Viljakkalan Seurojentalo sekä Lavajärven Päivölä saivat valtiovallan tunnustuksen työlleen!

Maanantai 20.12.2021 - -Esko Erkkilä-

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ministeri Antti Kurvisen johdolla myöntänyt seurojentaloja ylläpitäville yhdistyksille kaikkiaan 2.150.000 euron suuruiset avustukset seurojentalojen ylläpitoon tarkoitettuja ns. korona-avustuksia.

 

Avustuksia myönnettiin 637 hakijalle.

 

Viljakkalan Seurojentaloa ylläpitävä Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry sai avustusta 1.500 euroa ja Lavajärven Päivölää ylläpitävä Lavajärven Maamiesseura ry puolestaan 3.000 euroa.

 

 

Varhaisimmat muistoni Viljakkalan Seurojentalosta liittyvät 1950-luvun alkupuolelle, jolloin siellä toimi mm. Viljakkalan Säästöpankki.

 

Säästöpankkiin mentiin kulmauksessa olevasta ovesta ja pankkitiskin takana Elli Riihioja palveli asiakkaita – pankinjohtaja Hugo Salvas istui pankinjohtajan huoneessa, josta hieno sikaarintuoksu levisi myös asiakaspalvelutilaan.

 

Viljakkalan Seurojentalo – Viljakkalan Maamiesseurantalo silloiselta nimeltään – oli paikka, jossa kävin kansalaiskoulun 1960-luvulla.  Koulun johtajana toimi Martti Ryhänen, mutta opettajat olivat kaikki paikkakuntalaisia; kirkkoherra Arvo Autio opetti uskontoa, Väinö Myllymäki maataloutta, Väinö Ihantola metsätaloutta, Timo Eronen koneoppia, Hildi Alanen tytöille kotitaloutta ja Elli Ihantola tytöille käsitöitä.

 

***

 

 

Varhaisimmat muistoni myös Lavajärven Päivölästä liittyvät pankkimaailmaan, sillä joskus 1950-luvulla menimme Hanhijärven kansakoululta kävellen Päivölään, jossa Väinö Alakomi Lavajärven Osuuskassan johtajana piti esitelmän säästäväisyydestä sekä antoi kaikille säästölippaan, johon saattoi laittaa kolikoita säästöön.

 

Tilaisuuden jälkeen Väinö Alakomi näytti meille elokuvia – aluksi filmin Helsingin Olympialaisista ja sen jälkeen Aku Ankka-filmejä, joita suuresti odotimmekin.

 

 

 

Kiitokset valtiovallalle, että se arvostaa Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen ja Lavajärven Maamiesseuran työtä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Karjuporsaiden kivekset pihasoralle!

Tiistai 15.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Tein työelämästäni neljäkymmentä vuotta kotieläintalouden parissa, mutta ainoa kerta, jolloin sain nähdä karjuporsaiden salvamista, ajoittui kansalaiskouluaikaani.

 

Vuosi saattoi olla 1963, kun me Viljakkalan kansalaiskoulun oppilaat saimme osallistua tilakäynnille, jonka meille junaili maatalousaiheidemme opettaja, silloinen Viljakkalan palopäällikkö ja sittemmin pitäjäneuvoksen arvonimen ansioistaan saanut Väinö Myllymäki.

 

Tilakäyntimme kohteena oli Virren tila, jonne n. parin kilometrin matkan taitoimme kävellen.

 

Virren tilan isäntä Martti Alanen näytti meille, että miten karjuporsaat salvettiin eli kivekset poistettiin leikkaamalla karjuporsailta.

 

Karjuporsas otettiin istuvan leikkaajan syliin ja polvien väliin siten, että karjuporsas makasi selällään polvien välissä ja kun kivekset olivat siinä hyvin esillä, niin kivesten kohdalle tehtiin partakoneen terällä viilto ja kivekset yksi kerrallaan leikattiin pois ja leikattu kives heitettiin pihasoralle.

 

Nykyisin karjuporsaiden leikkaaminen saattaa kuulua eläinlääkärin hommiin, mutta 1960-luvulla sen saivat toimittaa porsastuotantotilojen omistajat - siihen aikaan porsastuotantotiloja kutsuttiin emakkotiloiksi tai emakkosikaloiksi!

