Hitler kahden välikättelyn takanaLauantai 1.7.2017 - -Esko Erkkilä- Tutustuin joskus juttuun, jossa todettiin, että tavallinen pulliainenkin on tavallaan hyvinkin lähellä maailman mahtavia. Näin on, jos huomioidaan ne ”pulliaisen” kättelemät henkilöt, jotka puolestaan ovat kätelleet todellisia maailman mahtavia.
Ajattelin asiaa omalta kohdaltani ja totesin, että näinhän se on!
Isäni, joka taisteli maamme puolesta Talvisodan ja Jatkosodan kokonaisuudessaan ja sen lisäksi osallistui Lapinsotaan, pääsi jossain vaiheessa kättelemään Ylipäällikkö Mannerheimia.
Isä ei tehnyt asiasta suurta numeroa, mutta näin oli tapahtunut.
Kun on varmaa, että Mannerheim kätteli useammankin kerran Adolf Hitleriä, on minulla ”kättelyketju” isäni ja Mannerheimin kautta Hitleriin!
Nykypoliitikkojen – esimerkiksi Juha Sipilän ja Paavo Väyrysen - kautta on helppo luoda ”yhden välikättelyn” kautta kättelyketju kaikkiin Suomen viimeaikojen presidentteihin Kekkosesta alkaen ja mm. Angela Merkeliin sekä Emmanuel Marcos´iin sekä moniin maailman johtaviin nykyisiin ja menneisiin valtiaisiin.
Donald Trump siitä ketjusta vielä puuttuu, mutta Vladimir Putin sekä Mihail Gorbatšov ketjuun kyllä kuuluvat.
Toissapäivänä kättelin Matti Vanhasta ja aikamoinen ”yhden välikättelyn” kohdekimara sitäkin kautta avautuu.
*******************
Tämmöistä pohdintaa ei pidä ottaa kovinkaan vakavasti, mutta näinkin voidaan asioita ajatella!
Millaisia kättelyketjuja Sinulla arvoisa lukijani on maailman mahtaviin tai vaikkapa kuuluisiin kulttuurihenkilöihin tai menestyneisiin urheilijoihin?
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kättelyketju, Mannerheim, Hitler, Angela Merkel, Emmanuel Marcon, Mihail Gorbat?ov, Vladimir Putin, Donald Trump, |
"EU ei tee tärkeitä päätöksiä ilman Saksan mielipidettä"Torstai 27.2.2014 Filosofian tohtori, professori, Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, sanomalehti Ilkan ex-päätoimittaja ja paljon muuta Kari Hokkanen on ollut ja on yhä edelleen vahva vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa.
Sain kuulua samaan vierasryhmään tohtori Hokkasen kanssa, kun tutustuimme tammikuun lopulla Euroopan Unionin toimintaan Brysselissä.
Matkamme eräs ohjelmanumero oli, kun tohtori Hokkanen esitti meille katsauksen Saksan roolista Euroopassa.
Tohtori Kari Hokkasen tiivistelmä katsauksessaan oli, että EU ei tee tärkeitä päätöksiä Euroopassa ilman Saksan mielipidettä.
Tohtori Hokkasen mielipiteeseen on helppo yhtyä ja sitä kannattaa, sillä onhan Saksa ehdoton veturi taloudellisesti koko Euroopassa.
Se, joka on saattanut taloutensa hyvään iskuun, sillä pitää olla sananvaltaa Euroopan kehittämisessä!
Primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa pätee, kun Saksa mainitaan eurooppalaisena maana.
Tohtori Hokkanen oli jaotellut esityksensä kuuteen osaan ja ne olivat:
Oli mielenkiintoista lyhyessä tiivistelmässä ”olla kanssakulkijana”, kun Saksan eri vaiheita kuvattiin pitkän ajanjakson aikana. Kiitokset professori Hokkaselle!
