajunsa, kun hän toteaa kirjoituksessaan, että ei taida Pirkkalaa pelastaa edes uusi maakuntamme ministeri Pia Viitanen (sd).
”Puoluetoveri, pormestari Helena Rissanen saa vain pyyhkiä silmistään ruusunpunaisia kyyneleitä” sivaltaa kansanedustaja Mikko Alatalo aiheellisesti.
Myös Ylen Tampereen Radio osoitti eilen olevansa ajan hermolla, kun se oli aamulla kutsunut kansanedustajat Mikko Alatalon (keskusta) ja Saara Karhun (sdp) keskustelemaan sote-uudistuksen perimmäisestä tarkoituksesta.
Pääsin kuuntelemaan keskustelun tiivistelmän Tampereen Radiosta vasta iltapäivällä, mutta Ylen nettisivujen mukaan maakuntamme senaattori Mikko Alatalo oli todennut keskustelussa ytimekkäästi näin:
- Minusta tässäkin on takana hallituksen suurkuntauudistus. Uudistuksen agenda ei ole terveydenhoito vaan sillä halutaan lopettaa maalaiskunnat, jotta Suomen Keskustan valta puolueena vähenisi. Kokoomus ajaa tätä, en tiedä ajavatko demarit. Tämä on valtapolitiikkaa.
Kiitän Aamulehteä ja Ylen Tampereen Radiota ajan hermolla olemisesta.Erityisesti kiitän ex-kunnanjohtaja Tapani Leppästä ja kansanedustaja Mikko Alataloa siitä, että he osaavat analysoida Kataisen hallituksen kuntakohellusta ja sote-sotkuja viiltävän tarkasti!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Tapani Leppänen, Saara Karhu, hallituksen kuntauudistus, hallituksen soteuudistus, kuntakohellus, Tampereen Radio, Petteri Orpo, Pirkkala, Pia Viitanen, |
Monipuoliset alustukset innostivat kuulijat kysymäänPerjantai 24.2.2012 - -Esko Erkkilä- Onnistuimme saamaan MSL-Tampereen järjestämän kuntaseminaarin alustajiksi ja kommenttipuheenvuorojen esittäjiksi monipuolista arvostusta nauttivat henkilöt.
Kun sen lisäksi tilaisuutemme juontajana toimi tunnetusti laajaa arvostusta nauttiva apulaispormestari Timo Hanhilahti, olivat kaikki edellytykset hyvälle esitysten jälkeiselle yleisökeskustelulle mitä parhaat.
Muutamia valokuvia, jotka otin ennen tilaisuutta:
Onnistuneen tilaisuuden perusta luodaan jo ennen varsinaisen tilaisuuden alkamista ja järjestämämme kahvihetki ennen esityksiä toimi hyvänä pohjustuksena yleisön tutustumiselle.
Molemmat tilaisuutemme kansanedustaja-esiintyjät eli entinen kuntaministeri Tapani Tölli ja perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää pääsivät keskustelemaan keskenään jo ennen kahvitarjoilun alkamista.
Myös Tampereen tasolla perussuomalaisten ja keskustalaisten kunnallispoliitikkojen keskinäiset keskustelut pääsivät vauhtiin, kun kaupunginvaltuutetut Heikki Luoto (ps) ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen (kesk) tapasivat Tampereen Yliopistolla ennen MSL-Tampereen kuntaseminaarin alkamista.
Apulaispormestari Timo Hanhilahti ja Hannu Karppila Kangasalta saattoivat ennen tilaisuuden alkamista keskustalla vaikkapa Tampereen seutukunnalle kovasti ajetusta haja-asutusalueille rakentamisen estävästä MAL-sopimuksesta!
Vesilahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Arvela kuulosteli läsnäolijoiden mielipiteitä ajankohtaisista Tampereen seutukuntaa koskevista suunnitelmista.
Kuvia alustusten ja kommenttipuheenvuorojen jälkeen, kun seminaariyleisö pääsi kysymään!
Jorma Kallio Vesilahdelta ei tehnyt varsinaista kysymystä, mutta muistutti, että kuntaliitokset muuttavat liitoskunnissa myös seurakuntien asemaa. Aiheellinen huomautus aiheesta, joka kuntaliitostapauksissa jää etukäteiskeskusteluissa tavallisesti liian pienelle huomiolle.
Tampereen kaupunginhallituksen jäsen, Kokoomuksen Ilkka Sasi (vasemmalla) ja kaupunginhallituksen varajäsen, Keskustan Mikko Kriikku kuuntelivat tarkkaavaisina käytyä keskustelua ja hetken kuunneltuaan he molemmat tekivät myös kysymykset paneelin jäsenille.
Ilkka Sasi kysyi alustajien tarkempaa mielipidettä piirikunnista, jotka ovat myös eräänä mahdollisuutena vilahdelleet kuntauudistuskeskustelussa.
Mikko Kriikku kysyi alustajilta, että miksi nykyiset kuntarajat ovat myös suunniteltujen uusien suurkuntien rajoina siltä osin, kun liitoskunta sijaitsee suunnitellun suurkunnan rajalla.
Keskustan kunnanvaltuutettu Maikki Hämäläinen-Ylikahri Lempäälästä pahoitteli, että kuntauudistuksen suunnittelijoilla tuntuu olevan liian kiire. Kokeneena kuntapalveluntuottajana Hämäläinen-Ylikahri muistutti, että kuntien palveluketjut joustavat ja se perustuu sille, että arjessa ahertava henkilökunta tekee tunnollisesti työtään.
Mm. Virtain kaupunginjohtajana toiminut Tapani Leppänen osasi kokeneena kunnallisvirkamiehenä tuoda esille ”oikeita asioita”. Leppänen mainitsi puheenvuorossaan, että tietotekniikka-alan konsultit hiovat nyt kynsiään, kun odottavat kunnilta isoja toimeksiantoja tietotekniikkansa uudistamiseksi.
Alustusten ja kommenttipuheenvuorojen jälkeen esitetyt yleisökysymykset ja kommentit osoittivat, että MSL-Tampereen järjestämä kuntaseminaari tuli oikeaan aikaan.
Huomenissa on tarkoitukseni vielä lyhyesti kertoa esiintyjien paneelissa käyttämien loppupuheenvuorojen keskeinen sisältö – tapaamisiin tämän teeman osalta huomiseen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Mikko Kriikku, Tapani Tölli, Maikki Hämäläinen-Ylikahri, Jorma Kallio, Ari Arvela, Hannu Karppila, Heikki Luoto, Ilkka Sasi, Lea Mäkipää, Tapani Leppänen, MSL-Tampere, Virkkusen kuntamalli, |