 

 

Maailma on muuttunut, mutta pelkään, että nykyisin kotieläntalouden parissa toimivat henkilöt pääsevät varsin harvoin – joskus  eivät koskaan – tutustumaan sikataloutemme keskeisimpään operaatioon eli karjuporsaiden salvamiseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Ikäluokan 1947 kansalaiskoulu Viljakkalassa hoidettiin pääosin paikallisin opettajavoimin!

Keskiviikko 8.1.2020 - -Esko Erkkilä-

 

Viljakkalan Seurojentalo on sadan vuoden aikana ehtinyt olemaan moneksi ja eräs vaihe sen kunniakkaassa historiassa on se, kun siellä 1960-luvun alkuvuosina toimi Viljakkalan kansalaiskoulu.

 

Vuonna 1947 syntyneenä olin eräs niistä oppilaista, jotka kävimme kansalaiskoulun Viljakkalan Seurojentalolla, jota siihen aikaan kutsuttiin Viljakkalan Maamiesseurantaloksi.

 

 

Tuolta ajalta ei ainakaan minulla ole valokuvia, mutta muistelen tuota aikaa ilman valokuvia:

 

• oppilaita tuolla (1962 tai 1963) järjestetyllä kurssilla oli nelisenkymmentä

• kurssimme johtajaopettajana toimi Martti Ryhänen, joka olikin ainoa Viljakkalan ulkopuolinen opettaja, sillä kaikki muut opettajamme olivat viljakkalalaisia

• Ryhänen oli taitava poikien puukäsitöiden opettaja ja me kaikki pojat teimme oikein laadukkaat keittöjakkarat  ja sen jälkeen vapaavalintaiset puutyöt - minä tein tiskipöydän keittiöön ja hyvä siitä tulikin!
  

 

 

 

 

• ”puutyöpajanamme” oli nykyinen juhlasali ja tämän maalauksen kohdalla oli erillisellä korokkeella oikohöylä. Tapaturmia ei sattunut, mutta toki tämä Järnefeldin maalauksen kopio oli paksun pölykerroksen peitossa!

********************

• uskonnonopettajana toimi Viljakkalan kirkkoherra Arvo Autio ja uskonnontunnit järjestettiin nykyisessä kahviossa. Muistan oikein hyvin, kun kirkkoherra käveli edessämme edestakaisin ja arvuutteli, että kuinka pitkä hän on – emme osanneet arvata, mutta sitten kirkkoherra kertoi olevansa kolme kyynärää pitkä ja kertoipa vielä myös sen, että kyynärä on 60 senttiä!

• metsänhoidonopetuksesta vastasi Viljakkalan Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja Väinö Ihantola, lempinimeltään ”Jumi”!

• maatalousopetus oli Viljakkalan palopäällikön ja sittemmin pitäjäneuvoksen arvonimen saaneen Väinö Myllymäen vastuulla. Mielenkiintoinen oli retki Virrelle, jossa saimme tutustua karjuporsaiden salvamiseen – porsas oli isännän sylissä, viilto partakoneen terällä kivesten kohdalle, kivekset irti ja niiden heittäminen pihahiekalle!

• metallitöiden opetuksesta vastasi Timo Eronen; teoriatunnit nykyisessä kahviossa ja käytännön opetusjaksot hammaslääkärin autotallissa Kurjella, jonne kävelimme oikopolkuja pitkin Maamiesseurantalolta. Kurjella jokaisen piti tehdä vasara, mutta tärkein oppijakso oli se, kun kunnostimme Erosen Opel Kadetin ajokuntoiseksi! Timo Eronen oli kloppeja ymmärtävä opettaja, sillä joskus joku oppilaista heitti häntä lumipallolla niskaan, mutta Timopa aloitti pienen lumisodan meitä kloppeja vastaan.

• tyttöjen käsityönopettajana toimi Elli Ihantola ja heidän kotitalousopettajanaan Hildi Alanen.

 

Toissapäivänä Viljakkalan Seurojentalon satavuotisjuhlissa totesimme Samuli Niittyojan kanssa, että vuosiluokka 1946 oli ensimmäinen, joka sai kansalaiskouluopetuksen Viljakkalan Maamiesseurantalolla ja Harri Niemisen kanssa totesimme, että ehkä vielä 1952-vuosiluokka sai siellä kansalaiskouluopetuksen, mutta jo 1949-vuosiluokka sai metallitöiden opetuksen Lääkärintalon autotallissa!

