Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Hitler kahden välikättelyn takana

Lauantai 1.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Tutustuin joskus juttuun, jossa todettiin, että tavallinen pulliainenkin on tavallaan hyvinkin lähellä maailman mahtavia. Näin on, jos huomioidaan ne ”pulliaisen” kättelemät henkilöt, jotka puolestaan ovat kätelleet todellisia maailman mahtavia.

 

 

Ajattelin asiaa omalta kohdaltani ja totesin, että näinhän se on!

 

 

Isäni, joka taisteli maamme puolesta Talvisodan ja Jatkosodan kokonaisuudessaan ja sen lisäksi osallistui Lapinsotaan, pääsi jossain vaiheessa kättelemään Ylipäällikkö Mannerheimia.

 

 

Isä ei tehnyt asiasta suurta numeroa, mutta näin oli tapahtunut.

 

 

Kun on varmaa, että Mannerheim kätteli useammankin kerran Adolf Hitleriä, on minulla ”kättelyketju” isäni ja Mannerheimin kautta Hitleriin!

 

 

Nykypoliitikkojen – esimerkiksi Juha Sipilän ja Paavo Väyrysen - kautta on helppo luoda ”yhden välikättelyn” kautta kättelyketju kaikkiin Suomen viimeaikojen presidentteihin Kekkosesta alkaen ja mm. Angela Merkeliin sekä Emmanuel Marcos´iin sekä moniin maailman johtaviin nykyisiin ja menneisiin valtiaisiin.

 

 

Donald Trump siitä ketjusta vielä puuttuu, mutta Vladimir Putin sekä Mihail Gorbatšov ketjuun kyllä kuuluvat.

 

 

Toissapäivänä kättelin Matti Vanhasta ja aikamoinen ”yhden välikättelyn” kohdekimara sitäkin kautta avautuu.

 

 

*******************

 

 

Tämmöistä pohdintaa ei pidä ottaa kovinkaan vakavasti, mutta näinkin voidaan asioita ajatella!

 

 

Millaisia kättelyketjuja Sinulla arvoisa lukijani on maailman mahtaviin tai vaikkapa kuuluisiin kulttuurihenkilöihin tai menestyneisiin urheilijoihin?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kättelyketju, Mannerheim, Hitler, Angela Merkel, Emmanuel Marcon, Mihail Gorbat?ov, Vladimir Putin, Donald Trump,

Maailman mahtihenkilöt muutaman kädenpuristuksen päässä!

Maanantai 18.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden toimittaja Kari Huoviala pohdiskeli 15.11.2013 julkaistussa jutussaan, että kuka tahansa ihminen on keskimäärin vain kuuden kädenpuristuksen päässä kenestä tahansa toisesta ihmisestä.

 

Toimittaja Huoviala toteaa, että mitä tunnetuimmalla henkilöllä pääsee aloittamaan oman ketjunsa, sitä todennäköisempää on, että ”kättelyketju” tavoittaa hyvinkin nopeasti maailman tärkeimmät ihmiset.

 

Kari Huoviala pääsee aloittamaan yhden kättelyketjunsa Mauno Koivistolla ja on luonnollista, että hänen kättelyketjunsa päätyy varsin nopeasti vaikkapa Adolf Hitleriin!

 

Kas näin se etenee: Huovila -> Koivisto -> Brezhnev -> Stalin -> Molotov – Rippentrop -> Hitler! Näin Huovilan kättelyketju päätyy kuuden välivaiheen jälkeen Hitleriin!

 

En ole kätellyt maailman valtiaita tai valtiattaria, mutta olen toki useinkin kätellyt vaikkapa Mari Kiviniemeä ja Paavo Väyrystä.

 

Voi vain kuvitella, että millaisia mahtihenkilöitä löytyy esimerkiksi tämmöisen ”kättelyketjun” seuraavasta stepistä: Erkkilä -> Kiviniemi – Merkel -> ??????

 

Tai tästä ketjusta: Erkkilä -> Väyrynen -> ?????

 

 

Olen varma, että ei tarvitse mennä kättelyketjussa edes kuuden kättelyn päähän, kun kohtaa merkittäviä henkilöitä!

 

 

On selvää, että nämä ”kättelyketjupohdinnat” ovat vailla suurempaa todellista merkitystä, mutta mielenkiintoista tämmöinenkin pohdiskelu on!


Pohdinnat osoittavat, että maailma on pieni!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, toimittaja Kari Huoviala, kättelyketju, kättelyketjut,