Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Se hankintaosaaminen!

Perjantai 29.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Bisnesmaailmassa eräs keskeinen perustotuus on, että tulos tehdään tavaroita tai palveluksia ostettaessa.

 

 

Ostamisessa ei pidä tuijottaa pelkkään halpaan hintaan, sillä tavaroiden ominaisuudet ja palveluiden laatu ovat usein merkittävämpiä kuin halpa yksikköhinta. Halvalla ei saa hyvää on pätevä toteamus.

 

 

Vastasin työelämässä työurani viimeisten viidentoista vuoden ajan maamme toiseksi suurimman rehualan yrityksen raaka-ainehankinnasta ja uskon, että vuosittain 550 miljoonan kilon suuruisen raaka-ainepotin hankintavastuu hieman opetti ja koulasi!

 

 

Eräs tärkeä osatekijä hankintaosaamisessa on lainsäädännön tuntemus.

 

 

***************

 

 

Tampereen kaupunki on nyt surkuhupaisella tiellä, kun se suunnittelee siirtävänsä vanhan, homeisen ja haperon Tavara-aseman 24 metrin päähän nykyiseltä paikaltaan.

 

 

Toimin aluksi vuodesta 2009 alkaen neljä vuotta varapuheenjohtajana Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa ja sen jälkeen neljä ja puoli vuotta liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä.

 

 

Jälkimmäiseen jaksoon sisältyi tarjousten pyytäminen Tavara-aseman siirrosta.

 

 

Olin paikalla, kun tarjoukset avattiin ja halvimmaksi osoittautui tarjous, jonka hinta oli 2,6 milj. euroa.

 

 

Tampereen kaupunginhallitus päätti, että Tavara-asemaa ei siirretä, sillä tarkoitukseen oli varattu vain 1,5 milj. euroa.

 

 

Nyt uusi kaupunginhallitus on pohdinnoissaan tullut lopputulemaan, että Tavara-asema siirretäänkin ja siirtäjäksi valitaan aikoinaan lopetettuun tarjouskilpailuun halvimman tarjouksen tehnyt yritys!

 

 

Katson, että Tampereen kaupunginhallitukselta puuttuu hankintaosaamista, sillä lopetettuun tarjouskilpailuun aikoinaan halvimman tarjouksen jättänyttä yritystä ei voida valita työn suorittajaksi projektiin, jota nyt viritellään!

 

 

Tarkennan, että toki voidaan valita, mutta vasta uuden tarjouskilpailun mahdollisena voittajana.

 

 

Muistelen, että lopetettuun tarjouskilpailuun tuli tarjousajan päättymisen jälkeen kysely eräältä ulkomaiselta yritykseltä, jolla oli referenssinä mm. isohkon tiilikirkon siirtämisoperaatio.

 

 

Tulen seuraamaan, että toimiiko Tampereen kaupunki hankintalainsäädännön mukaisesti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntien hankintaosaaminen, hankintaosaaminen, vanhan tavara-aseman siirtäminen,

Kuntien hankintaosaaminen on lapsenkengissä

Lauantai 28.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piiri ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjestivät eilen Yrittäjäillan Finlaysonin Palatsissa Tampereella.

 

 

 

 

palatsi1

 

 

Finlaysonin Palatsi kuuluu Tampereen teollisuusperinteeseen, joten se oli vallan mainio paikka Yrittäjäillan järjestämiseen.

 

 

 

 

palatsi2

 

 

Saimme tilaisuuteemme kunniavieraaksi Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen…

 

 

 

 

palatsi3

 

 

…ja asiantuntijajäsenenä tilaisuudessamme oli Pirkanmaan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Veikko Kiili.

 

 

 

Esille tuli moniaita mielenkiintoisia seikkoja, mutta eräs keskeisimmistä asioista oli kuntien hankintaosaaminen tai oikeastaan sen puuttuminen.