Poimin lopuksi joitain kohtia ”ranskalaisin viivoin”, jotka ponnahtivat esille professori Hokkasen esityksestä:
On selvää, että jokaisesta kohdasta voisi vallan helposti pitää pitkänkin alustuksen, mutta toivon, että lyhyinä ja iskevinä lauseina ne saattavat jokaisen harmaat aivosolut liikkeelle!Kiitän professori Kari Hokkasta mainiosta esityksestä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Hokkanen, tohtori Kari Hokkanen, professori Kari Hokkanen, Angela Merkel, Konrad Adenauer, Willy Brandt, Helmut Kohl, Adolf Hitler, Lapin polttaminen, Bismarck, sanomalehti Ilkka, Seinäjoki, primus inter pares, Bryssel 2014, |
Vajaa parituntinen EU:n ulkoministeri Catherine Ashton´n paikalla!Sunnuntai 9.2.2014 - -Esko Erkkilä- Sain tammikuun lopulla tilaisuuden vierailla Euroopan komission kokoushuoneessa Berlaymont-talossa Brysselissä.
Tämän oven kautta kulkevat ne vieraat, jotka pääsevät tutustumaan Euroopan komission työtiloihin Berlamount-talossa.
Tässä kuvassa näkyvät vieraiden vastaanottotiski sekä kuvan vasemmassa reunassa myös turvatarkastusportit.
Vieraat joutuvat komission tiloihin päästäkseen läpikäymään samanlaiset turvatarkastustoimenpiteet kuin lentokentillä on tapana.
Ennen turvatarkastusta tarkistetaan vieraiden henkilöllisyys passeista ja vieraille annetaan lupatarra kiinnitettäväksi rintapieleen. On luonnollista, että vieraiden henkilötiedot on hyvissä ajoin ennen vierailua pitänyt toimittaa tarkistettaviksi.
Meidät komission toimintaan tutustuvat vieraat ohjattiin suoraan komission kokoushuoneeseen.
Kuva on otettu komission puheenjohtaja José Manuel Barroson istuinpaikan takaa ja minut nähdään taustalla komission varapuheenjohtaja Catherine Ashton´n paikalla.
Istuinpaikkani vakituinen haltija Mme Ashton on varapuheenjohtajuutensa ohella Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja eli tuttavallisemmin ”EU:n ulkoministeri”.
EU-komissiolla on Ashton´n lisäksi useita muitakin varapuheenjohtajia ja eräs heistä on talous- ja raha-asioista sekä eurosta vastaava komissaari Olli Rehn.
Sain vieruskaverikseni sanomalehti Ilkan ex-päätoimittaja, professori Kari Hokkasen, joka asettui komissiossa kilpailuasioista vastaavan espanjalaisen komissaarin ja komission erään varapuheenjohtaja Joaquin Almunian paikalle.
Komissaari Rehn´n kabinettiin neuvonantajana kuuluva vaasalaissyntyinen Heidi Järn esitteli meille komission sekä talouskomissaarin kabinetin toimintaa.
Komissio on verrattavissa Suomen hallitukseen, sillä se tekee aloitteita ja valvoo päätösten toimeenpanoa.
Komissio toimii kollegiaalisesti eli kaikkien 28 komissaarin pitää päästä yksimielisyyteen päätettävistä asioista.
Komissaarit eivät edusta päätöksenteossa kotimaitaan. He eivät saisi vetää kotiinpäin.
On muistettava, että komissaarit eivät edusta kotimaidensa hallituksia.
Komissaarien kabinetit ovat kooltaan n. 20 henkilöä ja henkilöitä pitää olla vähintään kolmesta maasta. Kabinetissa pitää olla kolme komission pysyvää virkamiestä.
**********
Professori Hokkanen totesi, että Eurooppa-neuvostossa on 2 – 3 jäsenmaata, joiden mielipiteellä on muita suurempi painoarvo. Hokkanen kysyi, että onko komissiossa sama tilanne?
Hokkanen vastasi itse ja totesi, että ne kysymykset joita Saksan komissaari ei saa läpi, ne joutuu hoitamaan liittokansleri Angela Merkel!