 

Viljakkalan kansalaiskoulu ikäluokalle 1947 antoi oikein hyvät eväät elämäntaipaleellemme – kiitokset siitä mm. Viljakkalan Seurojentalolle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Tanssipaikka, Kansanhuolto, Säästöpankki, kansalaiskoulu ja paljon muuta

Lauantai 14.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Lupailin eilen, että ehkä joskus muistelisin Viljakkalan Seurantaloon eli Viljakkalan Maamiesseurantaloon liittyviä muistoja ja se hetki on jo tänään.

 

 

Viljakkalan Maamiesseurantalo oli vilkas tanssipaikka 1930- ja aina 1950-luvulle saakka.

 

 

Olen tutkaillut sukuni synkkiä tapahtumia 1930-luvulta Turun Maakunta-arkistossa Ikaalisten käräjäoikeuden päätöksistä ja sieltä olen todennut, että Viljakkalan Maamiesseuratalo on ollut ”suosittu” paikka, josta on monia käräjäoikeuden päätöksiä.

 

 

Tavallisin oikeusjuttu on, kun maamiesseurantalolla on ollut tappelunnujakoita, mutta vieläkin yleisempi aihe oikeusjutuille on ollut ”alkoholin luvaton hallussapito huvipaikalla”.

 

Miehet ovat tuoneet omia pullojaan tansseihin, piilottaneet ne huvipaikan takana olleisiin halkopinoihin, käyneet niistä illan aikana naukkailemassa ja jääneet kiinni naukkailemisistaan! Häkkihän siitä on heilahtanut sakkojen muodossa!

 

 

 

 

 

Niiltä ajoilta periytyy, että Seurojentalolla on yhä edelleen putka!  Toki putka on nykyisin vain muisto menneiltä ajoilta, mutta nähtävyys se edelleen on.

 

********************

 

Viljakkalan Kansanhuolto toimi Maamiesseurantalolla ja sieltä viljakkalalaiset saivat osokorttinsa.

 

 

Muistan, kun Viljakkalan Säästöpankki toimi Maamiesseuratalolla.

 

 

 

 

 

 

Pankinjohtajan huoneen kynnyksellä on yhä edelleen nähtävissä kuluneet saappaanjäljet, jossa lainaa pyytämään tulleet asiakkaat odottivat pankinjohtajan puheille pääsemistä – tässä olen mallina ”kenkäjalkaisena” noissa jalanjäljissä!

 

 

 

 

 

 

Viljakkalan Säästöpankin toimitusjohtajana oli tuolloin Arvo Monkala – josta minulla ei ole muistikuvaa.

 

 

 

 

 

 

Monkalan seuraaja oli Hugo Salvas, josta minullakin jo on muistikuvia – oikeastaan kyse on tuoksumuistikuvasta, sillä Salvas poltti sikaareja ja hieno sikaarintuoksu leijaili säästöpankin yleisötiloissakin!

 

 

 

*******************

 

 

Omakohtainen kokemus Viljakkalan Maamiesseuratalosta on vuodelta 1960, jolloin sain suorittaa kansalaiskoulun maamiesseuratalolla.

 

 

 

 

 

 

Poikien käsityöluokkana oli maamiesseuratalon sali, jossa tässä kuvassa on menossa myyjäiset.

 

 

 

 

 

 

Pölyisessä puutyöluokassa oli jo silloin tämä Eero Järnefeltin ”Lehmisavu” –maalauksen kopio, joka yhä edelleen on samalla paikalla.

 

 

 

Seurantalon remontin eräs rahankeräyskeino oli se, että talon tuoleja kunnostettiin talkoovoimin ja niitä ”myytiin” siten, että antamalla lahjoituksen sai itselleen hopealaatalla nimikoidun tuolin – osallistuin aikoinaan kampanjaan ja nyt minulla sekä Rouvalla on salissa oma yhteinen nimikoitu tuoli!

Tuoleja on salissa niin paljon, että en ole milloinkaan osunut "omalle tuolilleni" mutta olen vakuuttunut sen olevan tuolien joukossa!

 

 

Kiitokset sille harvalukuisalle talkoojoukolle, joka on saanut Viljakkalan Seurojentalon hienoon kuntoon – heidän työnsä jatkuu, sillä tiedän, että tavoitteena on saada taloon maalämpö!

 

 

 

-Esko Erkkilä-