 

 

Vastasin nelikymmenvuotisen työurani viimeisten viidentoista vuoden aikana maamme toiseksi suurimman rehutehdasyrityksen raaka-ainehankinnasta, joten koen olevani asiantuntija hankinta-asioissa.

 

 

Olen sivusta – mutta kuitenkin tarpeeksi läheltä – seurannut mm. Tampereen kaupungin hankintatointa ja totean, että se on pahasti hakoteillä.

 

 

Olen antanut kertoa itselleni, että Tampereen kaupungin hankintatoimella on eräänä sisäisenä kriteerinä se, että kuinka monta kertaa sen päätökset joutuvat Markkinaoikeuden pohdittavaksi!

 

 

Jos tuo on hankintatoimen sisäisenä kriteerinä, on varmaa, että silloin hankintaspekseihin laitetaan keskeiseksi hankintaperusteeksi halvin hinta.

 

 

Kaikki tiedämme, että halvin hinta ostopäätöksen perusteluna vie jokseenkin aina metsään.

 

 

Vanhan kansan viisaus on tämä:

 

 

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa

 

 

Tiedän – en yksistään Tampereen kokemuksiin nojautuen – että kuntien ja kaupunkien virkahenkilöiden hankintaosaaminen on heikkoa.

 

Keskeinen ongelma on se, että ei osata laatia tarjouspyyntöä, sillä oikeilla hankintaspesifikaatioilla ratkaistaan hankinnan onnistuminen.

 

 

Tarjouspyyntö on tärkein asiakirja, jonka oikealla laatimisella mahdollistetaan onnistunut hankinta. Jos sitä ei osata laatia, ollaan kaukana ”metsähallituksen puolella”.

 

 

En lähde tässä opastamaan hankintaspeksien laatimista, mutta kaikkein surullisin ja laiton tilanne on se, että hankintaspesifikaatio laaditaan jonkun tavarantoimittajan myyntiesitteen perusteella – näistäkin tapauksista on juttua ollut liikenteessä.

 

 

Kaupunkien luottamushenkilöiden virkamiesten suuntaan suorittama valvonta ja ohjaus ovat välttämättömiä, jotta julkisyhteisöjen hankintaprosessit palvelisivat kuntalaisia/kaupunkilaisia.

 

 

Asiantuntevien luottamushenkilöiden valinta esim. hankinnoista vastaavien toimielinten lautakuntiin ja johtokuntiin on siis keskeinen kysymys, jotta julkiset hankinnat palvelisivat kuntalaisten etua.

 

 

On vankka totuus, että jos julkiset hankinnat palvelevat kansalaisten etua, niin ne palvelevat myös paikallisten yrittäjien etua ja siten tuottavat hyvinvointia kunnalle ja muutenkin kuntalaisten lähiympäristölle.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntien hankintaosaaminen on lapsenkengissä, hankintaspeksit, hankintaspesifikaatiot,

Kysymys lakimiesarmeijalle: "Miten tämä on mahdollista?"

Torstai 8.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden 5.11.2012 järjestämässä ”Pormestarikatsastuksessa” tuli esille eräitä mielenkiintoisia, jopa tärkeitä kysymyksiä.

 

Erittäin suurella mielenkiinnolla ja tarkkaavaisena kuuntelin, kun pormestariehdokkaat keskustelivat Tampereen kaupungin oman tuotannon näkymistä sekä sitä, kun keskusteltiin Tampereen kaupungin hankintatoimen kehittämisestä.

 

Aluksi muutama kommentti oman tuotannon tiimoilta:

 

Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti paalutti, että kaupungin oman tuotannon osuuden pitää olla yli puolet sen sektorin palveluista, jota kulloinkin tarkastellaan.

 

Olen Hanhilahden kanssa samaa mieltä, sillä volyymiltään liian pieneksi kuihdutettu oma tuotanto ei pysty olemaan taloudellisesti kilpailukykyistä.