*********
Heidi Järn loi esittelynsä lopuksi vielä lyhyen katsauksen EU:n ajankohtaiseen taloustilanteeseen:
”Istuntomme” jälkeen tuli tietoon, että Venäjän presidentti Vladimir Putin oli samaan aikaan EU:n vieraana Brysselissä. Ilmeisesti istuinpaikkani vakituinen haltija, paronitar Ashton oli ”istuntomme” ajan tapaamassa Venäjän presidenttiä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-komissio, Catherine Ashton, EU:n ulkoministeri, EU_n ulkoministeri Catherine Ashton, José Manuel Barroso, Joaquin Almunia, Olli Rehn, talouskomissaari Olli Rehn, Heidi Järn, Kari Hokkanen, professori Kari Hokkanen, Angela Merkel, Vladimir Putin, |
Liittokansleri Konrad Adenauer on antanut lisänimen Mercedes-Benz´n loistoautomallilleLauantai 5.1.2013 - -Esko Erkkilä- Angela Merkel on Saksan kahdeksas liittokansleri.
Hänen edeltäjänsä ovat Konrad Adenauer, Ludwig Erhard, Kurt Georg Kiesinger, Willy Brandt, Helmut Schmidt, Helmut Kohl ja Gerhard Schröder.
Politiikkaa seuraavat muistavat heidät kaikki.
Konrad Adenauer toimi Saksan ensimmäisenä liittokanslerina 1949 – 1963.
On luonnollista, että Saksan liittokanslerilla on runsaasti edustustehtäviä, joissa tarvitaan riittävän edustuksellista autoa.
Konrad Adenauer valitsi edustusautokseen Mercedes Benz 300 –sarjan auton. Adenauerilla oli virkakautenaan käytössään kaikkiaan kuusi Mercedeksen 300 –tyypin autoa. Hänen käytössään oli kyseisen mallin avoauto-, kovakatto- sekä landaulet –versioita.
Mercedes-Benz 300 "Adenauer" autoja valmistettiin vuosina 1951 – 1962 kaikkiaan 12.290 kappaletta. Muutama Adenauer-Mersu on päätynyt Suomeenkin.
Yksi liittokansleri Konrad Adenauerin käytössä olleista Mercedes Benz 300 –autoista on esillä Münchenissä Deutsches Museum Verkehrszentrum –museossa.
Auton vierellä olevassa esittelyssä kerrotaan kuvan kera, että liittokansleri Adenauer on auton kyydissä yhdessä Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin kanssa. Kyseessä on Eisenhowerin vuonna 1959 Bonniin tekemä valtiovierailu. Saksa oli silloin jaettu ja sen pääkaupunki oli Bonn. Kuvasta nähdään, että Adenauerin ja Eisenhowerin autoletkassa on toinenkin ”Adenauer Mersu”.
Tässä kuvasta ottamani lähikuva. Muistamme Eisenhowerin ja Adenauerin juuri tuollaisina!
Adenauer-Mersussa on paljon sellaisia hienouksia, joita ei silloin tavallisissa autoissa ollut. Huomiota kiinnittää, että tuulilasinpyyhkijät ovat tässä loistoautossa kuitenkin perin vaatimattomat.
Maailmanpolitiikkaan liittyvät pienet seikat ovat usein kiinnostavia.
Eräs sellainen on Saksan ensimmäisen liittokanslerin Konrad Adenauerin käytössä ollut Mercedes Benz 300 joka on nähtävänä Deutsches Museum Verkehrszentrum –museossa Münchenissä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Adenauer-Mersu, Mercedes Bentz 300 "Adenauer", Mercedes Bentz Adenauer", Angela Merkel, Konrad Adenauer, Ludwig Erhard, Kurt Georg Kiesinger, Willy Brandt, Helmut Schmidt, Helmut Kohl, Gerhard Schröder, Saksan liittokansleri, Deutsches Museum, |