 

Hanhilahti painotti – aivan oikein - , että oman tuotannon johtamista pitää koko ajan kehittää.

 

Puhun kokemuksesta kun totean, että Tampereen kaupungin liikelaitosten johtokuntien luottamushenkilöillä on johtamisen kehittämisessä tärkeä rooli. Johtokunnat ovat elin, joka antaa tukensa liikelaitoksen toimivalle johdolle liiketoiminnan johtamisessa. Johtokunnan kuuluu myös välittömästi puuttua toimivan johdon toimenpiteisiin tai toimimattomuuteen, jos se havaitsee puuttumiseen olevan tarvetta.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana hieman harmittelen, että Peltolammin alueurakkaa ei otettu kaupungin oman tuotannon hoidettavaksi, kun se taannoin oli katkolla.

 

Yksityistämisessä on joskus kuljettava myös siihen suuntaan, että ulkopuolisille yrityksille ulkoistettuja toimintoja otetaan takaisin kaupungin oman tuotannon hoidettavaksi. Nyt Tampereella ei juurikaan näin tapahdu, vaan oman tuotannon hoidossa olevia toimintoja koko ajan valuu ulkoistuksen nimissä bisnesyritysten hoidettavaksi. Se ei kuulu keskustalaiseen ajattelutapaan!

 

 

Sitten Tampereen kaupungin hankintatoimen kehittämisestä:

 

 

Keskustelun tästä aihepiiristä aloitti Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti, joka peräsi kaupungin toimenpiteitä lähiruuan aseman parantamiseksi.

 

Pormestariehdokkaat totesivat yhteisesti, että tarjouspyynnön laatiminen on todellinen taitolaji.

 

Tarjouspyynnössä pitää huomioida monia muitakin asioita kuin pelkkä hinta.

 

Varoittavana esimerkkinä mainittiin Jyväskylän kaupungin pesulakilpailutus, jonka voitti virolainen pesula.

 

Nyt Jyväskylän ja Viron välillä pyörii kuljetusyrittäjille mieluinen likaisen ja puhtaan pyykin rekkaralli, kun Jyväskylästä kuljetetaan likainen pyykki Viroon ja puhtaat pyykit Virosta Jyväskylään.

 

Jokainen osaa todeta, että pesulakilpailutuksen lopputulos ei ollut järkevä.

 

Jyväskylän pesulakilpailutuksen lopputulos on yhtä järjetön kuin se, että TKL:n busseja korjautetaan Virossa!

 

Pormestariehdokkaat peräänkuuluttivat Tampereen kaupungin oman tuotannon mahdollisuutta osallistua kilpailutuksiin. Tiedän ne vaikeudet, jotka oman tuotannon osallistuminen kilpailutuksiin aiheuttaa, mutta totean, että pormestariehdokkaiden ehdottamaa varjokilpailutusta käytetään ainakin jossain määrin jo nyt. Varjolaskelmien avulla pystytään estämään ainakin räikeimmät yritykset naruttaa Tampereen kaupunkia ja sen veronmaksajia.

 

Annan suuren tunnustuksen Kokoomuksen pormestariehdokkaaksi kohonneelle valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikoselle, kun hän peräänkuulutti hankintaosaamisen hankkimista lakimiesarmeijalle.

 

Ikonen evästi hankinta-asioissa lakimiesten palveluja käyttäviä näin:

 

 

Älkää kysykö:

 

”Onko tämä mahdollista?”

 

Vaan kysykää:

 

”Miten tämä on mahdollista?”

 

 

Totean viidentoista vuoden hankintaosaamisellani olevani Anna-Kaisa Ikosen kanssa samaa mieltä

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Pormestarikatsastus, Tampereen kaupungin oma tuotanto, kilpailuttaminen, hankintaosaaminen, lakimiehet, lakimiesarmeija, Timo Hanhilahti, Anna-Kaisa Ikonen, Miten tämä on mahdollista?,